Matkapäiväkirjat

Shanghai 13.3. - 23.3.2012

13.3. tiistai

Saimme SASin lentopisteillä lennot Oulu-Helsinki-Kööpenhamina-Shanghai menopaluu. Saimme houkuteltua matkaseuraksemme tutun pariskunnan, jonka kanssa olimme aiemmin tehneet jo kolme ulkomaan matkaa. Olimme reissanneet yhdessä Pietarissa, Roomassa ja jännittävän junamatkan Vorkutaan vankileirisaaristolle kauas Venäjälle.

Minua kiinnosti palata Shanghaihin 24 vuoden jälkeen. Olin ollut kesäkuussa 1988 MAOL (matemaattisten aineiden opettajien liiton) -matkalla Kiinassa. Tiesin, että maassa oli tapahtunut huima kehitys. Muille matka oli ensimmäinen. Olin päättänyt olla muita rasittamatta omilla muistoilla, mutta eihän se lupaus pitänyt...
Tässä matkapäiväkirjassa peilaan usein edellisen matkan kokemuksiin, sillä eihän mikään kaupunki ole kokenut niin suurta muutosta neljännesvuosisadassa kuin Shanghai.

Matka alkoi 13.3 ja perillä olimme 14.3.
Oulu - Helsinki 13.15-14.35
Helsinki - Kööpenhamina 16.00 - 16.40
Kööpenhamina - Shanghai Pudong 18.25 - 11.35 (keskiviikko)

Pitkä lento oli yöllä ja oli siis yritettävä nukkua. Jonkun verran oli vapaita paikkoja. Viereisessä neljän penkin ryhmässä oli kolme paikkaa vapaana. Vieras mies istui rivin päässä, mutta oli laittanut kassinsa viereiselle penkille. Otin käyttööni kaksi muuta ja käperryin sykkyrälle viltin alle. Vaikeaa oli nukkua, sillä käytävälle ulottuvat varpaani saivat tuon tuostakin kokea väkivaltaa ohikulkevilta. Vielä vaikeammaksi lepo tuli sitten, kun vieruskaverikin käpertyi kahdelle penkille. Nyt hänen varpaansa tökkivät minua pääpuolesta. Luovutin ja menin omalle paikalleni istumaan. Kaihoten katsoin niitä, jotka olivat osanneet vallata kaikki neljä viereistä paikkaa ja nukkua posottivat koko pituudeltaan. Me sitten Jussin kanssa nukuimme horrosmaisesti istualtaan loppumatkan.

14.3. keskiviikko
Aamukahvit palauttivat virkeyden ja kun vielä Shanghain kentällä paistoi aurinko, niin matkamme alkoi hyvissä merkeissä. Lentokentältä etsimme magneettijunan (Maglev) (video) lähtölaiturin. Se on maailman nopein säännöllisessä kaupallisessa käytössä oleva juna. Tiesimme sen pystyneen testiajossa jopa 500 km/h vauhtiin. Junalla ei ole raiteita - se vain leijuu magneettikentän varassa.

Nyt aamupäivällä se ajoi vain 301 km/h. Aikataulusta riippuen se kulkee 301 - 431 km/h. 30 kilometrin matka maksoi 7 yuania (alle 1 €) ja se kesti reilusti alle 10 minuuttia. Kaupungin lähiöiden kiinalaistalot ja kanavat vilisivät ohitsemme. Mielikuvitus loihti johonkin niistä Qiu Xiaolongin "Punaisen sankarittaren kuolema" romaanin kanavasta löydetyn ruumiin. Olin nimittäin juuri ennen matkaa lukenut kolme kyseisen kirjailijan Shanghaihin sijoittuvaa dekkaria. Yhtään kukkulaa emme nähneet - niin tasaista oli maasto.

Pääteasemalta etsimme sitten sopivan metron. Ensimmäiseltä luukulta pyysimme liput kohteeseemme. Emme kuitenkaan heti hoksanneet, että saimme vain kolikoita. Niillä oli sitten ostettava vielä automaatista liput (4 y on n. 50 senttiä). Kun nousimme East Nanjing-asemalla kadulle, olimme keskellä kaupunkivilinää. Nanjing- katu on yksi maailman vilkkaimmista ostoskaduista (6 km). Osa siitä on kävelykatuna. Se alkaa Huangpu-joen varrella sijaitsevan kuuluisan vanhan Peace-hotellin kohdalta ja sen varrella on laaja Peaple's Square.

Magneettijunalla kitka on minimoitu. Se leijuu radan päällä, joten se on kuin matala lentokone.	Hotellimme.

Koska meillä oli mukana vain käsimatkatavaralaukut, pääsimme kuin pääsimmekin puikkelehtimaan omaan hotelliimme. Jännityksellä odotimme, millainen "läävä" majapaikkamme olisi, sillä sen hinta oli halpa. Olimme maksaneet netissä yhdeksästä yöstä vain 390,95 €. Tähtiä sillä oli kolme. Shanghai Manhattan Bund Business oli valintamme kohde sen hyvän sijainnin vuoksi. Se sijaitsee Huangpun kaupunginosassa alueella Bund lähellä Huangpu-joen rantakatua. Alueella on vanhoja brittiläisen ajan korkeita rakennuksia, jotka muistin edelliseltä matkaltani vuodelta 1988. Silloin ne olivat ainoat korkeat rakennukset. Aikoinaan Bund on ollut Itä-Aasian merkittävin talouskeskus. Hotellimme sijaitsi pienellä sivukadulla Dianchi Road.

Rantakadun muuri koristeltuna erivärisin koristekaalein, jotka valaistiin iltaisin.	Herkulliset ruoat Corner Asiassa.

Hotelli osoittautui paremmaksi kuin uskoimmekaan. Huone oli iso, mutta ainoa pieni ikkuna oli peitetty kuviolla, joten siitä ei nähnyt ulos eikä sitä voinut avata. Huoneessa haisi viemäri. Kun piti kylpyhuoneen tuuletuksen koko ajan päällä, se heikkeni. Kärsin siitä kuitenkin niin paljon, että pyysimme vaihtamaan huoneen toiseen. Oli vakuutettava jyrkästi, että hajua oli, kun henkilökunta ei meinannut uskoa. Saimme samasta seitsemännestä kerroksesta uuden huoneen, nyt ikkunattoman, muuten samanlaisen kuin edellinen. Ikkunasta ei olisi ollutkaan väliä, mutta nyt hajuhaittaa ei ollut pahemmin. Olimme tyytyväisiä.

Huoneen varustelu oli hyvä. Oli tohvelit, kylpytakit ja joka päivä täydennettiin kampa-, hammasharja- ja tahna- varustus. Vettä oli aina kaksi pulloa, oli keitin ja kahvi- ja teepusseja. Kengän hoitovarustus oli myös kunnossa kenkälusikoineen, kenkälankkeineen ja jopa pohjallisineen. Näitä me lenkkitossuilijat emme tosin tarvinneet. Vesijohtovettä ei voi käyttää edes ruoanlaittoon, joten käytimme pullotettua vettä vesikeittimessä ja hampaiden pesuun. Minä tosin lintsasin ja pesin hampaat kraanavedellä, mutta syljin perusteellisesti. Hienoa oli, että hotellissa oli ilmainen netti jopa hotellihuoneessakin. Langattomia asemia oli useita.

Bundin rantakadun näkymää. Taustalla brittien rakentamia pankkirakennuksia.	Rantapromenaadin ihmisvilinää. Taustalla vanha tullirakennus, jonka kello löi puolen tunnin välein.

Bundin  Zhongshan-kadun näkymää iltavalaistuksessa.	Zhongshan laajuudessaan kuvattuna Oriental Pearl TV Towerista.

Lähdimme heti katsomaan Riverside Promenadea.

Finanssikadun härkäpatsas sama kuin Wall-Streetillä New Yorkissa.	Bundista näkymä Pudongin puolelle.

Ihastelimme joen vastarannalla avautuvaa futuristista näkymää. Pudong on rakennettu kokonaan sen jälkeen kun kävin aiemmin. Silloin ranta oli vain röttelöä ja täynnä rähjäisiä veneitä. Nyt paikka on kuin avaruusfilmistä. Näkymä kilpailee hyvin Manhattan-näkymän kanssa vaikuttavuudessaan. Yksi taloista on kuin korkinavaaja. Korkeassa 468-metrisessä TV-mastossa on kolme erikokoista palloa kuin laskeutuvat helmet. Varsinkin iltavalossa näkymä oli upea. Päätimme käydä Pudongissa joku toinen päivä.

Nyt oli jo tullut nälkä. Etsimme opaskirjoistamme ravintolasuosituksia. Meillä oli pieni taskuun mahtuva v.2010 painettu Shanghai Encounter ja tuttavaparilla suomenkielinen Kiina-opas. Omastani löysin aika lähellä olevan Shanghai Grandmother-ravintolan. Ei muuta kuin hakemaan sitä ja helposti se löytyikin.

Kaupunki oli siisti ja kukkaistutuksiakin näkyi.	Katumme pyöräkorjaamo.

Ravintola oli lähes tyhjä ja saimme melko kauan lukea menua ennen kuin meiltä tultiin kysymään. Tästä alkoi vaivalloinen tie tilauksien kanssa. Ensinnäkään missään niissä paikallisissa ravintoloissa, joissa söimme, ei osattu englantia nimeksikään. Elekielikin tuotti vaikeuksia. Tietysti osasimme näyttää menusta kuvan - teksti oli myös englanniksi - ja näyttää sormella määrän. Myöhemmin tulimme huomaamaan, ettei Kiinassa ole tapana tilata annosta itselle vaan pöytään yhteiseksi. Aiemmalla matkalla me olimme syöneet aina menun, johon kuului useita vaihtuvia ruokalajeja, joita tuotiin isolle pyörivälle tarjottimelle pöydän keskelle ja josta kukin aina otti omalle lautaselleen. Tee ja keitot kuuluivat asiaan. Siksipä tilasin kanapalojen (42 y) lisäksi itselleni keiton. Olimme kuolla naurusta, kun pöytään tuotiin pesuvadillinen keittoa, joka nyt ei oikein maistunut kenellekään. Liisteriseen koostumukseen oli vielä tottumista. Muuten ruoka oli hyvää. Harjoittelimme syöntipuikkojen oikeaa asentoa. Paljon epäonnistumisia, mutta saimme kuin saimmekin palaset suuhumme. Lasku oli niin pieni, ettei sitä oikein edes tajunnut. Isojen oluiden kanssa lasku teki neljältä vain 240 yuania eli nokkaa kohden n. 7,5 €.

Jetlag pakotti meidät petiin jo klo 19.30.

15.3. torstai

Hyvin nukutun yön jälkeen menimme hotellin aamupalalle. Se ei kuulunut huoneen hintaan vaan oli 48 y eli noin 6 € hengeltä. Se oli melko kiinalainen, mutta tarjolla oli myös meikäläistä ruokaa. Oli pekonia, makkaroita, vihanneksia, munakasta, kahvia ja paahtoleipää. Maistoin keittoa, johon lisättiin väkeviä vihannespaloja. Höyrytetyt dumplingit, eräänlaiset nyytit eivät maistuneet ainakaan näin aamulla. Muroja maidon ja hillon kanssa sentään söin joka päivä sekä hedelmäpaloja. Tuoremehut olivat myös hyviä. Varsinkin paistettu pekoni piti ruokahalun loitolla pitkään, joten lounaan tai päivällisen kanssa ei tullut kiirettä.

Iltaisin kaupunki oli loisteliaasti valaistu (Bund).	Bund.

Tärkeimpiin nähtävyyksiin kaupungissa kuuluu ehdottomasti YuYuan garden ja basaarit sen ympärillä. Se oli ollut tutustumiskohteena MAOLin matkallakin. Lähdimme paikalle kävellen. Vasta muina päivinä ymmärsimme käyttää taksia säästääksemme jalkoja. Taksi maksoi yleensä 3 - 4 euroa. Alkumaksu oli aina 14 y ja sen jälkeen kilometriä kohden 2,6 y. Opaskirjamme mukaan näin olisi vain öisin, mutta tätä taksaa he näyttivät mittarin mukaan soveltavan päivällä. Oppaamme mukaan alkumaksu olisi ollut vain 11 y kolmeen kilometriin asti ja vasta sitten 2 y per kilometri. Jotain oli siis muuttunut, vaikka kirjamme oli uusi. No, ei siis maksanut juuri mitään. Esimerkiksi 5 km tuli maksamaan vain 3,5 euroa. Jäin ihmettelemään asiaa, sillä bensa-asemalla näimme litrahinnan, joka oli lähes sama kuin meillä.

Matkalla huomattavaa oli se muutos, mikä oli edellisen käyntini jälkeen tullut. Nyt oli henkilöautoja ja skoottereita, sähkömopoja ja sähköpolkupyöriä. Silloin oli vain kuorma-autoja, linja-autoja ja polkupyöriä. Kaikki ei kuitenkaan ollut muuttunut. Vieläkin näki pyöräilijöitä valtavine kuormineen. Joku kuljetti pahvilevyjä, yksi kymmeniä tyhjiä juomakannuja taitavasti säteittäin tarakalle kiinnitettynä.

Liikenne näytti kaoottiselta, mutta se näytti silti toimivan. Punaiset valot saattoivat pysäyttää henkilöauton, mutta ei skoottereita ja jalankulkijoita. Ne puikkelehtivat ihmisten ja autojen lomassa. Jokainen kadun ylitys oli elämän ja kuoleman asia. Kummasti vain ei ambulansseja kertaakaan kuulunut huutavan ja ensimmäiset ambulanssitkin näin monen päivän perästä.

Puutarha ja basaarit sijaitsevat Old Townissa. Upeita ylöspäin kaartuvia taloja ja niissä kauppoja, joihin meitä houkuteltiin. Emme kuitenkaan olleet vielä ostopäällä. Olihan meillä aikaa. Kävin kuitenkin kokeilemassa muutamaa peruukkia. Mutta vaaleana ihmisenä tummat peruukit tekivät minusta kammottavan näköisen. Kaikenlaisia eläimiä oli kaupan, muun muassa suuria eläviä härkäsammakoita. Sammakon tappaminen pää katkaisemalla oli varmaan ihan yhtä arkipäiväistä kuin meillä kalan listiminen, mutta oudolta se näytti.

Basaarialue alkaa tästä.	Basaariosan rakennuksia klassiseen kiinalaiseen tapaan.

Puutarhassa oli punaisia karppeja täynnä oleva lampi, jossa oli yhdeksän siksakin silta. Se on jonkun uskomuksen mukaan ylitettävä saavuttaakseen onnen. Puolivälissä sitä oli teehuone, jonne janoisina menimme onneamme odottamaan. Teelajeja oli monta eri laatua. Minä otin minttuteetä. Jokaiselle tuotiin oma kannu, joten juotavaa riitti hyvin. Teehuoneen alakerrassa oli teeseremonia-huone. Tähän turistirysään tulisimme mekin myöhemmin lankeamaan.

Jussi huiputuksen uhrina. Ensin yllättäen ruiskautetaan lankkia kengälle ja sen jälkeen maksusta lankataan. (kuva JP)	Teehuone taustalla.

Kivipuutarhaan oli maksettava erikseen. Se olikin aivan ihana paikka. Koska ei ollut turistiaika ja sääkin oli hieman vettä ripotteleva, oli siellä todella rauhallista ja harmonista. Sen nimi tarkoittaakin onnellisuuden puutarhaa. Pieniä kivisiltoja, erilaisia puita, joissa osassa oli kukkia. Koska en ole mikään kasvitieteilijä, vaikka aikoinaan oppikoulussa pitikin osata 200 kasvin suomalaiset ja latinalaiset nimet yms., en osaa nimetä moniakaan kasveja. Fysiikan nobelisti Richard Feynman kirjoittaa muistelmateoksessaan "Mitä siitä, mitä muut ajattelevat", miten hänen isänsä opetti hänelle luontoa viemällä hänet usein vuorille. Pojan mielestä isä tiesi kaiken luonnosta. Kun kaverit tivasivat häneltä, niin sano sitten tuon tai tuon linnun nimi, kun kerran isäsi tietää kaiken, ei Richard osannut nimetä. Isä opetti pojalle, että kiinalaisella, japanilaisella ja muilla kansoilla on sille oma nimensä, mutta se ei vielä kerro mitään siitä linnusta. Tämä kohta muutenkin mielenkiintoisissa Feynmanin teoksissa miellyttää minua. Siispä vain seuraan ja nautin luonnosta. Viis nimistä.

Muistin vanhastaan hyvin lohikäärmemuurin, jota olin videoinut v. 88, kun oppaamme selitti sen merkitystä. Muistan, että silloin oli niin kuuma, että oli täytynyt ostaa basaarilta viuhka viilentämään oloa.

Mietiskelyhetki puutarhassa.	Lohikäärmemuuri.

Puutarha kukkineen.	Kivipuutarhan harmoniaa.

Alkoi sataa enemmän ja oli kaivettava sadetakki laukusta. Kotiin jätetyn sateensuojan tilalle oli ostettava myös sateenvarjot, joiden hinta oli aivan mitätön. Illemmalla menimme vain hotellimme lähistöllä olevaan ravintolaan, joka näytti olevan kansan suosiossa. Valitsimme neljä erilaista annosta, jotka tuotiin eri aikaan pöytään. Koska annokset muistuttivat kovasti toisiaan, söin vahingossa naapurin ruoan. Vastedes kuvasinkin tilaukseni kännykällä, jotta samalta erehdykseltä välttyisin.

16.3. perjantai

Päivä oli aurinkoinen. Suuntasimme aamupalan jälkeen Nanjing-kadulle. Kävelimme Peaple's Squarelle. Ensimmäisenä tutustuimme tavaratalo no 1:een. Se on perustettu jo v. 1934, joten luultavasti se on sama kuin jossa kävin edellisellä matkallani. Uusittu se oli kyllä kokonaan. Tavarat vaikuttivat melko kalliilta, mutta useihin tavaroihin oli kiinnitetty alennuslappu. Kun kysyin jotain hintaa, niin laskujeni mukaan myyjä näytti hintaa, joka oli lapun osoittaman prosenttimäärä hinnasta - ei siis niin kuin meillä alennusprosentin määrä. Yllättäen hinnat olivatkin kohtuullisia. Nyt myyjät käyttivät laskinta. Aiemmalla matkalla käytettiin helmitaulua (abacus) ja vain torilla oli käytössä laskimet. Helmitauluja näin nyt vain matkamuistoksi myytävänä. Olin aiemmalla matkalla ostanut abacuksen ja sen englanninkielisten ohjeiden mukaan opetellut sen käytön ja jopa ottamaan sillä kuutiojuuren. Minulla on jossain vielä itse laatimani suomenkieliset ohjeet. En kuitenkaan koskaan oppinut niin nopeaksi kuin mitä kiinalaiset. Olin Kiinassa jopa videoinut tuota käyttöä, mutten saanut siitä mitään tolkkua. Ostoksia ei tehty muuta kuin että Jussi osti kolme kiinankielistä Tinttiä, joista yksi tietysti Sininen Lootus.

Tavaratalossa oli useita ravintoloita. Halusimme vain teetä, joten menimme paikkaan, joka meistä näytti baarilta. Kieli- ja ruokakulttuurivaikeuksia jälleen. Meille tuputettiin lounasta ja ilmeisesti mitään niin yksinkertaista kuin teetä ei paikassa ollut tapana tilata. Tarjoilijat nauroivat meille avoimesti, mutta toivat kuin toivatkin neljä korkeaa lasia terveysteetä. Lasin pohjalla uiskenteli taateleita. Tee maistui meille.

Lähdimme sitten tarkemmin tutustumaan Kansanaukioon.

Tavaratalossa.	Kansanaukion korttirinki.

Peaple's Squarella on mm. Peaple's Park, Shanghai Art Museum, Shanghai Museum ja Shanghai Urban Planning Exhibition Hall. Puisto oli ihana rauhoittumispaikka keskellä vilinää. Kävimme taidemuseossa, mutta muut kohteet jätimme myöhemmäksi. Jalkapohjat alkoivat jo kuumottaa ja nälkäkin oli ja siksi palasimme lähistön tavarataloon Captang (video). Minä söin muiden kauhistukseksi sammakkoa, kanaa ja hanhen verta. Ei hassumpaa. Kiinassahan käytetään ruoaksi monenlaisia eläimiä ja niistä valmistetaan kaikki osat ruoaksi. On ihan eri asia syödä suomalaisessa kiinalaisessa ravintolassa kuin oikeasti Kiinassa. Kiinalainen ruoka on maailmankuulu - ei ehkä kaikkia miellyttävä. Luin jostain, että kaikista kansoista kiinalaiset suhtautuvat ruokaan kunnioittavimmin. Eri osissa maata on erilaisia kiinalaisia tottumuksia. Shanghain keittiö eli itäkiinalainen keittiö tekee makeampia ruokia kuin muut. Koko matkalla en saanut aasia, vaikka sitä minulle oli suositeltu ennen matkaa. Se ei vain löytynyt ruokalistoista. Käärmettä en enää tohtinut tilata muiden kauhisteltavaksi.

Shanghai Art Museum.	Teokset olivat nykyaikaisia.

Kansanaukion puutarhaa.	Jussi patsailee.

Paluumatkalla juotiin kahvit Nanjing-kadun kahvilaterassilla.

17.3. lauantai

Olimme päättäneet, että joitain esityksiä meidän tulisi tällä matkalla kokea. Rannan info-toimiston palveluhaluton poika sanoi, ettei mitään ole tähän aikaan. Onneksi meillä oli Internet-yhteys ja löysimme muutamia vaihtoehtoja. Musikaali The Broken Bridge esitettäisiin samana päivänä klo 19.15. Liput saisi ostetuksi Booking officesta, joka oli melko kaukana hotellistamme. Netistä latasin iPhoneen kartan ja siihen näkymään paikan kiinankielisen nimen. Taksikuskithan osaavat lukea enimmäkseen vain kiinankieltä Taksin saaminen ei ollut mikään ongelma. Niitä oli paljon ja ne sai huitaisulla kadun varrella. Tippejä ei anneta kuten ei ravintoloissakaan. Istuin pelkääjän paikalle ja näytin kännykästä paikan, jonne halusimme. Asia kunnossa, mutta pelkääjän paikka osoittautui todellakin nimensä veroiseksi. Väliin oltiin vastaantulevan kaistalla ja tungettiin uhkarohkeasti toisten autojen lomaan. Risteykset paineltiin täysillä. En joutunut onneksi etupenkille matkamme aikana kuin kahdesti. Paikka oli Jussille luonnollisempi, koska hän oli tottunut olemaan luottavainen minun toimiessa kuskina matkoillamme. En ollut pelännyt Berliinissä enkä muissakaan suurissa kaupungeissa, mutta tänne minua ei saisi kirveelläkään kuskiksi. Illalla matka saattoi joskus olla rauhallisempaakin (video).

Booking office osoittautui pieneksi kopperoksi, jossa jälleen palveluhaluttomat virkailijat. Jotenkin saimme kuin saimmekin liput. Otimme halvimmat paikat (80 y, n.10 €) ylimmältä parvelta, koska emme olleet varmoja, ymmärtäisimmekö esityksestä mitään. Kalleimmat paikat maksoivat n. 72 €. Ajoimme taksilla kansanaukiolle, jossa kohteemme Shanghai Urban Planning Exhibition Hall. Pääsymaksu oli 40 y.

Pudongin pilvenpiirtäjiä.	Maailman suurin kaupungin pienoismalli. Edustalla Maailmannäyttely 2010 rakennukset (EXPO).

Hallissa oli valtavan paljon nähtävää useassa kerroksessa. Ala-aulassa oli maailman suurin kaupungin pienoismalli. No, olihan itse kaupunkikin mahtava kooltaan. Shanghai sijaitsee Huangpujoen varrella, lähellä Jangtsejoen suuta ja siellä asuu jotain
16 - 20 miljoonaa asukasta. Se on Kiinan suurin kaupunki. Näyttely oli erikoinen myös siinä, että paitsi menneitä tietoja ja kuvia kaupungista oli myös esillä malleja, miltä kaupunki tulevaisuudessa näyttäisi. Vaikuttava oli 3D lentomatkasimulaatio kaupungin yllä aivan talojen korkeudella.

Halliin tutustumisen jälkeen menimme syömään tavaratalon ravintolaan. Söin sian niskapaloja ja persikoita makeassa kastikkeessa. Olivat todella hyviä.

Menimme teatteriin taksilla. Jo itse teatterirakennus oli näkemisen arvoinen (video). Ulkoa ja sisältä se oli moderni, muttei tylsän ankea kuten Helsingin oopperatalo.

Kulttuurikeskukseen kuljettiin suihkulähteiden reunustamaa polkua.	Pyöreä rakennus valaistuna.

Minusta teatterissa ja oopperassa pitää olla ylellisen tuntua kuten plyyshimatot. Täällä oli. Syklaamin punaiset matot parvelle menevissä käytävissä. Narikkaa ei ollut vaan ihmiset menivät paikoilleen päällysvaatteissa. Se kyllä syö arvokkuutta ja myös se, että aika moni räpläsi älypuhelimiaan. Ihmettelimme paikkanumeroita. Meillä kaikilla oli parillinen numero, mutta silti istuimme vierekkäin. Itse esitys The Broken Bridge oli upea ja kyllähän rakkaudesta ja sen tielle tulevista esteistä on helppo ymmärtää kieltä osaamattomankin. Rakastavaisten tiet erkanivat, kun sulho joutui taisteluun. Esityksen aikana ei saanut tietenkään kuvata. Jussia houkutti ottaa kamera vaivihkaa esille, mutta sain estettyä.

Esityksen loppuseremoniat olivat erikoiset. Se oli eräänlainen esitys sekin ja lopussa lienee sai jo kuvatakin.

Eteishallin korkuinen lasimaalaus oli kaunis.	Näytelmän henkilöt loppuseremoniassa.

Menimme taksilla Peace-hotelliin tarkoituksena kuulla ja nähdä vanhojen miesten soittavan vanhaa jazzia. He olivat kuitenkin jo lopettaneet. Yritimme samaa myöhempinäkin päivinä, mutta emme onnistuneet tulemaan paikalle oikeaan aikaan. He soittivat arkisin muistaakseni vain klo 18-20. Jäimme siis esityksestä paitsi, vaikka Peace-hotelli oli aivan hotellimme läheisyydessä.

Nythän värikkäitä led-valoja ja mainoksia oli runsaasti eritoten keskustassa.

Ostimme lähikauppamme edestä torikauppiaalta appelsiineja ja banaaneja. Nekään eivät maksaneet juuri mitään. Sen ymmärtää, kun vertaa tavallisen shanghailaisen kuukausiansiota hintoihin. Esimerkiksi ravintolapäällikkö tienasi v. 2010 vain 1 000 - 2 500 y/kk. Ja vaikka ottaa huomioon kansantalouden 10 % kasvun, ei se siltikään ole suurimmillaan kuin 300 €. Maaseudulla tulot ovat vielä pienemmät.

Vanhoja rakennuksia puretaan...	uuden tieltä.

Menimme oman hotellimme baariin suunnittelemaan huomista. Minä join Singapore Slingin (38 y). Huomattavasti siis halvempi kuin sekoituksen syntysijoilla Raffles-hotellissa Singaporessa eikä tietystikään ollut yhtä hyvää. Kokeilun arvoinen kuitenkin.

18.3. sunnuntai

Päivän ohjelmassa ranskalaiskorttelit. Koska emme osanneet kertoa kuskille tarkkaa osoitetta, ajoimme eilisen kulttuurikeskuksen viereen. Siitä jatkoimme kävellen mm. Fuxing-, Huaihai- ja Taigang-kaduille. Käytimme opaskirjan ehdottamaa kävelyreittiä ja se johti meidät sopivasti sivukadulle levähtämään kirjakahvilaan Old China Hand Reading Roomiin. Siellä joimme teet ja selasimme kirjoja. Osa kirjoista oli tekijän signeeraama. Olisi ollut mukava ostaa joku kirja, mutta meillähän oli vain käsimatkatavaralaukku. Join krysanteemiteetä. Ikkunasta seurasimme ilmeisesti alueen korttelipoliisina työskentelevää miestä. Hänellä näytti olevan pieni osa kadusta vartioitavana. Johonkin autoon hän kiinnitti lapun. Hänellä oli oma "toimisto"-tuoli kadulla. Siinä hän nautti myös lounaansa.

Kirjakahvilan rauhassa.	"korttelipoliisi toimistossaan".

French Confession (ranskalainen toimilupa) -alue on entinen pahamaineinen osa kaupunkia - nyt viehättävä kaupunginosa. Tosin se ei meitä paljon sykähdyttänyt kunnes pääsimme itse asiaan eli basaarikortteliin.

Kaupankäynti on hankalaa kuten monissa muissakin maailman kolkissa. Tinkiminen on taitolaji, jota en oikein hallitse. Oletan, että tavarataloissa ei tingitä, mutta muualla se oli välttämätöntäkin. Aluksi pyydettiin isoa hintaa, mutta se tipahti loppujen lopuksi murto-osaan. Ja kun kävelee pois, hinta suorastaan romahtaa. Ostin tinkaamatta siististä kaupasta huivin, jossa osa silkkiä. Olihan sitä Kiinassa ostettava silkkiä. Tosin olin ostanut edellisellä matkalla paljon silkkiä - kankaina ja asuja. Nyt kun tiedän, ettei minulla ole niille juurikaan käyttöä, ostin huivin vain tavan vuoksi. Maksoin siitä luultavasti kovasti ylihintaa maksamalla vaaditun hinnan 99 y (12,30€). Toisesta kaupasta ostin taulun (230 y). Tavaraa oli jos jonkinlaista, mutta en innostunut. Mieluummin vain katselin. Tunnelma oli hieno. Täällä söin matkamme parhaimman aterian Corner Asiassa (98 y).

Ahtailla käytävillä ravintoloita.	Jussin mielihylly.

Kuljeskelimme lähistön kaduilla ja näimme monenlaista. Huomiota kiinnitti se, että hienojen nykyaikaisten katujen sivukaduilla saattoi yhtäkkiä näyttää aivan toisenlaiselta. Esimerkiksi kun hotellimme pääovelta käännyttiin oikealle, niin näkyi pankkirakennuksia ja joen takana avaruusajan pilvenpiirtäjät. Jos kääntyi vasemmalle, niin oli vaatimattomia pikkumyymälöitä ja katuvarsikorjaamo. Melko rähjäistä. Sen sijaan jos kulki suoraan, niin pian kadun varressa oli merkkikauppa Prada ja sen perään hyvin vartioitu brittiläinen konsulaatti. Kävimme kyseisen kadun ravintolassa kysymässä menua nähtäväksi. Halvin menu oli 688 y ja kallein yli 2000 y. Paikassa voi aterioida vain menun mukaisesti kymmenisen ruokalajia. Olisi kiinnostanut kyllä, mutta hinta oli meille liikaa (85 - 250 €/hlö).

Ilmeisesti paremman luokan asumista.	Upea museorakennus.

Olimme odottaneet kirkasta päivää Pudongiin menoa varten. Koska näytti epävarmalta, että sellaista tulisi, niin lähdimmekin illalla sinne. Silloinhan kaupunki olisi valaistu ja näky olisi komea kuten olikin. Joen toiselle puolelle pääsi meidän kohdalta joen alittavaa tunnelia pitkin. Pudongiin olimme tulleet Maglevilla, mutta emme olleet vielä olleet siellä maan päällä. Tunneli oli elämys. Juna kulki värikkäiden efektien halki (video).

Joen alittava tunnelijuna.	Sisäänkäynti TV-torniin.

Perillä oli vastassa illan viileys ja kaipasin hansikkaitani, jotka olin kadottanut. Ihastelimme silti modernia ympäristöä (video). Ostimme liput Oriental Pearl-tornin keskimmäiseen palloon. TV- torni on Aasian korkein. Liput maksoivat 150 y (18,50 €).

Näkymät olivat todella kauniit ja pystyimme jo tunnistamaan rakennuksia. Koska pilvenpiirtäjät ja muut korkeat rakennukset ovat kaikki erilaisia, ovat ne hyviä maamerkkejä turisteille.

Jonottamista oli vähän.	Näkymä keskipallosta.

Olisimme halunneet juoda kahvit tai jotain muuta, mutta mahdollisuus oli vain saada päivällinen. Yleensäkään kahviloita tai drinkkibaareja ei paljon Shanghaissa löytynyt. Starbucks Coffee-paikkoja oli kyllä kaupungilla useita, mutta ne olivat melko kalliita. Kävimme sellaisessa kerran. Jussi on niihin ihastunut.

Näkymä keskipallosta.	Alimman pallon pleksilasilla kävelyä.

Laskeuduimme alemmalle tasolle. Kerrosta kiersi läpinäkyvä pleksilasi, jota aluksi hieman aristelin. Tuntui pelottavalta, että jalkojen alla oli pilvenpiirtäjiä ja että ne näkyvät. Ohjeiden mukaan korkokengillä lasille ei saanut astua eikä siinä saanut hyppiä. Koska edellisistä ei ollut pelkoa kohdallani, niin sitten uskaltauduin kulkemaan sen päällä. Vielä alemmas tultaessa oli kerros täynnä pelejä ja kaikkein alimmassa kerroksessa tietysti kauppoja, jotka myivät kaikenlaista turisteille tarkoitettua rihkamaa. Ostajia oli hyvin vähän ja oli kiusallista kulkea myyntipöytien ohi, kun myyjät hymyilivät siihen malliin, että jotain ostaisin. Olin pannut merkille, että jos jotain tavaraa harkitsin ostaa ja myyjä tuli siihen, niin monesti hän lähes suuttui, jos kauppoja ei tullutkaan. Paljon on kiinalaisilla vielä oppimista asiakaspalvelusta ja eritoten ravintolahenkilökunnalla.

Kun palasimme hotellille, tuli puheeksi, että tokihan Kiinassa pitää nähdä akrobatiaa.

Väistyvää Kiinaa..	Tulevaa Kiinaa. Tyttö selaa älykännykkää.

Nyt sitten olisi aika korjata kulttuurivaje ja alkaa etsiä netistä akrobaattiesityksiä. Kun selasin iPhonea hotellimme ala-aulassa, niin tiskiltä jonka merkitystä en ollut vielä huomannut, tuli hotellipoika katselemaan olkani takaa mitä etsin. Ah, akrobatiaa hän nauroi. Selvisi, että hän pystyi hankkimaan meille liput. Ostimme tältä nauravaiselta pojalta liput seuraavalle päivälle, nyt ei ihan halvinta vaan keskiriveiltä. Liput maksoivat 200 y/kpl (25 €). Hän ihmetteli, että olin käynyt 24 vuotta sitten Shanghaissa. Hän oli ollut silloin 1-vuotias. Ja naurua piisasi. Meillä ei ollut tarpeeksi käteistä, joten lupasimme maksaa seuraavana aamuna, kun viereinen pankki avautuisi. Siellä oli turvallista käyttää pankkiautomaattia. Poika luotti miehin.

19.3. maanantai

Nukuttiin pitkään, sillä illalla oli istuttu seurusteluhuoneessa myöhään. Ehdittiin kuitenkin aamupalalle. Olin kärsinyt siitä, että ruoka oli aina ollut jäähtynyttä. Menin kysymään, josko heillä olisi mikroaaltouunia. Koska englantia ei osattu, yritin osoittaa lautasellani olevaa makkaraa nostamalla se käteeni ja osoittamalla sen olevan kylmää. Minulle tarjottiin haarukkaa. Sehän minulla jo oli, joten jatkoin yrittämistä. Vihdoin he käsittivät pyyntöni ja niinhän se mikroaaltouuni löytyi ja ainahan se siinä oli ollutkin kahvikannun alla. Enpä vain ollut huomannut. Tästä lähin ruoat maistuivat huomattavasti paremmilta.

Olimme jo monta kertaa olleet lähellä Shanghai museota kansanaukiolla, mutta aina olimme olleet liian väsyneitä ja olimme siirtäneet siihen tutustumista. Nyt kuitenkin porhalsimme sinne suoraan taksilla heti aamusta. Opaskirjan mukaan se oli museo, jossa ehdottomasti piti käydä, jos yleensä halusi käydä museossa. Ja mehän halusimme. Mitään sisäänpääsymaksua ei ollut.

Shanghai Museum näyttää avaruusalukselta.	Museossa on useita kerroksia.

Museossa oli keramiikka-, pronssi ja maalausgalleriat. Kuvasin ahkerasti. Se oli sallittua. Museo on Kiinan suurin ja sen kokoelmat ovat valtavat. Rakennus on suunniteltu kiinalaisen astian (Ding) muotoon, mutta näyttää avaruusalukselta. Päätimme kulkea sisällä omaan tahtiin ja omien kiinnostuksen kohteen mukaan kunhan vain aina tapaamme liukuportailla.

Puvun koristeita.	Maalaukset olivat uskomattoman kauniita.

Leimat ja kalligrafiat eivät minua kiinnostaneet, kun en mitään niistä ymmärrä, mutta puvut, korut, posliiniesineet, patsaat ja ennen kaikkea piirrokset ihastuttivat.

Kuvaaminen ei onnistunut oikein hyvin iPhonen kameran surkeudesta ja lasikaappien ansiosta, mutta halusin kuitenkin ikuistaa esineitä. Jotkut esineet kauhistuttivat. Kammottava oli hirviö polkemassa lasta jalkoihinsa.

Aamiaisella olimme jututtaneet kahta suomalaista naista. He olivat käyneet jalkahieronnassa ja kampaajalla ja kehuivat kovasti. Sain selville, mistä nuo paikat löytäisimme ja sinne me suunnistimmekin. Taksi oli kuitenkin tilattava Kansanaukiolle, josta sitten osaisimme ohjeiden mukaan suunnistaa oikeaan paikkaan. Paikka löytyi, mutta jotenkin meitä ei houkutellut mennä sinne. Miehet istuivat jalat mustaa mönjää täynnä olevassa saavissa. Paikka oli hyvin vaatimaton. Yksi paikka oli vapaa, mutta jätimme väliin. Kohta löytyi kampaamokin. Vain minä menin sisään ja muut lähtivät kaupungille. Jussin löytäisin Apple-liikkeestä Nanjing-kadulta. Elekielellä sain perille toiveeni: pesupaikka, föönays (saksia yritettiin) ja lopuksi pieni suhaus lakkaa. Tyttö kampasi jakaukseni väärälle puolelle, mutta annoin mennä, vaikka tiesin ettei se siellä pysy. Koko hoito maksoi noin 30 y (3,7 €) ja aikaa meni vain 10 minuuttia. Olin valmis illan menoihin eli akrobaattiesitykseen.

Meillä oli tosi pitkät neuvottelut alakerran pojan kanssa, minne meidän pitäisi kertoa taksin vievän meitä. Emme millään saaneet selvää, oliko paikka se mikä lipussa oli lipun myyntipaikka vaiko itse esityspaikka. Hän hoki meille "teiksii". Vaikka poika osasi jonkun verran englantia, niin ääntämys oli vaikeutti ymmärtämistä puolin ja toisin. Hän tarkoitti taksia. Hän tilasi meille taksin ja kertoi kuskille, minne mennä. Acrobatic Show Huangpu Sensation by Shanghai Acrobat Troupe oli korkeatasoinen kuten arvata saattoikin. Surmanajo oli henkeäsalpaava. Voi kuulostaa kliseiseltä, mutta sitä se oikeasti oli varsinkin kun viides moottoripyöräilijä änkesi pallon sisään.

Kadunristeysten opasteista näen vieläkin painajaisia.	Kukkaistutuksia. Taustalla valkea rakennus Ye Old Station Restaurant, paikka minne pääsimme kolmannella yrittämällä.

Olimme päättäneet, että esityksen jälkeen menisimme syömään hyvin opaskirjasta löytämäämme paikkaan
Ye Old Station Restaurant. Paikkaa kehuttiin vaikkakaan sen ruokaa ei pahemmin. Taksi ajoi pitkän matkan kaupungin toiseen laitaan. Epäilimme löytäisikö hän paikan ja kun päästiin lähelle, hän pysäköi usein ja kävi katselemassa kadun numeroita. Viimein pääsimme perille, mutta dinner was over! Kello oli puoli kymmenen ja opaskirjan mukaan sen piti olla auki puoli yhteentoista. Katselimme paikkaa, joka olisi miellyttänyt meitä kovasti. Oli useita huoneita ja niissä pyöreitä pöytiä. Käytävässä oli esillä lasikaapissa annosmallit kuten lautasella kaksi vihreää jättisammakkoa, joka tosin ei vaikuttanut houkuttelevalta, mutta ihan hyvän näköisiäkin annoksia oli näytillä. Arvelin, että olikohan paikka sama, jossa olin edellisellä matkalla käynyt. Opas oli silloin kertonut sen olevan hienoimpia Shanghaissa. Alkupalaksi olimme saaneet isolle lautaselle pienen mustan linnun jalat ylhäällä. Muistelen, että taisin silloin olla ainoa, joka söi sen. Ei siinä paljon syömistä ollutkaan. Tarkemmin muistellen paikka oli ollut erilainen.

Ei auttanut muu kuin yrittää löytää lähistöltä joku muu paikka. Oli niin myöhä, että vain Pizza Hut oli auki. joten menimme sinne nälkää tyydyttämään. Sain kuitenkin syödäkseni jotain kiinalaista.

20.3. tiistai

Minuun oli edellisellä matkalla tehnyt suuren vaikutuksen kiinalaisten aamuvoimistelu (video 1988). Olin Suomessa jopa mennyt taichi-kursseille. Opaskirjan kuvan mukaan aamuisin olisi taichi-voimistelua Bundin promenaadilla, siis ihan meidän lähellä. Nousin kuudelta ja suunnistin yksin rantaan. Ripotteli vettä. Näin lähinnä vain hölkkääjiä ja joitakin venyttelijöitä. Yksi harjoitti ääntään möläyttelemällä aika ajoin. Kuljin pitkän matkan rantakatua, mutta luovutin. Aamupalalla olimme tosin päässeet seuraamaan lähitalon katolla olevaa taichiin harrastajaa.

Ajoimme taksilla Jadebuddhan Temppeliin. Pääsymaksu oli 170 y ja vielä erikseen 10 y, jotta pääsi näkemään isomman jadepatsaan, jota ei saanut kuvata. Temppelin nimi tulee kahdesta Burmasta tuodusta buddhankuvasta, joista toinen on isompi istuvassa asennossa ja pienempi makaa. Ne eivät varsinaisesti ole jadea vaan vihertävää marmoria.

Temppelissä on paljon muutakin buddhaesineistöä. Useat kiinalaiset ovat buddhalaisia ja paikalla näkyikin palvojia. Buddhauskonto on hyvin monimutkainen, enkä yrittänytkään perehtyä siihen lähemmin. Komeita patsaita. Suitsukkeiden hajusta en pitänyt.

Pari buddhaa.	Merkillisiä veistoksia.

Paikka on turistinähtävyys ja se varmasti syö paikan arvokkuutta. Onneksi ei ollut pahin turistiaika ja saimme vaeltaa temppelissä kaikessa rauhassa. Seurasin mielenkiinnolla palvontamenoja.

Kynttilöitä sai ostaa	ja polttaa "nuotiolla".

Suitsuke kädessä tehtiin kumarruksia.	Oli ankaria ja lempeitä buddhia.

Makaava jadebuddha.	Teeseremonia käynnissä.

Menimme yläkertaan, kun kyltin mukaan siellä piti olla teehuone ja ajattelimme juopasta teet. Se olikin turisteille tarkoitettu teenmaistajais- ja myyntiesittely ns.teeseremonia. Meidät ohjattiin istumaan pöytään, jossa oli 9 purkkia, joissa kaikissa eri teeruohoja. Saimme valita niistä sen, jota halusimme maistaa. Valitsin villin vihreän teen, joka monisteen mukaan alentaa painoa ja suojaa maksaa myrkyiltä. Koska meitä oli neljä, saimme siis kaikki maistella yhtä monta teelaatua. Nainen pesi ensin ruohot ja sitten minusta turhan nopeaan tahtiin maistatti meitä valmiilla teellä. Ainahan sitä lankeaa johonkin terveellisyyttä edistävään tuotteeseen, mutta olin kyllä muutenkin ajatellut ostaa teetä kotiin vietäväksi. Ostin vihreää teetä ja Jussin maistamaa teetä, joka laskee verenpainetta, estää verisuonten kalkkeumaa ja kolesterolia. 200 g maksoi 50 y, joten yhteensä kaksi pakettia maksoi 100 y. Ne riittäisivät 3 viikoksi, mutta tiedän, että meillä ainakin vuodeksi. Sen verran kahvi-ihmisiä ollaan, kun ollaan suomalaisia. Teen juontia voisi kyllä lisätä ja sitä suuremmalla syyllä, kun olin ostanut jo ensimmäisenä päivänä teekalustonkin (50 y, noin 6 €).

Menimme kävellen kohti taidekorttelia Moganshan kadulla, joka oli temppelin lähellä. Sieltä löytää ne harvat graffitit, mitä kaupungissa on. Alueella nimeltä M50:ssa oli niin paljon erilaisia mielenkiintoisia gallerioita, ettemme millään meinanneet malttaa poistua alueelta.

Graffitit ovat harvinaisia Shanghaissa.	Tämä tyttö oli myyty. Hinta oli jotain 18 000 €.

Näyttelyt olivat hyvin moderneja ja ehkäpä kantaa ottaviakin. Nainen Maona, Mikki Hiiren päälle pissaava mies. Yksi muotokuva oli kuin Kata Kärkkäisestä.

Koska edellisenä iltana Ye Old Station Restaurant oli meidän sinne mennessä lopettanut tarjoilun ja paikka kuitenkin oli näyttänyt kokeilemisen arvoiselta, otimme taksin ja porhalsimme sinne, vaikka se olikin melko kaukana. Nälkäkin oli kaikilla. Mutta ei, se ei ollut taaskaan auki. Ihmettelimme asiaa ja taas kielivaikeuksia kohdattiin. Ovella oleva tarjoilija ei osannut sanoa, milloin firma aukeaa. Jostain sitten tuli henkilö, joka osasi sanoa että ravintola aukeaa klo 17.15. Nyt kello oli vasta 15.30. Suomalaisella sisulla päätimme, että tänne tullaan, vaikka mikä olisi. Odotellaan vain ja annetaan nälän kasvaa. Entä jos seuraavan kerran paikka olisikin täysi? Miten saisi varattua pöydän? Vasta kun Jussi kaivoi taskustaan kiinan sanakirjan, jossa oli malliesimerkkinä lause "haluaisin varata pöydän neljälle". Sen kun pamautti, niin johan nainen kirjoittikin ylös meidän varauksemme.

Vietimme aikamme läheisessä kahvilassa. Se ei ollut Starbucks, mutta hyvin samantapainen ja sielläkin oli ilmainen langaton nettiyhteys. Lähistöllä täytyi olla yliopisto tai joku sellainen, sillä asiakkaat olivat opiskelijan näköisiä. Kaikilla oli läppärit. Aiemmalla matkalla olin tutustunut Shanghain koululaitokseen ja vieraillut yliopistolla v. 1988. Tästä olin jopa kirjoittanut aikoinaan esseenkin nettiin. Tiedän, että v.2010 Shanghain alue osallistui Pisa-tutkimukseen ja oli aivan ylivoimainen vieden Suomelta aiemman kärkipaikan.

Cappuccinon lomassa kipaisin kadun toisella puolella katsomassa lähemmin Pyhän Ignatiuksen katedraalia, joka on Kiinan suurin katolinen kirkko. Katedraali oli alkukohtauksissa Steven Spielbergin elokuvassa Auringon valtakunta ( v. 1987). Nyt se oli kiinni.

Suurin toivein menimme sitten tuohon vanhaan asemaravintolaan - kolmannen kerran. Meidät ohjattiin lasiterassille. Paikka oli kylmä, emmekä tienneet, oliko pöytämme arvokkaalla paikalla vaiko vähempiarvoisella. Meille tuotiin heti menut ja kun aikamme niitä selailimme, niin hoksasimme että tietysti tilaamme ankkaa, kun ollaan Kiinassa vaikkei Pekingissä ollakaan. Tilasimme vielä yhteiseksi vihanneksia. Ja sitten alkoi teen juonti. Kun joku pöydästä joi pienenkään kulauksen teetänsä, kävi vieressä touhuava tarjoilija sen täyttämässä. Arvelimme jo olevamme gourmet-paikassa. Pikkuhiljaa teen nauttiminen alkoi jo käydä hankalaksi, kun emme enää tohtineet juoda sitä, kun tuntui kiusalliselta, että se heti tultiin täyttämään. Olimme nälkäisiä ja väsyneitä ja ei ollut kaukana, ettemmekö olisi alkaneet hillittömästi nauramaan. Ehkäpä sitä ruokaa on niin vähän, että meidät täytetään etukäteen teellä .

Vähän sitä ruokaa tulikin. Vain muutama ehkä kolme pientä rustopalaa kullekin, josta suurin osa oli nahkaa. Syötävää jokaiselle noin kahvilusikallinen. Aloimme pohtia, että olikohan tuossa nyt neljä annosta todellakin. Yritimme huonolla menestyksellä kysyä asiaa - yksi vai neljä. Eihän siitä selkoa tullut. Sen verran saimme selvää, että puoli ankkaa siinä kyllä oli. Kovin oli ollut laiha ankka. Vasta laskun yhteydessä meille selvisi, että meille oli tuotu vain yksi annos. Hävetti hieman lähteä ravintolasta, joka vaikutti tasokkaalta, maksamalla ateriasta hengeltä vain 7 €.

Hotellille palatessa käytiin kulmakaupan kautta hakemassa vähän tuhdimpaa.

21.3. keskiviikko

Koska emme olleet ostaneet vielä juuri mitään, niin suuntasimme vanhaan kaupunkiin. Muutenkin sen kerrottiin kirjoissa olevan näkemisen arvoinen ja tietysti halusimme nähdä vanhaa Shanghaitakin futurististen osien lisäksi. Ostoskaduilla oli tunnelmaa, vaikka myyjät kävivät kuumina, kun näkivät turisteja. Niitähän ei paljon ollut liikkeellä. Olin hukannut käsineeni, joten ostin uudet. Ne olivat tosi nätit ja varmistin, että ne ovat nahkaa. Hinta oli aluksi 300 y, mutta tipahti helposti ja hyväksyin 99 y (12,30 €). Olisin ihan varmasti saanut vielä halvemmallakin, mutta olihan hinta nyt jo reippaasti pienempi kuin mitä kotona olisin maksanut. Pitäähän kauppiaankin saada omansa.

Old Town näkyy jo.	Uudet nahkakäsineet ostettu..

Aurinko alkoi paistaa ja tunnelma sen mukaisesti. Jussi osti punaisen kirjan ja ötökkäavaimenperän. Aikamme kuljettua kauppojen ohi lähdimme etsimään vanhan kaupungin asutusalueita.

Kadun vilinää vanhassa kaupungissa.	Mahjong meneillään.

Ihmiset asuivat todella vaatimattomasti ja ahtaasti. Pyykit kuivuivat kaikkien nähtävillä kadulla. Siitäpä saattoi naapurin isäntä päätellä rouvan tissikoon. Pesutoimet suoritettiin kadulla. Vaikka näytti surkealta, niin ihmiset näyttivät silti tyytyväisiltä. Peliporukat keräsivät ihmisiä ympärilleen. Lapset olivat siististi kammattuja ja puettuja. Mitään slummihajujakaan en haistanut. Oli vain maallista köyhää, henkistä ei ainakaan vaikuttanut olevan, koska näin vain iloisia ilmeitä. Tuli mieleen Saarikosken runonpätkä jotenkin näin: "varustaudumme elämässä niin paljoilla vaatteilla niin lyhyttä matkaa varten". Ihminen tulee todella vähällä toimeen, jos on kekseliäs. Miksi me muuten lähdemme hienoista kaikin mukavuuksin varustetusta kodistamme jonnekin erämaahan telttailemaan tai mökkeilemään.

Yhdessä kadunkulmassa oli pieni tietokoneohjelmien liike, josta meillekin Suomeen varmaan toimitetaan nettitilauksia. Liikkeen edustalla oli paljon postipaketteja. Uskoisin ohjelmien olevan piraatteja.

Vilinän keskellä voi ottaa rennostikin.	Ahtaita syrjäkujia.

Old Townin jälkeen menimme syömään baarin tapaiseen, jonka menussa oli vain nuudelia ja lihaa. Olin saanut sellaisen käsityksen, että nuudelit olivat kiinalaisille todella tärkeä ruoka. Olimme nähneet paikallisten vievän tuota makaronin näköistä nauhaa tikulla suuhunsa. Annokseni oli iso, Se oli kuin keitto, jossa nuudelit ja siinä uimassa sekä kovia että hyytelömäisiä klimppejä. Luulin ensin, että nekin on syötävä, mutta kun muutaman hyytelön huljautin suuhuni ja kovia yritin jyrsiä, niin tajusin, että ne olivat siellä vain makua antamassa. Söin sitten vain nuudelit ja soppakauhalla hieman lientä. Annos maksoi vain 28 y (3,50 €). Nälkä sillä lähti. Ajattelin kiinalaisten ruokatottumuksia. Kiinalaiset ovat hoikkia. USAssa olin nähnyt paljon tosi lihavia, lihavampia kuin Suomessa, vaikka meilläkin ylipaino on ongelma. Kun Kiina jyllää maailman markkinoilla ja ehkä ottaa piakkoin johtoaseman, niin kuinkahan paljon siitä johtuu heidän ravintotottumuksista, jotka ovat selvästi terveellisemmät kuin länsimaissa, jossa lapset eivät erota tomaattia perunasta. Eikös se Rooman valtakunnan tuhokin johtunut osittain kansan veltostumisesta ja nautiskelusta.

Lähistöltä löysimme opaskirjan avulla konfutselaisen temppelin. Ymmärrän, että sen hiljaisuudessa ja kauneudessa on jotain, mikä auttaa mietiskelyyn.

Konfutselainen temppelirakennus.	Upea Pagodi.

Jussin kanssa otettiin taksi rantaan jokiristeilyjen lähtölaiturin luo. Sää oli aurinkoinen. 50 minuutin laivamatka The Huangpu River tours maksoi 100 y (13 €). Liput ostimme paikasta, joka oli lähinnä. Myyjä ilmaisi laivan lähtevän klo 16 ja laituri olisi
200 m päässä. Niinpä lähdimme kävelemään siihen suuntaan. Aina välillä oli portti alemmalle laiturille, jossa laivat olivat. Niitä oli monta. Saimme lippua näyttäessämme aina vastauksena viittauksen eteenpäin. Olimme tulleet jo tuplasti matkan, jonka myyjä oli sanonut: rohkenin kysäistä rantapoliisilta ja hänkin viittoi ja nyt liukuportaille alas halliin, jossa ihmisiä istui. Selvisi, että saamamme liput olivat vasta vouchereita ja saimme aidot liput. Vieläkin oli epäselvää, mikä oli laiva ja mistä se lähtee, mutta kyllähän se sitten selvisi, kun seurasi valotaulua, jonne monien kiinalaisten merkkien jälkeen vilahti myös meikäläisiä kirjaimia.

Laiva oli pienehkö. Menimme yläkannelle. Ensin laiva kulki Pudongin rantaa ja takaisin tullessa vastakkaista rantaa. Näimme siis ison osan kaupungista. Jussi video (video). Minulla muistui mieleen aiempi laivamatka v. 1988.

Nyt ilma oli varmastikin puhtaampi, sillä joella kulki kyllä muutamia laivoja ja proomuja, mutta liikenne oli aivan toista. Laivat olivat lähinnä jokiristeilijöitä.

Laivamme kantoi Wolkswagen-kylttiä. Taksit olivat yleensä volkkareita.	Laivaliikennettä.

Huangpu-joen itärannan Pudong	Huangpu-joen länsirannan Bund.

Huangpu-joen liikennettä.	Wusong-joen haarautumiskohta. Näkymä joen pohjoispuolelle. Taustalla ruskea rakennus vanha Manson-hotelli.

Huangpu-joen itärannan Pudong	Mielenkiintoinen rakennus - ehkä tietomaata vastaava.

Työtä tehdään	myös raksalla.

Pudong on vaikuttava.	Sumujen silta-tunnelmaa.

Risteilyn jälkeen lähdimme kävelemään jokirantaa pitkin ja pohjoiseen päin Huangpu-jokeen laskevan Wusong-joen rantaan. Aurinko alkoi jo laskea. Etsimme samalla sopivaa illallispaikkaa hotellimme lähistöltä. Ensimmäinen haku osui paikkaan jossa menut olivat meille liian kalliita 688 - 2000 y. Sitten löysimme mielenkiintoisen paikan, josta näkyi juuri tulevan turistiryhmä ulos. Siellä varmaan olisi hyvä ja edullinen ruoka. Menimme liukuportaita yläkertaan ja katsastimme ruokalistan. Näytti edulliselta eli samalta, mihin olimme jo matkalla tottuneet. Paikka oli tupaten täynnä ja hälinä oli kova. Seuraava paikka oli pieni ja sen ruokalista vielä pienempi. Sinne emme tulisi. Lähdimme hotellille hakemaan muuta seuruettamme, mutta kun tulimme syömään. Kun tulimme sinne, missä liukuportaat veivät ylös, eivät ne enää liikkuneet. Vastaanottotytöltä saimme kielivaikeuksista huolimatta selville, että paikka oli jo kiinni. Tämä paikka jäi meille saavuttamattomaksi, sillä pyrimme sinne seuraavanakin päivänä, mutta silloin se oli vain ryhmille tai niin ainakin käsitimme.

Löysimme aivan lähistöltä toisen ravintolan ja siellä ruoka oli niin hyvää, että sinne aioimme tulla huomennakin. Söimme herkullisia papuja. Nyt ensimmäisen kerran söimme kuin muut eli tilattiin yhteiseksi. Makutottumukset ovat kuitenkin erilaiset ja lähinnä kukin söi vain valitsemaansa ruokaa.

22.3. torstai

Muu porukka lähti shoppailemaan, mutta Jussin kanssa lähdettiin katsastamaan Wusong-joen pohjoispuolta, josta palattiin etelärannalla ja kuljettiin rantaa pitkin melkoinen matka Middle Xizang-kadulle asti. Tästä oli suora yhteys kansanaukiolle. Olin videoinut jostain tornista, jota en tarkemmin muista Wusong-joelle v. 1988 (video)

Morsiuspareja näkyi usein kaduilla.	Ja kaduilla suoritettiin myös valmisteluja.

Välillä on lepuutettava jalkoja.	Mansion.

Shanghaista täytyy mainita kolme kuuluisaa hotellia:
Peace-hotelli, oman hotellimme vieressä 20-luvulla rakennettu Art-Deco kahdessa eri rakennuksessa sijaitseva monien kuuluisuuksien vierailema hotelli. Siellä vanhat miehet soittivat jazzia, jota tällä kertaa emme ehtineet kuunnella. Hotellin vihreä tornin huippu oli hyvä maamerkki Bundissa joen rannalla.
Mansion-hotelli, ruma iso ruskea rakennus Wusong-joen ylittävän sillan pohjoispuolella. Luulin, että se on tyhjä, mutta se paljastui sisältä viiden tähden hotellina loistohotelliksi. Aikoinaan se on ollut Shanghain korkein rakennus. Se on rakennettu 30-luvulla.
Park Hyatt Shanghai-hotelli, Maailman korkein hotelli Wysong-joen pohjoispuolella.

Peace-hotellin sisällä olimme käyneet monesti. Nyt kävimme Manson ja Hyatt-hotellien aulassa. Hyattissa olisimme menneet juomaan drinkin näköalatasanteelle, mutta olimme liian aikaisessa. Se avautuisi vasta klo 18.

Mansion-hotellin sisäänkäynti.	Hyatt-hotellin sisäänkäynti.

Nurmen siirtoa ketjussa. Työn tekijöitä piisaa.	Wusong-joen rantakadulla hieman erilaista katseltavaa.

Pieniä rautakauppoja vieri vieressä kortteleittain.	Pienyritystoimintaa.

Matkalla ajauduimme ahtaisiin rautakauppakortteleihin. Jokainen liikkeistä oli erikoistunut omaan valikoimaansa. Täällä ei siis mentäisi K-Rautaan, josta kaiken saa, kunhan vain saa myyjän kiinni.

Tilasimme teet konditoriassa, jossa oli vain yksi pöytä asiakkaille, mutta valtavasti ihania leivonnaisia. Emme oikein osanneet toimia paikassa, mutta sain kuitenkin pahvimukini täynnä tulikuumaa teetä, jota sitten kanniskelin kadulla Peace Squarelle (kansanaukio) asti. Matkalla herätimme erään kiinalaismiehen huomiota niin että hän kysyi, mistä olemme. Itse sanoi olevansa Beijingistä. Hän hymyili tosi ystävällisesti eikä sen enempää häirinnyt meitä. Aukiolla nainen ja poika sen sijaan käyttäytyivät toisin. Nainen pyysi meitä ottamaan kamerallaan heistä kuvan. Pojan ollessa hiljaa nainen osoittautui todella puheliaaksi. Nainen sanoi olevansa jostain maakunnasta, joka ei minulle sanonut mitään ja olevansa englannin opettaja. Poika seurassa oli hänen serkkunsa. Oli mukava jutella kiinalaisen kanssa, mutta tietyllä varauksella. Oppaassa varoteltiin englannin taitoisista tytöistä jotka sitten veisivät jonnekin, ilmeisesti kauppaan. Nämäkin pyysivät meitä mukaan teeseremoniaan tuttavansa paikkaan, vaikka sanoimme, että olimme jo olleet sellaisessa. Oliko kysymys houkuttelusta vai ei, sillä emme vaivanneet päätä, koskapa pariskunta erkani ihan hyvässä hengessä ja olivat todella mukavia.

Illalla menin Jussin kanssa syömään edellisen illan ravintolaan. Kuten olimme jo tottuneet, ei aina onnistunut. Nyt paikka ei vielä ollut auki. Yritin tarjoilijalta kysyä. mihin aikaan paikka aukeasi. Osoitin kelloa ja aika monta kertaa sainkin näyttää kelloa, ennen kuin kysymykseni tajuttiin ja tyttö kirjoitti paperille 16.30. Oli siis aikaa tapettavana puoli tuntia. Vähän matkan päästä löytyi nuorisohostel, jonne menimme juomaan oluet. Paikka oli kuin eri maailmasta. Länsimaalaisia nuoria istui syömässä. Viereisessä pöydässä tyttö söi spagettia. Ruokalistasta näimme, että ruoka oli edullista, mutta emme nyt sentään aikoneet mitään spagetin kaltaista syödä. Paikassa oli vapaa Internet ja niinpä päivitimme Suomen tiedomme AKT-tapauksesta. Luimme myös, että eläkeikää ollaan nostamassa. Tämä ei meitä jo eläkkeellä ja puolieläkkeellä olevia pahemmin hetkauttanut.

Kun sitten viimein menimme ravintolaamme, oli siellä jo kova hulina käymässä. Viereisessä isossa pöydässä oli laskujeni mukaan 13 naista ja yksi mies. Olivatkohan jollakin kaupunkimatkalla. Ainakin heillä näytti olevan hauskaa. Yksi naisista oli ottanut ohjat käsiin seuranpidossa. Tupakka hampaissa hän suureen ääneen kertoi jotain toisten säestäessä naurulla. Vain se seuran ainoa mies söi ruokaansa hieman kumarassa ja vaivautuneen näköisenä. Ollaan maassa, jossa naisellakin on puhevaltaa, sen tuo seuraamamme näytelmä osoitti. Hyvä niin, vaikka maassa kaikkea ei voikaan sanoa.

Jussi syö papuja.	Iloinen seurue.

Tämä tyttö huolehti meistä aamiaisella.	Tämä tyttö maistatti terveyttä edistäviä teelaatuja.

23.3. perjantai

Lähtö kotiin. Koska tuttavapariskunnan lento lähti aikaisemmin kuin meidän, lähdimme mekin jo klo 9.15 lentokentälle. Olimme ajatelleet ottaa taksin Maglevin lähtölaiturille ja siitä alle 10 minuutissa matkustaa lentokentälle. Meille tuli paha virhearviointi, kun tilasimmekin taksin suoraan lentokentälle. Kuski lupautui viemään 200 yuanilla meidät sinne tunnissa. Alku näytti, ettei koko päivänä taideta ehtiä perille. Tungoksessa etenimme etanan vauhtia, kunnes sitten ruuhka hieman hellitti ja päästiin valtateille. Silloin alkoi surmanajotyylinen ajo. Kaistoja oli jotain viisi. Kuski poukkoili kaistalta toiselle. Ehdin enimmillään laskea viiteentoista samalla kaistalla. Yleensä hän vaihtoi heti. Mahtaa olla rasittavaa ajoa, mutta ei se meillekään mukavaa ollut. Lisäksi hän ajoi 120 km/h rajoitusten ollessa 60 ja 80.

Tuhlasimme loput yuanit lentokenttäbaarissa herkutellen. Laskin, että loput rahat riittivät täsmälleen tilaukseemme. Silti meille tuotiin vaihtorahaa. Jätin sen tipiksi, vaikka tippejä ei ole tapana antaa. Tyttö vei sen kassaan, mikä olikin hyvä, sillä laskujeni mukaan ainakin sen verran sieltä olisi kassan laskemisessa illalla puuttunutkin.

Turvatarkastuksessa Jussin vyö meinasi jäädä Kiinaan. Se oli pudonnut hihnalta ja nyt Jussi yritti saada turvamiehet tuomaan sen toiselle puolen. Miten nyt kertoa kiinalaiselle vyöstä? Jussi nosteli liioitellusti housujaan, jolloin viimein viesti meni perille ja Jussi sai housut kiinni.

Matka oli päivämatka, joten se meni melko mukavasti, mutta oli myöhässä Kööpenhaminassa. Siellä oli pitkä jono turvatarkastuksessa. Pahaksi onneksi olin pyytänyt Jussin laittamaan kassiin mehutripin, jonka saimme lentokoneessa juuri ennen laskeutumista. Ajattelin juoda sen kentällä. Tämä luultavasti aiheutti sen, että Jussin kori jäi virkailijoille, eivätkä he meinanneet millään uskoa, että se pitäisi nopeasti saada, kun meillä jo boarding Helsinkiin. Kyllä se sitten saatiin. Seuraavaksi pitkät jonot passin tarkastukseen. Kun siitä päästiin läpi, oli juostava pitkä matka Helsingin lennon portille. Nyt olisin tarvinnut sen mehun, sillä kurkkua kuivasi niin että olin tukehtua, mutta ehdittiin koneeseen kuitenkin. Helsingissä jouduimme yöpymään.

Shanghai Pudong - Kööpenhamina 14.25-18.45
Kööpenhamina - Helsinki - 20.05 - 22.45
Helsinki - Oulu 8.30 - 9.50 (lauantai) Yö lentokenttähotellissa Bonus Inn

Teksti: Kaarina Kaukoranta

Kuvat: Juhani Kaukoranta ja Kaarina Kaukoranta

Matkapäiväkirjat