Sodankylä - Tromssa 14.-20.6.2012

14.6. torstai

Aloitimme ajomatkan Sodankylän elokuvajuhlille (Midnight Sun Film Festival) aamulla yhdeksän maissa, jotta ehtisimme ostaa liput meitä kiinnostaviin elokuviin. Tuttavamme lähtivät meitä hieman myöhemmin. Oli tarkoitus yöpyä Sodankylän leirialueella ja löytää maasturillemme ja heidän asuntoautolle viereiset rauhalliset paikat. Olimme jälleen laittaneet automme takaosan vuoteiksi. Sodankylästähän oli mahdotonta enää saada yösijaa mökistä tai hotellista. Kaikki majoituspaikat oli varattu jo edellisenä keväänä. Sodankylässä kuulimme vielä, että Kevitsan kaivosmiesten tulo paikkakunnalle oli vähentänyt majoitustilaa niin, että hotellissakin oli muille vain kahdeksan huonetta.

Harmittavaa oli, että ennen elokuvajuhlille pääsyä meidät kuvattiin Kemin ja Rovaniemen välissä liikennekameralla. Emmehän ole edes filmitähtiä, vaikka elokuvajuhliin ollaankin menossa. Olimme molemmat todella yllättyneitä. Navigaattorimmehan hokee huomiota jos vain vähänkin ajan ylinopeutta. Kun liikennemerkki osoittaa jotain nopeutta, siitäkin tulee huomio. Ja jos kamera on tien varressa, huomautuksena tulee "vaaran paikka". Olen tottunut luottamaan näihin signaaleihin, enkä muutenkaan aja ylinopeutta. Kuka nyt jaksaisi kuunnella huomion hokemista. Tuli nopeusrajoitus 80 ja kamera. Yleensä lasken nopeutta reippaasti alle sallitun kuitenkin varoen olemasta tukkona jäljessä olevalle. Nyt huomiota oli kohdennettava kameraan, nopeusmittariin ja tietysti risteysliikenteeseen. Näin sitten jäi näköpiirin ulkopuolelle 60-rajoitus, joka osoittautui sijoitetun melkein heti 80-merkin perään. Navigaattorikaan ei sitä ehtinyt havaita. Totesimme sen, kun palasimme tarkistamaan asian. Oletimme ilman muuta, että oli tullut erehdys. Nyt sitten vain jäämme odottamaan sakkokirjettä ja kuvaamme. Näin epäoikeudenmukaisesti siis minua rangaistaan, minua joka olen todella huolellinen nopeuksien suhteen. Nyt olin täsmännyt nopeuden kameraa silmällä pitäen hieman alle 80.

Saavuimme hyvissä ajoin Sodankylään ja menimme heti ostamaan muutaman elokuvalipun, myös ystävillemme. Leirialueelta löysimme syrjäisen looshin autoillemme.

Kun ystävmme saapuivat, alkoi elokuvien katselu (isot kirjaimet merkitsivät, että paikalla oli elokuvan esiintyjiä, ohjaajia tms.

15:00 Cukor: LES GIRLS (e/r) Iso teltta
Muistin nähneeni elokuvan jo aikoinaan Kemin Kino Arissa 50-luvulla, jolloin se tuli teattereihin. Filmi on vuodelta 1957. Mieleen elokuva on jäänyt sen yhden pääosan esittäjän, suomalaisen Taina Elgin vuoksi. Revyyn juonesta en kyllä muistanut mitään, joten se oli mukava katsoa uudelleen. Yhtenä syynä oli tietysti saada nähdä ja kuulla 82-vuotiasta Taina Elgia ennen elokuvaa livenä. Hän puhui suomea hyvin, mutta puhui kuitenkin enimmäkseen englantia, joka tuntui olevan festivaalien yleiskieli - ilmeisesti kansainvälisten vierailijoiden vuoksi. Ihailin Tainan solakkaa vartaloa ja vireää olemusta.


Orkesteri viihdytti jonottavaa festivaalikansaa.	Taina Elg (vihreä puku) ja ystävä. Vierailijoille oli viinipullot tarjolla sisäänkäynnissä.

Itse elokuva olikin juoneltaan mielenkiintoinen. Kolme erilaista näkemystä tapahtumiin. Muistin hyvin tuon ajan elokuvien tähtiesiintyjät: Gene Kelly, Mitzi Gaynor ja Kay Kendall. Muistan murehtineeni Kayn varhaista kuolemaa. Genestä en kyllä muistanut, miten pieni hän oli. Tytöt näyttivät väliin jättiläisiltä hänen rinnallaan.

Zeldovich: The Target (v/e) Koulu

Kun minä katsoin "Tyttöjä", niin Jussi kävi samaan aikaan katsomassa venäläisen uuden elokuvan helmiin kuuluvan "The Target" vuodelta 2011. Se oli tieteiselokuva. Jussi ei oikein pitänyt elokuvasta. Idea oli, että ihmiset eivät vanhene.

Isoon telttaan oli joka kerta pitkät jonot, mutta kansaa viihdytti bändi soitollaan. Jonossa olo on yksi osa festivaalin tunnelmaa. Seurustellaan ja seurataan muiden menoa. Onnistunut oli siivoojaksi pukeutuneiden poikien performanssi. Festivaaleilla on vieläkin tunnelmaa (video), vaikka se vuosien mittaan on hieman laantunut.

20:15 Murnau: Sunrise/Auringonnousu - säest./acc. MONONEN (e/s) Iso teltta

Olimme ottaneet tämän vuodelta 1927 olevan mykkäelokuvan tärkeimmäksi katsottavaksi. Olin nähnyt sen kyllä ennestään televisiossa, mutta se on niin hieno, että sen voi katsoa monta kertaa. Nyt kun vielä elokuva säestettiin ja tekstitettiin, se oli upea elämys. Elokuva itse on juoneltaan hieman naiivi. Maaseudun ihannointi kaupungin kaaosta vasten on kärjistettyä. Viettelijänainen on todella ilkeän näköinen hassun näköisessä koppahatussaan. Miehen vaimo taas viaton ja niin hyväsydäminen, että antaa aviomiehelleen anteeksi, vaikka tämä juuri oli yrittänyt hukuttaa hänet. Tunnontuskissaan aie jäi mieheltä täyttämättä, muttei vaimolta huomaamatta. Kun sitten kaupungissa humalainen mies vikittelee vaimoa, niin eiköhän mieskin ala arvostaa omaansa aivan kuin ensi kertaa näkisi vaimonsa kauneuden.

Juoni on yksinkertainen, mutta elokuvassa on todella hyvä imu. Kun nykyisin alokuvatekniikka on edennyt 3D ja muihin tehosteisiin, niin jostain kummasta syystä vaatimattomalla tekniikalla toteutetut mykkäelokuvat vaikuttavat enempi minuun. Tämä elokuva antaa taiteellisen elämyksen. Siinä on draamaa enempi kuin monessa muussa. Hilpeyttäkin löytyy. Musiikki eli tarinan mukana oivaltavasti. Kaikki mykkäelokuvat olivat isossa teltassa, jonne mahtuu 700 henkeä. Sali oli aina ihan täynnä.


Festivaaliraitilla sään vaihteluihin varustautuneena.	Siivoojapojat esittivät performanssin.


Kitinen virtaa Sodankylän halki. Ilta oli tyyni.	Isoon telttaan oli pitkät jonot.

Kun ollaan festivaaleilla, niin aina on paita ostettava ja ajoissa, sillä koot loppuvat nopeasti. Vuoden 2012 paidassa on Harriet Anderssonin nuoruuden aikainen kuva, samoin julisteessa. Tuli mieleen vuoden 1993 festarit, jonne matkan ystävät lahjoittivat minulle syntymäpäivälahjaksi. Ostimme silloin kukin paidat, jossa oli iso X selässä. Liisa ehti hukata omansa sadan metrin matkalla ostopaikasta. Minun vastaava on vieläkin käytössä toisella pojallani. Ovat ilmeisesti melko hyvää laatua, jos vain pysyvät tallessa. Vuoden 2009 paita meni minulta hukkaan kotimaan reissulla. Haikailin kovasti sen perään. Kun sitten Turun ystävä tuli kylään ja toi paitani, oli iloni suuri.

15.6.perjantai

10:00 Aamukeskustelussa HARRIET ANDERSSON Koulu

Tähän tilaisuuteen oli valtavasti tulossa väkeä, ja jouduimme ihan jonon loppupäähän. Koulun tuolit täyttyivät viimeistä myöten. Keskustelijat istuivat edessä ja ainoa poistumistie olisi heidän edestä. Keskustelua kuvattiin. Minua alkoi ahdistaa, kun tiesin, etten voi kesken poistua. Tilaisuus kesti kaksi tuntia ja ilma alkoi käydä raskaaksi. Haastattelu oli englannin kielellä, eikä siitä tahtonut saada selvää. Harriet Anderssonin näin vain sen kerran, kun varta vasten nousin ylös. Keskustelijoita ei nähnyt muuten. Ihmettelimme, etteikö Sodankylän koululaitoksesta olisi löytynyt videotykkiä ja sen käyttäjää, jotta haastattelua olisi voinut seurata valkokankaalta. Jussilta se olisi käynyt käden käänteessä. Muistan, miten hän hoiti MAOLin päivillä luentojen näkymisen kankaalle ja jopa käytävän telkkareihin.

12:45 Begman: Through a Glass Darkly (r/e) Iso teltta

Tämänkin elokuvan "Kuin kuvastimessa" muistin nähneeni eikä edes kovin kauan sitten televisiossa, kun Teemalta tuli Bergmanin elokuvien sarja. Elokuva on vuodelta 1961. Harriet Andersson näyttelee mielisairasta Karinia. Filmi on ajalleen tyypillinen syvyyspsykologialla höystetty muodoltaan ehyt, mutta arvoituksellinen. Tyhjän huoneen käyttö keskeisenä paikkana oli mielenkiintoinen. Elokuvassa oli viittauksia Raamattuun ja Tšehovin Lokkiin.

15:30 Gomes: Tabu (x/e) Pieni teltta

Tämä portugalilainen uuden ajan elokuva vuodelta 2012 sopi hyvin mykkäklassikoiden teemaamme. Vaikea elokuva kyllä oli. Vasta sen toisen osan "Kadotettu paratiisi" aikana sain tolkkua ensimmäiseen osaan"Paratiisi". Kaunis elokuva oli katsoa mustavalkoisena. Siinä oli useita viittauksia muihin mykkäelokuviin ilmeisesti "The Artist"in tavoin. Sen elokuvan olin missannut, vaikka oli kiinnostanut katsoa. Päähenkilö Aurora viittaa Murnaun Auringonnoussuun (Aurora = auringonnousu), jonka olimme jo täällä katsoneet. Väliin yllätti eräänlaiset kuvaustemput, joille en oikein löytänyt syytä. Kuva kääntyi 90 astetta. Pilviin tuli piirretyt ääriviivat. Jotenkin ne minusta tuntuivat tahallisena kömpelyytenä tekotaiteellisilta.

20:15 Kozintsev & Trauberg: Overcoat/Päällysviitta (v/s,e)
Chaplin: The Immigrant/Siirtolainen -säest./acc. MAUD NELISSEN & CO (e/s)
Iso teltta

Elokuvat näytettiin vaihdetussa järjestyksessä. Chaplinin Siirtolainen vuodelta 1917 on tuttu. Se on nähty monta kertaa ennen, mutta aina se huvittaa. Kun sitä vertaa neuvostoliittolaiseen vuoden 1927 Päällysviittaan, niin ero on huomattava. Chaplin ei pitkästytä. Sen sijaan Päällysviitassa oli meikäläisittäin liian pitkiltä tuntuvia kohtauksia. Idea oli otettu Gogolin "Päällystakista". Viittahan se kuitenkin oikeammin on. Viitan merkitys ulkoisena muiden arvostuksen merkkinä oli tarinan idea.

Nämä mykkäelokuvat olivat siinäkin mielessä kiinnostavia, että sen alussa esiteltiin kaikki festivaaleille saapuneet vierailevat esiintyjät, ohjaajat ja muut sellaiset.

Itse asiassa lähes kaikissa elokuvissa minulla oli väliin vaikea pysyä hereillä. Otin mikrounia. Kokopäiväinen ulkonaolo - teltassa väliin kylmä, väliin kuuma ei helpottanut uneliasuuttani. Iltaisin valvottiin melko myöhään, sillä kyllähän juhliin kuuluu myös seurustelu.

Me yövyimme autossa ja ystäväpariskunta asuntoautossa. Onneksi sateet eivät pahemmin päässeet haittaamaan, vaikka väliin ihan ukkostikin. Nämä sadekuurot sattuivat aina siihen aikaan, kun olimme teltassa katsomassa elokuvaa. Ne antoivat lisätehosteita mykkäkuviin.

Sodankylän leirialueella oli kaikki tarvittava leiriytyjälle. Telttailijoita oli poikkeuksellisen paljon, koska majoitusta ei muuten ollut tarjolla. Kaikilla näytti nyt olevan tukipuutkin mukana toisin kuin viimeksi. Silloin automme vieressä oli kokoonpainunut pieni teltta, jonka sisuksesta emme olleet varmoja. Aloimme jo pelätä, että sisällä olisi tukehtunut ruumis, kunnes sieltä kömpi näennäisen reipas nuori mies. Häneltä oli vain unohtunut teltan tukipuut kotiin.

Porukka oli enimmäkseen nuoria aikuisia. Koska alueella oli grillikatos, niin olin varustautunut hiillosmakkaroilla, vaikka Jussi ei olekaan muuten makkaransyöjä - lihansyöjä kyllä. Oli ironista, että kun sitten kerran elämässä Jussikin paistoi makkaraa nuotiolla, niin eiköhän paikalla ollut lihansyönnin ja eläintarhauksen vastustajia keräämässä nimiä lakialoitteeseensa. Jussi sanoi makkaran maistuvan hyvältä.

Leirialueen kenttä alkoi roskaantua ja vessoissa oli jo hieman vastenmielistä. Keittiössö sotku oli vieläkin pahempaa. Ymmärtäähän sen, että maailman luonnosta huolestuneet nuoret eivät omassa elämässään osaa eivätkä välitä piitata ympäristöstään.

16.6. lauantai

18:15 Dulac: The Smiling Madame Beudet (f/s,e)
Cavalcanti: Nothing But The Hours/Vain tunnit -säest./acc. MAUD NELISSEN & CO (x/s,e)
Iso teltta

Alkukielellä La Souriante Madame Beudet on ranskalainen vuodelta 1923 oleva mykkäelokuva. Säestyksellä siihen tuli eloa. Itse säveltäjä, hollantilainen Maud Melissen soitti pianoa. Lisäksi oli viulu ja sello. Filmi kuvaa pikkuporvallisen naisen ikävystymistä. Taustalla leijuu halu tappaa mies, joka pilailee pyssyllään ampuvansa itsensä. Revolverissa ei tietenkään ole panosta, mutta vaimolle sen laittaminen siihen on houkuttelevaa ja niinpä vaimo laittoikin sen sinne. Jännittäväksi filmi muuttui, kun mies taas alkoi pelleillä aseellaan ja laukaisikin naista kohden. Onneksi hän osui kukkaruukkuun. Tämän jälkeen suhde vaikutti muuttuvan onnelliseksi. Epäonnistuneita tappoyrityksiä oli muissakin näkemissämme filmeissä.


Varjoista päätellen jonotetaan myöhäiselokuvaan.	Paikalle näytti saapuneen myös "Scwarzenegger".

Vain tunnit on myös ranskalainen mykkäelokuva vuodelta 1926. Se on kuin kaupunkisinfonia Pariisista. Sen kuvaus vastaa sitä tunnelmaa, jota etsin Pariisin matkalla ostamalla vanhaa Pariisia kuvaavia postikortteja. "Kaupunki on yhtä kuin sen ihmiset" kuvaa hyvin elokuvan sanomaa. Tällaiset elokuvat tallentavat historiaa mielenkiintoisesti.

Illalla kiertelimme pitkin Sodankylää. Muistelimme niitä aikoja, jolloin kadut olivat täynnä kojuja, oli torvisoittokuntaa ja menoa. Muistan kuinka kerran uimme yöllä Kitisessä. Legendaarisessa Seita-baarissa käytiin syömässä lihapullat muusilla. Baari on jo aikaa lopetettu. Silloin tavattiin paljon tuttuja, nyt vain muutama. Tilalle on astunut toinen sukupolvi, mutta kyllä meitä vanhojakin paikalla oli. Itse Peter von Bagh ei nyt ollut, sillä hänellä oli lääkärin määräys pysyä poissa. Mikä lie miestä vaivaa. Hänen puuttumisensa kyllä tuntui. Keskustelut olisivat olleet parempia, vaikka ei ne huonoja nytkään olleet.


Leffaraati sunnuntaiaamuna.	Kauko-ohjattavan lennokin onnellinen omistaja.

Illalla ihastelimme metrin pituista lennokkia, jota nuori mies ohjasi radiolähettimellä. Se kaarteli tosi korkella Kitisen yllä. Me tietysti kyselemään sen toimintaa, hintaa, kantomatkaa jne. Koneen akku pystyy pyörittämään sähkömoottoria jopa 15 minuuttia. Hinta ei ollut päätä huimaava, vain 300 euroa. Siihen liitettävä videokamera maksaa saman verran. Lennokin videoimaa kuvaa Sodankylästä löytyy youtubessa (video).

17.6. sunnuntai

10:00 PETERSÉN: Avalon (s/e) Lapinsuu

Ruotsalainen ohjaaja oli itse paikalla. Skånen Båstadin tennisparatiisi on oikeasti olemassa. Nuori ohjaaja on itse elänyt siinä maailmassa, joten hänellä on omakohtaista kokemusta siellä vietettävästä elämästä. Elokuvan 60-kymppiset eivät aikuistu, vaan pyörivät klubeissa kokaiinia nuuskien teknomusiikin soidessa. Muuten elokuvassa soi Roxy Musicin Avalon vuodelta 1982. Myös yökerho on samanniminen. Päänäyttelijä Johannes Brost näyttelee tavallaan itseään. Hän esiintyy Ruotsissa yksityiselämässään usein keltaisen lehdistön sivuilla toilauksineen, joista hän aina ihmeen kaupalla selviää. Näin käy elokuvassakin. Avalon tarkoittaa myyttista paratiisisaarta. En tiedä sitä kohtiko elokuvan antisankarit moottoriveneellä ajoivat rahasäkkeineen loppukohtauksessa.

Elokuva on idealtaan hyvin erikoinen ja ilmeisen hyvin toteutettu. Näyttelijät muistuttivat uurteisine kasvoineen Kaurismäen hahmoja, mutta samaa sydämellisyyttä heissä ei ole.

Kävimme jättämässä leiripaikan ja ajoimme autolla kylille.

12:45 LEFFARAATI- isäntänä JUKKA VIRTANEN Koulu

Jukka Virtanen oli entinen ihastuttava raadin isäntä. Letkeä rento huumori oli tallella. Tuomaristossa olivat ohjaaja Juho Kuosmanen, Neil Hardwick, kustantaja kirjakauppias Iida Siimes sekä Runoraadista ja Suojele minua-ohjelmasta tuttu Minna Joenniemi. Vaikka lyhytfilmit kaikki olivat mainioita, niin mainiot olivat myös naistuomareiden oivaltavat kommentit ja perustelut antamilleen pisteille. He eivät tienneet etukäteen, mitä filmejä tultaisiin näyttämään.

Eniten eli täydet pisteet keräsi Christian Lindbladin vahanukkeanimaatio Eläköön markkinatalous! (2001). Ville Virtasen puhe itsemurhaansa videoivalle töistä potkitulle vahahahmolle osui naulankantaan ja huvitti, vaikka aihe oli rankka. Onneksi laukaus osui vain lamppuun.

Kaikki muutkin lyhytelokuvat olivat hyviä. Mainio oli Pohjois-Koreassa salaa kuvattu naisliikennenpoliisi. Nainen liikkui kuin robotti ohjaten liikennettä lähes tyhjällä kadulla. Elokuvan Dildo sankari paljastui vasta keskustelussa nuoreksi Ruben Stilleriksi. En olisi millään uskonut.

Leffaraadin olisi toivonut jatkuvan pitempään, mutta salissa oli alkamassa kiinalainen elokuva. Se olisi ollut mielenkiintoinen, mutta meidän oli lähdettävä Norjaan. Olimme suunnitelleet yhdistävämme Sodankylän elokuvajuhlat Tromssassa käyntiin.

Alkumatka meni mukavasti kuivassa ja jopa aurinkoisessa säässä. Suomen puolella leiriydyimme metsätielle ja teimme makoisanaterian: perunamuusi + lihapullat. Jatkoimme kohti Norjaa. Alkoi sataa ja sama jatkui koko matkan Tromssaan onneksi lähinnä tihuuttamalla. Vettä oli kuitenkin kertynyt ajouriin, joten melko tympeää oli ajaa, kun kaiken muun vaaran lisäksi oli varottava vesiliirtoa.


Ruokatauot ovat tarpeellisia.	Tromssassa on mukavan näköisiä puutaloja.

Yövyttiin Norjan puolella paljon ennen Skibottenia, sillä minua väsytti ajaa pitemmälle. Ajoimme tien oheen melko kauas päätiestä. Iltatoimet vaan nopeasti ja sitten nukkumaan.

18.6. maanantai

Koko yön tihuutti ja vielä aamullakin. Pyyhin auton ikkunat sisäpuolelle tiivistyneestä vedestä. Aamutoimet jätimme sikseen. Olimme nukkuneet hyvin, eikä aamupalalla ollut kiirettä. Yöpaitasilla siis vain kuskin penkille. Satoi koko ajan. Ennen Tromssaa oli hieman vähempi sadetta, joten keitimme kahvit ja söimme aamupalan levähdyspaikalla. Aamulla sain Tuulalta syntymäpäiväonnittelutekstarin. Olin itse aivan unohtanut. Olikohan aktiivista unohtamista, kun noita vuosia vilisee. Pitkin matkaa sain tekstareita onnitteluineen. Tuntui mukavalata ja totesin, että minullahan on ystäviä, ystäviä, jotka minua muistavat.

Tromssaan saavuttiin nyt korkeaa siltaa pitkin. Toinen mahdollisuus olisi ollut meren alainen tunneli. Olin aiemmilta Norjan matkoilta saanut aivan tarpeeksi tunneleista. Niissä on aina hieman kammottavaa ajaa. Tromsassa oli minua kauhistuttanut meren alaisessa tunnelissa yhtäkkiä eteen ilmestyvä liikennenympyrä. Navigaattorikin tulee aina hulluksi tunneleissa.

Kaupungissa alkoi kuumeinen parkkipaikan etsiminen. Mietitytti, että miten maksaa, kun ei ole vielä yhtään Norjan kruunua. Saimme paikan jyrkän kadun varrelta. Onneksi parkkimaksun sai maksaa luottokortilla. Ensin pyyhkäistiin kortinlukijaa ja sitten paineltiin nappuloita niin monta kertaa kuin tarvis.
2 tuntia oli maksimi. Laitoimme sen ja lähdimme kaupungille. Samantien sadekin taukosi ja kuivaa oli tästä eteenpäin pitkälle. Kaupunki on viehättävä ja poikkeava muista Pohjois-Norjan kaupungeista. Johtuneeko yliopistosta. Menimme kahville baariin, jonka vessassa sitten tein aamupesut ja vaihdoin vaatteet. Yöpaidan olin sentään riisunut jo matkalla. Omituista baarissa oli, että asiakkaan oli itse naputeltava maksu luottokortilla maksettaessa. Kävimme nostamassa hieman kruunuja tämän jälkeen.


	Terassilla ei tungosta.

Suunnistimme Infoon, jossa luulimme olevan nettiyhteyden, mutta erehdyimme. Laitoin muutamia postikortteja menemään. Sain kuninkaan kuvalla varustettuja postimerkkejä. Tästä syntyi keskustelu myyjän kanssa merkin isosta koosta. Se melkein peitti vastaanottajan nimen kortissa. Iso mies ja iso merkki oli molempien mielestä kuitenkin ihan jees.

Olimme olleet v.2000 Tromsassa sukeltamassa Oulun Vesimiesten kanssa. Silloin meille oli seikkailu löytää upotetun saksalaisen Tirpitzin hylky. Etsimme sitä kahdestaan ja viimein löysimmekin. On se sen verran kuuluisa laiva, että oli kokemus sukeltaa sen jäännöksillä, vaikka muutenhan se oli ihan palasina meren pohjassa.

Tromssa on 70 000 asukkaan kaupunki. Sitä sanotaan Pohjolan Pariisiksi. Viime kerralla siellä käydessämme oli lämpimämpää ja silloin olimme ihastelleet katukahviloita. Nyt oli suhteellisen kylmää, mutta muutama avoin terassi kyllä nähtiin - asiakkaita kaksi. Golf-virta pitää sään kuitenkin lämpimämpänä kuin sisämaassa. Vuonot olivat sulia kun sensijaan järvet vielä osittain jäässä.


Onkohan Alvarilla jotain tekemistä kirjastorakennuksen kanssa :-)	Laiva lähdössä kierrokselle.

Kävimme kirjastossa, jossa oli ilmainen nettiyhteys. Säätiedotus lupasi sadetta laajalla rintamalla. Iltalehdestä luin kammottavasta ja Suomessa niin usein tapahtuvasta perhesurmasta.

Kävimme täydentämässä ruokavarastoa. Mainittavaa on, että Norjan laktoositon kevytmaito, jossa on rasvaa vain 1,5 %, maistuu todella hyvältä. Se on vitivalkoista ja kuin kermaa. Menimme välipalalle autoon ja laitoimme lisää parkkiaikaa. Kävimme kuvaamaan kaupunkia.

Poislähtiessä otimme bensaa. Matkoilla pidän tankin aina lähes täynnä, niin on turvallisempi ajaa kun ei tarvitse kytätä huoltoasemia. Niiden väli voi olla Norjassa suurikin puhumattakaan Ruotsista.


Minä, Amundsen ja lokki. En minä niin reissussa rähjääntyneeltä näytäkään, kun vertaa Amundsenin takkiin.	Ramfjordin rannalle leiriydyttiin.

Parikymmenta kilometria ajettuamme leiriydyimme Ramfjordin leirialueelle. Olimme tulomatkalla katsastaneet sen hinnat ja nyt huomasimme, että meillä oli juuri sen verran kruunuja, että sillä sai telttapaikan. Jotenkinhan valuutta oli tuhlattava.

Valitsimme paikan aivan vuonon rannasta. Lähdimme ensi töiksemme uimaan, mutta minulta se jäi aikomukseksi. Minulla ei ollut mukana neopreenitossujani, ja kylmä vesi tuntui kivistävältä. Jussi sensijaan snorklasi toista sataa metriä. Sen verran minäkin itseäni siinä huuhtelin, että tuli hyvä olo. Käytiin vielä perään suihkussa.


Ramfjordin leirialue.	Molemminpuolista uteliaisuutta.

Camping-paikan keíttiö ja ruokailutila oli niin mainio, etten ole ennen nähnyt. Oli nykyaikainen keittiö, jossa kaikki tarvittava ja ylikin. Työkaluja oli enempi kuin minulla kotona. Ketään muita ei ollut ruokailemassa meidän lisäksi. Muutenkin paikka oli todella rauhallinen ja siisti. Huomautinkin siitä leiripaikan pitäjälle. Sääskiäään ei ollut, mutta ei niitä Norjassa vielä näin alkukesästä ole eikä muutenkaan kuten Suomessa. Koko matkalla meitä eivät sääsket haitanneet. Jostain syystä ne eivät Suomen puolellakaan osanneet automme sisään vaan saimme nukkua rauhassa vaikka pidimme ikkunaa raollaan.

Koin erittäin hassun tunteen, kun lähellemme kaarsi Saksan rekkareilla varustettu kuorma-auto, jonka peräkärry oli hotelli. Pieniä ikkunoita "merinäköalalla" oli kolmessa kerroksessa. Odotin kennoista kuoriutuvan pikkuihmisiä. Nämä saapuivat kuitenkin paikalle linja-autolla paljon myöhemmin ja näyttivät ihan normaalin kokoisilta.


Das Rollende Hotel	Oma keittiö ja terassi

Illalla käytiin kävelyllä. Kun kuljimme maantietä pitkin, näimme lammaslauman kedolla meistä melko kaukana. Ne alkoivat tuijottaa meihin päin. Kuljimme eteenpäin, mutta palatessamme katras oli kokoontunut aidan viereen. Ilmeisesti lauman pomolla oli aivoissa raksuttanut, että meistä voisi olla jotain hyötyä ja niin se johdatti muun porukan aidalle. Ojensin koivun uusia versoja aidan raosta ja kyllähän ne hanakaksti niistä lehtiä popsivat. Emme malttaneet millään erota uusista ystävistämme. Sinne ne jäivät haikailemaan peräämme.


Leirialueen viihtyisä ruokailutila.	Ja kuten jo aiemmin mainittu, matkalla ruokatauko on poikaa, mieluusti veden partaalla.

19.6. tiistai


Jussi rajan lähistöllä.	Malmijuna Kiirunasta Narvikiin menossa.

Aamulla ei satanut vieläkään, mutta sitten satoikin koko ajomatkan Abiskoon. Norjan ja Ruotsin rajalla tie kulkee korkella lumisessa ja kallioisessa maastossa. Seudulla on paljon mökkejä. Onko ne ns. kesämökkejä vaiko kalastus- tai vaellustukikohtia, en tiedä. Pysähtelimme usein ja yritimme löytää sopivaa levähdyspaikkaa, jossa yöpyä. Vesistöä kyllä oli, muttei virtaavaa ja muutenkin maasto oli niin kosteaa, että siinä olisi kastellut kenkänsä. Pysähtelin senkin vuoksi, että ajelin hiljakseen. Kun sentään on vaivauduttu näinkin kauas, on toki katseltava maisemia. Joskus perääni ilmestyi auto, jonka arvelin kärkkyvän ohitusta. Ajoin aina seuraavaan levennykseen ja päästin ohi. Meillä ei ollut minnekään kiire. Liikennettä ei kuitenkaan ollut paljon.

Abiskossa harkitsimme mökkiä. Vain yksi mökki oli vapaana hintaan 400 Skr eli noin 44 €. Liian kallis. Luontohotellissa olisi ollut huoneita yli tuhannen kruunun hintaan. Olimme katsastaneet jo autiotuvan - saman jossa 1998 sukellusmatkalla olimme yöpyneet. Paikalla on kirkko kukkulan laella toisella puolella tietä ja polku niemen nokkaan. Olimme sukeltaneet sillloin Torniojärvessä.


Abiskossa Fyrplatsenille kävelemässä, 300 m levähdyspaikalta.	Levähdyspaikan autiotuvalla.

Palasimme autiotuvalle. Levähdyspaikka (24 h) oli rauhallinen. Meidän lisäksi oli vain kolme asuntoautoa, joissa ei mitään liikettä. Oli hyvä vessa. Torniojärvi oli jäähuhmareinen. Kävimme nyt kuten aiemminkin kävelyllä majakkapaikalle (Fyrplats), joka on 300 metrin päässä niemen kärjessä. Polku menee korkealla ja niemen reunoilta on pystysuorat rinteet Torniojärveen. Ripotteli vettä, mutta matka oli kokemisen arvoinen maisemaltaan. Nyt emme kuitenkaan menneet katsomaan kirkkoa. Muistan, että polun varrella oli radan rakentajien muistomerkkejä valokuvineen ja heidän asumustensa jälkiä. Sen molemmat myös muistimme, että olimme nähneet puun halaajan.

Autiotalossa on kaksi huonetta. Vietimme illan iltapalan äärellä sisätiloissa kynttilöitä poltellen (firman puolesta), kunnes yhdentoista maissa kömmimme autoon nukkumaan. Autossa nukkuminen tuntuu niin hyvältä, että mikään mökkinajoitus ei sitä voita. Nukuimme aina pitkät terveet yöunet. Homma on tullut niin tutuksi, että kaikki toiminnot on helppo hoitaa. Sandaalien on oltava helposti saatavissa autosta poistuttaessa. Kummallakin on omat tavarat omalla puolella ja minulle niin tärkeät sudokut ja ristisanat aina lähettyvillä kynineen. Jokaisella tavaralla on tietty paikkansa, jottei tarvitse etsiä. Kosteat tavarat laitamme kattoboksiin. Ja kummallakin omat tehtävänsä. Minä ajan, Jussi hoitaa muonituksen. Ajon aikana Jussi lukee ellei katso maisemia, tällä kertaa iPadiaan. Kumpikin on tyytyväinen. Itse ajan mieluummin kuin olen kyydissä, kun oma jarrujalka tekee työtään haitaksi asti. Jussille lukeminen on kuin hengittämistä.

Yöllä ei satanut, mutta aamulla taas tihuutti. Laitoimme mökissä aamupalan ja Jussi keitti katkarapukeiton nakeilla höystettynä isoon termoskannuun. Matkalla olisi valmis ruoka, joten sateen jatkuessa ei tarvitsisi tehdä ruokaa ulkona.

Aamupesun tein Torniojärvessä. Jäähileet eivät haitanneet. Vaatetta laitoin toisen kerroksen.

20.6. keskiviikko

Kahvilla kävimme ruotsalaiseen tyyliin sisustetussa oikein somassa kahvilassa ja törsäsimme tuulihattuihin. Keiton söimme vasta 50 km ennen Överkalixia hyvällä levähdyspaikalla, joka on meille aiemmilta Norjaan suuntautuvilta sukellusmatkoilta tuttu. Ei satanut ja lämpötilakin oli hieman noussut. Taisi olla loihakkaat 12 astetta. Matkalla se oli käynyt jopa neljässä asteessa. Oli harrastettava kerrospukeutumista silläkin uhalla, että valokuvissa tulisi näyttämään paksukaiselta.

Haaparannalla kävimme System Bolagetissa juhannusvirvokkeita ostamassa. Sen jälkeen ajoimme yhtä soittoa kotiin.

Kotona odotti postin joukossa kortti Sodankylästä. Kuvassa Harriet Andersson seisoo kalliolla. Ihmettelin, että olinko itse itselle laittanut kortin. Se oli kuitenkin syntymäpäiväonnittelu ystävältäni - juuri siltä, joka 1993 oli lahjoittanut matkani festivaaleille. Niin paljon oli erilaista ohjelmaa, ettemme olleet missään vaiheessa törmänneet toisiimme. Harmin paikka.

Matkapäiväkirjat

Teksti: Kaarina Kaukoranta

Kuvat: Juhani Kaukoranta ja Kaarina Kaukoranta