Perun pääkaupungissa Limassa on ainakin 6 miljoonaa asukasta. Matkamme aikana 1987 Limassa ja koko Perussa oli kireä tunnelma. Yöllä oli ulkonaliikkumiskielto. Sendero Luminoso eli "Loistava polku"-sissijärjestö toimi vuoristoalueilla. Huumemafia, jota kutsuttiin yleisesti nimellä "narcos", hallitsi viidakkoalueilla. Armeija ja turvallisuuspoliisi piti valtaa kovakouraisesti ja tukahdutti maatyöläisten vaatimusliikkeitä ja vainosi toisinajattelijoita. Meidän Limassa olomme aikana hienostokaupunginosassa räjähti erään pankin edessä suuri autopommi. Jouduimme lähtemään aamuyöllä majatalon taksilla lentokentälle ulkonaliikkumiskiellon aikana, jotta ehtisimme Manaukseen lähtevään koneeseen. Yllättäen eteemme sujahti kadun kulmasta pimeästä armeijan panssaroitu ajoneuvo. Taksi romuttui, mutta olimme huojentuneita, kun uhkaavan näköiset sotilaat eivät ampuneet...
Limassa oli kuitenkin myönteisiäkin piirteitä. Vasemmalla San Antonion köyhälistökaupunginosan itsehallintokomitean jäseniä kirjaamassa uusia asukkaita. Rakennustyöt ovat kesken, ja komiteakin joutuu toimimaan taivasalla tai tilapäiskatoksen alla. Itsehallinnon toteuttaminen on parantanut köyhälistökaupunginosan oloja melkoisesti. Lima sai tästä kiitosmaininnan YK:lta.
Oikealla ylhäällä: Yhtyneen Vasemmiston mielenosoitus. Aluksi tilanne näytti uhkaavalta. Mellakkapoliisi oli asemissa, kaikki odottivat äärioikeiston pommi-iskua. Mielenosoitus meni kuitenkin suhteellisen rauhallisesti. Kun palasimme yöllä majataloomme, peräämme huudeltiin "gringos". Se nostatti välillä kylmiä väreitä selkäpiissä.