Matkapäiväkirjat

Riika 24.10. - 28.10.2011

24.10. maanantai
Emme olleet ennen käyneet Latviassa, vaikka muihin lähimaihin olimme tehneet useitakin matkoja. Baltian maista oli hieman ikäviä ennakkoluuloja, jotka kyllä karisivat matkan aikana. Reissulle lähdimme mahdollisimman vähin matkatavaroin. Kummallakin oli vain käsimatkatavaralaukku ja sekin vajaaksi täytettynä. Lähtö Oulunsalon lentokentältä alkoi maanantainan 24.10. klo 7.50. Kalevassa oli ollut edellisellä viikolla artikkeli, jossa kerrottiin, että juuri maanantaiaamuisin kentällä on niin paljon ruuhkaa, että kotimaan lennoillekin on tultava 1,5 tuntia aiemmin. Lentommehan kohdistui ensin Helsinkiin. Tilasimme tämän vuoksi taksin jo edellisenä iltana klo 6:ksi. Taksimaksu osoittautui kalliimmaksi kuin lento yhdeltä Helsinkiin. Kannattaa siis käyttää linja-autoja vastaisuudessa. Myöhemmin luimme lehdestä, että juuri tuo maanantaiaamu oli ollut kentän ruuhkaisin.

Lentokentällä olikin ulos asti jono, mutta se meni kyllä nopeasti ja turvatarkastus samoin. Ihailimme uutta terminaalia, joka oli aivan kansainvälistä tasoa, vaikka olikin vielä keskeneräinen.

Helsingissä siirryimme Riiaan menevään koneeseen vajaan tunnin odottelun jälkeen. Matka kesti alle tunnin. Riiassa pääsimme heti bussiin numero 22, jolla matkustimme Stockmannin pysäkille (n. 13 km) hintaa 0,70 latia = 1 euro /hlö. Bussissa oli ajanmukaisesti näyttötaulu, josta ilmeni aina seuraava pysäkki. Lisäksi seinässä oli linjakartta. Sää oli aurinkoinen ja jo matkan aikana näimme monenlaista asutusta. Osa oli neuvostoaikaista rappeutunutta, osa uutta ja siistiä. Pysäkiltä meillä oli vain pieni matka hotelli Avaloniin. Alitimme vain kadun ja siinähän hotelli jo melkein olikin. Koska olimme näin aikaisessa kellon ollessa jotain 11 ja huone olisi mahdollista saada vasta klo 15, jätimme laukkumme hotellin säilöön kirjautumisemme jälkeen. Jostain kummasta syystä virkailija ei löytänyt aluksi nimeämme varauksesta. Selvisi, että hän ei tajunnut, kumpi on sukunimi ja kumpi etunimi ja haki väärinpäin tietoja. Kumman pitkään hänellä meni, ennenkuin hoksasi, missä vika.

Lähdimme heti katsomaan Vanhaakaupunkia, jonka reunalla hotellimme oli. Suuntasimme rantakadulle (11.novembra), ihailimme Daugava-jokea ja sen ylittäviä siltoja. Suomessa Daugavasta käytetään myös nimeä Väinäjoki. Sää oli todella hyvä.

11.novembra-kadulla. Vastarannalla rakenteilla oleva laivaa muistuttava Kansallinen kirjasto-rakennus. Vallankumouksen muistomerkki rannalla epäonnistuneessa tsaarin vastaisessa vallankumouksessa v.1905 menehtyneiden latvialaisten muistoksi.	Raatitorin keskellä Kiväärimiesten muistomerkki. Takana Latvian miehitysmuseo ja Pyhän Pietarin kirkko.

Löysimme helposti Mustapäiden talon, jossa naimattomat kauppiaat olivat pitäneet kiltaansa. Rakennuksen korea erikoinen goottilainen ulkonäkö on kiinnostava. Talo on rakennettu jo 1300-luvulla, mutta Neuvostoliiton pommitusten jäljiltä se on rakennettu uudelleen v.2001 Riian 800-vuotisjuhlia varten. Aukealla on myös Pyhän Pietarin kirkko, Raatihuone ja kammottavaakin kammottavampi ikkunaton Latvian miehitysmuseo. Se oli rakennettu neuvostomiehityksen aikana v. 1970 muistoksi Venäjän sisällisodassa taistelleille Latvian puna-ampujille. Se on jätetty paikalleen rumasta ulkomuodostaan huolimatta muistuttamaan miehitysaikojen kurjuudesta. Aukealla torilla useat oppaat tarjosivat palvelujaan, joista olisi ollut pikavierailijalle apua. Me arvelimme selviävämme opaskirjoilla niinkuin teimmekin.

Mustapäiden talo. Mustapäät-nimitys on kunnianosoitus pohjoisafrikkalaista syntyperää olevalle suojelupyhimys Pyhä Mauritiukselle.	Aukealla on myös Pyhän Rolandin patsas. Kuvasta näkee myös kontrastin goottilaisen ja synkän neuvostoliittolaisen arkkitehtuurin välillä.

Nälkä alkoi pian vaivata ja aloimme etsiä sopivaa ruokapaikkaa. Katsoimme oppaastamme, että Kalku ielalla (iela = katu), jolla tepastelimme, olisi Nostalgija-ravintola. Sen kerrottiin olevan huumorimielessä kommunistivallan henkisesti kalustettu. Osoite oli Kalku 22. Löysimme osoitteen mukaisen talon, mutta oikean nimistä ravintolaa emme pokanneet, vaikka pyörimme tämän Livin aukioksi kutsutun torin eri puolilla. Oli selvästi yökerhomaisia baareja kyllä ja sitten ravintola juuri siinä talossa, jossa etsimämme ravintolan piti olla. Siinä kuitenkin koreili nimi AmPir. Menimme sisään ja kysyimme Nostalgija-ravintolaa. Sitä ei enää ollut, mutta paikka oli sama, vaikkakin kovasti muutettu. Olimme ainoat asiakkaat. Saimme tässä ravintolassa koko matkamme parhaan aterian. Pihviruoka oluen kanssa maksoi vain 30,80 lt (44 euroa) yhteensä. Ravintolan miljöö oli vanhanaikainen, mutta sitä oli yritetty modernisoida valoefekteillä ja nykymusiikilla onneksi siinä onnistumatta. Ravintola henki vielä mennyttä suuruuttaan.

Samalla Livin aukiolla joimme pullakahvit konditorion terassilla. Oli niin lämmintä auringon paisteessa, että takki oli riisuttava. Kukkaistutukset näyttivät vielä olevan voimissaan. Halpaa oli, sillä pullakahvit kahdelta maksoivat yhteensä vain 3 lt (4,30 €). Ihailimme toria reunustavia vanhoja, mutta hyvin restauroituja taloja. Kovin oli siistiä. Sen tulimme huomaamaan matkamme aikana, että kaduilla ei ollut roskia - ei edes tupakan natsoja. Yleisillä paikoilla tupakointi olikin kielletty. Suomessa on erittäin roskaista. Hävettää ihan olla suomalainen, kun muualla missään päin maailmaa emme ainakaan keskustassa ole nähneet roskia.

Kalku ielalla Opaskirjan suosittelemaa ravintolaa etsimässä. Mikä katujen puhtaus!	Auringonpaisteinen mielikahvilamme Livin aukiolla.

Vaikka katuja Vanhassakaupungissa on paljon, niin silti kokonaisuus on pieni ja eri kohteet helposti kävellen saavutettavissa. Kaduista monet ovat vain kapeita kujia. Pieniä pittoreskejä ravintoloita ja kahvibaareja on paljon. Kadut ovat mukulakiveä ja siksi kannattaa suosia paksupohjaisia lenkkareita, mikäli aikoo kävellä koko päivän kuten me. Liivin aukiolla oli infotoimisto, josta kyselimme oopperanäytöksiä. Ystävällinen virkailija printtasi meille viikon ohjelman. Toimistossa oli asiakkaana latvialainen mies, joka alkoi jutella meille. Hän kertoi, että hänen isänsä oli sotinut suomalaisissa joukoissa ja että hän itsekin pitää suomalaisista. Hän oli käynyt Helsingissä ja siellä heti mennyt Mannerheimin patsaalle.

Jatkoimme matkaa Kalku ielaa pitkin ja ylitimme Pilsetas kanalin. Syksy oli kauneimmillaan juuri puistoissa. Lehdet olivat vielä osittain kiinni puissa. Kanava rajaa Vanhaakaupunkia idässä. Heti kanavan yli johtavan sillan kupeessa toisella puolella kanavaa on Vapauden patsas "Milda". Se on korkea kunniavartioitu pylväs. Sen huipulla vapauden jumalatar Milda kantaa kolmea tähteä, jotka symboloivat Latvian eri osia. Neuvostomiehityksen aikana sen juurelle kukkia tuova saattoi tällä teolla hankkia matkan Siperiaan. Vuonna 1988 Latvian kielletty lippu uhmasi Neuvostoliiton valtaa hulmuamalla juuri tällä paikalla. Paitsi kaksi vartiomiestä aukiolla kuljeskeli maastohousuihin pukeutunut mies, joka kantoi pamppua. Epäilin häntä joksikin bandiitiksi. Kun hän lähestyi meidän paikkaamme, vaihdoin nopeasti paikkaa. Myöhemmin havaitsimme, että samanlaiseen asuun pukeutunut mies kuljeskeli myös presidentin linnan edessä. Hänen olemisensa aukiolla luului siis asiaan ja pelkoni oli turhaa.

Pilsetas kanaali	Vapauden patsaan huippu.

Opperatalo olikin ihan lähellä ja menimme ostamaan oopperalippuja. Ostimme liput Dmitri Shostakovichin oopperaan Lady Macbeth of the Mtsensk. Neljännen rivin keskelle paikat maksoivat 14 lt (20 €) ja eläkelaiselle 7 lt (10 €). Lippuni maksoi siis vähemmän kuin elokuvalippu Suomessa. Hieman minua kyllä huoletti, kun matkaoppaassa sanottiin, että latvialaiset pukeutuvat oopperaan iltapukuihin. Meillä oli vain farkut, Jussilla puvun takki ja minulla hieman juhlavampi musta pusero. Kenkinä oli vain lenkkarit. Pitäisikö siis matkoille varata jotain parempaa asua tällaisia tapauksia varten... Pariisiin olimme edellisenä vuonna ottaneet ykköskamppeet Moulin Rougea varten, mutta ne veivät tilaa. Menisimme oopperaan torstaina viimeisenä iltana.

Kansallisooppera ja nymfilähde.	Päiväkävelyllä arvoisessa seurassa.

Matkalla hotellille poikkesimme moderniin ostoslasipalatsiin Galerija Centrs. Siinä oli erikoisliikkeita ja ravintoloita kuten opaskirjassamme mainittu Dada. Päätimme, että emme hukkaisi aikaa ostoksiin. Hinnat näkyivät olevankin melko korkeita. Dadakaan ei houkutellut, koska oli liian nykyaikainen. Kävimme hotellilla lunastamassa huoneemme. Hotellihuone oli kuin kopio vastaavasta suomalaisesta tavanomaisuudessaan. Kokoa oli kyllä tarpeeksi. Neljän tähden hotelliksi ihan hyvä. Mukavaa oli, että koko hotellissa oli ilmainen nopea nettiyhteys. Saimme lahjaksi shampanjapaukut hotellin baarissa sekä ilmaisen tulopäivän kahden ruokalajin illallisen. Koska olimme syöneet hyvin päivällä, epäilytti hieman jaksaisimmeko syödä illallista, mutta olimmehan kävelleet kilometrejä, joten energiaa oli kulutettu. Lepäilimme jonkun aikaa ennen päivällistä huoneessamme. Illallinen kannatti. Taas aivan poskettoman hyvää ruokaa.

Norjalaisomistuksessa oleva ostoskeskus Galerija Centrs.	Vanhassakaupungissa on uutta arkkitehtuuria, mutta suurin osa keskiaikaista.

Mutkainen Kaleju vie Monte Kriston hotellin (vasemmalla kadun päässä) ohi Albert-aukiolle ja hotellillemme.	Kaikkia rakennuksia ei ole vielä ehditty remontoida.

Iltadrinkille poikkesimme Dominicanes baariin (Skarnu 18) vastapäätä Pietarinkirkkoa. Olimme ainoat terassiasiakkaat. Joimme traditionaaliset latvialaiset yrttiliköörit Riga Black balsam. Maksoivat kahdelta 3 lt (4,30 €). Sää oli aika kylmä, mutta silti hyvä. Olin laittanut jo pipon päähän.

Dominicanes baarissa iltamyöhään emnsimmäisenä iltana.	Lempikonditoriossa Livin aukiolla viimeisenä päivänä

Ensimmäinen päivä oli takanapäin. Kaupunki oli alkanut ihastuttaa ja aika paljon hahmottuakin kartalta. Hotellimme Avalon oli sillä paikalla, josta koko Riika on lähtenyt kasvamaan eli Albertin aukiolta (Alberta laukums), joka oli heti hotellin takana. Se sijaitsi aivan Vanhankaupungin reunalla.

25.10. tiistai
Hotelliaamiainen oli runsas ja hyvä kuten suomalaisissa hotelleissa. Hotellihuoneemme ikkunasta oli näkymä kadun 13.janvara ielan toiselle puolelle ns. Moskovan alueelle, josta erottuivat kokonsa puolesta Keskustorin hallit ja Stalinin kunniaksi rakennettu Tiedeakatemia. Otimme ne ja Moskovan alueen tiistain kohteeksi.

Ensin kävimme tutustumassa Stockmannin tavarataloon pikaisesti todetaksemme, että samoja tavaroita oli myynnissä ja suurinpiirtein yhtä kalliilla hinnalla kuin Oulussa. Toppatakit olivat hyvin edustettuina; olihan talvi tulossa. Aamu oli hyvin sumuinen. Luimme netistä, että lentojakin oli peruttu. Sää ei kuitenkaan ollut kylmä, koska ei tuullut. Ilmalaivahalleiksi rakennetut hallit toimivat kauppahalleina. Niiden väleissä oli myös myyntikojuja.

Lihatiskit olivat niin upeita, etten koskaan elämässäni ole sellaisia nähnyt. Varsinainen karppaajan unelma. Hinnat olivat kohtuullisia ja halvempia kuin Suomessa. Lihaa oli tuoretta ja palvattua, oli porsasta, kaniinia ja muuta.

Lihatiskejä silmän kantamattomiin.	Ja lisää lihaa tuodaan sisään.

Kalaosaston tillin maustamat tuoksut tulivat vastaan seuraavassa hallissa. Osa kaloista oli vielä eläviä, osa savustettuja. Nahkiaisia oli paljon. Kaikki tiskit olivat runsaita, kauniisti aseteltuja ja niitä oli paljon! Mietitytti, miten kaikki saadaan myytyä, vaikka kaupunki onkin lähes miljoonan asukkaan metropoli. Ei Riikassa ainakaan ruokapulaa ole. Ilmeisesti ihmiset käyttävät paljon alkuruokaa, eikä niinkään valmiiksi käsiteltyjä einespakkauksia. Luin myöhemmin opaskirjasta, että halleilla ei olla totuttu valokuvaamiseen ja siksi on viisainta vain katsella. No, me - lähinnä minä - räpsyttelimme ihastuksissamme kuvia, eikä kukaan tullut kieltämään, joten se siitä.

Kalojen asetteluun oli panostettu.	Niinkuin vihannestenkin.

Halleilta jatkoimme matkaa Maskavas katua, jonka joen puoleisella rannalla on paljon vanhoja varastoja. Latvialaiset kutsuvat aluetta Pikku Moskovaksi, koska sen vanhimmat yhteisöt ovat 1600-luvulla Venäjältä vainoja paenneet vanhauskoiset. Se on myös entistä juutalaisten aluetta, josta itse juutalaiset on listitty Toisen maailmansodan aikana. Rakennukset ovat ränsistyneempiä kuin muualla ja tunnelma on aivan eri kuin Vanhassakaupungissa.

Varastorakennuksia Moskovan alueella.	Monet rakennukset oli päästetty menemään rempalleen.

Pragas kadulla sijaitsee Stalinin kunniaksi rakennettu tornitalo - hieman Moskovan vastaavia pienempi. Se toimii Tiedeakatemiana ja sen 17. kerroksesta on panoraamanäkymä kaupunkiin. Silti taloa ei mainita nähtävyytenä kaikissa oppaissa eikä opaskartassammekaan, vaikka se erottuu korkeutensa vuoksi hyvin kaupunkikuvassa. Sirppi ja vasara on poistettu sen julkisivusta. Huolimatta sumusta halusimme näköalatasanteelle. Se maksoi meille yhteensä 4 lt (5,70 €). Sumun takia emme nähneet paljonkaan, mutta olihan meillä mahdollisuutena Pyhän Pietarin tuomiokirkon ja myös oman hotellimme näköalatasanne myöhemmin.

"Stalinin hammas", kommunismille pyhitetty aikanaan, nykyinen Tiedeakatemia.	Johanneksen 8-kulmainen kirkko katsottuna Tiedeakatemian näköalatasanteelta.

Gogola katua eteenpäin kulkiessa saavuimme järkyttävien tapahtumien raunioille. 4. heinäkuuta 1941 silloiset saksalaiset miehittäjät polttivat Suuren kuorosynagogan, jossa kuoli satoja juutalaisia liettualaisia. Synagogan perustuksia oli osittain rakennettu uudelleen. Paikalla oli myös muistomerkki, johon oli kirjoitettu kaikkien palossa menehtyneiden nimet.

Tiedeakatemian edessä iloisempaa ilmettä saa tutusta kuviosta.	Sen sijaan kauempana surullisen kuvan juutalaisten kuorosynagogan raunioilla.

Muuriin kiinnitetty seitsenhaarainen menora-kynttelikkö.	Muistomerkkiin oli kirjattu satoja synagogaan poltettujen juutalaisten nimiä.

Meillä tuli jo ikävä Vanhaakaupunkia, jonne suuntasimmekin. Museot olisivat hyvä kohde näin sumuisena päivänä. Matkalla oli automaatti, josta uskalsi ottaa rahaa turvallisesti, mutta olimme jo nostaneet Stockmannin automaatista järjestysmiehen lähistöltä. Sitäpaitsi meillä oli jo Suomesta lateja mukana. Emme enää uskaltaneet maksaa ravintoloissa luottokortilla, ettei kävisi kuten meille kävi edellisenä vuonna joko Roomassa tai Pariisissa. Jussin kortti oli kopioitu ja rahaa nostettu Thaimaassa, jossa emme edes ole koskaan käyneet. Luottokunta oli huomannut asian ja sulkenut tilin. Se myös hyvitti nostot. Silti ei ole kivaa, jos joku muu käyttää tiliäsi.

Pankkiautomaattejakin uskaltaa käyttää, kunhan varoo sivullisia.	Vanhakaupunki on täynnä viehättäviä katunäkymiä.

Kuvasimme katunäkymiä, joihin emme millään kyllästyneet.

Paljon ravintoloita.	Mukulakiveä.

Miehitysmuseoon oli ilmainen sisäänpääsy. Siellä meillä meni paljon aikaa, sillä esitteillä oli laajasti materiaalia, lähinnä valokuvia mutta muutakin esineistöä oli. Löytyipä kuva Raatteen tieltäkin. Jussi keskusteli venäjäksi muutaman nuoren Pietarista kotoisin olevan opiskelijapojan kanssa. Riikan varsinaisista asukkaistakin yli puolet on venäläisiä ja venäjän kielellä pärjää hyvin. On tietysti kohteliasta osata tilata vaikka lasku latvian kielellä, kielellä, josta latvialaiset ovat hyvin ylpeitä. Englantiakin osataan.

Kun tulimme tuosta ikkunattomasta rakennuksesta ulos, oli meitä vastassa auringonpaiste. Olimme ansainnet kahvit pienessä ravintolassa Tuomiokirkon kupeessa. Nyt kahvit olivat melko kalliit eli 7 lt (10 €) yhteensä. Kahvi kyllä jauhettiin paikan päällä, mutta niin tehtiin monessa muussakin paikassa.

Lähdimme keskustaa kohti, koska siellä piti olla paljon kauniita jugend-rakennuksia. Etsimme pieneltä Maza Pils sivukadulta taloryhmän Kolme veljestä. Kolme taloa ovat eri vuosisadoilta ja niistä vanhin koko Riikan vanhin talo 1400-luvulta. Poikkesimme satamaan, jossa kerrostalon korkuinen Tallink Romantika lepäsi laiturissa.

Taloryhmä Kolme veljestä, joista oikean puoleinen Riikan vanhin talo 1400-luvulta.	Tuomiokirkon kupeessa.

Jatkoimme matkaa Elizabetes kadulle, jonka varrella on hienoja kunnostettuja jugend-taloja. Se ja sen sivukadut kuten esim. Albert katu ovat katsomisen ja ihailun paikka.

Kaarsimme Kalpakan kadun Antoniljas kadun kautta takaisin Elizabetes kadulle. Näimme useita diplomaattikuntien rakennuksia, myös Suomen.

Outo patsas talon seinällä Ausekla kadulla. Kuvanveistäjä on Rihards Maurs.	Keskustassa oli upeaakin upeampia jugend-taloja. 40 % keskustan taloista on jugendia. Tätäkin vielä restauroidaan.

Taloissa mielenkiintoisia yksitysikohtia.	Suomen suurlähetystö.

Riika on perustettu v. 1201, jolloin piispa Albert perusti paikalle linnan. Kaupungin rakennuksissa on aina pyritty seuraamaan eurooppalaisia muotisuunntauksia: romantiikkaa, renessanssia ja muita. Ominaisinta Riikan arkkitehtuurille on 1800- ja 1900-lukujen taite, jolloin Jugend (art nouveau) tyylisuunta sai valtaa. Ominaista ovat kukkakoristeet, ihmiskasvot, myyttiset hahmot ja eläinaiheet, varsinkin riikinkukko. Erkkerit ja monenlaiset tornit tekevät mielenkiintoisen vaikutuksen. Näissä taloissa olisi mukava asua. Kun kulki kaduilla, niin aina ei huomannut katsoa ylös, jotta olisi nähnyt koristeelliset kattorakennelmat.

Elizabetes kadulla.	Koti kuin linna Alberta iela 12:ssa vuodelta 1903..

Joka puolella oli upeaa arkkitehtuuria ja mietitytti, osaavatko Riiassa asuvat ihmiset niistä tarpeeksi nauttia vai ovatko niihin niin tottuneet, etteivät enää huomaa niitä. Näin kai itsellekin on käynyt rakkaassa Oulussa, jossa on vain muutama jugend rakennus jäljellä. Useita on tuhottu. Riiassa rakennukset ovat säilyneet huolimatta neuvostoajasta, jolloin kyllä rakennettiin uusia rumia asuintaloja. Monet arvotalot saivat silloin rapistua, mutta niitä ei purettu ja myöhemmin itsenäisyyden ajalla niitä on kiitettävästi restauroitu.

Riian jugend-talot ovat säilyneet hyvin sekä natsiajan että neuvostoajan.	Mihail Eisensteinin (elokuvaohjaaja Eisensteinin isä) v. 1904 suunnittelema asuintalo. Koristeena kreikkalaisen teatterin maskeja, metsästyksen jumala Artemis, paimen Pan, Apollo ja leijonia. Alberta iela 13.

Menimme pienelle iltapäiväaterialle ravintolaan nimeltä Navat Club. Paikka vaikutti hienolta valkoisine pöytäliinoineen ja tyylikkäine sisustuksineen. Tilasimme borssikeittoa ja Heinekenit. Keiton lisänä tuotiin kulhollinen smetanaa ja hyvää leipää. Oli aivan uskomattoman hyvää. Hinta yhteensä meiltä 7,40 lt ( 10,60 €). Todella halpaa. Olisi luullut olevan kalliimpikin paikka. Ravintolassa luimme opaskirjaa ja saimme selville, että lähistöllä olisi Eisensteinin kuuluisin rakennus. Kadulla huomasimme, että se oli juuri se rakennus, jossa olimme syöneet. Ilta alkoi jo hämärtää, joten kuvasta ei enää saanut oikein hyvää.

Meistä oli mukavaa etsiä ja löytää merkittäviä tai vähemmän merkittäviä rakennuksia ja aina väliin piipahtaa pikkuravintoloihin. Oli siis silmän ja vatsan iloa.

Mihail Eisensteinin kuuluisin talo Elizabetes 10 b. Alakerrassa ravintola Navat Club.	Edellisen kuvan talon julkisivu ja kattokoristeet.

Kotimatkalla menimme syömään Monte Kriston hotellille Kaleju kadulla lähellä majapaikkaamme. Minä tilasin tilapiakalaa ja Jussi porsasta. Ravintola sijaitsi hotellin kellarissa. Aluksi olimme ainoat asiakkaat, mutta pian sali täyttyi isosta saksalaisseurueesta. Ateriamme maksoi oluiden kanssa yhteensä 10,56 lt (15,10 €). Juomaraha 10 % sisältyi jo laskuun. Samalla kadulla poikkesimme ottamaan terveyspaukut baarissa, joka mainosti olevansa Riian vanhin Hansakapakka. Nimi oli Senakais bars Riga. Rigas Melnais Balzams eli Riian Musta Balsamia on valmistettu Latviassa vuodesta 1752 lähtien. Se eräänlainen yrttilikööri, jolla sanotaan olevan terveydellisiä vaikutuksia. Koska emme ostaneet juomia Suomeen vietäväksi, niin ajattelimme ostaa sitä kotimaassa. Tuntuu vain olevan tilaustavaraa oululaisissa viinakaupoissa.

Liki vastapäätä baaria oli moottoripyöräkerhon ravintola. Ainakin ovessa luki Harley-Davidsson. Nuoria miehiä seisoi oven edessä tupakalla ja mielestäni he katsoivat meitä turhan pitkään. Seurasin baarin ikkunasta, että milloin uskaltaisimme poistua baarista, koska joutuisimme kulkemaan paikan ohi. Juuri, kun astuimme ulos, ajoi poliisiauto kujaa pitkin ja me luikimme nopeasti hotellillemme. Luultavasti mitään pelättävää ei ollut. Ei ollut myöhä emmekä olleet humalassa. Lisäksi emme näyttäneet äveriäiltä turisteilta. Olimme lukeneet oppaiden varoitukset ja ottaneet ne todesta. Jussia kyllä hieman huvitti varovaisuuteni.

Rigas Melnais Balzams terveydeksi.	Hansa baarin ikkunapöydässä. Jussi kuvasi ulkoa.

26.10. keskiviikko
Päivä oli heti aamusta aurinkoinen. Ei pilvenhattaraakaan. Silti oli varustauduttava taas päivän kulkemiseen tarpeellisella vaatetuksella eli lähes niillä samoilla kuin muinakin päivinä. Vaihtohousut minulla oli ja vaihtopusero tuulitakin alle. Ja varalta vielä pipo. Kävimme hotellin näköalatasanteella ja sen jälkeen lähdimme kaupungille tarkoituksena käydä vasemmalla rannalla, mikä kyllä jäi seuraavaan päivään. Niin paljon ohjelmaa keskiviikolle saimme mahtumaan.

Keskiviikko alkoi aurinkoisissa merkeissä. Tästä se aina lähtee - päivän seikkailut.	Lähikaduilla jo heti maalauksellisia näkymiä.

Matkalle sattui Latvian valokuvausmuseo, jonne astuimme sisään. Pieni sisäänpääsymaksu ja pääsimme nauttimaan upeista valokuvista ja valokuvauslaitteista kameran alkuajoista lähtien. Vanhat kuvat entisajan ihmisistä ovat kiinnostavia. Mielikuvitus rakentelee kuvattavien ympärille erilaisia tarinoita. Vaikuttavaa on kuvien huolellinen ja kohdetta kunnioittava suunnittelu, joka on kadonnut tavalliselta digikameran räpsijältä.

Museossa oli mielenkiintoinen kroatialaisen naiskuvaajan valokuvanäyttely. Kuvat olivat metsäisistä paikoista, jotka kertoivat joukkohaudoista tai muista karmeista Jugoslavian hajoamisen aikaisen sodan tapahtumista. Paikat eivät ole mitään tunnettuja taistelupaikkoja, mutta kaikilla niillä kauneudestaan huolimatta olisi surullista kerrottavaa.

Seuraavaksi törmäsimme matkallamme taloon, jossa oli lyijylasi-ikkunat. Ihailtuamme sitä jonkun aikaa huomaimme, että se olikin museo. Kirjasta luimme sen olevan Mentzendorffin talon. Menimme sisään (pieni maksu). Saimme mukaamme kierrokselle opaslehtisen, josta luimme mihin tarkoitukseen mikikin huone oli aikanaan tarkoitettu. Talo oli valmistunut v. 1695, mutta valokuvasta näimme, missä kunnossa se oli ollut ennen vuoden 1992 kunnostamista. Tuntui käsittämättömältä, että sellaisesta rojukasasta oli noussut upea kauppiastalo uuteen kukoistukseensa. Neuvostomiehityksen aikana seinät oli maalattu, mutta nyt alta oli osittain saatu esiin kauniita freskoja.

Mentzendorffin talo.	Pyhän Pietarin kirkon ovella tarkoituksena nousta sen torniin.

Koska päivä oli hyvin kirkas, menimme nyt Pyhän Pietarin kirkon sisälle ja siellä hissillä näköalatorniin. Sieltä näkyi, miten laaja kaupunki itse asiassa oli. Mehän olimme kulkeneet vain Vanhassakaupungissa, Keskustassa ja Moskovan alueella. Asutusta oli silmänkantamattomiin. Olihan kysymyksessä Baltian suurin kaupunki. Onneksi vain muutamia korkeita laatikoita oli rumentamassa maisemaa. Tasanteella tuli kylmä ja siksi emme viipyneet siellä kauaa.

Näkymä tornista Daugava-joelle ja Vanhaankaupunkiin. Restauroinnissa oleva Tuomiokirkko hallitsee maisemaa.	Edessä Vanhakaupunki, takana keskustaa.

Vaikka ilma oli kaunis ja aurinkoinen, oli ylhäällä ollut sen verran kylmä, että olimme ansainneet kuumat kahvit. Osuimme kadunkulmaan, joka näytti ritarikunnan majapaikalta. Tarkemmin katsottuna huomasin sen olevan ravintolan nimeltä Rozengrals. Sisällä vastassa oli lämpö ja pimeys. Alhaalla kellarissa oli valaistuksena vain kynttilöitä. Siinä pöydässä, johon istuimme, oli vieressä pelottavan näköinen kuilu. Toivon mukaan meitä ei heitettäisi sinne. Tarjoilijat olivat pukeutuneet keskiaikaisiin asuihin ja ruokalistakin näytti seuraavaan tyyliä. Paikka on aidosti vanha 1200-luvun keskiaikaisten virkamiesten juhlapaikka.

Tilasimme kahvit ja päätimme tulla myöhemmin tänne syömään. Hinnat eivät näyttäneet olevan kovin korkeitakaan. Paikka oli vaikuttava, musiikki asianmukaisesti keskiaikaista. Kuvia otimme salamalla, mutta kamera alkoi urputtaa pattereista, jotka olimme jo kerran vaihtaneet. Tästedes olisi tyydyttävä kännykkäkameroihimme. Ehkä ulkona vielä muutaman kuvan saisi onnistumaan. Pitänee muistaa ottaa seuraaville matkoille kameran laturi mukaan.

Rozengrals ravintola on näyttävä jo ulkopäinkin. Kaikenlaista keskiaikaista rekvisiittaa on paikalla.	Rozengrals ravintolan kellarissa on oikeasti pimeää, sillä vain kynttilät valaisevat.

Virkistäytyneinä bongasimme jälleen pari arkkitehtonisesti näyttävää taloa Vanhassakaupungissa Skunu ielalla ja Smilsu ielalla. Skuni ielan rakennuksen katolla oleva koira liittyy legendan mukaan kissataloon ja molempien talojen omistajien kiistaan. Olimme kävelleet tuon talon ohi, mutta koska kadut olivat kapeita ja talot korkeita, ei niitä aina pystynyt hahmottamaan ellei sitten kulkisi niska kenossa. Smilsu ielan talo on esimerkki varhaisesta Art Nouveausta.Siinä on mystisiä hahmoja ja romanttiset neitsytkasvot sen fasaadissa..

Art Nouveaun mukaiset kukkaornamentit koristavat tätä taloa Skunu iela 10/12:ssa. Arkkitehteinä H. Scheel ja F. Scheffel. Koiraa katolla ei saanut kuvaan.	Romanttinen rakennus Smilsu ielalla. Arkkitehteinä H. Scheel ja F. Scheffel.

Riian linna on Daugavajoen (Väinäjoen) rannalla ja sitä lähdimme katsomaan. Linna on alunperin rakennettu Liivinmaan ritarikunnan päämajaksi 1300-luvulla. Nykyisin se on presidentin kanslia ja presidentti asuu siinä.

Riian linna.	Riian linna on presidentin asunto. Tällä hetkellä siinä asustaa istuva presidentti Andris Berzins.

Menimme puistikon halki. Luonto oli syksyisen kaunis.

Puisto hohti syksyisissä väreissä.	Näkymä puiston kukkulalta.

Jussi kuvaa.	Puistot täynnä tippuneita puiden lehtiä. Osa oli vielä puissa.

Torna ilan kiviportti.	Torna ielan muuria.

Matka jatkui Ruutivarastoa kohden pitkin Torna ielaa. Matkan varrella olimme taas aiavan uudessa ympäristössä kivimuurien ja porttien maailmassa.

Ruutitornissa toimii kattava sotamuseo. Sisääpääsy on ilmainen. Rakennus on 1300-luvulta.

Torna ielalla.	Ruutitorni ja sotamuseo.

Syömään palasimme Livin aukiolle ja sieltä valitsimme monesta mahdollisuudesta Livonija ravintolan keskiaikaisen talon sisäpihalta. Miljöö oli ritariaikainen. Vanha mies tarjoilijana oli pukeutunut munkin tapaiseen kaapuun. Olimme ainoat asiakkaat. Vain kaunista karjalaista laulua muistuttavaa musiikkia kuului. Tilasimme keitot, sillä illalla menisimme jälleen syömään tukevammin.
Herkulliset Soljanka-keitot, oluet ja Riga balsamit maksoivat yhteensä 15,50 lt (22,10 €).

Livonija ravintolan sisäänkäynti.	Ravintola oli sisäpihalla..

Kellariravintolan keskiaikaista sisustusta.	Livonijan seinällä vanhaa Riikaa kuvaava piirros.

Ilalla menimmekin sitten syömään laadukkaaseen Melnie Mukiin. Sen kokki on ensimmäisen kommusminjälkeisen presidentin keittiömestari, joten odotettavissa siis herkullista ruokaa. Paikka olikin suosittu, mutta yksi pöytä meillekin löytyi. Ravintola on aika pieni. Se toimii vanhassa nunnaluostarissa. Tilasimme minä pippuripihvin ja Jussi lammasta. Juomaksi otimma vettä. Ruoka oli herkullista. Jälkiruoaksi tilasin suklaabalsamia ja Jussi Jägermeisterin. Yhteensä kaikki maksoi 35,40 lt (50,60 €).

Melnie Muki ravintola Kalejulla.	Rappiolla olevan talon seinässä upea restaurointisuunnitelma.

27.10. torstai
Ja aurinkoista oli jälleen. Koska olimme nyt vihdoin menossa vasemmalle rannalle ja siis ylittäisimme joen pitkää Akmens siltaa pitkin, oli laitettava pipo päähän. Lämpömittarikin näytti aamulla vain +2. Onneksi ei tuullut, joten sillalla ei palellut. Heti sillan päässä vasemmalla rannalla oli suurisuuntainen rakennus nousemassa. Kyltistä näimme, että siihen rakennetaan kansallista kirjastoa. Kirjoja siis edelleen tarvitaan, vaikka kuinka oltaisiin siirrytty digiaikaan.

Akmens sillalla.	Rakenteilla oleva kansallinen kirjasto.

Jatkoimme pitkin katua Utzvaras bulv. Oli aika tylsän näköistä, mutta matkalla päämääräämme oli Latvian rautatiemuseo. Emme kuitenkaan menneet sisään vaan katsastimme vain pihalla olevia vanhoja vetureita. Päämääränämme oli Voitonpuisto (Uzvaras park). Se on suosittu venäläisten kokoontumispaikka Neuvostoliiton vuosipäivinä ja hääparien kuvaamiseen. Itse latvialaiset pitävät paikkaa neuvostovallan alla elämisen symbolina ja sitä on jopa yritetty räjäyttää.

Voitonpuiston monumentit. Paikalle oli tuotu kukkakimppuja.	Mahtipontista, mutta ei kovin kaunista.

Akmens sillalta näkymä rautatiesillalle. Vasemmalla häämöttää "Stalinin hammas" eli Tiedeakatemia.	Akmens sillalta näkymä Tuomiokirkolle ja Riian linnalle.

Askelet veivät meidät jälleen Vanhaankaupunkiin ja Livin aukiolle kahville. Olin lukenut kissatalosta, mutten ollut sitä tiennyt nähneeni.

Otimme aurinkoa aukiopuiston penkillä ja kun katsoin taakseni, niin sieltähän tuo hävytön kissan pyllistys näkyi puiden lomasta.

Lähdimme etsimään Kansallista taidemuseota. Olisihan mielenkiintoista nähdä Latvian taideaarteita.

Killan jäsenyydestä evätty kauppias laittoi katolleen killan talon suuntaan pyllistävän kissan. Sovinnon jälkeen kissan suunta käännettiin.	Virkistävän erilainen patsas uusgoottilaisen Taideakatemian edessä. Kuvannee maailman ensimmäistä naispatsasta.

Pientä pääsymaksua vastaan pääsimme tutustumaan suuriin näyttelytiloihin. Opaskirjan mukaan Vilhelms Purvitisin ja Janis Rozentalsin maalaukset kannatti katsoa, koska nämä olivat maan kunnioitetuimmat taiteilijat. Museossa oli kyllä uudempaakin taidetta.

Lähellä oli Latvian juutalaisten museo. Valokuvista näkyi, miten suuri ja upea natsien polttama synagoga oli ollut. Paljon oli järkyttäviä kuvia. Eniten minuun vaikutti kuva, jossa ammuttavaksi määrätyt naiset seisoivat alusvaatteisillaan lähekkäin. Takavasemmalla heidän takanaan seisoi hieman piilossa nuori tyttö helmaansa pidellen. Kuva sai vedet silmiin. Ennen sotaa Riiassa oli 45 000 juutalaista. Vuonna 1945 heitä oli jäljellä enää 150.

Paluumatkalla ostimme kioskilta balsamit ja joimme ne ulkopöydässä. Vieressä oli bussipysäkki ja siitä oli hyvä seurata ihmisiä. Kovin samanlaisesti he olivat pukeutuneet kuin Oulussa. Ehkä enempi näkyi kansallisaiheisia koristeita vanhempien naisten vaatteissa. Voimakas oranssi oli taas nuorten suosiossa.

Latvian kansallinen taidemuseo	Pupupaisti ei näyttänyt enää herkulliselta salamavalossa. Olisin kaivannut karpalohilloa.

Ennen oopperaa menimme syömään ritariaikaiseen Rozengrals ravintolaan, jossa olimme jo käyneet kahvilla. Minä tilasin alkuruoaksi lohisalaattia ja pääruoaksi kaniinia. Jussi tilasi Henrik III:n mielipihvin ja lisukkeeksi keitettyjä vihanneksia. Juomaksi otimme punaviiniä. Aluksi meille tuotiin leipiä pellakangaskäärössä. Pimeyteen alkoi pikku hiljaa tottua ja siinä vaiheessa, kun ruoka tuotiin, niin pystyimme jo näkemään annoksen taitavan asettelun. Lihaa oli paljon. Juuri muuta ei ollutkaan, sillä menu pyrki noudattamaan keskiaikaista tapaa, jolloin perunaa ei vielä syöty. Tämä olisi karppaajien paratiisi. Yritimme kännykkäkameralla kuvata annoksia, mutta niistä ei paljonkaan saanut selvää. Emme olleet enää viitsineet hankkia pattereita kameraan vaan ajattelimme selvitä kännyköillä. Jussin Nokian kännykässä on salamavalo, mutta minun iPhonen kamera on melko kehno, eikä siinä ole salamaakaan. Jälkiruoaksi otin mansikkasorbetin ja Jussi kirsikkapiiraan. Ruokailu maksoi yhteensä 55,90 lt , mutta tipin kanssa 60 lt (86 €)..

Latvian kansallinen taidemuseo.	Salin katto oli kuten kuuluukin.

Klo 19 oli sitten ooppera Dmitri Shostakovichin Lady Macbeth of the Mtsensk. Arvelutti hieman vaatetuksemme, mutta vaikka ihmiset olivatkin pukeutuneet hyvin, ei iltapukuja sentään näkynyt. Sali oli upea aitioineen. Itse ooppera kesti klo 19 - 22.25. Väliaikoja oli kaksi. Istuimme neljännellä rivillä, joten näimme hyvin. Istuimet oli omistettu eri henkilöille, edessäni oleva jollekin Ilzelle. Tämä ooppera oli aikoinaan kiistanalainen, sillä Stalin ei pitänyt siitä ja ooppera haukuttiin Pradassa. Meistä ooppera oli aivan upea. Näyttelijät lauloivat venäjän kielellä, mutta lavan yläosaan heijastettiin vuorosanat sekä latvian että englannin kielellä. Ohjelmalehtisestä saimme jo etukäteen kiinni juonesta. Ei siis ollut ollenkaan vaikea seurata tapahtumia, ja ainahan muutenkin juonet käsittelevät sitä samaa: kiimaa ja kuolemaa. Missään vaiheessa ei tuntunut pitkästyttävältä. Loppukohtaus vankileirillä oli suorastaan huikean tunnelman luova. Oli kuin olisi todella jossain Siperian gulagissa - niin pitkät ovat päivät ja niin loputtomat.

Iltabalsamit joimme hotellimme takana olevassa Alibi baarissa. Sen punaiset lamput olivat meitä jo aiemmin kutsuneet, mutta nyt vasta menimme sinne. Yritimme nimittäin matkallamme käydä aina eri paikoissa, sillä noita mielenkiintosiia ja viihtyisiä paikkojahan piisasi.

28.10. perjantai
Lähtöpäivä koitti jälleen aurinkoisena. Pakkasimme aamiaisen jälkeen tavaramme ja jätimme ne säilöön huoneen luovuttamisen klo 12 jälkeen. Aikaa oli, sillä lento lähtisi vasta klo 17.05. Suunnittelimme, että lähtisimme linja-autolla klo 15, jotta Jussi ehtisi tutustua lentokentän viereiseen ilmailumuseoon.

Mitä siis jäljellä olevalla ajalla tehtäisiin. Ajattelimme lähteä keskustaan etsimään entistä KGP:n majaa. Se saattoi löytyä tai sitten. Osoite kyllä löydettiin, mutta epäselväksi jäi, mikä rakennuksista tuo kauhujen päämaja oikein oli. Mitään kylttejä ei ollut. Matkalla kuvasimme hauskan suklaata mainostavan Laiman kellon ja jo Salkkareista kuuluksi tulleen lukkosillan. Siinähän Paula ja Lasse tapasivat Jirin, joka sitten osoittautui myöhemmin Lassen pojaksi.

Laiman kello. Takana Vapaudenpatsas.	Sanotaan, että kun pariskunta lukitsee lukon siltaan ja heittää avaimen veteen, kestää liitto ikuisesti. Saa nähdä, kestääkö Salkkareiden Paulan ja Lassen liitto :-)

Matkan varrelle osui Lido - ravintola, josta olin lukenut keskustelupalstoilla. Astuimme sisään ja heti kohta halusimme ulos. Ihmistä oli kuin pipoa ja ruoka oli seisovissa pöydissä. Meidän olisi pitänyt kiertää koko ravintola ihmismassojen läpi, jotta olisimme päässeet asiallisesti ulos. Odotimme sisäänpääsyn luona, milloin joku uusi tulija aukaisi tulollaan automaattiovet ja livahdimme samalla kadulle.

Kävimme syömässä noin kahden aikaa Livin aukiolla ravintolassa nimeltä 4 Rooms. Tilasimme vain Soljankat, sillä aamupala oli ollut runsas. Ja olihan keitto taas hyvää kuten sen kanssa tarjoiltu leipäkin. Riiassa leipä oli paljon parempaa kuin kotimaassa, jossa en koskaan löydä makoisaa leipää.

Lähdimme hotellille ja pysäkille. Bussi 22 oli juuri lähdössä, joten meidän ei tarvinnut odottaa. Se kulkee 20 minuutin väliajoin. Matka meni monien pikkuteiden kautta, mutta luotimme opastauluun ja niinhän saavuimmekin lentokentälle. Jussi lähti ilmailumuseoon. Minä jätin väliin. Olinhan New Yorkissa uhrautunut useaksi tunniksi toljottelemaan koneita, joista en muuta ymmärtänyt kuin, että ne lentävät ja niillä ammutaan. Nyt keskityin Sudokuihin. Olin ostanut Riiasta lehden, jossa piti olla monen tasoista sudokua. Kyllästyin pian, sillä kaikki olivat yhtä helppoja.

Riian ilmailumuseo lentokentän kupeessa on aiheesta kiinnostuneille kattava kokoelma Neuvostoliiton ajan koneita.	Jokaisella koneella olisi joku sotamuisto kirjoitettavanaan.

Lennot kotiin ensin Helsinkiin ja kohta sen jälkeen Ouluun kuluivat nopeasti Iltasanomien ja Hesarin kanssa.

Oulussa satoi. Oulunsalon uusi lenttokenttä oli useine matkatavarahihnoineen aivan kansainvälisen näköinen, mutta katasrofaalinen ulkona!! Autoja oli jonoiksi asti. Taksit eivät päässeet paikalle hakemaan tai tuomaan matkustajia. Bussia ei ollut lainkaan. Tiedä häntä, oliko edes tulossa. Ihmiset palelivat pysäkillä ja ihmettelivät tilannetta. Kaikkialla muualla maailmassa on ollut erittäin helppoa löytää kyyti kaupunkiin. Nyt jouduimme odottelemaan lähes puoli tuntia omaa vastaantulijaakin, koska hän oli juuttunut kentän ruuhkaan.

4 yötä ja lähes 5 päivää kaupungissa nimeltä Riika on hyvä aika tutustua Latvian pääkaupunkiin. Syksyinen sää oli meitä suosinut aurinkoisena lukuunottamatta sitä aamupäivää, jolloin olimme Moskovan alueella. Sinne tuo sumu oikeastaan oli omiaan. Ihan varmasti matkustamme Latviaan uudelleen ja ehkä kesällä, jolloin voisimme tutustua myös Riian ympäristöön.

Oulusta lentoja on lisätty, lentoyhtiöiden kilpailu on laskenut hintoja, joten tulevaisuudessa matkustaminen Oulusta helpottuu. Keväällä Riiaan pääse jo suoraan kuten niin moneen muuhunkin paikkaan. Sitäpaitsi lentoja Helsinkiin saa jo alimmillaan 25 eurolla. Kauas jäävät ne ajat, jolloin matkustettiin valmismatkoille, jotka lähtivät aamuvarhaisella Helsingistä ja pakottivat pohjoisesta tulijoiden yöpymään jossain lentokenttähotellissa mennentullen. Hintaa kertyi matkalle tuplaten etelän ihmisiin verrattuna. Mutta nyt kyllä kelpaa matkustaa täältäkin!

Teksti: Kaarina Kaukoranta
Kuvat: Juhani ja Kaarina Kaukoranta  

Matkapäiväkirjat