Manaus sijaitsee Amazonin ja Rio Negron yhtymäkohdassa. Joet ovat Manauksen kohdalla melkein 10 km levyisiä ja 150 metrin syvyisiä. Musta Rio Negro ja kellertävän ruskea savinen Amazon yhtyvät. Joet virtaavat jonkin matkaa ikäänkuin rinnakkain, mutta lopulta vuolaamman Amazonin vesi pääsee voitolle.
Amazon, Rio Negro ja niiden 1150 sivujokea ovat hyvin kalaisia. Kalastus onkin ensiarvoisen tärkeä elinkeino. Amazonilla elää myös vaaleanpunaisia makean veden delfiinejä ja makean veden haita. Suuria satakiloisia kissakaloja eli monneja näkyy tuon tuostakin. Pelätyt piranhat ja alligaattorit ovat hyvin yleisiä.
Amazon on tärkeä liikenneväylä, jota pitkin valtamerilaivatkin voivat kulkea tuhansien kilometrien matkan. Manauksen satama on aina kuhisevan vilkas, täynnä pieniä jokilaivoja. Tavaraa ja matkustajia tulee ja lähtee.
Manaus oli vuosisadan alussa yksi maailman rikkaimpia kaupunkeja. Se oli maailman kumintuotannon keskus. Kaukoidän kumi ja myöhemmin tekokumi romahduttivat Manauksen talouden. 70-luvulla kaupunki höytyi Brasilian talouskasvusta. Hallitus houkutteli tuolloin Amazonille uudisasukkaita. Sittemmin Brasilian lama on iskenyt myös Manaukseen. Kaupunki on hieman rapistunut, työttömyys on suuri.
Brasilian kaupungit ovat matkailijoiden keskuudessa huonossa maineessa. Perun pääkaupungissa Limassa majatalon omistaja varoitteli meitä Manauksesta, väitti ettei hän uskaltaisi lähteä sinne. Uskoimme häntä, varsinkin kun Limaa pidetään yhtenä Etelä-Amerikan väkivaltaisimmista kaupungeista. Manauksessa yllätyimme brasilialaisten rennosta ilmapiiristä. Kaupungissa ilmapiiri oli tyysti toisenlainen kuin kireässä ja jännittyneessä Limassa. Yölliset kulkemiset kaduilla tuntuivat vaarattomilta - toisin kuin Limassa.