Reppu selässä suuntasimme Jussin kanssa bussipysäkille Oulussa ja siitä se alkoi. Bussin vaihdolla kaupungissa pääsimme Oulunsalon kentälle. Lentomme lähti 11:45. Tästä se lähti! Neljän viikon reissu interrailin tapaan.
Helsingissä söimme turhan kalliit lihapullat, mutta parasta oli saada vahvistusta tässä vaiheessa. Norwegianin lentomme Wieniin Riikan kautta lähti 15:35 ja Riikasta jatkolento 18:05. Kerrankin tarkastettiin portilla, että kullakin oli vain yksi matkatavara koneeseen. Minua on monesti ärsyttänyt, kun kaikista säännöistä huolimatta osa porukoista kantaa suunnattoman isoja laukkuja ja vielä muita nyssyköitä koneen hyllyille, niin ettei meidän sääntöjen mukaiset reppumme meinaa mahtua. Nyt osa joutui luovuttamaan pois matkatavaroitaan koneen tavaratilaan ja maksamaan siitä. Wienissä olimme sikäläistä aikaa 19:15, kun kelloa oli siirretty tunti taaksepäin.
Sää oli aurinkoinen. Wienin lentoasemalla piti kävellä pitkästi ulos pääsemiseksi. S-juna S7 vei meidät Wienin keskustaan Mitte-asemalle. Matka maksoi 2,20 €/hlö. Junan ikkunasta näimme, miten hieno kaupunki oli jo laitamiltaan: upeasti valaistuja tehtaita, taloja ja torneja, vaikka ihan pimeää ei vielä ollut. Mittestä vaihdoimme metroon U4, jolla pääsimme hotellimme lähelle Karlplatz-asemalle. Ripotteli hieman vettä, muttei niin paljon, että olisimme tarvinneet sateenvarjoa, joka myöhemmin osoittautuikin resuksi. Olin ostanut sen ainakin 10 vuotta sitten Novgorodista, mutta nyt se oli tullut tiensä päähän. Kannoimme sitä reesua mukanamme vielä Belgradiin, jonne sen sitten hylkäsimme.
Motellimme sijaisti Elisabethstrasse 5:ssä lähellä Oopperaa. Kun keskustan hotellit olivat kaikki hyvin kalliita, olin varannut meille neljäksi yöksi Motel One Wien-staatsoper, jonka hinta oli 107 € yöltä. Arvelin sen olevan vaatimaton, mutta se oli kyllä ihan monen tähden luokkaa. Itse rakennus valaistuna oli kuin palatsi ja sisätilat upeat. Huoneemme oli sisäpihalle, siis rauhallinen, oli iso, kaunis ja siisti. Maksettiin neljästä yöstä ja seuraavan päivän aamiaisesta. Oli ensin nähtävä, millainen se oli. Maksoimme seuraavana päivänä muillekin aamuille, koska se ei maksanut paljon (9 €), vaikkei sisältänytkään mitään lämmintä ruokaa.
Asetuttuamme taloksi lähdimme katsomaan ympäristöä. Oopperatalo oli kulman takana. Otimme paljon kuvia. Oli vaikea löytää sellaista ruokapaikkaa, josta saisi jotain kevyttä. Päädyimme Subwayhin, joka oli juuri sulkemassa, mutta jossa ehdimme nauttia kympillä täytetyt sämpylät ja colat. Kun tulimme motellille, huomasin, ettei minulla ollut huoneemme avainta taskussa. Olin ollut tyhmä, kun olin laittanut sen samaan taskuun, missä oli kännykkä. Kun otin kännykän useasti esille kuvan ottoa varten, niin tietysti se jossain vaiheessa lipsahti kadulle. Ei muuta kuin uusi kierros, mutta sitä ei löytynyt. Syytin itseäni ja ajattelin, että joku sen löytäjä nyt kokeilee kaikkia ovia ja saattaa tulla huoneeseemme. No ei tietenkään näin käynyt ja aamulla saimme uudet avaimet. Koska matka oli vasta alussa, niin tein itselleni selväksi, että tästä lähtien jokaisella tavaralla on oma paikkansa. Pidin koko matkan ajan mustaa liiviä, jonka taskut suljetaan vetoketjulla. Jokaisella tavaralla oli oma paikkansa siinä ja pikkurepussa. Mitään emme hukanneet koko matkalla, eikä mitään hermostuttavaa tavaroiden etsimistä tullut.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 10,19 km.
Aamiaisella oli tungosta. Se oli katettu kahteen kerrokseen. Olin hieman pettynyt, kun ei ollut mitään pekonia, puuroa, munakasta tms. Oli kyllä keitettyjä munia ja paljon muuta. Itse asiassa sain syödä ihan tarpeeksi, kun en aamuisin olekaan nälkäinen.
Lähdimme kaupungin sydämeen, joka oli ihan lähellä: Albertina, Josefsplatz, Michaelerplatz, Kohlmarkt ja kävelykatu Graben. Entinen roomalaisten vallihauta on nyt suosittu leveä kävelykatu. Hienoja rakennuksia. Vapun tunnelmaa ei ollut havaittavissa. Vain pieni äärivasemmistoporukka oli kokoontunut Oopperan edustalle oppi-isiään esittävine kyltteineen. Sää oli lähes helteinen. Vapun vuoksi oli tavallista hiljaisempaa, sillä kaupat olivat kiinni. Poikkesimme Anna gasselle Morris-ravintolaan, jossa söin bradwursteja ja Jussi gulassia. Sacher-tortut nautimme kahvin kera Sacher Cafen terassilla, joka oli Sacher-hotellin alakerrassa. Sinne oli jopa pientä jonoa. Tortut nautittiin kermavaahdon kanssa. Ne maistuivat paremmilta kuin Suomessa, jossa ne minusta ovat liian suuriakin. Wienin hintataso on melko korkea, sillä tämä nautinto maksoi meiltä 20,90 €.
Iltapäivällä menimme hotellille lepäämään. Katsoimme teeveetä. Siinä mainittiin, että Wienissä marssi 10.000 SDP:n kannattajaa. Missähän, kun ei nähty. Elokuvat oli dubattu. Siihen ei millään totu.
Illalla lähdimme katsomaan kävellen juna-asemaa ja miten sinne pääsee sekä mitkä ovat aikataulut Slovakian Bratislavaan. Matkaa oli sen verran, että poikkesimme pieneen pikaruokalaan. Tilasimme valtavan kokoiset scnitzelit, jotka maksoivat vain 3,40. Maistui todella hyvältä. Asemalla saimme selville, mistä automaatista saa liput. Lippu maksaisi vain 16 €. Emme ostaneet vielä. Aikataulusta nappasimme kännykällä kuvan. Päätimme käyttää metroa motellista asemalle, kun lähdemme sinne samoin kun nyt, kun palasimme motelliin.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 13,37 km.
Sää alkoi puolipilvisenä. Minulla oli allergista nuhaa, sillä emme olleet huomanneet ottaa ilmastointia pois. Tästä eteenpäin pidimme vain ikkunaa auki. Lisäksi huoneessa oli kokolattiamatto. Kaupat olisivat auki, joten jotain pientä pitäisi ostaa - banaaneja, pastilleja, keksejä. Lähistöllä oli Spar-kauppa.
Tämä päivä pyhitettiin taidemuseoille. Leopold-museossa (seniorilippu 9 €) oli Gustav Klimtin tauluja ja Egon Schielen hieman hävittömiä naiskuvia, maailman laajin kokoelma häneltä nimellä "Wally Neuzil, ihr Leben mit Egon Schiele". Klimt on art nouveau-tyylisuunnan kärkinimi Itävallassa. Tyyli on hyvin tunnistettavissa ja sitä näkyi matkamme aikana kaikissa kaupungeissa eri tavoin matkamuistoihin kuvitettuna. Metroasemilla oli upea mainos, jossa euroviisuvoittaja Conchita Wurst komeili Klimt-kuvioisessa iltapuvussa. Pidän tyylisuunnasta kovasti. Schielen teokset olivat hyviä, mutta ymmärrän kyllä, miksi hän aikanaan joutui vähäksi aikaa jopa vankilaan niiden siveettömyyksien takia. Poikkesimme istahtamaan museon baariin. Join pienen rommitotin helpottaakseni tukkoista oloa.
Samassa museo-korttelissa oli vielä mumok (seniorilippu 8 €), jossa oli useissa kerroksissa modernia taidetta. Monet olivat ennestään nähtyjä, kuten useat Andy Warholin työt. Sen sijaan monissa monitoreisa pyörivät videot inhottivat. Näyttely oli nimeltään "Mein Körper ist das Ereignis". Irstailua se lähinnä oli.
Museoista lähdimme kävelemään Raatihuoneelle. Matkalla kuvasimme kaunista temppelimäistä parlamenttitaloa. Kävelimme pitkään läpi Volks Gartenin ja Wallner strassen sivukujalle pieneen turkkilaiseen ravintolaan nimeltä Levante. Ruoka oli hyvää ja maksoi meiltä 32,60 €.
Menimme hotellille. Minulla oli aktiiviranneke, joka mittasi matkaa ja askelia. Koko neljän viikon aikana joka päivä sain askelia vähintään 10 000.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 9,4 km.
Samalla suunnalla, missä oli juna-asema oli viitta Belvedereen. Emme olleet suunnitelleet matkaamme etukäteen ja suunnitelmat elivät sen mukaan, mikä milloinkin tuntui hyvältä. Nyt tuntui siltä, että oli päästävä tutustumaan Belvederen palatseihin. Matkaa oli 1,5 km. Alkumatkasta ripotteli ja oli jopa viileää ja tuulista. Matkan varrella kuvasimme barokkikirkkoa Karlskircheä, joka muistutti Pietarinkirkkoa, mutta ihmeellistä siinä olivat minareetteja muistuttavat pylväät.
Matkan varrella oli Wienin vapautuksen (niinpä...) muistomerkki, venäisten sotamuistomerkki niille ominaiseen mahtipontiseen tyylinsä. Kukkia oli joitakin laitettu patsaalle. Seuraavana päivänä kävimme samalla paikalla ja sinne oli ilmestynyt Venäjän suurlähetystön kukkakimppu liittyen Voitonpäivään 9.5. Mukana oli ollut motoristejakin - ehkä Yön susia.
Sää muuttui aurinkoiseksi ja lämpöiseksi. Belvedereen liput maksoivat 16,50 € (senior). Lipulla pääsi sekä ylä- että ala-Belvedereen. Minua kiinnosti tämä uusi tuttavuuteni Klimt, jonka töistä suurin osa on juuri yläpalatsissa. Siellä oli myös van Gogh, Renoir, Munch ja jopa Akseli Gallen Kallelan työn Frühjahr, um 1900 bongasin sieltä. Ehdin kuvata muutaman taulun ennenkuin minua kiellettiin kuvaamasta. En ollut huomannur kieltoa. Sain kuitenkin talteen muutaman otoksen. Yleensähän nuo kiellot koskevat vain salaman käyttöä. Klimtin "Suudelmaa" en saanut ikuistettua, mutta olihan se ihana. Edellisen päivän museoissa oli saanut kuvata mielin määrin. Myöhemmin syksyllä katsoimme elokuvan Kultainen nainen. Se kertoo tosipohjaisen tarinan natsien varastaman Klimtin taulun Adele Bloch-Bauer I palautumisesta omistajalleen. Alapalatsissa oli Napoleon-näyttely. Kaunis kultainen huone oli suosittu kuvauskohde. Museon bistrossa joimme jääkahvia ja viiniä. Maksoi 10,30 €.
Vaikka vastapäisellä kadulla oleva ravintola oli selvästi turistiravintola, menimme sinne, sillä alkoi olla huutava nälkä. Saimme heti pöydän, mutta myöhemmin ravintolaan oli jo jonoa. Paikka oli kreikkalainen ravintola. Söin sardiineja ja mustekalaa, Jussi jotain kotopoulo suvlakia. Otimme salaatin yhteiseksi. Ateria maksoi meiltä 41,80 €.
Palasimme majapaikkaan. Joimme kahvit aulabaarissa ja klo 16 päädyimme lepäämään huoneeseemme.
Klo 18:30 piristyimme ja lähdimme huvipuistoon Prater. Lähinnä halusin nähdä elokuvasta "Kolmas mies" kuuluisaksi tulleen punavaunuisen maailmanpyörän Riesenrad. Matkasimme sinne linjaa U1 metroasemalle Praterstern. Oli sen verran sumuista, ettei kannattanut mennä maailmanpyörään. Sieltä ei olisi nähnyt mitään. Emme viipyneet huvipuistossa kauaa. Se oli kalpea versio niistä, mitä olimme nähneet aiemmin. Palasimme metrolla ja huomasimme nyt, että senioreille on 2-suuntaisia matkoja hintaan 2,80 € jolloin yhden matkan hinnaksi tulikin vain 1,40 €. Ostimme niitä. Ripotteli vettä. Menimme oluttupaan, joka oli meidän motellia nurkittain vastapäätä. Nyt hinnat olivat alemmat, sillä gulassikeitto, papukeitto ja paikalliset oluet tekivät yhteensä vain 16,80 €.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 12,36 km. Kerroksia 30.
Lähdimme Schönbrunnin linnaan ja sen puistoon heti aamulla. Koska viipyisimme matkalla kauan, otimme varalta lämmintä vaatetta mukaan - ihan turhaan, sillä tästä päivästä kehkeytyi helle. Metrolla U4 painelimme länttä kohti Schönbrunnin metroasemalle. Asemalta oli käveltävä jonkin matkaa linnalle, mutta opasteet olivat hyviä. Turistijonoja oli jo muodostunut. Jonotettaessa harkitsimme minkä lipun ottaisimme. Päädyimme lippuun Classic, joka maksoi 21 €. Mitään seniorialennuksia ei ollut. Linna puistoineen muistuttaa Pariisin Versaillesia. Lipullamme pääsimme tutustumaan myös linnan huoneisiin, joita on todella paljon. Puutarha oli tyypillisesti viivasuora. Ylös kukkulalle vei siksak-polku, jonka nousimme (rannekkeen mukaan vastasi 10 kerrosta). Sieltä Glorette-paviljongilta oli upeat näköalat kaupunkiin ja linnalle ja ennenkaikkea - sieltä sai kylmää olutta. Se helpotti hikistä olemusta mukavasti.
Palasimme kämpille ja totesimme polttaneemme itsemme. Ei oltu vielä tajuttu laittaa aurinkovoidetta, jota itse asiassa ei ollutkaan. Vahingossa olin ottanut liki tyhjän tuubin matkalle. Oli siis ensitilassa hankittava aurinkorasvaa. Kävimme syömässä oman korttelin museokahvilassa, jota ihastukseni Klimt, ei niin kovin ihastuttava Schiele ja jopa Franz Lehar olivat pitäneet kantapaikkanaan. He olivat sesessionisteja. Söin makkaroita, Jussi kanaa. Ateria maksoi yhteensä 36,50 €.
Edellisenä syksynä olimme ihailleet Prahassa Wieniläistaloja. Täälläkin oli tietysti jugend-tyylisiä upeita rakennuksia, mutta erikoisin oli motellimme lähellä oleva Secession. Se on Wienin ensimmäinen jugendrakennus. Sen kultainen kupolikatto erottui hyvin ympäristöstä. Se oli kiinni silloin, kun sitä ulkoapäin kuvasimme ja niin meiltä jäi katsomatta sen sisällä oleva Klimtin Beethoven-friisi. Se jäi vähän kaivelemaan. Kävimme vielä Albertina-aukiolla ja kuvasimme juutalaismuistomerkkiä.
Ruokaostokset Sparista ja sitten iltakävelylle Grabenille. Nautimme kesästä.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 15,58 km. Kerroksia 27.
Nyt halusimme nähdä Tonava-kaunoisen. U1:llä porhalsimme Schwedenplatzille. Olikohan sillä jotain tekemistä Ruotsin kanssa? Eilinen helle jatkui. Tulimme joelle ja totesimme, että se oli vain Tonavan yksi haara. Katselimme sillalta tuota kuuluisaa jokea. Kävelimme takaisin mantereelle. Kummasti paikalla oli poliiseja. Heidän läsnäolonsa selvisi, kun tajusimme olevamme juutalaisella alueella. Löysimme opaskirjan mainitseman Hoher Marktin ankkurikellon, Marian kirkon, Marian pylvään ja juutalaismuistomerkin, joka vaatimattomuuttaan oli vaikuttava. Siinä luki, että natsit surmasivat vuosina 1938-1945 65.000 Itävallan juutalaista. Näitä muistomerkkejä näimme useampiakian matkallamme - kaikki vaikuttavia.
Laitoin postiin yhden kortin. Se oli liki 103-vuotialle ystävälleni Salmelle. Laitoin Sacher-torttua kuvaavan kortin, kun tiesin hänen arvostavan kyseistä herkkua ja tutkivan kortin suurennuslasilla. Niin hän olikin tehnyt. En enää laita paljon kortteja, kun olen huomannut, että ihmiset pitävät niitä vanhanaikaisina. Itsestä on kyllä tosi kiva saada postikortteja ja säilytänkin ne kaikki.
Oli ihanan lämmin aurinkoinen päivä, joten nautimme viimeistä päivää Wienissä mieluiten ulkona ja jätimme suunnitellun oopperakierroksen väliin. Olimme jo ottaneet tavaksi levähdellä Am Hofilla sillä olevan patsaan juurella. Suuntasimme Stadtpark-puistoon, missä ihmiset makoilivat nurmikolla, syöttivät sorsia ja karppeja. Kävelimme puiston halki ja sen päässä olevalle entiselle sotamuseorakennukselle Regierungsgebäude. Meitä kiinnostivat sen koristepatsaat ja nimenomaan valtava pronssinen kotka. Istuimme marsalkka Radetzkyn ratsastajapatsaan juurellle ja minä ilmastoin jalkojani. Jussi huomasi pääsevänsä nettiin rakennuksessa sijaitsevan ministeriön vapaan netin kautta. Seinässä luki "Ministerium für ein Lebenswerters Österreich" - juuri sellainen ministeriö, jota kepu meillä Suomessa mielellään näkisi.
Singerstrasselta poikkesimme poikkikadulle syömään. Syötiin jälleen schnitzelit. Ateria maksoi juomineen 29,60 € yhteensä.
Käveltiin kohti hassunkurisia taloja. Hundertwasserhaus on arkkitehti Hunderwasserin suunnittelema erikoinen vuokratalo, jossa kaikki kukat saavat kukkia. Matkalla sinne ostimme pienen tuubin aurinkovoidetta ja after sun myös. Saimme kulutettua ne kuukauden matkallamme loppuun. Ihasteltuamme ja kummasteltuamme rakennuksia menimme talossa olevaan kahvilaan. Se mukaili samaa hundertwasser-tyyliä. Tyttö kysyi halusimmeko samalla katsoa videota aiheesta. Se oli sellainen ehkä varttitunnin kestävä ohjelma, joka selvensi idean tarkoitusta. Tietysti halusimme.
Palasimme U4:llä motellille klo 17. Suihkuun pesemään kaupungin pölyt pois ja sitten etsimään netistä majapaikkaa seuraavaan kohteeseemmme Slovakian Bratislavaan. Kun aukaisin netin, tuli minulle WhatsAppista tieto, että olisin voittanut Samsung-tabletin. Ohessa oli linkki, josta palkinnon voisi lunastaa. Arvasin, ettei kannata klikata ja että siinä on joku huiputus. Sen sijaan ihmettelin, että viesti tuli WhatsAppin kautta, kun sellaista ei ollut ennen tapahtunut. Myöhemmin luin netistä, että monet suomalaiset olivat saaneet saman viestin ja että linkki olisi vienyt jonnekin maksulliselle pelisivulla.
Majoitusvaihtoehtoja katsottiin booking.com:n kautta. Niitä oli paljon. Yritimme löytää sellaisen, joka olisi suhteellisen lähellä asemaa ja myös vanhaa kaupunkia. Päädyimme varaamaan Ambiente servied Apartments City Centre Stare Mestosta, jossa kaksi yötä maksoi 106,20 €.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 10,61 km.
Wienissä meillä oli aikaa valmistautua matkaan, sillä reppujen pakkaaminen ei todellakaan ole iso homma. Aikaa tuhrautui kännykkäni nettiyhteyden kanssa, kun se ei millään mennyt nettiin, vaikka Jussin kone meni. Harmistuin, jos vaikka lumiaani olisi tullut fyysinen vika tai sitten eilispäivän huijausviestillä olisi jotain tekemistä asian kanssa. Ei silti huolta, sillä rautatieasemalla se pelasi taas mainiosti. Jostain syystä se motellilla oli hukannut tukiaseman.
Ostimme liput automaatista 16 € kappale. Odotellessamme lähtöä soitettiin Bratislavasta ja kysyttiin, mihin aikaan olemme Blumentalska 20:ssä. Arvioimme, että n. klo 14, sillä meidän oli käveltävä tai päästävä bussilla asunnolle. Tunnin junamatka alkoi klo 11:21. Matkan varrella ei ollut muuta näkemisen arvoista kuin sadat tuulimyllyt. Maasto oli tylsän tasaista peltoa. Saavuimme klo 12:27 Bratislavan juna-asemalle Hlavna. Kyseltiin taksilta, mitä maksaisi viedä meitä asunnolle. Sanoivat sen maksavan vähintään 50 euroa, joten siirryimme bussipysäkille, sillä taksikuski ohjeisti meitä sinne ja kertoi jopa bussin numeron. Ystävällinen tyttö pysäkillä vahvisti, että bussi 13 menisi osoitteeseemme, mutta että sinne olisi vain 20 minuutin kävelymatka. Annoimme bussin mennä ja lähdimme reppuinemme kävelemään parin kilometrin matkaa. Samallahan näkisimme kaupunkia. Junalipusta kävi selville, että ensimmäisenä päivänä sillä olisi päässyt Bratislavan busseihin ilmaiseksi ja paluumatka Wieniinkin olisi sillä onnistunut. Mutta me olemme kävelijäkansaa! Kertaakaan ei matkalla turvauduttu taksikyytiin.
Asuntorakennus oli siistin näköinen. Vastapäätä oli koko kortteli rakenteilla. Oli kaivinkoneita ja muuta sellaista, josta voisi lähteä meteliä. Näky ei ollut kaunis. Siinä oli puoleksi purettu kirkkokin, mutta ilahduttavasti myös iso kyltti, että rakennustyömaa on suomalaisen YIT:n. Taas meille soitettiin, että Janka tulee tuomaan meille avaimen. Menimme talon takana olevaan pieneen baariin virkistymään. Odottelimme vielä ulkona jonkun aikaa. Sää oli aurinkoinen, mutta tuulinen. Janka saapui. Hän oli tavattoman ystävällinen nuori nainen. Nimestä en olisi osannut sukupuolta kyllä arvata. Asuntomme oli yläkerroksessa. Se oli todella suuri asunto: iso olohuone, iso keittiö ja makuuhuone pitkän eteisen päässä. Oli myös kaikenlaista vaatehuonetta ja muuta komeroa. Oli jopa kaksi parveketta, joista toinen sinne rakennustyömaalle. Mitään meteliä sieltä ei sitten kuulunutkaan. Toiselta parvekkeelta näkyi katu ja siellä isokirjaiminen kyltti Bottle Room. Pullohuone osoittautui kalliiksi, joten tyydyimme ruokakaupan viineihin. Pesuhuoneessa oli moderni varustus pesukoneineen.
Olimme hyvin tyytyväisiä majapaikkaan. Maksoimme käteisellä kahdesta yöstä 112,80 €, vaikka asunnon hinta oli 106,20 €, sillä täällä oli maksettava myös kaupunkivero. Tämä oli yleinen käytäntö niissä kaupungeissa, joissa kävimme. Italiassa olin siihen ensi kertaa törmännyt. Eikö meilläkin voisi kerätä kaupunkiveroa, kun tuota rahapulaa tuntuu olevan?
Asetuttuamme taloksi lähdimme ruokaostoksille lähikauppaan. Hintataso oli aivan muuta kuin Wienissä. Saimme ison kassin ruokaa ja juomaa 15,20 eurolla. Mukavaa näissä maissa oli se, että kaikissa juomavesi oli juomakelpoista, eikä siis tarvinnut raahata pullotettua vettä. Lähdimme sitten kohti vanhaa kaupunkia hakemaan ravintolaa. Löysimme melko läheltä kilometrin päästä pienen mukavan Simply Restaurant. Tilasimme kanaa. Kastike oli mahtavan hyvää. Nautimm tämän hyvän aterian punaviinin kera ja lopuksi vielä Jussi otti jonkun paukun ja minä espresson. Kaikki maksoi vain 27 euroa eli huomattavasti oli halvempaa kuin Wienissä. Koska alkoi ripotella vettä, emme jatkaneetkaan matkaa pitemmälle vaan palasimme liki käyttökelvotonta sateenvarjoamme kantaen asunnolle. Nautittiin kylvystä, katsoimme isoa tauluteeveetä, sytytin kynttilät ja nautimme viiniä lojuen olohuoneen sohvilla. Elämä hymyili. Meille riittäisi seuraava päivä vanhan kaupungin tutustumiseen. Näin oli Jankakin vakuuttanut.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 8,18 km.
Olimme nukkuneet tosi hyvin. Laitoin aamiaista. Luulin, että kaasuhella pitää sytyttää tulitikuilla. Ei vaan onnistunut, kunnes huomasin, että sen sytytti kipinä. Laitoin paistinpannulle nakkeja, mutta ne alkoivat haista ihan mahdottomasti. Niissä oli muovikuoret. Tuosta vastenmielisestä hajusta olikin sitten vaikea päästä, kun se oli luikerrellut joka kolkkaan. Kaikki ikkunat ja parvekkeiden ovet auki ei heti auttanut sekään. Päätin, etten ikänä syö makkaroita. Muuten ateria oli hyvä.
Ilma oli aurinkoinen. Kävelimme kohti Tonavan rantaa ja sieltä vanhaan kaupunkiin. Se olikin upea paikka. Se muistutti Tallinnaa, mutta oli hieman suppeampi alue. Hulinaa oli, sillä ilmeisesti oli koulujen päättäjäispäivä. Nuorisojoukot puhalsivat pilleihin samalla kun kantoivat isoja luokkakuvakylttejä. Puistossa oli festivaalit. Siellä kummastelin esittelypöytää, jossa oli esillä norsunjaloista tehtyjä jakkaroita, kilpikonnan kilpiä, norsunhampaita ja muuta uhanlaisista eläimistä tehtyjä esineitä. Ensin paheksuin, mutta kun tutustuin asiaan, niin se oli nimenomaan järjestö, joka vastusti uhanalaisten eläinten metsästystä. Kirkon aukiolla juhlittiin Eurooppa-päivää, joka olisi varsinaisesti vasta 9.5. Aukealla oli monien maiden esittelyjä ja löysimme kuin löysimmekin Suomen edustuston. Suomalainen nuorimies, joka oli harjoittelijana suurlähetystössä, kertoi meille kaikenlaista maasta ja siitä, miten häntä harmitti, että Suomi lopettaa suurlähetystönsä maasta. Pöydän takana esittelijöinä oli pari suomea opiskelevaa slovakiatarta.
Oli kuuma sää. Istahdimme terassille syömään päivän menut hintaan 3,70 €. Tässä oli hinta meidän makuun. Paikka oli nimeltään Picnica Ukozla ja rakennus kai jotenkin historiallisesti merkittävä, koska lippua kantavan oppaan perässä marssivat japanilaisturistitkin sitä jäivät katselemaan. Nuo marssivat turistiryhmät ovat minusta huvittavan näköisiä. Itsestä ei olisi siihen marssiin.
Koska oli niin kuuma, etsimme varjoisen kujan, jonka terassilla joimme kahvit ja söimme juustotortut. Nytkin maksoi vain 8,39 € yhteensä. Slovakiassa oli helppoa, kun he käyttävät euroja.
Asunnolla aloimme selvittää seuraavan kohteemme Budapestin majoitusta. Paljon oli tarjolla ja ihan edulliseen hintaan. Lopputuloksena päätimme kokeilla, että kävelemme asemalta suoraan johonkin noista sopivista kohteista ja ylitse muiden tuntui nousevan Central Hotel 21 Maria uctalla. Sen sanottiin tulleen valituksia vuoden hotelliksi. Hotelli oli keskustassa Pestin puolella ja hinta oli 58 €. Emme siis vielä varanneet sitä vaan päätimme ensin katsastaa ja paikan päällä sitten tutkailla paremmin.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 11,97 km. Kerroksia 30.
UNKARI
Budapest pe 8.5. – ke 13.5.
Central
Hotel Maria ucta 10 (1. yö)
Astoria
City Hostel
Saimme tiskiltä junaliput Bratislavasta Budapestiin. Lipun hinta oli 16,50 €. Seniorialennuksia ei ollut. Odottelimme junaa pienessä asemapubissa. Lähtö oli 13:55 ja matkan piti kestää 2 h 45 min. No lähtöhän oli heti alussa jo 10 min myöhässä ja perilläkin olimme vasta n. klo 19. Meillä oli junassa mukavat ikkunapaikat loosissa, johon jäimme ihan yksin junan pysähtyessä klo 15:30 Sturovossa pienellä asemalla. Kuulutettiin jotain, mikä meni ohi korvien. Vain sen, että juna lähtee 30 min myöhässä tajuttiin. Ihmisiä lähti paljon pois, mutta junaan jäi muitakin kuin me. Ilmeisesti se siis jatkaisi matkaa. Viereisen loosin tyttöporukalla ei ollut mitään hätää. Nuori komea mies nauratti tyttöjä, jotka nauttivat paitsi pojasta myös olusista. Metakka otti välillä korviin.
30 minuuttia meni, eikä kuulutuksia enää tullut. Tajuttiin, että menee iltaan, eikä meillä ole Budapestissa edes vielä majapaikkaa. Joudummeko nukkumaan junassa. Tilaa kyllä olisi ja olihan meillä eväitäkin. Klo 17:02 (siis jo 1,5 tunnin pysähtymisen jälkeen) tuli juna Prahasta toiselle raiteelle. Tämä lähti, mutta vieläkään emme päässeet liikkeelle. Sitten tuli klo 17:24 juna samasta suunnasta mistä mekin. Mitä ihmettä? Se seisoi jonkun aikaa meidän vieressä ja sitten sieltä alkoi pikkuhiljaa purkautua porukkaa meidän junaan. Ensin tuli mukava korealaisnuoripari. Heidän kanssaan sitten rupateltiin ja vaihdettiin tietoja. Hekään eivät tienneet, mitä kaikki tämä merkitsi. Kysyivät varovaisesti, että onko tämä ensimmäinen luokka. Nauroin, ettei sellaisia kai enää edes ole, mutta tulin myöhemmin huomaamaan, että olin väärässä. Nyt kyllä istuttiin ihan oikeassa vaunussa. Molemmat opiskelivat kansainvälistä politiikkaa Lontoossa. Suomessa he eivät olleet koskaan käyneet ja epäilivät siellä olevan kallista. No - eiköhän Soul ole myös kallis. He ihmettelivät sitä, että ulkomaalaiset saavat Suomessa opiskella ilmaiseksi.
Jonkun ajan päästä tupsahti loosiimme vieressä seisovasta junasta tyttö Budapestista. Hän opiskeli hallintotieteitä. Hän muisti oleensa luennolla, jossa oli ylistetty Suomen koululaitosta ja menestymistä Pisa-tutkimuksessa. Häneltä sitten saimme vihdoin kuulla, mistä matkan viivästys johtui. Jatkojunassa oli ollut tulipalo! Matkaan pääsimme klo 17:35, kun siihen aikaan olisi pitänyt jo olla perillä. Meillä oli kuitenkin porukan kanssa rattoisaa. Budapestiläinen tyttö osasi näyttää kartasta meille sopivia hotellialueita ja kaiken huippu oli, että hän oli menossa Palinka-festivaaleille. Hän näytti kartasta meille paikankin. Minä en tiennyt, mikä palinka on, mutta sain tietää, että se on maustettua 60 - 80 %:n viinaa. Pitäisikö meillä Suomessakin järjestää kossufestivaalit...?
Asemalla menimme heti alkuun infoon. Olin lukenut, että Budapestissa 65-vuotiaat ja sitä vanhemmat pääsevät ilmaiseksi kulkuvälineisiin kuten metroon kaupunkialueella. Kysyin, että miten asia hoituu. Meidän tarvitsisi vain näyttää matkalla henkilötodistus, josta syntymävuosi näkyy. Jussillahan tuo 65 ei vielä ollut täynnä, mutta syntymävuosi kyllä.
Koska alkoi olla jo ilta, ei majoituksen paikkaa enää kärsinyt kauheasti etsiä. Kävelimme suoraan Central hotellille. Huone oli oli alakerrassa ja ikkuna kadulle. Ihan vakiosiisti huone kyllä oli, muttei mitenkään viihtyisä. Ajattelimme nukkua siinä tämän yhden yön ja katsoa tilannetta aamulla uudelleen.
Lähdimme ulos syömään. Heti kohta olikin todella mukavia ravintoloita, oli elämää ja silti rauhallista. Istuimme yhden kirkon kupeelle terassille syömään. Söimme jälleen kanaa. Oli tunnelmallista pimenevässä samettisessa illassa, oli lämmintä.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 7,7 km.
Söimme aamupalan hotellin pienessä aamiaishuoneessa. Meillä oli jemmassa joitain hotellien osoitteita. Ensin kavelimme Rakocz-kadulle, joka näytti olevan valtaväylä. Löysimme yhden hostellin, mutta se oli täynnä. Mielenkiintoiseksi sen teki alakerrassa oleva pesula. Jotenkin näytti, että koko hostelli oli yhtä pesulaa. Olisimme saaneet vaatteet samalla pestyä. Tosin, ei meillä likapyykkiä ollut enää. Joku sellainen, jonka osoite meillä oli katsottuna, ei sitten löytynyt millään. Olimme muuten juutalaisessa kaupunginosassa. Vihdoin tärppäsi Astoria City Hostel, joka oli aivan keskustassa Astoria-aukealla. Hieman tuollainen vanha talo ja sen rappukäytävä epäilytti, mutta saimme oikein mukavan huoneen, jossa pieni parveke Astoria-aukealle. Huone oli iso ja korkea. Hinta oli 36 € yöltä. Otimme sen neljäksi yöksi.
Ainoa epäilyttävä tekijä oli se, että kerroksessa oli yhteinen kylpyhuone ja keittiö. Tuottaisiko se hankaluuksia? Kuitenkin kävi niin, että vain pari kertaa toisessa huoneessa oli asukkaita, jotka aamulla aikaisin jatkoivat matkaa. Meille jäi koko asuntokerros loppuajaksi käyttöön. Keittiössäkin oli mukava pikku parveke, jossa usein viihdyin ja ihastelin sisäpihan vehreyttä, talojen takaa häämöttävää synagogan kultaista kupolia ja naapuriparvekkeiden viherhuoneita.
Oli taas hellepäivä. Lähdimme M2 linjalla Astoriasta Batthyany Ter-matroasemalle, joka on Budan puolella Tonavajoen rannalla. Metron portilla oli kaksi vartijaa, mutten vielä tajunnut näyttää passia. He vain vilkaisivat meitä ja niin kävelimme eteenpäin. Kävelimme rantaa pitkin kohti riippusiltaa. Levähdimme olutbaarissa. Emme päässeet ketjusillalle asti, kun huomasimme kartasta, että pienellä nousulla pääsisimme Matiaksen kirkon aukiolle, jonka torni jo näkyi. Paikka olikin loistava. Kirkkoa vastapäätä oli Kalastajalinnake. Muurilta oli kaunis näköala kaupunkiin ja joelle. Nostimme automaatista lisää forintteja, sillä meillä oli Suomesta ostettuna vain pieni määrä niitä. Vanha kaupunki "Herrojen kadulla" oli entisöity. Istahdimme terassille. Söin ensimmäisen ja viimeisen jäätelöni matkalla. Kaikkialla matkallamme kohtasimme upeita jäätelöbaareja, mutta välttelin kiusausta.
Kävelimme M2:n pääteasemalle Deli Palyaudvar. Siellä sitten näytin molempien passit vartijoille. Näköjään tarkastus tehtiin portilla eikä metrossa. Oli helppoa. Matkasimme Astoriaan. Koska meillä oli keittiö, niin kävimme ostoksilla vastapäisessä Tesco-Globalissa. Ostimme kaikenlaista aamiaisruokaa. Vaikeutta tuotti vain, kun emme osanneet unkarin kieltä. Hinnoittelu ja maksu oli tehtävä automaatilla. Onneksi siinä hyöri nainen, joka hääräsi kaikkien auttajana vuorotellen. Olisikohan koko homma hoitunut sittenkin paremmin, jos hän olisi ollut normaalina kassana, kun nyt kaikkia piti avustaa. Hikinen homma naisella! Ostoksemme tekivät 5910 ft eli n. 20 €. Hinnat ja setelit olivat suuria, mutta helposti muuntaminen euroiksi matikan opettajilta käy: jako sadalla ja sitten kolmella.
Lepäiltiin hostellilla, katsottiin Suomen uutiset tabletilta sekä Voitonpäiväparaati Venäjältä.
Vastaanottovirkailija oli antanut meille alennuskupongin suosittelemaansa Bali-ravintolaan, joka oli kadun toisella puolella. Alennus teki 10 %, mutta senhän me annoimme takaisin tippinä. Söimme jälleen kanaa. Minä jopa pastan kanssa. Maistoimme jälkiruokana sitä kuulua palinkaa (4 cl) , mutta kyllä se oli pahaa. Koko ateriamme maksoi yhteensä vain n. 21 euroa. Monessa paikassa kuten tässäkin ravintolassa olisi voinut maksaa euroilla. Yleensä laskussa luki hinta myös euroina.
Lähdimme nyt katsomaa Palinka-festivaalia, joka ei ollut meistä kaukana - muutaman sadan metrin päässä. Kävelimme Karoly Köryt-katua pohjoiseen ja ensimmäisenä kiinnostava kohde olikin sivukadulla oleva synagoga. Se oli nyt kiinni, mutta päätimme tulla sinne seuraavana päivänä. Synagoga on Euroopan suurin ja maailman toiseksi suurin. Kiersimme sen pihaa kadulta. Rauta-aidan takaa kuvasimme kaunista patsasta Vargan Itkupaju, joka kuvaa 600.000 unkarilaisen kyyneliä fasismin uhreina.
Festivaalialue oli parin kadunristeyksen päässä. Siellä oli paljon ihmisiä, mutta silti rauhallista. Myyntikojuista sai ostaa joko pieniä maistiaispaukkuja tai koko pullon. Kauniita olivat, mutta Balissa juomaa maistettuamme emme piitannut siitä sen koommin. Kävelimme vielä Erzebet Ter-puistoon, jossa oli paljon nuorisoa viettämässä lauantai-iltaa. Maailmanpyöräkin näytti olevan toiminnassa. Alkoi kuitenkin jo pimetä, joten kävelimme majapaikkaan.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 10,30 km. Kerroksia 36.
Olikin äitienpäivä ja heti aamulla sainkin WhatsAppin kautta pojaltani ruusuja. Toinenkin muisti tekstiviestillä. "Omassa" keittiössämme valmistimme hyvän aamiaisen. Lotrasin suihkussa ja pesin alusvaatteita ja sukkia. Käytin apuna sappisaippuaa, joka on aivan mainio apu. Sillä lähtee kaikki tahrat ja hajut ja lisäksi se on biohajoava. Saippua kulki mukana mukavasti repun sivutaskussa. Päivä oli aurinkoinen.
Menimme heti aamusta jonottamaan synagogaan pääsyä. Hinta oli minusta suhteellisen kallis eli 3700 ft/hlö. Pihan olimme jo edellisenä iltana nähneetkin. Berliinissä olimme käynyt synagogassa, mutta siellä emme olleet päässeet itse "kirkkosaliin". Nyt pääsimme ja lisäksi museoon. Jussinkin oli laitettava kertakäyttöinen kipa päähän. Urut olivat mielenkiintoiset, sillä lempisäveltäjiini kuuluva Liszt oli niitä soittanut.
Pihalla oli siis tuo liikuttava Itkupaju ja Raoul Wallenberg Memorial Garden.
Seuraavaksi tutkimme metrokarttaa. Ideana oli päästä näkemään Kuninkaanlinna, jonne pääsisi funinkulaarilla. Se lähtisi heti sillan juurelta Budan puolella siis. Katsoimme huolimattomasti väärän sillan. Niitä oli monta ja siksi astuimme metrosta Gellert -vuoren viereen. Vuoren rinteeseen Gellert-kylpylää vastapäätä on hakattu pieni luolakirkko. Itse piispa Gellertkin tähyili rinteellä Pestin puolta. Olisimme tietysti voineet palata ja tehdä uusiksi yritys, mutta Jussi oli sitä mieltä, että kävellään. Meidän oli ohitettava kaksi muuta siltaa. Tuuli melkoisesti joen rannalla. Olin hieman tyytymätön ratkaisuun, ja kun ei oikein mitään linnakylttiä edes alkanut näkyä, niin pytytti. Olin luullut, että linna olisi kovinkin ylhäällä. Mutta se olikin vain pienen nousun päässä. Ajauduimme muun kansan mukana puistoon, josta emme saaneet selvää, mikä se oli. Siitä lähti liukuportaat ylemmäs ja niin tulla tupsahdimme kuin huomaamatta kuninkaanlinnan pihalle. Sen verran korkealla oltiin, että näköalat alas olivat hienot.
Oli sunnuntaipäivä ja täällä oli väkeä valtavasti. Oli musiikkiesityksiä ja myyntipöytiä, lähinnä leipää ja pullaa. Täällä oli Bread&Pastry Festival Buda. Ostin kierteisen vaniljamunkin, joka maistui tosi hyvälle. Se paistettiin kuin grillivarras. Söimme myös hampurilaiset, mutta se ei ollut hyvä valinta. Saihan siitä kuitenkin energiaa. Löysimme sitten tuon historiallisen funinkulaarinkin yläportin. Ajoimme sillä sitten tuon erittäin lyhyen matkan alas (1200 ft). Jatkoimme sillan yli Pestin puolelle. Kävelimme Astoriaa kohti, mutta metroasemalta Vörösmarty utca jatkoimme sitten menopelillä.
Kahvittelimme kämpillä. Levättiin ja sitten syömään. Opaskirja kehui Ruben-ravintolaa, joka ei ollut meistä kaukana. Sieltä saisi aitoa unkarilaista ruokaa. Kävelimme sinne, mutta sinne olisi pitänyt varata pöytä. Se oli aivan täynnä. Paikka näytti houkuttelevalta ja fiksulta. Synagogan lähellä olimme nähneet mukavan näköisiä ravintoloita. Palasimme sinne ja valitsimme Drum Cafen. Emme olleet ainoita, paikka oli ihan täysi, mutta palvelu pelasi. Ruoka oli hyvää ja halpaa. Arvostelujen mukaan ravintola olikin Budapestin parhaita. Jussi söi traditional menuun ja minä jälleen kanaa. Juomineen ateriat maksoivat vähän yli 4000 ft ja tippikin oli jo mukana. Jos olisimme viipyneet pitempään Budapestissä, niin varmaan olisimme käyneet täällä uudestaan.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 10,72 km.
Aurinkoinen sää jatkui. Silti lähdimme tutustumaan Budapestin hieman synkempään historiaan. Metrolla ajoimme risteävälle Deak Ference Ter-asemalle. Siitä lähdimme nousemaan Andrassy-katua kohti Sankarien aukiota. Matkalla oli upea oopperatalo. Vilkaisin sisälle, mutta mies tuli heti sanomaan, ettei paikka ole auki. Ovi oli auki! Kysyin illan ohjelmaa. Se oli loppuunmyyty eikä edes olisi vielä tänään. Taisi olla Joutsenlampi. Meillä ei siis ollut mahdollisuutta esitykseen.
Neuvosto-Unkarin salaisen poliisin AVO:n päämaja on nyt museona. Neuvostoliiton KGB valvoi AVOa, joka oli keskeisessa asemassa kansan terrorisoinnissa, varsinkin vuoden 1956 kansannousun jälkimainingeissa. Museo ei ollut auki, mutta onhan noita kauheuksia nähty. Mielenkiintoinen oli sen edessä oleva rautaesirippu patsaaksi muotoiltuna ja ihmisten nimet ja kuvat. Nämä olivat kohdanneet loppunsa tässä hirveässä talossa. Ajattelimme jatkaa lopun matkaa metrolla M1. Se olikin heti katutason alapuolella. Mitään vartijoita ei ollut. Asema oli kuin jostain lasten kuvakirjasta ja niinhän sitten saimmekin tietää, että se oli Budapestin vanhin ja maailman toiseksi vanhin metro. Vain Lontoossa on vanhempi.
Sankarien aukio suunniteltiin Unkarin tuhatvuotisjuhliin v. 1896, mutta se valmistui vasta 1929. Koululaisryhmiä oli kerääntynyt aukealle. Kyllä mekin kierreltiin ja kaarreltiin isoja komeita patsaita puolin ja toisin. Koska oli kuuma, meitä houkutti taustalla oleva iso Varosliget-puisto. Suuria suunnitelmia oli alueelle rakenteilla. Vesiallas oli nyt tyhjä, mutta ilmeisesti täytettäisiin upean paviljonki-rakennuksen eteen EU-projektina. Altaan alempi osa oli veden alla. Siinä uiskenteli sorsia, joita lapset syöttivät. Painuimme syvemmälle puistoon leikkikentän viereen ja söimme banaanit. Kartan mukaan lähistöllä pitäisi olla metroasema, mutta sitä emme ihan heti löytäneet. Sitä etsiessämme tulimme kylpylän luo. Huoltomiehet olivat viemässä jotain rakennukseen, joten samasta portista pääsin livahtamaan sisäpihalle ja ottamaan kuvan altaissa seisovista. Ilmeisesti vesi on sen verran kuumaa, ettei siinä voi uida. Islannissa ja Azoreilla olen uinut noissa kuumissa lähteissä ja saanut jälkikäteen huonon olon. Edenissäkään en koskaan istu porealtaissa. Minulle sopii Suomen viileät vedet ja jopa avanto. Jussia ei nyt kirveelläkään saa altaisiin.
Matkustimme metrolla vaihtojen kautta Keleti-rautatieasemalle ostamaan liput Serbiaan Belgradiin. Kansainvälisten lippujen myynti oli aivan tukossa. Ihmisiä istui ja seisoi. Vuoronumeromme oli vähän yli 300. Pitkään seurasimme vuoronumeroiden vaihtumista, mutta lähellekään meidän numeroa ei yhtään numeroa tullut. Myyntipisteitä oli useita, mutta ihmiset viipyivät niissä varttitunninkin kerralla. Lähdimme syömään viereiseen baariin. Tilasimme gulassia. Kävin katsomassa tilannetta ja huomasin, että meidän numero oli mennyt ohi, joten otin uuden numeron. Syötyämme palasimme lipputoimistoon. Nyt porukkaa oli vähemmän. Numerot vaihtuivat tiuhaan tahtiin, sillä monikaan ei ollut paikalla. Olivat ilmeisesti luovuttaneet. Kun meidän vuoro vihdoin tuli, annoin vaistomaisesti molemmat vuorolaput kädestäni. Siitäkös nainen pillastui: Why why? Arasti kerroimme haluavamme junaliput Belgradiin 13.5. klo 10:05 lähtevään junaan. Syy tungokseen taisi olla se, että nainen joutui kirjoittamaan lipun käsin. Ehkä tietoliikenneongelmia? Hänessä oli sellaista äkäisyyttä, etten ole moista tavannut muuta kuin muissa entisen neukkumaiden vanhoissa naisissa. Kuin suoraan KGP:n toimistosta. Sain kuitenkin kysyttyä, että mihin aikaan juna on Belgradissa. Se olisi klo 18:02. Siis aika pitkä matka olisi edessä. Liput maksoivat yhteensä meiltä vain n. 30 euroa. Lippu oli kahdelle. Siihen oli epäselvällä käsialalla kirjoitettu kaikkien väliasemien nimet. Viimeinen sana näytti meidän onneksemme sanalta Belgrad.
Menimme illalla syömään taas Baliin. Söimme isot wienerleikkeet. Sitä ennen olimme käyneet varaamassa seuraavalle illalle pöydät Ruben-ravintolasta. Pörräsimme internetissä. Pystyin seuraamaan jääkiekon pistetilannetta reaaliaikaisesti, vaikken ottelua nähnytkään. Suomi voitti Valko-Venäjän.
Illalla myöhään kuului tulevan asukkaita, mutta he olivat herätessämme jo häipyneet.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 7,54 km.
Nyt suuntasimme Margit-saarelle. Oli aivan ihana keli. Puisto oli houkutteleva vaihtoehto. Metrolla ajoimme Arpad Hid-asemalle. Siitä sitten kävelimme samannimisen sillan puoliväliin, josta johti tie saarelle. Saarella on useita polkuja, suuria viherkenttiä ja varjoista puun suojassa. Hotellikin on. Saaren eteläpäässä oli kaunis suihkukaivo, jonka vesisuihkut tekivät upeita kuvioita ja korkeita pyrskähdyksiä. Sitä oli miellyttävä katsella ja tulikin mieleen Las Vegasissa Bellagio- hotellin suihkulähde, jossa vesi tanssi musiikin tahdissa. Saari oli jotain pari kilometriä pitkä , mutta meillä kului aikaa, kun istahdimme monta kertaa puiston penkille.
Saarelta pääsi sillalle ja siitä jatkoimme Budan puolelle. Suburban-junalla matkasimme Batthyany Ter-asemalle. Junaa piti odotella. Mitenhän vapaamatkustus meiltä senioreilta tässä junassa onnistuisi, mutta hyvin kävi. Kun pääsimme ulos junasta, niin nälkä sai meidät ostamaan pienet pizzan palat. Taivas oli täysin pilvetön. Jatkoimme Gellertille metrolla. Infopylväs näytti 29 astetta. Nousimme kiemurtelevaa puistokäytävää vuoren huipulle Citadellaan. Silmäilin väliin aina aktiiviranneketta, ettei pulssini nousisi liikaa. Kyllä se alle 150 pysyi, mutta tiukkaa nousu helteessä teki. Sieltä oli kyllä sitten aivan uskomattoman kauniit näkymät. Vapauden patsas oli mahtipontinen. Siinä oli näkyvissä sekä natsisaksan että puna-armeijan vaikutteita.
Käveltiin ketjusillan yli Pestin puolelle. Satuttiin kauppahallin kohdalle. Sitä oli meille kehuttu. Olihan se iso ja paljon oli tavaraa. Emme ostaneet kuitenkaan mitään.
Palattiin Astorian hostellille etsimään asuntoa Belgradista. Varattiin Central Park Apartments. Klo 19 meillä oli pöytävaraus Ruben-ravintolaan. Laittauduimme niin hienoiksi kuin vähäisillä kuteilla pystyimme. Pääsimme syömään yläkertaan kaiteen viereen. Siitä oli hyvä seurata ravintolan menoa ja ihastella sisustusta. Jussi tilasi lammasta ja minä ankkaa. Valitsimme laatuviiniä ja jälkiruoatkin syötiin. Silti lasku oli vain 53 euroa. Paikka oli sen verran korkeatasoinen, että luotin maksaa Visalla. Muutenhan emme juurikaan maksaneet muuta kuin käteisellä.
Palasimme hostellille. Illalla olisi jääkiekon mm-kilpailujen Venäjä-Suomi-matsi. Meillä ei huoneessa ollut teeveetä, mutta menimme vastaanottokerrokseen kyselemään, olisiko siellä ja olisiko mahdollista katsoa tuo ottelu. Katon rajassa oli pieni TV. Hostellin isäntä ei tiennyt mitään mm-kisoista kuten ei matkallamme muutkaan. Hän ystävällisesti laittoi oikean kanavan ja kehotti meitä tekemään olomme mukavaksi esim. keittämään viereisessä keittiössä teetä tms. Matsin alkua odotellessa juteltiin hänen kanssaan kaikenlaista. Oli tosi kiva nuori mies ja siksipä lähtiessämme seuraavana päivänä jätimme hänelle ihan kohtuullisen ison tipin. Olimme viihtyneet paikassa erittäin hyvin. Nyt kuitenkin alkoi ottelu. Emme normaalisti seuraa urheilua mekään, mutta mm-loppuottelut ovat jänniä. Ja ihme tapahtui. Suomi voitti Venäjän!
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 13,66 km.
SERBIA
Belgrad ke 13.5. – pe 15.5
Central Park Apartments
Kaunis aurinkoinen sää, mutta matkaan oli vain lähdettävä, kun oli jo liputkin ostettu ja majapaikka varattu. Tavarat reppuun, kaikki omille paikoilleen liivien taskuun ja eväät muovikassiin. Kassikin mahtui reppuun. Metrolla Keletin juna-asemalle. Valotaulussa ei näkynyt laiturin paikkaa, mutta kun ympäriinsä palloileva aseman henkilökunnan mies huomasi meidät, hän tuli kysymään, minne ollaan menossa. Hän kertoi, että junamme lähtisi laiturilta 12, joka oli kauempana syrjässä. Oli kai uskottava, mutta silti tarkkailimme valotaulua useaan kertaan. Laiturille tulikin juna, melko rähjäisen näköinen. Menin kysymään konduktöörilta, joka ymmärsi kysymyksestäni vain sanan Belgrad ja minä puolestani hänen huitaisuistaan, että tämä juna lähtisi ja paikalle tulisi uusi juna. Näin tapahtuikin. Vielä täytyi tajuta konduktöörin puheesta, että vain kaksi ensimmäistä vaunua menisi Belgradiin.
Vaunuosastoon tuli vain yhdet muut matkalaiset. Penkit olivat mukavat ja tilaa oli hyvin. Tyytyväisenä levittäydyimme penkeille. Kymmenen minuuttia myöhässä klo 10:25 juna sitten lähti. Kun sitten tuo sama kielitaidoton konduktööri tuli tarkastamaan lippujamme, ymmärsimme hänen puheestaan vain sanan probleema. Jussi sitten tajusi sen verran, että olimme ensimmäisessä luokassa, kun lippumme oli toiseen luokkaan. Eihän se äkäinen nainen lipun ostossa ollut tietenkään meille sellaista edes kysynyt, että mihin luokkaan. Oli ilmeisesti vain itse päätellyt köyhästä lookistamme näin, ettei meillä olisi varaa parempaan. Olisi tietysti ollut, muttei silti olisi meidän matkaideaan sopinutkaan.
Näin sitten ne toisetkin matkalaiset siirtyivät meidän kanssamme toiseen luokkaan. Kannatti varmaan viedä Belgradiin kahta vaunua, joista toinen jäi tyhjäksi. Ei oikein järkevää. Toisessa luokassa jalkatilaa ei ollut yhtä paljon kuin ensimmäisessä, mutta muuten vaunu vastasi täysin suomalaista vaunua.
Klo 13:33 Unkarin ja Serbian rajalla tarkastettiin passit. Kaupunki oli nimeltään Subotica. Lähestyttäessä Belgradia alkoi näkyä kaatopaikkoja radan varsilla. Itse kaupungissa sojotti korkeita rähjäisiä ja vastenmielisen näköisiä kerrostaloja. Kun olimme lähteneet alkuun Wienistä, jonne saapuminen oli kuin satumaahan tulo, sitten Budapestiin hieman rapistuneempaan kaupunkiin, niin nyt näytti tosi pahalta.
Asemalla vaihdettiin euroja dinaareiksi, sillä emme olleet saaneet valuuttaa Oulusta. Oli jälleen opeteltava valuutan arvo, mikä ei ollut vaikeaa, sillä piti vain jakaa reilulla sadalla. Dinaari oli siis vähempi kuin meidän sentti. Meillä ei ollut muutakaan esitemateriaalia kaupungista. Tietysti nettiyhteyden pelatessa näimme netistä tarpeellisen. Ostettiin kartta kioskista. Se oli turhan iso, mutta sai aluksi kelvata. Käveltiin annettuun osoitteeseen Studenska 21. Ovessa luki tuo osoite, muttemme tienneet mitä summeria pitäisi soittaa. Ulos tuli ihmisiä ja tungin itseni käytävään. Pahalta näytti. Menin ulos ja Jussi sitten soitti puhelimella. Vastaanottaja istuikin viereisessä Hotpot -kahvilassa, jolla oli ilmeisesti sama osoite. Opiskelijalta vaikuttava nuori mies lähti sitten meitä ohjaamaan asunnollemme kadulle Gospodar Jovanova, joka oli muutaman kadunristeyksen päässä. Talo, johon sitten mentiin, oli korkea eikä mitenkään houkuttelevan näköinen, mutta eihän huoneen hintakaan ollut kuin 38 € yö. Aluksi lähdettiin nousemaan portaita. Eikö hissiä? Hissit alkoivat toisesta kerroksen huoneesta, jonne pääsi vain avaimella. Aina uuteen asuntoon mennessä on pieni epäilys siitä vastaako asunto varausta. No kyllä vastasi ja oli tosi hyvä. Pikkiriikkinen keittiö, hyvä kylppäri, nahkasohva ja mikä näköala yhdistetystä olo-makuuhuoneesta. Ikkunan eteen oli laitettu baaripöytä, josta oli aivan uskomattoman hieno näköala kaupunkiin. Olimme ylimmässä kerroksessa (14. tai 15.) Asunnossa oli myös pitkä parveke, jossa kuivausteline. Nyt voisin pestä jopa Jussin paitojakin. Illan tullen istuimme baarijakkaroilla näköalan huumaamina. Tunsimme olevamme maailman katolla.
Nälkä alkoi painaa ja lähdimme keskustaan läheiselle kävelykadulle etsimään ruokapaikkaa. Taas oli vain niitä jäätelökioskeja. Yhden kapakan terassilla istui paljon iloista väkeä. Menimme sinne, jos vaikka sieltä saisi ruokaa. Niin saikin - kilon broilerin siipiä. Arvelimme, että se riittäisi kyllä meille kahdelle. Söimme sisällä ainoina asiakkaina, muut pitivät hauskaa ulkona. Annos oli upea! Siipien lisäksi siihen kuului sieniä, kesäkurpitsaa ja paistettuja perunoita. Ateria oli matkamme parhaita. Lasku oluineen teki vain n. 10 €. Tosin emme saaneet mitään laskua tai kuittia. Mies vain ilmoitti summan. No, emme alkaneet rettelöidä, sillä eihän Serbia kuulu EU:hun. Ei sitä kuittia kyllä aivan kaikissa muissakaan maissa meille tarjottu. Suomessa tuo olisi rikos.
Kun sitten tulimme takaisin kävelykadulle, niin toisessa suunnassa ravintoloita oli paljon. Oli jo myöhä, eikä meillä ollut aamuksi eväitä. Ihmeeksemme sivukadun pieni kauppa oli auki. Mikään ei maksanut juuri mitään. Parin euron viinipullon myymisestä kassatytön oli kysyttävä omistajalta, saako myydä. Olikohan joku aikarajoitus. Saatiinpa sekin ostettua.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 9,08 km.
Aamulla aiheutti hämmennystä, kun minun Lumia ilmoitti, että on helatorstai, mutta Jussin Lumia, että se olisi vasta seuraavalla viikolla. No täällä sellaista ei edes ollut. Kaupunki oli siinä jalkojemme juuressa, mutta olihan täällä muutakin nähtävää. Lähellä sijaitsi Kalemegdan-linnoitusalue Sava-joen rannassa. Kirjasin paikat, joihin oli mentävä. Linnoitus oli numero yksi, sitten menisimme Tesla-museoon ja lopuksi jättimäinen ortodoksikirkko Saiut Sava. Kävimme kävellen nuo kaikki kohteet. Täällä kadun nimet olivat väliin vain kyrillisin kirjaimin, mutta onneksi Jussi osasi lukea niitä. Linnoituksesta oli jäljellä vain muurin pätkiä. Puisto oli kuitenkin kaunis. Pettymys oli, että iso kirkko oli remontissa, mutta kyllä sen koko teki vaikutuksen. Onhan se suurimpia ortodoksikirkkoja maailmassa. Tesla-museossa Jussi kokeili ominpäin joitain sähköpurkaus-laitetta, mutta opastetun kierroksen vetäjä kävi kieltämässä. Demonstaatioiden näyttö oli hänen yksinoikeutensa. Meidän ei tarvinnut maksaa sisäänpääsymaksuakaan, kun emme olleet missään ryhmässä. Seisottiin sitten kuitenkin ryhmän takana ja nähtiin nuo fysiikan tunneilla opettavamme demonstraatiot hyvin. Sähkökaaret olivat vaikuttavia.
Saimme selville, että meidän läheltä pääsi raitsikalla 12 juna-asemalle. Käytiinkin välillä ostamassa liput seuraavan päivän matkaa varten. Lipunmyynnissä oli oikein ystävällinen nainen, vaikkei ollutkaan vanha. Hyvällä englannilla hän myi meille liput (sisälsi paikkaliput). Lippu Kroatiaan Zagrebiin maksoi 19 €. Kävelimme pitkiä matkoja. Ei siinä mitään, mutta helteellä jyrkkien katujen nouseminen otti voimille ja niin ilman sen kummempaa valintaa astuimme levähtämään ja syömään pikkuravintolaan. Tilasimme gulassia ja yhden salaattiannoksen. En jaksanut syödä annostani kokonaan. Salaatti oli jumalaisen hyvää. Lasku teki 1990 dinaaria - siis alle 20 €.
Serbian rajalla tullivirkailijoilla oli ollut käsiraudat. He olivat olleet hyvin tiukan tuntuisia. Luinkin netistä, että Serbiasta vuotaa ihmisiä lähinnä koulutettuja Unkarin kautta muualle Eurooppaan. Keskipalkka on vain 300 €/kk. Kotimaassa matkan jälkeen luin, että rajalle ollaan rakentamassa 4 - metristä aitaa. Lähi-idästä tuleville pakolaisille Serbia-Unkari on valtaväylä
Illalla etsimme Zagrebista majoitusta. Varasimme läheltä asemaa Apartment One Baruna Trenka 9. Hinta oli 55 € yö. Varattiin se kahdeksi yöksi.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 9,27 km.
Aamulla vietiin toimistolle avain ja maksettiin. Raitsikalla mentiin sitten asemalle. Ripotteli hieman vettä. Ei kuitenkaan niin, että olisi tarvinnut sateenvarjoa, jota meillä ei enää ollutkaan, kun jätettiin se Belgradissa roskiin. Pysäkillä oli katos. Asemalla vaihdettiin taskusta löytyvä Unkarin raha ja ostettiin sillä pikkupulloja Underbergereitä. Niillä oli hyvä "desinfioida" kurkkua. Valitettavasti en huomannut, että minulla oli taskussa dinaareitakin - tosin vain muutaman euron verran. Sillä olisi kyllä voinut vaikka syödä jotain asemalla. Ne jäivät muistoksi.
Edellisenä päivänä oltiin jo nähty, että Zagrebin juna lähti raiteelta 1. Siinä se jo olikin, joten päästiin istumaan hyvissä ajoin. Juna lähti klo 11:03 ja saavuttiin ajoissa klo 18:11 Zagrebiin. Matkan aikana olimme taas nähneet vain niitä "liminganniittyjä". Olipa hyvä, että sää oli vaihteeksi pilvinen, ettei tule hiki. Oli viileämpääkin kuin Belgradissa, jossa lämpötila oli ollut 26 astetta.
Majapaikka oli helppo löytää ja itse isäntä Dean oli vastassa. Asunto oli uskomattoman hyvä. Oli makuuhuone, olohuone, iso keittiö ja iso kylpyhuone. Katto oli korkella. Kaikkea tarvittavaa löytyi ja kaikki oli erittäin siistiä. Isäntä oli varannut meille kylmät oluet jääkaappiin. Maksu olisi pitänyt maksaa käteisellä, mutta meillä ei ollut tarpeeksi vielä, kun emme olleet hoksanneet nostaa aseman automaatista. Mutta ei huolta. Jättäkää vain maksu ja avain olohuoneen pöydälle, kun lähdette. Kovin oli luottavainen. Koska oli niin hieno paikka, niin seuraavana päivänä soitettiin ja varattiin asunto kolmanneksikin yöksi.
Luimme netistä, että Zagrebissa raitiovaunu on ilmainen keskustasta pari pysäkkiä suuntaansa eli meille edullinen sekä keskustaan että asemalle. No, asema oli kyllä ihan kävelymatkan päässä kuten keskustakin. Suuntasimme hakemaan ruokapaikkaa. Kävelimme kaupungin keskusaukealle Trg Bana Josip Jelačića. Sopivaa ravintolaa ei näyttänyt olevan meille, mutta kahvilan mies neuvoi meidät katedraaliaukealle nurkan taakse. Sieltä löytyikin hotellin Katedraaliravintola. Tasoa oli, ei meissä mutta paikassa. Ei kyllä ollut montaa muuta asiakasta. Tarjoilija jopa riisui takkini. Ei kehdattu ottaa vettä ruoan kanssa, kun hän esitteli meille viinejä. Kroatialainen viini Babic (21 €) olikin hyvä valinta. Sen kanssa syötiin hyvät pihvit ja salaattia. Lasku oli 380 kunaa eli n. 50 euroa. Nyt euroiksi muuttaminen oli jopa matikan opelle "haastavaa", kun piti jakaa kunat 7,5:llä. Annettiin hyvä tippi, sillä tarjoilu oli loistavaa.
Paluumatkalla ostin ihanan näköisen suklaaleivoksen, jota sitten söimme ainakin kolme päivää. Hyvän ruoan ja viinin väsyttäminä menimme uuteen viihtyisään asuntoomme nukkumaan. Ei jaksettu edes katsoa teeveetä.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 6,63 km.
KROATIA
Zagreb pe 15.5. – ma 18.5.
Apartment
One Baruna Trenka 9
Oli pilvistä, muttei satanut. Lähdimme edelleen kävellen katsomaan Vanhaa kaupunkia Gornji Grad. Se sijaitsee kukkulalla, mutta sinne pääsisi opaskirjan mukaan köysiradalla. Läysimmekin funinkulaarin, mutta se oli suljettu. Olisimme kyllä voineet nousta sen viereisiä portaita, mutta jotenkin meillä meni pasmat sekaisin. Vanhempi naishenkilö nimittäin kysyi tuosta junasta ja Jussi vastasi venäjäksi. Tästäkös nainen ilahtui ja lyöttäytyi seuraamme. Hän oli aivan ihastuksissaan kuullessaan, että olemme Suomesta. Hän oli nuorena ollut Suomessa jossain kilpailuissa toimittajana ja itsekin urheillut. Hän muisti Mäntyrannan ja Hämäläisenkin. Yhtäkkiä kuului kauhea räjäytys ja olin jo suojautumassa, kun hoksattiin, että pamaus tuli ruutitornista.
Naisen varsinainen ammatti oli englannin opettaja, joten hän tietysti puhui kieltä hyvin. Hän puhui meille tai siis Jussille myös politiikkaa haikaillen Titon aikaa. Nyt oli kaikki huonommin. Hän kulki kanssamme pitkin katua, ja oli kiinni Jussissa, minun sanomisia hän ei noteerannut. Ilmiselvästi hän oli ihastunut Jussiin, kun hiplasi hänen hihaansakin. Minä tietysti haukan silmällä seurasin, mtä nuo kädet tekivät. Oliko mahdollista, että hän yritti kähveltää. No ei Jussilla mitään kähveltävää edes ollut. Ikää tuolla leidillä oli 88 v ja ilmeisesti hän vain oli innoissaan ja ehkä Jussi muistutti hänen kuollutta miestään. Vaikea hänestä oli silti päästä.
Kävelimme nyt Katedraalin luo, kun sieltä pitäsi opaskirjan mukaan viedä pieni katu ylös vanhaan kaupunkiin. Etsimme kartan kanssa tuota katua, mutta emme oikein tienneet mikä se on. Nuori saksalainen pariskunta tuli kyselemään meiltä, mistä olimme saaneet kartan. Kerroimme saaneemme sen majapaikastamme. Katsottiin sitten yhdessä meidän kartasta, että missä ollaan ja minne ollaan menossa. Katedraali oli hyvin kaunis. Kadulla ratsasti keskiaikaisesti pukeutuneita ritareita niin nopeasti, etten ehtinyt edes kuvaa näpätä.
Nousimme pikkukujia ja portaita pitkin Pyhän Markuksen kirkolle. Emme olleet ainoat, sillä iso joukko ihanan terhakoita japanilaisia miehitti toria oppaineen. Ja kaikki tietysti ottivat selfieitä kirkkon edessä. Ja sitten kaikki kuin yhteisestä sopimuksesta lähtivät katua alas. Seurattiin, kun arvattiin, että siellä on jotain mielenkiintoista. Niin olikin. Harvinaislaatuinen museo: Päättyneiden suhteiden museo. Ihmiset olivat tuoneet sinne tavaroita, jotka muistuttivat suhteesta ja kirjoittaneet esineen viereen tarinansa. Lueskelimme niitä, mutta paikassa oli kuuma, joten kaikkea en jaksanut katsoa.
Menimme asunnolle ja aloimme suunnitella matkamme jatkoa. Halusimme olla tässä paikassa lisäpäivän. Kun jo Wienissä olimme jatkaneet oleskeluamme kahdella päivällä, niin alkoi tuntua siltä, että poikkeama Italiaan Triesteen pitäisi jättää väliin. Italiassa olimme pari vuotta jo retkeilleet, ei tosin Triestessä. Ljubljanaa emme missään tapauksessa jättäisi käymättä. Ja kun katsoimme, mistä parhaiten pääsisi sitten Splitiin, josta meillä oli lento Suomeen, niin kannattaisi Ljubljanasta palata Zagrebiin ja täältä matkustaa bussilla Splitiin. Näin meille jäisi aikaa rantalomaan Splitissä viikko.
Olimme tyytyväisiä ratkaisuumme. Katsoimme teeveestä Venäjä-Usa-ottelun. Venäjä voitti harmiksemme.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 5,85 km.
Sunnuntain kunniaksi katoimme aamupalan olohuoneen ruokapöytään. Lähdimme asemalle hankkimaan lippuja Ljubljanaan. Edestakainen lippu maksoi 25 €. Lippu kävisi mihin aikaan hyvänsä. Päätimme lähteä maanantaina 18.5., mikäli saamme pitää asuntoa siihen asti. Meille sopiva aika olisi Zagreb klo 12:35 ja perillä Ljubljanassa klo 15:03. Soitettiin ja saatiin lisäpäivä asuntoon, mutta paluupäivälle 20.5. emme saaneet. Dan kyllä sanoi soittavansa, jos hänen kaverinsa asunto olisi silloin vapaana. Olisi haettava uusi kämppä. Niin mielellämme olisimme olleet samassa asunnossa, joka oli huippu hyvä.
Aseman lähellä oli posti. Ostin muutaman postikortin. Ihme, että posti oli auki sunnuntainakin. On kuulema joka päivä. Olisipa meilläkin. Nostettiin myös kunia. Nythän oltaisiin maassa pitempään, joten nostettiin hieman isompi summa.
Kävimme ostamassa jo valmiiksi bussiliput Splitiin. Asemalta hyppäsimme raitsikkaan. Nyt meillä oli raitsikkaliputkin, koska bussiasema oli pois keskustasta. Ostin jo toisellekin päivälle. Bussiasemalle tultua oli heti lipputoimisto, jossa selvästi luki isolla Split. Erittäin ystävällinen nainen möi meille edulliset liput, jotka maksoivat 13 € kpl. Klo 9:30 - klo 14:25 olisi hyvä aika matkustaa. Etsittiin jo valmiiksi laituri, josta bussi lähtisi. Varmistettiin siis aina etukäteen paikat, ettei tullut mitään viimekäden paniikkia. Olimme päättäneet olla stressaamatta itseämme tällä reissulla. Nyt meillä oli valmiina junaliput Ljubljananaan ja bussiliput Splitiin.
Painuttiin asiat saatuamme järjestykseen raitsikalla keskustaan Jelačića-aukealle. Siellä oli markkinat ja ilmeisesti joku ruokafestivaali. Iso teltta oli pystytetty aukealle. Siellä myytiin kaikenlaista kotikutoista ruokaa ja juomaa. Ostimme aivan ihanat pikkupullot likööriä. Itselleni valitsin valkosuklaaliköörin. Pullo maksoi vain 20 kunaa eli n. 2,7 €.
Oli puolipilvistä, mutta lämpötila oli kuitenkin 25 astetta. Kävelykadut olivat täynnä terasseja. Istuimme oluella ja seurasimme elämää ympärillämme. Ensimmäisen kerran meiltä tultiin kerjäämään. Syömään siirryimme 50 m päähän VIP-ravintolaan. Söin pastaa ja Jussi mixed grill. Molemmille tilattiin yhteiseksi grillattuja vihanneksia. Lasku teki n. 27 €.
Illalla katsottiin jääkiekon loppuottelut. Kanadalle kultaa, Venäjälle hopeaa ja USAlle pronssia. Parasta oli, että Kanada teki murskavoiton Venäjää vastaan luvuin 6-1. Varattiin myös majapaikka Ljubljanaan. Viva Rooms vaikutti olevan aivan keskustassa vanhassa kaupungissa. Kaksi yötä maksoi 88 €.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle vain 3,90 km.
SLOVENIA
Ljubljana ma 18.5. – ke 20.5.
Viva
Rooms
Miklošičeva ulica 14
Aamulla syötiin ja pakattiin. Jätettiin asunto siistiksi. Jätettiin avain ja kolmen yön maksu pöydälle tippeineen klo 11. Ulkona paistoi aurinko. Lämpötila oli 24 astetta. Käveltiin asemalle. Juna Ljubljanaan Sloveniaan lähtisi klo 12:35. Juna oli 8 min myöhässä, mutta kun se tuli asemalle, se melkein samantien lähti matkaan. Ja mikä matka. Nyt ei ollut tasaisia niittyjä. Oli kukkuloita ja pieniä kyliä linnakukkuloineen. Suuren osaa junarata meni aivan Sava-joen vartta. Vaikka tulimme EU-maasta EU-maahan, niin passit tarkastettiin kahdesti. Perillä olimme klo 15:30.
Oli kuuma ilma, ehkä kuumin tähän mennessä. Nyt nostettiin asemalla euroja. Ihanan vapauttavaa, kun taas voi maksaa tekemättä päässälaskuja. Kävelimme hostellille. Matkaa oli pari kilometria, mutta tuntui pitkähköltä siinä helteessä. Viva Rooms oli helppo löytää osoitteesta Miklošičeva ulica 14, mutta huone ei kyllä ollut sellainen kuin oletimme. Kuvassa oli ollut keittiö. Kysyinkin, missä se on, mutta se ei kuulunut huoneeseemme. Valitin, ettei ole edes vedenkeitintä. Olimme tottuneet keittämään kahvit heti aamusta ja juomaan paitasillamme. Mies toi meille keittimen ja kaksi juomalasia, joista jouduimme sitten juomaan kahvimme. Se kyllä riitti. Huone oli melko pieni, mutta kylpyhuone oli oma ja se oli hyvä. Ikkuna oli kadulle, mutta jos meteliä oli, emme sitä väsymykseltämme öisin kuulleet. Nukuimme matkallamme kaikissa paikoissa todella sikeästi.
Lähdimme heti siistiytymisen jälkeen ydinkeskustaan, joka oli muutaman sadan metrin päässä. Meistä melkein seuraava talo oli kirjoissakin kuvattu osuuspankin talo. Punainen koristeellinen talo on aitoa jugend-tyyliä. Keskustassa Preserenin aukiolla Kolmoissillan kupeessa aukiolla on merkittäviä jugend-taloja sekä barokkityylinen Fransiskaanikirkko. Meneillään oli teekkarien juoksukilpailu. Suuri joukko nuoria parveili aukiolla. Musiikki pauhasi. Kilpailijoiden oli juostava sillan yli ja kiivettävä korkealle linnalle. En tiedä, mitä muuta matkaan kuului. Meno oli railakasta. Meitä kuitenkin nälätti ja painelimme pikkukujalle syömään pizzaa. Vieressä oli laadukas ravintola, mutta emme nyt raskineet mennä sinne. Pizza oli todella hyvä, eikä maksanut kuin 3,40 €.
Seuraavaksi oli löydettävä kauppa, josta saisimme aamiasleivät. Lähellä olikin iso market Mercur, josta saimme tarvittavat eväät. Kun nämä käytännön asiat saatiin hoidetuksi, lähdimme linnaa kohti. Varsinainen vanha kaupunki on Ljubljanica-joen toisella puolella - erittäin viehättävä täynnä mielenkiintoisia ravintoloita. Koska satuimme funinkulaarille, niin nousimme samantien linnalle. Jussia kummastutti, kun myyjä kysyi, ostammeko senioriliput (3 €) . Kyllä. Kyllä me näytämme vanhoilta. Mitä sitten, kun on sisältä nuori.
Ylhäältä linnan muurilta oli hieno näköala alas kaupunkiin, mutta kyllä komeampi näky minusta oli alhaalta katsottuna itse linna kukkulalla. Linnassa oli taidegalleria, jossa oli Jana Vizjakin eriskummallisia naishahmoja. Näyttely nimi oli "The Yellow Self-portrait". Laskeuduimme alas. Ihailimme katedraalia. Menimme joen rantaan terassille. Väkeä oli runsaasti. Oli lämmintä. Tilasin mojiton, mutta ei se kyllä ollut juuri mistään kotoisin. Ei niinkuin Kap Verdellä. Oli lähinnä jäävettä. Jussi tilasi Cuba Libren.
Kaupunki oli kaunis ja siisti ja kuten tulimme toteamaan sellainen myös
laidemmallakin. Vanhassa kaupungissa ei ollut graffitteja. Olimme
törmänneet kaikkialla noihin hirveyksiin. Joillakin on otsaa pilata
yhteistä omistusta ja sotkea kauniita rakennuksia. En voi sietää noita
töherryksiä. On eri asia, kun on paikka, jossa niitä on lupa tehdä ja
jossa ne on tehty hyvin. Näitä kävimmekin seuraavana päivänä katsomassa.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 8,37 km.
Aamukahvia juodessa huomasin, että kylppärin seinustan muurahaispolku oli hajonnut levittäytyen huoneeseemme. Oliko syynä leivänmurumme? Ei ne minua muuten haitanneet, mutta kun ne kirmasivat sängyssänikin ja kiipeilivät pitkin käsivarsiani, päätin antaa niille kyytiä. Minulla oli mukana pieni suomalainen OFF-pullo. Sivellin sitä sängyn puitteisiin ja yöpöydille. Ja kas kummaa. Muurahaist hävisivät kuin "pieru Saharaan". Ja pysyivätkin poissa.
Lähdimme kävelylle. Kävin Nikolaoksen kirkon sisällä. Päädyimme keskustorille. Paljon oli houkuttelevaa: mansikoita, kirsikoita ja kieloja, mutta olimme kovana emmekä ostaneet mitään. Sen sijaan toriravintolassa ruokaili joukko ihmisiä. Heille näytti maistuvan. Tarjoilijatytöt riensivät tiuhaan tahtiin viemässä annoksia ulkona oleviin pöytiin. Ehkäpä mekin voisimme syödä jotain. Harmi vaan, että kaikki oli slovenian kielellä eikä se niin paljon muistuttanut muita kieliä, että olisimme osanneet päätellä niistä mitään. Vaihtoehtoja ei ollut monta ja niin me sitten tilattiin jotain ja kahvit. Sain keittoa ja Jussi jauhelihapihvin riisillä. Ei nyt ollut mitää herkkua, mutta täytti mahan eikä maksanut juuri mitään - yhteensä 11,20 €.
Sillat Ljubljanica-joen yli ovat mielenkiintoisia. Tuon kolminkertaisen sillan lisäksi on Lohikäärmesilta, Teurastajan silta ja Suutarin silta. Lohikäärmeiden sanotaan heiluttavan pyrstöä aina, jos ohi kulkee neitsyt. Ei taida näinä vapaan seksin päivinä käärme paljon päästä heiluttelemaan pyrstöään. Silloilta sai tunnelmallisia kuvia kiemurtelevasta kapeasta joesta. Ostettiin kaupasta banaaneja, joita söimme sitten myöhemmin levähtäessämme varjoisassa puistikossa. Oluet joimme voehättävän pienen kadun baarissa, jonka nimi oli Kavarna Mackon. Viittasi kai kissaan, koska kyltissä oli kissojen kuvia.
Kävelimme hurjassa helteessä katsomaan taiteellisia graffitteja Metelkova Mestaan. Paikka on vaihtoehtokulttuurin pyhättö. Siellä järjestetään tapahtumia kuten jazz-konsertteja. Olihan nämä graffitit tietysti parempia kuin ne kakaroiden sotkut kaupungeissa.
Raahauduttiin pikkuhiljaa kuumuudessa hostellille. Varattiin asunto Zagrebista, koska Danista ei ollut kuulunut mitään. Paikka oli hyvin lähellä asemaa ja raitiovaunupysäkkiä siis myös. Aamulla olisi helppo siirtyä bussiasemalle Splitin matkalle. Levähdettiin, jopa otettiin pienet nokoset. Illan tullen lähdimme syömään joen rantaan linnan puoleiselle alueelle. Ravintoloita oli vieri vieressä. Ihmisiä oli paljon. Sää oli mukavan lempeä. Pitkän harkinnan tuloksena päädyimme ravintolaan Zlata ribica. Syötiin slovenialaisia lihapuikkoja. Lasku oli oluen, viinin ja jälkiruokaportviinin kera 39,60 €.
Lähdettiin vielä näin viimeisen illan kunniaksi kävelylle joen toiselle puolelle etsimään Tasavallan aukiota. Kun tulimme isommalle aukiolle, luulimme sen olevan siinä, mutta vasta seuraavana aamuna löysimme oikean aukion. Nyt oli kyllä hienoja näkymiä linnalle. Aukealla valmisteltiin selvästi jotain suurta tapahtumaa, kun sinne aseteltiin puihin ämyreitä ja telttoja jo olikin. Aukeaa reunustivat upeat rakennukset, jotka nyt iltavalaistuksessa olivat erityisen kauniita. Klo 21 oli vielä 23 astetta. Nyt tätä kirjoittaessani Suomessa lämpötila on näin Juhannuksen alla 8 astetta keskellä päivää.
Olimme syöneet edellisenä päivänä pizzat pubissa, jossa muistan nähneeni isot TV- skriinit. Ehkäpä siellä nähtäisiin Euroviisujen esikarsinta, jossa oli Suomenkin edustus erikoisella PKN:n punk-kappaleella. Pubin nurkassa yhdellä monista ruuduista näkyi alkavan viisut. TV oli kuitenkin äänettömällä, sillä vain musiikkivideoita pyörittävät ja joskus jalkapalloa esittävät ruudut olivat äänessä. Kysyimme nuorelta tarjoilijatytöltä, saisimmeko meidän ruutuun ääntä, mutta ei kuulema onnistuisi. Kun hän sitten toi tilauksemme, hän sanoi kysyvänsä pomolta. Kohta hän tulikin laittamaan äänen, tosin hiljaisen. Olimme aluksi ainoat katsojat, mutta loppumetreillä toinenkin pariskunta tuli seuraamaan viisuja. Minua ihmetyyti, mistä tarjoilija tajusi tulla laittamaan äänen kovalle juuri Suomen esityksen alkaessa ja hän itsekin oli kiinnostunut katsomaan sen. Tipahtihan Suomi sitten, mutta mitään uutta siinä ei ollut. Koska tyttö oli ollut noin avulias annoimme hänelle tosi hyvän tipin - suuremman kuin laskumme.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 9,79 km.
Huone oli luovutettava klo 11. Lepäilimme huoneessa siihen asti. Koska juna lähti vasta klo 14:45, oli meillä aikaa lähteä etsimään sitä Tasavallan aukiota. Se olikin sitten taas niitä ankeita tapauksia. Oli mahtipontisia patsaita ja suuren suuri aukio. Aukiolle mennessä huomasimme roomalaiset kaivaukset. Jatkoimme parlamenttitalon ohi ja saavuimme modernille kauppakadulle. Sieltä jatkoimme lasisen sillan yli vanhalle puolelle. Sillan kaiteisiin oli laitettu rakkauden lukkoja suuren maailman tyyliin. Pariisissahan kaiteet on jo jouduttu poistamaan, koska metallilukoista tulee liikaa painoa sillan kannateltavaksi. Ehdimme vielä syödä Sokol-ravintolassa. Naapuripöydän herrasmies oli kiinnostunut tietämään, mistä olemme kotoisin. Suomen mainitseminen sai aina ihmiset huudahtamaan ihastuneesti, kuinkahan aidosti en tiedä. Hän oli syntyjään korealainen kuten vaimonsakin. He asuivat Washingtonissa ja olivat nyt eläkkeellä ollessa paljon matkustelleet. Olivat käyneet Norjassa ja Ruotsissa, mutteivät Suomessa. Yritimme kehua Suomea. Nyt he jatkoivat matkaa Roomaan. Söimme terassilla mixed grill. Paikka oli ihanan varjoisa ja siksi olimme sen valinneetkin. Lasku teki 35,70 €.
Reppu selässä jatkoimme sitten asemalle. Yhtäkkiä oli alkanut viiletä. Tulimme asemalle klo 14. Ihmettelin, kun kaikki junat olivat täynnä graffitteja. Olikohan kysymyksessä toimeksianto vai eikö niitä vain oltu viitsitty putsata. Alkoi sataa oikein kovaa. Istuimme sen ajan asemabaarissa. Juna Zagrebiin lähti ajoissa klo 14:45. Saimme ihan ikioman loosin, kun matkustajia oli vähän.
KROATIA
Zagreb ke 20.5. – to 21.5
Carla
Studio Apartment
Ulica Augusta Šenoe 17, Donji Grad
Tultuamme asemalle Zagrebiin, asunnon haltija Igor soitti ja sanoi tulevansa meitä vastaan. Jouduimme odottamaan. Siinä ajassa olisimme jo kävelleet läheiseen asunnon osoitteeseen. Kun hän sitten pakettiautollaan tuli, niin hän juuttui ruuhkaan ja pitkän ajan kuluttua vasta päädyimme osoitteeseen Ulica Augusta Šenoe 17, jonne olisimme kävelleet noin 5 minuutissa. Kun kerroin, että me tavallisesti kävelemme ja että raitsikkakin on tällä alueella ilmainen, ei hän ollut kuullut koko asiasta. Igor oli mukava. Asunto oli kellarikerroksessa, mutta olipa iso ja hyvin varustettu. Oli iso yhdistetty keittiö- olo- ja makuuhuone. Tilaa olisi ollut nukkua useammankin ihmisen. Tämä huone maksoi muistaakseni 40 €. Nyt sitten edellisen asunnon haltija Dan soitti ja sanoi löytäneensä meille asunnon. Meidän oli kiitettävä ja kerrottava, että ehdimme jo hankkia itse asunnon.
Koska oli jo ilta, emme lähteneet sen kummemmin kaupungille ja kun edessä oli vielä pitkä bussimatka seuraavana päivänä, niin lähdimme vain ruokaostoksille. Matkalla alkoi sataa kaatamalla, mutta onneksi olimme kioskin kohdalla, jonka katoksen suojassa odottelimme sateen loppumista. En kehdannut seistä siinä ilman etten ostaisi jotain. Ostin pari suklaapatukkaa matkaevääksi. Kuivin päin pääsimme asunnolle. Katsottiin Suomen uutiset ja A-studio. Asunto oli rauhallinen. Laitoimme aikaisin nukkumaan.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 7,67 km.
KROATIA
Split to 21.5. – to 28.5
Split
Suites – Centre Rooms Olga i Petra (1. yö)
Rose
Apartement
Ulica Kneza Višeslava 15
Igor ja Daria tulivat aamulla tasan klo 8:30 kuten oli sovittu. Darian tehtävänä oli siivota asunto ja Igorin rahastaa ja vastaanottaa avain. Igor olisi vienyt meidät bussiasemalle, mutta edellisestä kerrasta viisastuneina sanoimme mielellään kävelevämme tuon alle kilometrin matkan rautatieasemalle ja että meillä oli jo raitiovaunuliput bussiasemallekin. Asemalta sitten hypättiin raitsikkaan 6, joka tulikin aivan heti ja päästiin bussiasemalle.
Sää oli hieman koleahko. Bussi oli jo valmiina laiturilla 205. Bussi tuli aivan täyteen. Paikkanumeroita ei ollut. Jos olisimme jättäneet lipun oston samalle päivälle, niin ilmeisesti emme olisi saaneet lippua. Hyvä, että hoidettiin asia ajoissa jo 17. päivä.
Matka kulki pitkin moottoritietä alkaen klo 9:30 ja oli Splitissä klo 14:25. Matkan aikana sateli, mutta oli väliin poutaistakin. Tasaista oli klo 11 asti. Loppumatkasta alkoi olla kauniita näkymiä, sillä maasto muuttui vuoristoiseksi tai paremminkin sanottuna kukkuloiseksi. Mekin nousimme melko korkealle, josta oli laajat näkymät. Oli paljon pitkiä tunneleita. Yksi pysähdys oli matkalla klo 12. Jussi kävi baarissa, mutta minä jäin bussiin. Oltiin juuri syöty eväät. Luin nyt Hotakaisen kirjan "Ihmisen osa" loppuun ja jätinkin sen sitten bussiin roskiin vietäväksi. Ei niin, että kirja jouti roskikseen vaan siksi että sain tilaa reppuun. Enää oli vain sudokuja.
Splitä lähestyttäessä meno oli pelkkää laskua. Meren lahti ja kohta itse merikin näkyivät kauniina. Sadekin oli loppunut. Ihailin keltakukkaisia pensaita ja vähemmän ihailin tuulimyllyjä, joita oli paljon. Niiden siivet jopa pyörivät. Monesti ainakin Suomessa näkee seisokissa olevia tuulimyllyjä. Eivät taida paljon tuottaa energiaa, mutta ovathan rakennuttajat saaneet tukiaisia. Splitiin tultaessa ajettiin kaupungin halki. Split on toiseksi suurin kaupunki Kroatiassa. Bussiasema oli rannassa. Siellä oli paljon muitakin autoja ja ihmisvilinää. Samalla tutkailimme, millä bussilla pääsisi lentoasemalle. Vaikka meillä oli viikko aikaa sitä etsiä, niin mitä aiemmin, sitä parempi. Lentokentälle näkyi menevän Shuttle-busseja, jotka veivät tietyille lennoille. Kyselin hintaa. Maksaisi jotain 5 €. Aikatauluista ei saatu tolkkua.
Alkoi sen verran sadella, että samalla kun poikkesimme ruokaostoksille, ostimme 2 sateenvarjoa 4 € kpl. Ei kyllä satanut niin paljon, että olisi ollut tarpeen, mutta sääennusteet olivat luvanneet sateita. Mentiin asuinpaikkamme osoitteeseen. Siellä nuorimies jo odotteli meitä. Hän tiesi, millä bussilla tulemme ja osasi odottaa. Moottoripyörällä oli näköjään tullut. Talo oli vanha kivitalo, jonne vei kiviporraskäytävä. Studioasunto oli taas uskomattoman siisti ja moderni paitsi ettei ollut keittiötä. Oli vain vedenkeitin ja jääkaappi. Muuten huone ja siihen erikoisella tavalla istutettu moderni kylppäri oli tyylikäs. Yksi yö maksoi 49 €. Olimme varanneet sen vain yhdeksi yöksi ja olisimme heti olleet halukkaita ottamaan sen loppuajaksi, mutta se oli jo varattu. Onneksemme, sillä saimme vieläkin paremman asunnon. Tämä poika halusi esitellä meille Splitin nähtävyyksiä kertoen hyviä vinkkejä. Hän piti oikein esitelmän. Tästä hyvästä kannatti antaa hieman tippiäkin. Kroatialaiset olivat aina hyvin ystävällisiä ja auttavaisia. Tämäkin esitteli kännykästä rakkaimpiensa kuvia pienestä tyttärestään ja vaimostaan. Luulen, että Kroatia on noussut turismin kärkisijoille kun Egypti ja muut muslimimaat ovat jääneet pois laskuista. Kirjoitetaan, että Kroatiassa on hyvin harvinaista, että rikoksia olisi suunnattu turisteihin. Egyptissa olen lomaillut lähes 10 kertaa, mutta nyt kun siellä jo Luxorissakin jyllää terroristit, ei sinne ole menemistä. Olihan siellä kyllä aikoinaan Hatshepsutin temppelillä ammuttu turisteja ja Sharmissa räjäytetty tavaratalo, josta olin ostanut sukellustarvikkeita. Aina kuitenkin poliisien suojelua ja vartiointia oli lisätty, ja viimeksihän olimme olleet ihan aidatulla alueella. Nyt on kuitenkin sen verran pahat voimat liikkeellä, että turistit eivät Egyptiin uskalla matkustaa. Kroatia on kaunis ja turvallinen maa - rannikkoa pitkästi ja Välimeren kirkkain vesi.
Lähdettiin kaupungille katsastamaan, josko löytyisi jatkoon joku hyvä majapaikka. Aivan turhahan niitä oli sillä tavoin etsiä, sillä huoneethan on varattava muualta. Ei siellä ketään ollut huoneita näyttämässä muuta kuin sopimuksen mukaan. Yksi kyllä löydettiin, jossa oli respakin, mutta hinnat olivat hurjia. Paikka sijaitsi Diocletianuksen palatsin raunioilla. Kysymyksessä on Unescon maailman kulttuuriperintökohde, joka on korttelin kokoinen ja siitä erikoinen, että sen sisällä on ravintoloita ja asuntojakin. Ei siten eristetty muusta kuin on Forum Romanum Roomassa.
Syötiin kananugetteja ja palattiin asunnolle hakemaan loppuajalle sopivaa asuntoa lähistöltä. Alue oli nimittäin hyvä. Löydettiin lähistöltä Rose Apartments, joka maksoi kuudelta yöltä vain 240 €. Kuvassa siinä näytti olevan keittiö. Ihmeteltiin kyllä asunnon pienuutta 17 neliötä, mutta paikan päällä osoittautui, että siinä oli virhe. Huoneisto oli varmaan 67 neliötä.
Kun nyt oltiin saatu tuo asuntoasia ratkaisuun, niin lähdimme klo 20 ulos rantabulevardille. Laitureilla oli useita aluksia. Saimme selville, mikä lautta menisi Hvarin saarelle, saimme aikataulut ja hinnat selville. Odottaisimme sopivaa säätä sinne vierailulle. Ilta oli upea, ei satanut ja lämpötila oli vieläkin 25 astetta.
Menimme takaisin Diocletianuksen palatsialueelle. Iltavalaistuksessa se oli vieläkin upeampi. Sen sokkelokujiin saattoi eksyä, niin paljon niitä oli. Katedraaliaukealla joku soitti ja lauloi illan hämärässä. Ihmiset istuivat portailla. Väkeä oli lukuisten pikkuravintoloiden terasseilla. Historialliset muurit ja pylväät loihtivat epätodellisen hienon tunnelman.
Paluumatkalla poikettiin pieneen pizzapaikkaan. Saimme tosi maukkaat pienet pizzat ja oluet kahdelle hintaan 7 € yhteensä. Tästä paikasta kehkeytyi meille vakipaikka. Useampanakin päivänä poikettiin siinä.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 7,77 km.
Sateli heti aamusta. Käytiin katsastamassa uusi kämppäpaikka. Ehkä sinne olisi jo päässytkin, mutta ajattelimme odotella sovittua aikaa. Rose Apartments oli muutaman sadan metrin päässä hiljaisella omakotikadulla. Ehkä tuota taloa pitäisi kuitenkin nimittää villaksi. Se oli kolmikerroksinen kivitalo. Meidän asunto oli ekakerroksessa. Pihalla oli jonkinlainen puutarha ja lasten leikkeihin tarkoitettuja laitteita. Talolle oli melkoinen nousu. Ei laskeuduttu takaisin vaan noustiin katua edelleen. Kävelimme uimarantaa katsastamaan. Olin lukenut ja asunnon luovuttajakin oli sen vahvistanut, että paras uimaranta olisi Bacvise. Sinne oli noin kilometri matkaa. Matkalla saimme tutustua tuohon kaupunginosaan.
Koska satoi, menimme suojaan kahvilaan. Kokeilin veden lämpötilaa. Se oli varmaan 20 asteen tienoilla. Vesi oli kirkasta, muttemme uineet, koska siinä ei oikein näyttänyt olevan mitään uimapuvun vaihtopaikkaa. Päätimme tulla myöhemmin ja laittaa uimapuvut valmiiksi päälle.
Käytiin vielä kerran bussiasemalla selvittelemässä aikataulua Splitin lentokentälle. Myöhemmin selvitimme netistä tarkemmin ja huomasimme, että toinen bussipysäkki olisi aika lähellä uutta asuinpaikkaamme ja että sieltä lähtisi paikallisbussi 20 minuutin välein. Se kulkisi lentoaseman kautta. Hintakaan ei olisi päätähuimaava - vain 17 kunaa (pari euroa). Koska meillä oli vielä aikaa uuden asunnon saamiseen, menimme Diocletianuksen palatsin sisään. Kiertelimme ja etsimme mukavaa ravintolaa. Nyt oli syötävä sateen vuoksi sisällä. Pieni muutaman pöydän ravintola löytyikin. Söimme Jussi lammasta ja minä tonnikalaa. Oli todella hyvää. Juotiin vielä kahvit ja Jussi camparin. Lasku teki 267 kunaa. Koska meillä meni ravintolassa pitempään kuin osasimme odottaa, soitimme Rose Apartementsiin, että tulisimme paikalle vasta klo 14 eikä klo 13 kuten oli sovittu.
Sade jatkui, mutta meillähän oli uudet sateenvarjot. Asunnolla nuori pitkä neitokainen oli meitä odottamassa. Hän huikkasi ikkunasta meitä tulemaan sisään. Nyt saatiin taas tosi hyvä asunto. Oli kaksi makuuhuonetta, josta toista voisi pitää TV-huoneena ja keittiö oli erittäin hyvin varustettu uudenaikaisine liesineen. Ikeaakin oli taas kannatettu. Kaikki vuodevaatteet olivat kuin uusia. Parkettilattia oli kaunis. Kylpyhuonekin oli hyvä. Kyllä tässä mukavasti viikko menisi. Omistajarouva asui ylimmässä kerroksessa, mutta kertaakaan emme häntä tavanneet.
Nettiongelmia oli aluksi. Talon nettiin emme päässeet, vaikka yritimme monella eri tavoin kirjoittaa salasanaa. Tyttö lähti skootterilla ostamaan mokkulaa. Sama homma. Ei päästy nettiin. Tyttö soitti liikkeeseen, muttei sekään auttanut. Vasta kun liikkeestä tuli poika paikalle ja hän naputteli kaikenlaista, saatiin homma pelaamaan. Netti oli nopea. Molemmat nuoret olivat hyvin pitkiä. Tyttökin oli 185 cm. Kysyinkin, ovatko ihmiset Kroatiassa tavallista pitempiä ja tyttö vahvisti, että näin on. Velikin on kuulema 2-metrinen. En edes yltänyt vaatekaapin hengareihin. Budapestissä olin joutunut tekemään hyppyliikkeitä, kun halusin nähdä oliko jakaus suorassa. Olen silti keskimittainen - koulussa jopa pisimpiä.
Matkan varrella olimme ostaneet kaupasta syötävää. Keittiössä oli kaksi pöytätasoa, joten saimme kaiken kauniisti esille.
Koska sade oli loppunut ja aurinkokin tullut esille, lähdimme jälleen palatsikortteliin. Katedraalin romaanisen tyylin kellotorniin pääsi kiipeämään omalla vastuulla 15 kunalla. Metalliraput olivat vaativat sateenkin vuoksi. Noustessa näin, että yhdellä tasanteella japanilaispariskunta oli mennyt vaarallisesti kaiteen ulkopuolelle ja siinä uhkarohkeassa asennossa kuvasivat alas. Minua hirvitti. Muutenkaan en pahemmin katsellut alas, kun kipusin portaita, vaikkei minulla korkean paikan kammoa olekaan. Kellotkin löivät matkalla. Onneksi emme olleet sillä hetkellä vieressä, mutta kyllä korvat piti peittää. Koska oli kirkas ilma, niin tornin huipulta oli hyvät näköalat kaikkiin suuntiin. Alhaalla pylväiden reunustamalla katedraaliaukealla (peristyyli ) huomasimme kuvata mustan graniittisen sfinksi-patsaan.
Matkalla asunnolle poikkesimme pizza-paikkaan. Siinä olimme jo edellisenä päivänä syöneet hyvät pizzat ja tulisimme vielä toistekin syömään. Pizzakiintiö tuli Splitissä täyteen, sillä Suomessa meillä ei ole tapana syödä pizzaa. Ne ovatkin aivan liian suuria meikäläiselle. Illalla pörräsin facebookissa. Olin vuosia karttanut facebookia. Matkan aikana, kun ei ollut luettavaa eikä ristikoita, facebook kävi ajankulusta. Yöllä oli kuulema ukkostanut, mutten kuullut mitään. Nukuin sikeästi kuten muinakin öinä.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 10,09 km.
Maittavan kahviaamiaisen jälkeen lähdimme jälleen palatsialueelle. Mesrovicin valtava patsas esittää Ninin piispa Grguria (vaikeita nuo monet peräkkäiset konsonantit). Minunkin piti muodon vuoksi koskea piispan varvasta, koska sitä koskemalla lausutut toiveet muka toteutuisivat. Katin kontit! Koska taas alkoi ripsiä, niin poikkesimme hyvään ravintolaan nimeltä Fortuna. Kuvavideossa kirjoitin sen nimen väärin Bajamont. Sehän oli se pikku pizzeria, jossa kävimme monta kertaa. Fortunassa söin aivan ihanaa rapukeittoa. Jussi sai erittäin laihaa buljongia.
Lähdettin kävellen parin kilometrin päässä olevaan Ivan Meštrovićin galleriaan. Sinne pääsi rantatietä. Heti palatsikorttelin länsipäädyssä oli hieno tasavallan aukio, joka muistutti Venetsian toria. Rantareitti oli hieno, sillä meri pilkotteli puiden lomasta ja kauniita uimarantoja näkyi rinteen alapuolella paljon noustessamme museota kohti. Pysähdyimme monta kertaa. Lorvailimme. Oli todella helteistä.
Museon sisäänpääsy maksoi 20 kunaa, mutta sillä pääsi paitsi galleriaan myös pienelle linnakkeelle. Ivan Meštrović on kuuluisa kroatialainen kuvanveistäjä. Yleensä en kovin perusta kuvanveistosta, mutta nämä patsaat olivat sen verran erikoisia, että niitä piti ihailla. Kuvasin useita.
Gallerian jälkeen poikkesimme pienen galleriakahvilan terassille. Kahvilassa oli viileämpää, sillä sinne pääsi hieman tuulta mereltä. Käytiin vielä Kastelet Meštrović-alueella. Valkoisin kankain päällystetyistä tuoleista saatoin päätellä, että paikka on suosittu häiden pitopaikka. Täälläkin oli patsaita. Muita ei ollut paikalla, mutta vanhempi mies tuli meitä ohjaamaan ja tarkastamaan liput. Linnakkeelta oli hieno näköala merelle.
Pikkuhiljaa palailtiin kaupunkiin. Matkalla kuvasin erikoisia vanhoja taloja. Kaupungissa menimme syömään palatsialueelle. Löysimme mukavan pikkuisen iltalialaisen ravintolan, mutta tilaamani kyljykset olivat aivan liian suuria, joten minua alkoi etoa. En syönyt kuin vähän. Jussilla sen sijaan oli mixed meat, mutta siinäkin oli noita samoja isoja kyljyksiä. Viini sentään maistui kuten salaattikin. Yhteensä lasku oli 210 kunaa eli n. 28 €.
Olimme panneet merkille erilaisten retkien hintoja. Hvarin saarelle maksoi melko paljon, eikä ollut varmaa, milloin sinne voisi lähteäkään. Itsenäisesti sinne matkusti halvalla. Krkan kansallispuistoon olivat hinnat olleet 60 €, mutta nyt palatsialueella näimme, että pienessä firmassa se maksoi vain 40 €. Menimme varaamaan matkan tiistaille 26.5. Etumaksu oli 120 kunaa. Lähtö olisi piispan patsaalta klo 8 ja paluu klo 16:30.
Asunnolla tutkittiin vielä lentokentälle menoa. Huomattiin, että keltaisen linjan paikallisbussi 37 kulkisi 20 minuutin välein. Matka kestäisi 40 minuuttia. Päätimme käyttää sitä lähtöpäivänä.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 10,34 km.
Aamulla heräsimme kukon laulun aikaan tai paremminkin riikinkukon aikaan. Lähistöllä raakui riikinkukko suurella äänellä pitkin päivää, muttei onneksi yöllä. Näimmekin niitä kaksi eri pihoilla tai saattoihan se olla samakin lintu.
Lähdimme etukäteen tarkistamaan Sukoisan bussiaseman paikan ja kuinka pitkä matka sinne meiltä olisi. Hieman sateli. Oli helppo löytää asema ja siellä heti näimmekin bussin 37. Kävimme vielä tarkistamassa kuskilta, olimmeko saaneet oikean tiedon netistä. Kyllä vain. Nyt tämäkin asia oli hoidossa, eikä sitä tarvinnut enää miettiä.
Palattiin asunnolle. Minulla oli hieman hutero olo vatsassa. Epäilin eilisiä kyljyksiä, mutta olo parani, kun otimme pienet torkut.
Oli puolipilvistä, mutta lämmintä. Sade oli loppunut, joten lähdimme nyt sille uimarannalle, jossa olimme jo käyneetkin. Bacviceen oli nyt tullut paljon uimareita tai paremminkin auringon ottajia. Rannalla oli nyt rantatuoleja. Menimme sinne makoilemaan. Käytiin välillä uimassa. Vesi oli lämmintä ja kirkasta. Pohja oli hiekkaa. Piti kävellä jonkun matkaa, että tuli syvempää. Lämmintä vesi oli. Ei ollut lainkaan aallokkoa. Nuori poika tuli rahastamaan tuoleista. Maksu oli nyt 20 kunaa, vaikka normaalisti ja meille muina päivinä 40 kunaa. Oli siis suhteellisen kallista.
Päivä kului rannalla. En muista, poikkesimmeko tulomatkalla jälleen pizzapaikkaamme. Muistiinmerkintöjä ei ole. Saattaa olla, että teimme itse ruokaa asunnolla. Kotimatkalla poikkesimme aina matkan varrella olevaan pieneen markettiin nimeltä Ribola sekä pieneen konditorioon. Sieltä ostimme aina leivän ja pari pullaa. Molemmat olivat auki iltamyöhälläkin. Ne maksoivat niin vähän, että minulla oli vaikeuksia maksaa eli antaa niin pieniä kolikoita. Leipä nyt ei kyllä ollut hääviä kuten ei muuallakaan. Aina oli vain sitkeää, valkoista ja huteraa mössöä.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 6,11 km.
Aamulla tyttö soitti, että voisi tulla rahastamaan. Kävimme nostamassa läheisen pankin automaatilta rahaa. Maksoimme kuudesta päivästä 2000 kunaa eli 267 €. Siinä oli tippiä tytölle 34 €. Ei ihme, että hän oli tyytyväinen, sillä luin netistä, että kuukauden keskipalkka Kroatiassa on vain 842 €. Tippi oli siis enempi kuin päivän palkka. Mutta olihan tyttö kiitettävästi hoitanut meille nettiyhteyden.
Jälleen lähdimme kaupungille. Söimme lihapiirakat pienessä baarissa. Ne eivät maksaneet kuin 38 kunaa yhteensä kokisten kanssa. Ne oli niin suolaisia, etten pystynyt kuin hieman maistamaan. Jussi urhoollisena söi omansa. Kun sitten Jussi kävi tiskillä maksamassa, hän huikkasi minulle, oliko minulla tarvittavia kolikoita. Kun menin tiskille, niin unohdin käsidesipullon pöytään. Palatsialueella oli iso marketti BILLA, josta ostimme ruokaa. Menimme syömään paremmin Fortunaan, jossa olimme syöneet lauantaina. Nytkin tilasin rapukeittoa, muttei se enää ollutkaan yhtä hyvää kuin silloin. Nyt huomasin, että olin unohtanut käsidesin, josta aina ruikimme käsille ennen syöntiä. On hyvä tappaa bakteerit. Harmitti, sillä siinä olisi ollut juuri sen verran jäljellä kuin loppumatkalla tarvitsisimme. Päätin hakea sen. Olimmehan samalla palatsialueella. Homma ei kuitenkaan ollut niin helppo. Kapeita katuja ja kujia oli useita ihan eksymiseen asti. Välillä kävimme apteekissakin, mutta siellä ei myyty käsidesiä. En antanut periksi ja niin vihdoin osuimme lihapiirakkapaikkaan. Kun astuin sisään, niin sieltä heti iloinen tarjoilija ojensi minulle pulloni. Minun ei tarvinnut sanoa muuta kuin kiitos. Ihmeellistä, että olivat säilyttäneet lähes tyhjän pullon.
Etsimme maailman kapeinta katua. Monet olivat kapeita, joten varmaan se oli yksi niistä. Yhtäkkiä meille pantiin este etenemiseen. Sieltä oli tulossa turistilauma, joten meidän oli odotettva heidän ohimarssiaan. Taas tuli mieleen, miten mukava matkustaa itsenäisesti.
Kuvia ei otettu paljonkaan, sillä kolusimme samoja jo tutuksi tulleita paikkoja. Ne oli moneen kertaan kuvattu.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 5,52 km.
Taivas oli sininen Splitissä. Toivon mukaan myös Krkassa. Se on kansallispuisto Splitistä sisämaahan alle 100 km päässä pohjoiseen. Se on sopiva päiväretkeksi. Menimme hyvissä ajoin piispan luo odottelemaan lähtöä klo 8. Siellä olikin jo oppaamme Ogi odottamassa. Kohta paikalle tuli saksalainen tyttö, suomalainen tyttö ja englantilainen pariskunta. Tämä porukka lähti meidän kanssa pikkubussiin, johon Ogi tuli kuskiksi ja oppaaksi. Toinenkin pikkubussi lähti, mutta sen porukan kanssa ei juuri oltu tekemisissä. He menivät omia aikojaan.
Ogi oli mukava ja onneksi tupakoiva. Saimme siis mukavia pysähdyksiä matkan aikana. Ne oli tietysti mietitty etukäteen, sillä niistä avautui hienoja näkymiä. Pysähdyimme myös Sibenikin kaupunkiin, jossa on upea maailman kulttuuriperintö-katedraali. Kaupunki on meren rannalla. Pääsimme juuri ja juuri kurkistamaan kirkon sisälle, mutta sitten sinne tuli joku turistiryhmä ja ovi pantiin meiltä kiinni. Mikähän etuoikeus heillä oli? Kuljeksittiin sitten Jussin kanssa kapeilla kujilla, mutta palattiin rantaan, koska oli niin kaunis sää. Ihasteltiin veneitä.
Jatkettiin matkaa Skradinin kylään. Se on kuulema paikka, jossa Bill Gates viihtyy. Täältä Ogi osti meille liput kansallispuistoon, jonne mentiin pikkulaivalla. Matka jo sinänsä oli upea, sillä molemmin puolin oli hienoja kukkuloita. Perillä meitä sitten odottikin hämmästys. Heti näkyi aivan mahtava vesiputous. Niitä on kaikkiaan 17. Ogi antoi meille kartat ja kertoi, missä tavataan. Palaisimme toista kautta ja bussi odottaisi meitä vastakkaisella puolella parkkialaueella. Emme siis palaisi laivalla.
Heti alkuun minua kiinnosti uiminen putouksen juurella. Niinpä menimme rantaan. Veden pohja oli kivikkoinen ja liukas, joten oli oltava varovainen. Muitakin tuli uimaan. Jussikin ui - samaan aikaan Jussin kanssa bikinityttösiä myös. Oli vesimassoja kuvattavaksi ja videoitavaksi! (video1) (video2) (video3) (video4) (video5) (video6) (video7) (video8) (video9) (video10)
Reitillä kävely oli hidasta, kun piti pysähtyä aina uuden näkymän eteen. Matkan varrella oli pieniä myyntipöytiä, joissa myytiin jotain makeaa. Emme ostaneet, mutta menimme syömään pienen vanhan myllyn kupeessa olevan ravintolan terassille. Paikka putousten vieressä oli hieno, mutta kana ei nyt niin kovin herkullista. Jotainhan oli kuitenkin syötävä. Jatkoimme reitillä ja kävimme katsastamassa parkkialueen. Ehdimme vielä jatkaa matkaa putousten ylärinteellä, josta vesi tuli joka "tuutista". Kävelysiltamaisemat olivat romanttiset. Vielä jäi toiseen kertaan kävelyreittejä. Paikka on uskomattoman hieno. Sääkin oli aurinkoinen.
Lähdimme takaisin Splitiin klo 14:15. Ketään ei tarvinnut odottaa vaan kaikki olivat ajoissa paikalla. Harvinaista. Automatka meni nyt toista reittiä eli mentiin pitkin meren rantaa. Pysähdyttiin kauniilla paikoilla. Kaikkialla oli keltakukkaisia pensaita. Kysyin Ogilta sen nimeä. Se on brnistra. Taas noita peräkkäisiä vaikeasti lausuttavia konsonantteja! Klo 15:45 kun oli 20 km Splitiin, alkoi niin kova sade, että auto oli vaarassa vesiliirtoon. Menomatkalla saksalainen tyttö oli istunut minun vieressä. Juteltiin jotain kohteliaasti, muttei meillä ollut oikein yhteistä. Ehdotinkin, että kolme nuorta naista istuisivat paluumatkalla vierekkäin. Ja nyt juttu luisti. Saksalainen tyttö, joka oli alkujaan turkkilainen, osoittautui valtavan puheliaaksi. Siinä vaihdettiin nuorten juomatottumuksia yms.
Oli sadetta, kun tultiin Splitiin klo 16:30. Onneksi meillä oli sateenvarjot mukana, eikä asunnolle ollut pitkä matka. Poikkesimme kuten tavallista Ribolaan ja konditorioomme. Väsytti ihan kamalasti, joten panimme aikaisin nukkumaan.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 9,34 km.
Nyt oli oikea rantailma. Tuuli kyllä, mutta se oli vain hyvä. Muuten ei olisi jaksanutkaan löhötä rantatuolissa. Siispä tutulle rannalle. Seurasin kolmea japanilaisnuorta, jotka olivat leiriytyneet hiekalle. Yksi heistä kävi kysymässä, miten tuolit maksetaan. Kerroin, että senkun istutaan ja joku tulisi rahastamaan ja että tuolin hinta oli 40 kunaa. He raskivat ottaa yhden tuolin yhteiseksi. Ei ihme.
Uitiin ja otettiin aurinkoa. Nyt meillä oli aurinkovoidettakin. Kyllästyttyämme makoiluun menimme rantabaariin. Se oli täynnä iloista porukkaa. Mekin viihdyimme sen terassilla melko kauan. Kertasimme matkamuistoja. Huomennahan olisi kotimatka edessä. Tuntui, että olimme olleet ikuisuuden matkalla. Kaikki oli mennyt hyvin ilman kommelluksia. Repun tavarat olivat riittäneet, ja sää oli suosinut. Yhteenvetona matkamme oli onnistunut.
Baarista lähdimme tutkimaan meren rantaa etelämmäs. Niemen kärjen takana oli hyviä uimarantoja myös. Täältä olisi helppo lähteä snorklaamaan. Suunnittelimme jo tulevamme Splitiin uudelleen. Alkujaan olimme ajatelleet mennä ihan koko ajaksi Hvarin saarelle, mutta Splitissä oli hyvät rannat ja muutakin katseltavaa. Olimme museossa katselleet lähisaarten historiallisia kohteita ja olisi niissäkin tietysti ollut katseltavaa. Retki Hvarin saarelle jätettiin sekin ensi kertaan.
Kämpillä pakattiin reput ja laitettiin matkavaatteet erilleen.
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 8,95 km.
Bussimme lähti klo 7:30 ja lento Helsinkiin klo 11:10. Bussi tuli aivan täyteen, mutta meillä oli istumapaikat. Osasimme jäädä oikealla pysäkillä pois. Lento meni hyvin, mutta saapuminen Vantaan lentoasemalle näytti hämmentävältä. Jouduttiin isoon aulaan, jossa valtavia jonoja tiskeille. Niissä luki "kaikki matkustajat". Olimme ostaneet kukkien kastelijalle tuliaisviskipullon ja pelkäsimme joutuvamme taas turvatarkastukseen, jolloin pullomme olisi annettava pois. Oli sentään maksanut monta kymppiä. Jussi jäi jonottamaan, mutta minä menin tiedustelemaan ohi kulkevalta virkailijalta, että miksi näin. Hän kertoi, että koska tulimme maasta, joka ei kuulu Shengen maihin, niin siksi näin, mutta että meidän pitikin kulkea vasemman puoleisesta reunasta, josta pääsimme nopeasti passin tarkastukseen. Sitä ei kyllä olisi huomannut muuten kuin kysymällä. Turvatarkastusta ei onneksi enää tarvittu. Kaiken kaikkiaan tilanne oli meille uusi, vaikka olimmehan ennen tulleet vaikka mistä - Kiinastakin. Vielä olisi täälläkin paranneltavaa. Helsingistä lento Ouluun lähti klo 14. Oulunsalon kentällä odotti taas ikävä tilanne. Jouduimme odottelemaan bussia pitkään, sillä se kulkee vain kerran tunnissa ja oli melko vasta lähtenyt. Kylmäkin oli. Kaupungissa sentään pääsimme meille vievään bussiin nopeasti. Olisimme tietysti olleet kotona nopeammin, jos olisimme ottaneet kentältä taksin. Se nyt vain ei käynyt meidän periaatteseen. Kun oli selvitty koko matka ilman taksia, niin eihän siihen pitänyt sortua loppumatkastakaan.Periaatteista ei pidä lipsua.
Vasta seuraavana päivänä purettiin reput ja pestiin pyykit. Ja se oli siinä!
Kävelykilometrejä tuli tälle päivälle 6,07 km.
Kuvat ja videot: Juhani Kaukoranta ja Kaarina Kaukoranta