Matkapäiväkirjat

Seychellit 1.2.-15.2.2010, Cerf Island Resort

Seychellien matkakertomus (teksti)

Sta Anna's Natural Park: Sta Anna, Moyenne, Rondo, Longue ja saaremme Cerf. Lisäksi on vielä Cache, joka ei näy kuvassa. Moyennen puuterimaista hiekkarantaa ja levää. Sää trooppinen. Vesi lähelle 30-asteista. Ilma samoin tasaisesti koko vuorokauden ja jopa koko vuoden.video Cerfin saaren hiekkarantaa ja graniittikiviä. Seychellit maailman ainoa graniittisaaristo valtamerelllä.
Näkymä villamme terassilta. Taustalla pääsaari Mahe. video Kajakilla valloitimme kaikki luonnonpuiston saaret. video Uima-altaalla.Allas näytti päättyvän mereen. Eikä klooria. Ravintola oli vastapäätä. video
Sviittivillamme Tortoise käsitti kolme huonetta ja kaksi kylpyhuonetta, joissa toisessa poreamme.video Terassimme oli 28 neliötä. Pohjapiirros.

Villan ympäristö ja koko alue oli viidakon kaltaista puutarhaa.
Olimme ainoat turistit.

Brendon Grimshawin omistamalla saarella vilisi jättiläiskilpikonnia.
Myös paljon pikkueläimiä villamme lähellä. video
Maailman pienin pääkaupunki (23 000 as.) sijaitsee Mahen saarella. Siirtomaatyylinen siisti kaupunki. Kuvassa "Big Ben". video Mahen ja Cerfin saaren hotellimme väli taittui moottroriveneellä
15 minuutissa.

Matkapäiväkirjat