Aamulla lähdettiin bussi 8:lla Oulunsalon lentokentälle. Onneksi tämä vuoro palasi ajoon, kun välillä lentokenttäbussi meni vain Heikinharjuun. Oli selvä, että yliopiston ja teknologiakylän vuoksi oli palautettava meidänkin ohi kulkeva reitti. Nyt siis kulkee kaksi bussia lentokentälle. Toinen numero 9 menee Heikinharjuun ja toinen numero 8 Linnanmaalle.
Norwegianin halpa lento Helsinkiin lähti 11:45. Valitettavasti meidän oli otettava hotelli Vantaalta, koska seuraavana aamuna lentomme Kroatiaan lähtisi klo 8:30. Olisimme ehkä ehtineet Oulusta tiistaiaamunakin, mutta olisi mennyt tiukille. Siksi yövyimme Vantaalla. Oli kyllä ankeaa. Ensinnäkin Vantaan päässä kuljetus hotellille ei vielä pelannut, joten oli kaikkia meidän periaatteitamme vastaan turvauduttava heti alkumatkasta taksiin. Hotellihuone oli onnettoman pieni - varsinkin kylpyhuone, jossa lihavampi ihminen olisi ollutkin vaikeuksissa. Mieli oli kuitenkin korkealla ja siksipä juhlistimme matkan alkua hotellin illallisella. Maksoi laatuun nähden törkeän paljon. Tuhlasimme jo siis heti ensimmäisenä päivänä siihen malliin, että matkasta tulisi kallis, jos meno jatkuisi. No ei jatkunut. Tämä oli kallein hotelli ja kallein ateria matkallamme. Majapaikkanakin pienin.
Käytiin kävelyllä Jumbossa asti, josta Jussi nosti euroja. Niitä on hyvä olla matkalla, koska monessa paikassa voi maksaa euroilla. Minulla oli pokkareita lukemiseksi ja luinkin saman tien Ville Haapasalon "Et kuitenkaan usko". Uskomaton olikin.
Aamulla sentään kuljetus kentälle pelasi. Meillä oli nyt erillinen laukkukin mukana reppujen lisäksi. Laukku oli saatava ruumaan. Oltiin jo edellisenä päivänä saatu se kirjattua, joten se vain vietiin erikoishihnalle. Se oli nimittäin minun uimalaukkuni, jossa on hihnat. Otimme sen siksi matkaan, että saatiin snorkkelit ja räpylät matkaan. Laukku oli sen verran pieni, että Jussi oli jopa sahannut räpylöitänsä lyhyemmiksi. Laukkua saattoi kantaa selässä.
Kun koneeseen jo kutsuttiin, lähti Jussi vielä vessaan ja tuli sieltä hämmentyneenä. Hänellä ei ollutkaan rahavyötä, jossa oli puolet meidän matkakassasta kuneiksi vaihdettuna. Oliko se pudonnut ja minne? Oliko se edes tullut mukaan? Kun ihmiset jo jonottivat koneeseen, Jussi soitti hotellille ja minä laitoin Jarkolle kotiin viestin, että kävisi katsomassa, oliko vyölaukku jäänyt kotiin. Yksi mahdollisuus oli turvatarkastuksen laatikko. Nyt oli kuitenkin noustava koneeseen ja laitettava kännykät kiinni. Vasta Splitissä voisimme saada selvyyttä asiaan.
Splitin lento kesti vain 3 tuntia. Jarkolta tuli viesti ja kuvia erilaisista rahavöitä, joita oli löytänyt meiltä, mutta kaikki olivat tyhjiä.
Oltiin siis Splitissä jo 11:30 sikäläistä aikaa, sillä kelloja oli siirrettvä tunti taaksepäin. Lentokenttäbussilla matkustettiin jo viime vuodelta tutuksi tulleelle bussiasemalle, joka on satamassa. Nähtiin, että JadroLinen katamaraani Dubravka oli jo sopivasti laiturissa. Kojusta ostettiin liput. Huomattiin, että laivamatkan hinta oli noussut 80 kunasta 90 kunaan. Selvää on, että kun matkailun suosio kasvaa, niin hinnat myös. Alle puolen tunnin päästä laiva lähti tunnin matkalle Hvarin saareen, jonne olimme haaveilleet jo viime vuodesta lähtien. Päiväseltään oltiin käytykin. Sieltä meillä oli ainoa majapaikkavaraus, jonka olimme tehneet Suomessa. Koko muu matka ja majoitukset olivat vielä hämärän peitossa. Edes kotiinpaluusta ei ollut tietoa. Halusimme matkustaa stressittömästi ja sen hetkisten mieltymysten mukaan.
|
|
| Saapuminen Hvarin satamaan |
Majapaikkamme parvekkeella |
|
|
| Rantaan menossa |
Uimaranta ja takana Luxury Beach Club |
Oli helle. Laivan mittarit näyttivät 26 astetta ja UV-indeksi oli 5. Oli siis suojaduttava hyvin. Meillä oli vielä aikaa hotellille pääsyyn, joten istahdettiin kahville ja oluelle. Seurattiin turistivirtaa, joka kulki ohi kauniissa helleasuissaan. Oli paljon nuoriakin. Noustiin sitten rinnettä portaita pitkin apartamento-hotellillemme. Rannekkeeni ilmoitti matkan pituudeksi 600 m. Vastassa oli mukavan tuntuiset naiset, jotka tiesivät meidän hikoilleen reppujemme kantamisesta ja tarjosivat meille heti kylmät oluet. Huoneemme sijaitsi ylimmässä kerroksessa katutasosat neljännessä. Huone oli tilava ja kahdet ovet veivät isolle parvekkeelle, josta avautui huima näköala merelle ja saariin.
Lähdimme heti kauppaan ostamaan ruokaa. Nainen sanoi sen olevan aivan lähellä 400 metrin päässä, mutta vaikka kävelimme jo ylikin, ei kauppaa näkynyt. Palattiin ja huomattiin, että puun lehvistön sisällä piilossa oli kaupan kyltti ja nuoli portaat alas. Jussi soitti vielä hotellille Suomeen ja niinhän siinä kävikin, että rahavyö oli jäänyt sinne ja sieltä lupasivat lähettää postissa kirjeenä kotiin. Johan helpotti.
Syötyämme lähdimme katsastamaan rantaa. Kaikki rakennukset olivat rinteessä. Huomattiin, että kadun toisella puolella oli terveyskeskus. Hyvä tietää. Rantaan oli eri reittejä. Lyhyin oli 400 metriä. Rinne oli niin jyrkkä, että uimasta palatessa oli noustava hitaasti, ettei uimisesta saatu raikkaus menisi hukkaan.
 |
 |
| Avoimet ovet paratiisiin |
Auringonlaskun aikaan |
 |
 |
| Ihmiset viihtyvät rannoilla |
Majapaikkamme edessä |
Rannassa oli aivan ihana katu. Oli elämääkin, sillä yhdessä baarissa oli tanssijoita ja musiikkia. Pitkin rantaa oli aurinkopetejä valkoisine muhkeine tekonahkapatjoineen. Oli kallioilta tikkaita mereen ja väliin pikkukivipoukamia. Istahdettiin lepäilemään rantapetille ja ihasteltiin auringonlaskua. Petit olivat ilmeisesti vapaassa käytössä. Koko matkamme aikana meitä ei rahastettu niistä.
Istuttiin illalla omalla parvekkeella haltioituneena laajasta näkymästä maistellen litrahinnaltaa 2 euroa maksavaa paikallista punaviiniä. Tästä se matkan ihanuus alkoi.
Katoimme aamiaisen parvekkeelle. Oli aamu-usvaa, joka pian kaikkosi ja taivas oli taas kirkkaan sininen. Kiiruhdettiin uimaan ja snorkkeloimaan. Vesi oli kirkasta ja lämmintä. Tämä oli sitä, mitä olimme odottaneet. Snorkkeloidessa nähtiin pieniä kalaparvia. Hotellille palatessa rouva antoi meille isot paksut rantapyyhkeet. Meillähän oli tilan säästämiseksi vain ohuet isot huivit, jotka nekin kyllä olivat mainiot kuivaamiseen ja muutenkin auringolta suojaamiseen.
 |
 |
| Illalla parvekkeellamme |
Terassimme kukkaloistoa |
 |
 |
| Huoneistomme oli kodikas |
Välillä on levättävä ihailemaan maisemia |
Laitettiin taas itse ruoka ja lepäiltiin. Aloitin Alexander McCall Smithin kirjan "Pienten muutosten kauneussalonki". Ennen matkaa olin lukenut tätä Botswanan naisten etsivätoimistosta kertovaa kirjasarjaa jo monta osaa ja kotona odotti viimeisin.
Iltapäivä vietettiin kaupungilla, josta löydettiin isompi kauppa. Satamassa kaupiteltiin saariretkiä. Varattiin huomiseksi kokopäiväretki (11-17:30) Paklenin saarille - sille saaristolle, joka muistuttaa kalan selkäruotoa ja josta osan pystyimme näkemään parvekkeeltamme. Firma oli Island Hopping Cruise ja hinta retkelle aterioineen 33 € yhdeltä.
 |
 |
| Vastapäätä terveyskeskus, jossa kävinkin |
Snorkkeloinnin ihanuutta |
 |
 |
| Ja väliin on saatava nesteitä ja |
ateria parvekkeellamme |
Oltiin satamassa Paklenin retkeä varten hyvissä ajoin ennen klo 11, mutta huomattiin, että muut olivat jo varanneet yläkannen aurinkopetit yhtä lukuunottamatta. Se sopi meille. Tilaa oli istuskella muutenkin. Voideltiin itsemme hyvin, sillä jouduimme olemaan auringolle alttiina koko päivän.
Ensimmäinen ankkurointi oli Mlinin edustalla. Molemmin puolin laitettiin tikkaat mereen, josta toisesta laskeuduttiin ja toiselta puolen noustiin. Me Jussin kanssa hypättiin suoraan kannelta kuten sukellusaluksilla oli totuttu. En vain ollut pitkään aikaan sukeltanut, joten en muistanut pitää kiinni maskista ja siksi sain vettä nenään. Vesi oli niin kirkasta ja suolaistakin, että sehän teki vain hyvää.
 |
 |
| Lähdössä Paklenin saarille |
Tuolla jossain rinteellä majapaikkamme |
 |
 |
| Jussi tähyää |
Minä poseeraan |
Jatkettiin matkaa ja seuraavana kiinnityttiin laituriin Palmizanassa. Täällä meille tarjottiin ateria alakannella. Me Jussin kanssa oli tilattu kanaa, mutta minua harmitti, kun muut pöydässä söivät makrillia, joka näytti houkuttelevammalta. Annokset olivat isoja ja olisin saanut kyllä kalaakin, sillä sitä oli näköjään grillattu paljon, koska sitä jaeltiin vielä aterian lopussa. En kuitenkaan enää jaksanut. Juomana oli mehua ja valkoviiniä. Osa taisi nauttia jotain muutakin, sillä yhdessä pöydässä porukalla oli todella hilpeää.
Täällä meille annettiin aikaa tutustua saareen ja kulkea sen toiselle puolen. Siellä oli ravintoloita ja hieno uimaranta. Koska olimme juuri syöneet laivalla, joimme vain kahvit baarissa, joka oli kuin suoraan Kiviset ja Soraset sarjakuvasta. Nimi taisikin olla jotain sen tapaista. Siinä rannasta kävimme snorkkeloimassa.
 |
 |
| Palmizanassa |
Kivisen Retuko se puussa? |
 |
 |
| Sv Klementiin jalkautumassa |
Ravintola kuin salaisessa puutarhassa |
Tie saaren läpi oli kuin kaunis puutarha.
Uloin saari oli Sveti Klement, joka näytti lähes autiolta. Jalkauduttiin ja päästiin kävelemään puutarhamaisessa maastossa. Musta vuohi päivysti kanalan vierustalla. Joitakin asuintaloja oli. Pieni viiniköynnöskattoinen houkutteleva ravintolakin oli. Minä uin, vaikka taisin olla ainoa. En vaan malta olla käyttämättä tilaisuutta hyväksi aina kun pääsee veteen.
Matka oli tekemisen arvoinen. Laiva kulki tasaisesti ja pysähteli sopivasti. Siinä oli mukavasti tilaa.
Minulla on ollut silmissä jotain allergiaa. Se saattaa johtua siitäkin, että luen paljon ja silmät kuivuvat. Nyt kuitenkin vasen silmä alkoi jo punoittaa, joten päätin poiketa vastapäisellä klinikalla. Odotustilassa ei ollut ketään, mutta lasiluukun takana istui nainen. Selitin hänelle vaivani. Kohta tuli ambulanssinainen katsomaan silmääni ja saatuaan kansainvälisen sairausvakuutuskorttini hän hetken kuluttua toi minulle reseptin. Käveltiin keskustan apteekkiin ja niin sain silmätippoja ja silmävoiteen. koko homma maksoi vain 3 €. Sain heti helpotusta ja kolmessa päivässä saatoin jo lähes unohtaa vaivani.
 |
 |
| Hvar on idyllinen kaupunki |
Matkatavarat vielä selässä |
 |
 |
| Täällä veneillään paljon |
Kotikatu |
Väsytti valtavasti ja niinpä lepäilimme päivän ja lähdimme uimaan vasta illalla. Sitten alkoikin ukostaa. Ihailimme parvekkeelta, miten salamat löivät meren yli. Oli hieno näytelmä. Kun laitettiin nukkumaan, alkoi sataa kovasti. Kuulin kun parvekeen kuivasuteline kaatui romahtaen, mutta sitten nukuinkin sikeästi koko yön.
Aamulla olikin kirkasta. Ohjelmassa oli kiipeäminen kaupungin korkeimmalla kukkulalla olevalle Španjola-linnalle. Onneksi ylös vievä tie oli serpentiinitie, joten voimia riitti päästä linnalle. Vähän väliä oli pysähdyttävä ihailemaan maisemia ja rinteen kasvustoa. Sinne oli istutettu yrttejäkin, joten tuoksuakin oli. Kaikkialla Hvarin saarella tuoksuu laventeli. Ylhäälle oli tullut saksalainen iloinen volkkariryhmä. Kauniita erivärisiä avovolkkareita oli piha täynnä. Samoin kahvila oli täynnä, mutta saimme kuin saimmekin paikat. Saksalaisilla oli todella hauskaa. Sisäänpääsy linnaan maksoi 4 €.
 |
 |
| Nousemassa linnalle |
Hvar ja Paklenin saaristo |
 |
 |
| Linnalta upeita näkymiä |
Linnan muurit |
Laskeuduttiin kaupunkiin ja nyt löydettiin entistäkin parempi kauppa Konsum. Torikin oli vieressä. Ostettiin kaupasta pizzapalat ja syötiin ne torin reunassa. Kotona sitten tehtiin ruoat ja katettiin oikein pöytäliinan kanssa parvekkeelle. Söimme kanaa ja kuskusia punaviinin kanssa. Kaikissa apartemtoissamme oli auringonkukkaöljyä, suolaa ja sokeria. Niitä ei siis tarvinnut ostaa ja olisihan se ollutkin öljyn kanssa hankala matkustaa. Kahvia ja teetäkin oli monessa paikassa ja jopa vehnäjauhoja. Astianpesuainekin oli ja Hvarissa astianpesukone ja siihen kapselit. Ei siis tarvinnut ostaa ja kuljettaa kuin kahvia ja kauraryynejä. Ostettiin kyllä kuskusiakin.
 |
 |
| Muurien tasanteella |
Kuten sanottua: Hvar on idyllinen |
 |
 |
| Volkkariretkeläiset |
Tykki ja Jussi |
Klo 21 alkoi musiikki ja ei mikä tahansa musiikki vaan oikea bassomölinä alhaalta rannasta jostain. Oli ilmeisesti ulkoilmakonsertti. Laulaja oli koko ajan sama. Desibeleitä oli niin paljon, ettei edes korvatulpista ollut apua. Meteli kesti kahteen asti. Nukkumaan pääsi vasta sitten. Kun aamulla mainitsin asiasta omistajanaiselle, että olihan meteli, niin hän ihmetteli. Hänestä se oli ollut mukavaa.
Sanomattakin on selvää, että oli aurinkoista. Onhan Hvarin saari Euroopan aurinkoisin saari. Sää tulisi jatkumaan sellaisena koko ajan. Oltiin hieman suunniteltu jatkoa ja ajateltu viipuvämme kolme lisäpäivää samassa hotellissa, joka oli hyvä. Dubrovnikiin menoakin oltiin suunniteltu ja huomattu, että sinne pääsi katamaraanilla. Välillä se pysähtyisi Korculan saarella. Ajateltiin olla siellä kolme yötä. Lähdettiin ostamaan satamasta Pelegrini Toursista lippuja. Lippu maksoi 12 €.
 |
 |
 |
| Emäntämme |
Hvarin kapeita kujia |
Jussi linnalle menossa |
Noustiin kapeita kautuja ja portaita pitkin kaupungin Stari Gradin sitä rinnettä, jossa oltiin vuosi sitten kävelty. Käytiin hautausmaalla. Pieni tuulenvire tuntui mukavalta. Itse asiassa missään vaiheessa ei koko matkalla tuntunut läkähdyttävän kuumalta. Taisimme olla tottuneita, kun olimme muutama kuukausi sitten olleet viisi viikkoa etelässä. Olimme myös oppineet kulkemaan rauhallisesti liikoja huitomatta. Tultiin alas Stjepana aukealle katedraalin lähelle. Istahdimme kadun baariin virvoitusjuomia nauttimaan. Vesikinhän Kroatiassa on hyvää. Voi vapaasti juoda hanavettä.
Kun oltiin saatu laivaliput Korculaan, varattiin sitten huonekin. Istuttiin taas iltaa parvekkeella. Yöllä satoi.
Aamulla laitettiin kamppeet kasaan, sillä muutettiin samaan hotelliin, mutta alempaan kerrokseen. Oli saatu sieltä iso perhehuoneisto samaan hintaan (70 €) kuin nykyinen asunto. Vaikka olimme hieman pettyneitä, että muutimme alemmas, niin se oli turhaa, sillä nyt meillä oli valtavan iso terassi ja siellähän se meri ja saaret näkyivät jälleen. Talo oli niin ylhäällä, ettei kerroksella ollut juurikaan väliä. Tässä asunnossa oli kaksi huonetta ja keittiö yhteensä 80 neliötä. Terassilla oli puutarha. Kukkaloisto ilahdutti.
 |
 |
 |
| Linnalta alas |
Snorkkelojan rantapöytä |
Visin saariretken esite |
Kun oli asetuttu taloksi ja syöty, lähdettiin rantaan. Meitä oli kiinnostanut iso uimapaviljonki rantamme tuntumassa. Siellä ei paljon näkynyt eloa. Se oli eristetty aidalla muusta rannasta. Käytiin nyt kyselemässä, mikä tuo paikka oikein oli. Se oli Luxury Beach Club. Siellä oli saatavana mm. hierontaa. Kaksi aurinkopetiä olisi saanut viinitarjoulun kanssa 67 eurolla päiväksi. Meidän ei ollut mitään mieltä maksaa sellaista summaa, kun sama uimavesi ja ranta oli vieressä ilmainen.
Taas istuttiin iltaa nyt uudella parvekkeella auringonlaskua ihaillen. Laivoja ja veneitä oli mukava seurata.
Lähdettiin nyt yläkautta kaupunkiin. Tie kulki rinnettä siten, että pieni tuulenvire pääsi kiusaamaan hellehattujamme. Olimme ostaneet kummallekin lierellisen hatun. Korculasta ostin vielä toisenkin vielä suojaavamman nimenomaan rantahatuksi. Kaupungissa kohtasimmekin sitten pettymyksen, sillä teatteri, jota olimme ajatelleet käydä katsomassa sisältä, olikin remontissa. Hvarin teatteri on maailman vanhin vielä toimiva teatteri, rakennettu v. 1612.
Satamassa ostimme seuraavalle päivälle retken Visin saarelle. Maksettiin varausmaksu 100 kunaa. Retken hinta oli aterian kanssa 500 kunaa eli 67 €. yhdeltä. Matka olisikin pitkä kestäen 9-18:30. Nyt Jussi pääsisi vihdoin Titon saarelle, jonne ei pitkän matkan vuoksi oltu ennen matkustettu.
Kun oli ostettu liput, kuljettiin viime vuotisia jälkiä kaupungin sitä rantaa, joka oli hotellimme vastakkaisella puolella. Käveltiin uimapaikalle, jossa oltiin snorklattu, istahdettiin pikkubaariin puiden alle, jossa oli istuttu. Tuli mieleen mukavia muistoja. Kuljettiin fransiskaaniluostarin ohi ja huomattiin, että illalla siellä olisi pianokonsertti. Päätettiin tulla.
 |
 |
| Illalla hiljaisempaa |
Pianokonsertti luostarissa |
 |
 |
| Laivalippujen myyntipaikka |
Hvarin rinteillä |
Konsertti alkoi 8:30. Paikalla oli väkeä muutama kymmenen. Berislav Arlavi soitti upeasti ohjelmassa Zaninovic, Sulek, Liszt ja Chopin.
Illalla istuttiin ...
Olimme nyt satamassa hyvissä ajoin varaamassa kansipaikkaa. Laivassa oli kuulema 30 aurinkopetiä. Oltiin niin hyvissä ajoin, ettei laiva ollut vielä edes laiturissa. Se tuli paikalle vasta 8:30. Yritin tarjota matkan myyjälle loppusummaa matkasta, muttei hän huolinut vaan sanoi "later", että sitten laivassa. Kun sitten astuttiin laivaan ja kapteeni oli vastassa, tarjosin taas rahaa, mutta hän vain naureskeli ja sanoi "later". Missään vaiheessa matkaa meiltä ei kerätty rahaa tai ei ainakaan huomattu. Arveltiin, että ehkä tapana on maksaa vasta lopussa kuten oli edellisenäkin vuonna ollut Krkan retkellä. No ei kyllä kerätty lopussakaan. Kun matka alkoi lähestyä loppua, laivahenkilökunnalla oli muuta puuhaa ja sitten satamaan tultaessa ihmiset vain astuivat ulos laivasta. Jättäydyimme viimeisiksi. Sanoin kapteenille, ettei olla maksettu, kun aina vaan later. Edelleen häntä nauratti, mutta otti sentään maksun. Kuinkahan moni jätti maksamatta?
Matka Visin saarelle kesti puolitoista tuntia. Matkalla kerrottiin, että emme pääsekään käymään retkeen kuuluvaan Blue Caveen, koska vedenpinta oli liian korkealla ja olisi vaarallista mennä luolaan. Loppuhinnasta saimme hyvitystä 300 kunaa. Sen sijaan pääsimme tutustumaan Green Caveen, jossa saimme paluumatkalla snorkkeloida.
 |
 |
| Visissä laiva maan sisään sukellusvenetunneliin |
Bunkkerikäytävä |
 |
 |
| Jussi täpinäissään, kun pääsi Visille |
Komizan kalastajakylä |
Visin saarelta käsin Tito johti partisaaneja toisen maailmansodan aikaan. Vis on ollut suljettu sotilassaari vuoteen 1991 asti. Siksi saarella on bunkkereita - jopa laivalle. Yllätykseksemme ajoimme aluksella suoraan maan sisään. Kyllä tuli kaikki Bond-elokuvat ja McLean-kirjat mieleen. Pääsimme jaloittelemaan ja kulkemaan pimeän tunnelin läpi rantaan. Oli käytettävä kännykän flash-valoa hyväksi. Olipa mielenkiintoin kokemus. Oli hyvä, että oltiin ensimmäisenä bunkkerissa, sillä kohta alkoi tulla useita kumiveneitä ja niissä huudatettiin musiikkia. Tunnelma oli ja meni. Kierrettiin saari laivalla ja ankkuroiduimme Komizan kylään. Saavuttiin laituriin tasan klo 12 kirkonkellojen soidessa. Täällä syötiin lounas. Laivan kokki oli laittanut todella hyvää paistettua tonnikaa ja mitä ihaninta kaalisalaattia. Täytyy kokeilla kotona. Valkoviini oli ruokajuomana.
 |
 |
| Komizan rantaa |
Kylän kahvila |
 |
 |
| Visin saaren rannikko kallioista |
Hieno uimaranta kallioiden keskellä |
Aikaa saaren tutustumiseen oli sen verran, että ehdittiin käydä katsomassa kaupunkia ja minä tietysti kirkkorannassa uimaan. Laiturin päässä oli kauppoja, josta ostin sinivalkoraitaisen kankaisen olkalaukun. Siitä oli paljon iloa matkamme aikana, sillä siihen sain mahtumaan enempi tavaraa mitä monet matkat kokeneeseen kuluneeseen pikkureppuuni.
 |
 |
 |
| Green Cave - snorkkeloijan unelma. |
Kapteeni oli komea |
mutta niin oli Jussikin. |
Laiva ajoi lähellä rantoja. Oli hienoja kallioita ja luolia. Saavuttiin Green Caveen. Vesi oli syvää ja suunnattoman kirkasta. Pohja näkyi hyvin. Me Jussin kanssa oltiin ensimmäisenä vedessä. Kun Jussi hyppäsi huutaen tapansa mukaan "Panzai", nauratti se japanilaisia matkustajia. Minä sentään hyppäsin ilman kannustusta. Muutamat rannalla olevat nuoret miehet hyppäsivät suoraan kalliolta veteen. Me kierrettiin luola useampaan kertaan. Aikaa oli 45 minuuttia.
Hvarissa oltiin klo 18:30.
Laiva Dubrovnikiin lähti klo 8:55. Me jäisimme pois Korculassa, jonne oli noin tunnin matka. Olimme hyvissä ajoin rannassa. Ennen laivan saapumista alkoi kehittyä jonoa, joka loppujen lopuksi oli todella pitkä ulottuen koko laiturin pituudelta. Meidän edessä oli hollantilainen pyöräilijä, jonka kanssa sitten viriteltiin keskustelua. Jäätiin alakannelle, josta ei juurikaan näe ulos. Päätettiin seuraavalla matkalla mennä yläkannelle, josta pääsee peräkannelle ulos katselemaan maisemia.
 |
 |
| Ollaan saavuttu Korculaan |
Oma parveke Korculassa |
 |
 |
| Saaren rantakaduilla |
Satamassa |
Korcula on pieni kaupunki, joka on osittain mantereelta ulottuvalla niemellä ja osittain Korculan saarella, jossa muurien ympäröimä vanha kaupunki sijaitsee. Meillä oli lyhyt matka hotellimme osoitteeseen vanhassa kaupungissa sataman vastakkaisella puolella. Osoite löydettiin nopeasti, mutta missä oli majapaikkamme. Menin kysymään jäätelöbaarista ja oikeaan paikkaan osuinkin, sillä juuri sieltä hoidettiin apartementostamme. Ei ollut vielä huoneen sisäänkirjautumisaika, joten jätettiin laukut baariin ja lähdettiin tutustumaan kaupunkiin. Se olikin viehättävä ja rauhallinen. Ei ihme, että sen viihtyvyyttä kehutaan. Sinne voi asettua kuuluisuuskin, kun haluaa piilopaikan. Hvar oli taas oikein julkkisten näköalapaikka.
Täällä katselin vähän vaatekauppojakin, vaikkei reppuun enää paljon lisätavaraa toivoisikaan. Ostin kuitenkin tummansinisen merimiesaiheisen leningin, jota tosin jäi vähälle käytölle. Parhaat vaatteet olivat shortsit, joissa oli hyvät isot vetoketjulliset taskut. Olin ostanut ne joskus partiokaupasta.
Baarin mukava tyttö vei meidät sitten asuntoomme. Oli kaksi huonetta - keittiöolohuone ja makuuhuone ja tietysti iso parveke. Asunto oli rantakadulla, joten meillä oli paljon mielenkiintoista nähtävää auringon nousun ja laskun välissäkin.
 |
 |
| Sataman lähellä hyvä uimapaikka |
Muurin takana myös |
 |
 |
| Paras kuitenkin toisella suunnalla |
Kirkkaassa vedessä hyvä snorkkeloida |
Kauppa oli lähellä, joten täydensimme ruoka-ja juomavarantoamme. Ja sitten lähdettiin snorkkeloimaan. Kaupungin joka puolella oli hyviä rantoja. Menimme muurin viereen saaren kärkeen ja snorkkeloimme siitä yhden rantaravintolan kohdalle, josta oli tikkaat rantaan. Jouduttiin kävelemään uima-asussa lähtöpaikkaan. Tämä ei ollutkaan oikein hyvä paikka, joten myöhemmin uitiin muilla rannoilla.
Illalla käveltiin rantoja pitkin.
Meidän lähellä toiseen suuntaan oli 400 metrin päässä hyvä pikkukiviranta. Hiekkaranta ei ole yhtä mukava, kun silloin vesi ei ole kirkasta ja vaatteetkin sotkeutuisivat. Tämä oli niin hyvä ranta, että käytiin siellä toistekin.
Sanotaan, että Marco Polo olisi Korculasta kotoisin. Oli museo ja oli talo. Museoon ei menty, mutta kiivettiin talon ylätasanteelle. Kaupungin rantakatu muurin vieressä oli täynnään mukavia pikkuravintoloita. Istahdettiin virkistymään ja katselemaan ohikulkijoita. Kaupunki on niin pieni, että sen katsoo hyvin parissa päivässä ja meillähän oli jopa kolme päivää.
 |
 |
| Korculan keskustaa |
Muurilla |
 |
 |
| Marco Polon museo |
Uimarantaa koko kaupunki |
Meidän seuraava etappimme olisi Dubrovnik, joten ennenkuin varasimme sieltä hotellia, olisi ostettava laivaliput. Lipunmyyntikoju oli vain tietyn ajan auki. Klo 17:30 käytiin ostamassa liput sunnuntaina klo 10 lähtevään laivaan. Lipun hinta oli 16 €. Nyt sitten vaan hakemaan majoitusta Dubrovnikista. Kun tulimme jääteloöbaarimme kohdalle, selvisi mistä keittiöömme kantautuva puheensorina tuli. Ikkunamme alla istui paikallisia vanhoja miehiä pitkällä penkillä. Siinä varmaan parannettiin maailmaa. Halusin ottaa kuvan, mutten kehdannut ottaa suoraan. Istuimme siis baariin ja tilattiin jääkahvit. Kuvasin Jussia niin, että miehetkin tulivat kuvaan. Sitten vain leikkasin Jussin kuvasta pois.
Illalla lähdimme kaupungille luulleen, että siellä olisi näin viikonloppuna kovastikin elämää. Oli todella tyhjää. Vain yhdessä ravintolassa sataman lähellä oli terassilla väkeä. Siellä esiintyi mies kitaran kanssa ja nainen lauloi. Oli miellyttävän kuuluista ja siksi sitten istuttiin kuuntelemaan ja tilattiin juomat. Oli lämmintä ja istuttiin tummassa illassa puoli yhteentoista. Maksettiin lasku. Tarjoilija tuli kertomaan, että oli antanut meille liian vähän takaisin. Palkitsimme rehellisyyden antamalla hänelle tuon summan tippinä. Minusta vaikutti koko Kroatian matkan ajan, että maassa ollaan rehellisiä ja mukavia. Mitään tyrkyttämistä ei ollut. Kukaan ei huudelleut "Terve, terve, Suomi-poika". Niissä paikoissa, joissa käytiin, oli aina hyvin puhdasta. Maa haluaa selvästikin turistien viihtyvän.
Nousin jo klo 6:20 katsomaan auringonnousua. Meren ja takana olevan vuoriston värit olivat hyvin kauniit. Parvekkeelta oli kiva seurata, miten kaupunki heräsi toimeen. Kadunlakaisija hoiti hommaansa. Joihinkin paatteihin meni jo turisteja ja osa kiiruhti työpaikalleen. Veneitä tuli ja meni. Isohko risteilyalus oli yön aikana häipynyt. Taivaalla risteili lentokoneiden kaasujuovat.
 |
 |
| Muurilleko tähyän? |
Kotikatu |
Joka aamu kuunneltiin Yleltä uutiset ja osan aamuteeveetäkin. Kun joka asunnossa oli hyvä Wifi, ei missään vaiheessa jääty Suomen asioista jälkeen. Aamiaisen jälkeen mentiin eilispäivän rannalle snorkkeloimaan. Syötiin kämpillä hyvin ja lepäiltiin ja luettiin.
Minä lähdin vielä uimaan, nyt aivan kaupungin keskustaan. Muutama muukin oli rannalla.
 |
 |
 |
| Parvekkeemme jäätelöbaarin yllä; se alempi |
Oliko Marco Polo näin iso mies? |
Marco Polon talolla kipuamista |
Laitettiin hieman tavaroitamme kasaan. Aamulla katamaraani lähtisi klo 10, joten aamullakin ehti. Satamakin oli 5 minuutin matkan päässä.
 |
 |
| Matkaa Dubrovnikiin odotellessa |
Sinne jää Korcula |
Nyt jono ei laiturissa ollut pitkä. Oltiin kuitenkin ajoissa, jotta saataisiin paikat yläkannelta. Nähtiin laivan oleva vielä kaukana, vaikka kello läheni kymmentä. Hieman myöhästyttiin lähdössä. Saatiin nyt hyvät paikat ja välillä saattoi poiketa takakannellekin ulkoilmaan. Keulaosa oli varattu vip-asiakkaille.
Laiva pysähtyi metsäisellä Mljetin saarella. Osa saaresta on luonnonpuistona.
 |
 |
| Laivamme saapuu |
ja lähtee |
 |
 |
| Dubrovnikin vanha satama |
Kelpaa olla turistina Dubrovnikissa |
Dubrovnikissa oli vastassa taksin ja asunnon tarjoajia. Oli selvää, että suurin osa otti taksin muutaman kilometrin matkalle vanhaan kaupunkiin, koska heillä oli isot matkalaukut. Me sensijaan mentiin bussipysäkille. Numero 1 vei kaupunkiin. Lippu ostettuna bussista maksoi 15 kunaa (2 €) ja kioskista 12 kunaa (1,60 €).
Kun saavuttiin Pilen portille, alkoi tungos tympäistä. Meillä oli matkatavarat selässä ja oltaisiin mielellään päästy hotellillemme, joka oli kaupungin toisessa päässä, muurien sisällä kuitenkin. Itse asiassa asuntomme oli ihan kaiken nähtävän keskellä heti katedraalin takana. Käveltiin pääkatu Placa eli Stradan päästä päähän Luza-aukiolle asti. Katu on ainoa leveä katu koko kaupungissa, mutta täynnä porukkaa. Oltiin nähty satamassa kaksi valtavan kokoista risteilyalusta ja niistä porukka oli kai nyt sitten täällä. Korculan ja Hvarinkin rauhallisuuden jälkeen tuntui ahdistavalta. Autoja ei tietenkään ollut kuten ei Hvarissakaan. Nyt huomasin, miksei suositeltu otettavan majapaikkaa kaukana pääkadulta. Varsinkin pohjoisreunalla olisi ollut hurja kiipeäminen matkalaukun kanssa. No, meillähän ei ollut matkalaukkua ja paljon on portaita noustu, joten ei se olisi ollut meille ongelma sekään, mutta oma majapaikkamme oli niin hyvässä paikassa, että vain yhdet portaat noustiin katedraalin takaa.
 |
 |
| Vanha satama |
Muurin kyljessä kiva uimapaikka |
 |
 |
| Katedraalin edessä |
Luostarin muureilla |
Oltiin jo ehditty tottua tilaviin majapaikkoihin. Tämä ei sitä ollut. Oli ihan pieni baaritiskillä erotettu keittiö, jonne ei kahta ihmistä mahtunut mitenkään. Muutenkin nimenomaan keittiö oli aika surkea. Oli kyllä astioita, osa ihan kauniitakin, mutta ei esimerkiksi tiskiainetta. Huoneessamme oli vain yksi oikea tuoli. Sängyn lisäksi oli kahden istuttava sohva ja televisio oli pienellä pöydällä. Aluksi aterioin istuen sängyllä ja pitäen ruokaa yöpöydällä. Sitten huomattiin, että mehän ei tarvita teeveetä ja siltä vapautuu meille pöytä. Käännettiin sohva ja pöydän toiselle puolen se ainoa tuoli. Nyt tuli ihan mukiinmenevää. Olihan se huone muuten ihan siisti. Se oli paneluitu puulla kauttaaltaan. Sijainti oli loistava ja hintakin halpa. Ikkunasta oli puutarhanäkymä. Ja sänkykin oli hyvä.
 |
 |
 |
| Majapaikkaan menossa |
Huoneesta ikkunanäkymä |
Lähdettiin etsimään kauppaa ja pankkiautomaattia. Käveltiin dominikaanisen luostarin ohi. Kaunilla merinäköalalla varustettu ulkoilmaravintola Revela Club oli niin houkuttelevan näköinen ja hintakin kohtuullinen, että päätettiin syödä jotain pientä siellä. Syötiin päivänkeitto, joka maistui ihanalle. Lisäksi tilattiin salaattia. Leipäkin oli vaihteeksi ihan hyvää. Yleensähän se on näissä maissa sellaista vaaleaa mössöä. Kysyin tarjoilijalta, mistä löytäisimme kaupan ja pankkiautomaatin. Poika oli iloinen, kun sai ilmoittaa meille, että vain 50 metriä eteenpäin, niin molempia löytyisi parikin. Näin saatiin taas elämä mallilleen. Ostettiin jopa kahvipullaa.
Katsastettiin samalla Banjen hyväksi kehuttu uimaranta. Laskeuduttiin portaita väärästä paikasta. Tässä oli kyllä uimapaikka, mutta pieni ja kallioinen. Kartalta huomattiin myöhemmin, että meidän olisi pitänyt mennä hieman kauemmas. No, ei meillä ollut uimakamppeitakaan mukana.
Mentiin asunnolle keittämään kahvit. Samalla alettiin selailla lentoja Suomeen. Hinnat eivät olleet enää kovin halpoja. Lisäksi meidän kannatti ottaa sellainen lento, jolla päästäsiiin jouhevasti jatkamaan Ouluun. Tutkailun tuloksena otettiin epätavallisesti Finnairin lennot, jotka olivat tällä kertaa edullisimmat ja jouduttaisiin olemaan Helsingissä lentoasemalla vain viisi tuntia - tosin yöllä, mutta se oli meille tuttua, eikä mikään ongelma. Se menisi kahvilassa netissä pörräten. Paluupäiväksi määräytyi näin 4.10. Toista viikkoa siis vielä olisi jäljellä. Dubrovnikista tultiin siihen tulokseen, että nämä kolme yötä riittäisi näin pieneen kaupunkiin ja muutenkin suuri turistimäärä oli epämiellyttävää. Matkustettaisiin Bosnia ja Herzegovinaan ja sieltä Splitiin, jossa oltaisiin pari päivää ennen lentoa kotiin.
Lähdettiin ostamaan bussilippuja Bosnia ja Herzegovinaan ja siellä Mostariin. Vanhan kaupungin infossa kerrottiin, että vain bussiasemalta voi ostaa sinne lippuja. Oli siis mentävä bussilla Gruziin eli satamaan. Matkahan oli meille jo tuttu tulomatkalta. Ostettiin liput keskiviikoksi klo 16 lähtevään bussiin. Lippu maksoi 17 €. Päästiin vanhaan kaupunkiin samalla bussilipulla, koska aikaa vaihtoon oli alle tunti.
Nyt sitten pakattiin uimakamppeet ja lähdettiin tuolle netissäkin nähtävissä olevissa komealle Banja Beachille. Kun laskeuduttiin portaita, nyt oikeita, niin tupsahdimme baariin. Lähdimme astelemaan rantaa kohti, mutta kaksi korstoa pysäytti meidät. Mitä ihmettä? Oli kuulema baarin asiakkaille tarkoitettu. No miten tuonne rantaan sitten pääsee? Piti mennä baarin läpi sen toiselle puolelle ja siellä oli sitten koko kansan iso biitsi. Kansaa olikin paljon ja oli hieman vaikea löytää omaa tilaa. Käveltiin aivan perälle kalliolle, jonne oli hyvä asettua. Ranta oli hiekkaranta. Jonkun verran aaltojakin oli. Hvarissahan ei aalloista ollut haittaa. Räpylöitä on hankala laittaa ja irrottaa aallokossa. Minä uin, mutta Jussi snorkkeloi. Toisen kerran minäkin käytin maskia, mutten räpylöitä. Ihan meidän kyljessä röhötti lihava nainen. Täällä yleensäkin ihmiset makoilivat ihan ujostelematta toisten jaloissa.
 |
 |
| Katedraali illalla |
Muhkeat muurit |
 |
 |
| Banja Beach | Tyypillisiä kroatialaisia kauniita tyttöjä |
Rannalta tullessa ostettiin oluet kaupasta ja mentiin istumaan niiden kanssa edellisen päivän portaille. Saatiin olla rauhassa. Tosin siihen tuli vastapäisestä koulusta kolme 16 vuotiasta tyttöä tupakalle. Opettajat olivat oluella ja oppilaat tupakalla. Tuli sellainen yhteyden tunne. Pyysin kuvata tyttöjä, koska olivat niin kauniita, pitkiä ja solakoita, mikä näytti olevan silmiinpistävä piirre kroatialaisissa naisissa. Ovatkohan koskaan voittaneet missikisoissa?
Kun käveltiin pois ja lähdettiin kiertämään muurin viereistä rantaa, löytyi aivan mukavia kallioita. Uimareita oli jonkun verran. Kallioihin oli hitsattu tikkaita ja jopa ihan oikeat betoniportaatkin veivät veteen. Päätimme seuraavaksi tulla tänne.
Illalla varattiin hotelli Mostarista läheltä Mostarin kuuluisaa siltaa.
Heti aamulla lähdettiin muurikierrokselle, jotta ehdittäisiin ennen ryhmämatkalaisia. Olikin nyt väljää jopa Placalla. Ostettiin liput Pilen portin läheltä. Muurille pääsee kolmesta eri kohdasta. Lippu maksoi yllättävän paljon eli 16 €. Kun sitten kierrettiin tuo kaupungin ympäri rakennettu 2 km pitkä muuri ja kun samalla lipulla päästiin kiertämään toinenkin kilometrin mittainen muuri Lovrinejac, ei hinta enää tuntunutkaan suurelta. Aikaa meni noihin muureihin kaikkiaan 2 tuntia. Aluksi minua epäilytti, että mitä jos tulee vessahätä muurilla. Tämä oli huomioitu ja matkan varrella oli useampikin baari. Näkymät muurilta merelle ja alas kaupunkiin olivat huikeat. Paljon oli portaita. Lovrinejac oli poikkeuksellisesti auki vain kolmeen jonkun tilaisuuden vuoksi. Arveltiin, että filmattaisiinko siellä Kings of Thrones-elokuvaa, kun osittainhan se on Kroatiassa kuvatty ja kaupoissa myydään siihen liittyvää krääsää. Pitihän minun paikan päällä tietysti kysyä siitä, kun näin että sinne kannettiin koreittain kuohuviinejä. Siellä olisi illalla häät. Upea ympäristö siihen.
 |
 |
 |
| Muurikierroksella |
Lovrinejac |
Linnoitus vallattu |
Kun saatiin kaupungin muurin kierros päätökseen, oli hupaisan näköistä katsoa, kun nyt ihmisiä oli paljon ja ne näyttivät nousevan muurilla yhtenä muurahaisjonona. Kannattaa olla aikaisin liikkeellä.
Käytiin aterioimassa asunnolla ja lepäilyn jälkeen lähdettiin snorkkeloimaan eilispäivänä löydetylle muurin vieruspaikalle. Olisi kannattanut mennä sinne aiemmin, sillä se oli nyt suurelta osin varjon puolella. Löydettiin kuitenkin aurinkoinen paikka. Käytiin snorkkeloimassa vuorotellen. Jussi sanoi nähneensä isojakin kaloja. Kalavaleitako vai miten? Itse näin vain pikkukaloja. Samoilla kallioilla oli suomalainen porukka. He olivat olleet viikon Dubrovnikissa ja osasivat neuvoa meille upean rannan Lovrinejacin takana.
 |
 |
 |
| Portaita aina vaan |
Autot muurien ulkopuolella |
Placa - pääkatu |
 |
 |
| Kaunis on kaupunki |
Aamulla ei ole tungosta |
 |
 |
| Japanilainen nainen luki Murakamia |
Jussi snorklaa |
Meillä oli koko päivä aikaa huoneen luovutuksen klo 11 jälkeen, koska bussi Mostariin lähti vasta iltapäivällä neljältä. Käveltiin nyt hyvinkin väljän kaupungin läpi. Risteilyalukset olivat lähteneet. Olimme huomanneet sen edellisenä päivänä. Alukset näyttävät viipyvän satamassa vain vuorokauden. Toki vieläkin marssi ryhmiä oppaansa perässä ja paljon oli japanilaisia tai saattoivat olla kiinalaisiakin.
 |
 |
| Lähtöpäivää vietetään rannalla |
Uintipaikka aivan mainio |
Suomalaisten kehumaan rantaan oli Pilen portilta 700 m. Oli kyllä aikamoinen nousu ja lasku rantaan, joten oli kuljettava hitaasti matkatavarat selässä. Mutta ranta oli sen arvoinen. Oli rauhallista. Vain pieni kahvila oli rannassa ja sekin ilman asiakkaita. Oli tuoleja, oli, portaita veteen, oli tikkaita veteen ja mihin veteen! Oli niin kirkasta, että siinä oli todella ilo snorklata. Nähtiin jopa meritähti. Kalatkin olivat isompia nyt.
Oltiin Pilen portin bussipysäkillä klo 14. Siitä matkustettiin bussiasemalle jo tutuksi tullutta reittiä, joka ei sitten ollutkaan niin tuttu kuin kuvittelin. Sanoin Jussille, että nyt on meidän pysäkki ja jäätiin autosta ulos. Bussiasema olikin ainakin kilometrin päässä. En saanut kuitenkaan moitteita vaan raahauduttiin kantamuksinemme asemalle hiljaisissa merkeissä.
Laiturille tuli Mostariin menevä bussi vähän ennen neljää. Osa jonotti. Ajateltiin, että koska lipussa luki paikkanumero, ei meidän tarvitsisi jonottaa paikkaa. Näin ei kuitenkaan ole. Bussissa ei ole paikkoja vaan tuo numero on vain asiakkaan numero. Itseasiassa nyt muistettiin se aiemmalta reissulta. Näin bussiin ei myydä liikaa lippuja. Tavaratilaan laitettavasta matkatavarasta piti maksaa euro. Auton sisälle sai viedä vain yhden tietyt mitat täyttävän laukun. Meillä oli reput. Tässä bussissa ne mahtuivat hattuhyllylle, mutta myöhemmillä bussimatkoilla eivät.
Bussimatka oli upea. Tie vei merenrantaa pitkin. Väliin noustiin korkealle ja väliin taas laskeuduttiin. Bosnia ja Herzegovinalla on Kroatian rannikolla pieni kaista, joten meidän oli ylitettävä rajavyöhyke kolmesti. Autossa matkusti naispoliisi. Ensimmäinen tarkastus klo 16:57 meni nopeasti. Tullimies ei edes vilkaissut passiani. Kun tultiin nyt uuteen maahan, ei juurikaan huomannut eroa.
Kohta ensimmäisen tarkastuksen jälkeen pysähdyttiin 5 minuutin tupakkatauolle. Pysäkillä oli kioski, mutta emme tarvinneet mitään. Oltiin tehty eväät kuten yleensäkin matkalle lähtiessä. Lipuntarkastaja laski meidät moneen kertaan aina pysähdysten jälkeen. Matka jatkui meren rantaa ja vajaan puolen tunnin päästä klo 17:17 oli uusi rajavyöhyke nyt Kroatiaan. Vaikka naistulli tarkasti passit huolellisesti, ei tähän mennyt kuin viitisen minuuttia.
Vasta klo 17:30 eli puolentoista tunnin ajomatkan jälkeen käännyttiin sisämaahan. Maisema muuttui nyt laajoihin viljelmiin, joissa oli kasteluojia. Välillä ohitettiin paikkakunta Merlot. Kroatia onkin viinimaa. Kohta tultiin tienhaaraan Split-Mostar. En vielä silloin tiennyt, että tähän samaan tienhaaraan tultaisiin vielä kerran. Nyt ajettiin Neretva-jokivartta. Poikettiin väliin kaupunkeihin ja klo 17:58 tultiin taas raja-asemalle. Kroatialainen tarkastaja hoiti homman nopeasti, mutta Bosnia ja Herzegovinan naistarkastaja keräsi meidän kaikkien passit ja hävisi sen siliän tien. Lähes puolen tunnin odottelun jälkeen bussimme lipuntarkastaja saapui passipinon kanssa ja alkoi huudella nimiä. Päästiin sitten jatkamaan matkaa klo 18:25.
Tie oli tasainen. Paljon oli tunneleita, sillä maasto oli hyvin vuorista. Alkoi hämärtää. Mietittiin, että kannattikohan meidän jäädä bussista ennen Mostarin bussiasemaa, jos vaikka olisi lyhyempi matka majapaikkaan. Ajateltiin, että bussiasema olisi parempi vaihtoehto, kun ei meillä ollut karttaa ja alkoi olla pimeää. Voisihan hätätilanteessa ottaa taksin. Bussiasemalla oltiin klo 19:15. Kun tultiin laiturille, eräs nainen oli heti Jussin kimpussa. Huolestuin, mutta turhaan. Tämä tarjosi vain kämppää ja kun kuuli, että meillä oli jo ja missä oli, hän sanoi että piti varoa takseja, jotka kiskovat ylihintaa ja että meidän kannatti kävellä näin vähin tavaroin.
 |
 |
| Reissussa rähjääntyy; saapuminen Mostariin |
Tässäkö majapaikkamme? Luodinreikiä |
 |
 |
| Sadrvan-ravintolassa | Majapaikka olikin uusi rakennus |
Johan yksi taksimies huutelikin meidän peräämme, kun kieltäydyimme 10 € tarjouksesta. Matkaa oli vain 1300 metriä. Meillä oli jonkinlainen haju, missä apartementoksemme olisi, sillä sen piti olla ihan vanhan sillan lähellä. Olihan nimikin "Old Bridge Apartment". Kun tultiin oikeaan kadunkulmaan, niin siinä oli luodinreikäinen vanha kivitalo. Saapa nähdä, mitä on odotettavissa. Mutta talon takana olikin uusi rakennus ja olikin ihan uutuuttaan hohtava. Kämppä oli 70 neliötä eli oli erillinen makuuhuone, jossa yksi leveä ja yksi kapea sänky. Kaikki huonekalut olivat uusia ja niitä oli paljon. Meille kuului iso kattoterassi. Kylpyhuone oli viimeisen päälle. Kaikki oli liiankin hyvin, mutta vaikka oli astianpesukone, oli astioita todella niukasti. Ei varmaan oltu vielä ehditty siihen asiaan paneutua, koska esimerkiksi vessan kansikin oli vielä asentamatta.
Paikka oli rauhallinen. Talossa oli vain muutama huoneisto. Lähdettiin katsomaan sitten sitä kuuluisaa Mostarin siltaa. Oli pimeää ja mentiin katua eteenpäin. Siinä oli ihan tavallisen näköinen silta ja sekin pimeä. Tuo ei mitenkään voinut olla Mostarin silta. Palattiin majapaikkamme kohdalle ja siitähän menikin portaat alas valaistulle basaarikadulle, joka vei tälle kuululle sillalle. Se oli valaistu. Neretvajoki virtasi sen alla.
Mostarin silta on todella kuuluisa ja merkittävä. Se yhdisti aikanaan kaupungin niin, että toisella puolen asuivat muslimit ja toisella kristityt rauhanomaisesti. Se olikin monikansallisuuden symboli. Siltavahtien (mostar) mukaan kaupunki on saanut nimensä. Jugoslavian sodassa kroatit pommittivat sillan hajalle. Nyt Maailmanpankin ja Unescon rahoituksen turvin silta on rakennettu entiselleen aivan samanlaiseksi kuin entinen ja jopa kivet on tuotu alkuperäisiltä paikoilta. Siltä on Bosnia ja Herzegovinan kansallisylpeys. Siitä on maalattu tauluja, väsätty runoja... Nyt se on Unescon maailmanperintökohde.
Molemmin puolin siltaa oli vanha kaupunginosa ja se turisteja houkuttelevat kadut ravintoloineen. Jo pimenevässä illassa ihastuttiin kaupunkiin ja vielä enemmän, kun päästiin siihen tutustumaan valoisalla.
Syötiin ravintolassa, joka näytti olevan suosittu. Kansallispukuiset tarjoilivat kuljettivat herkullisen näköisiä annoksia pöytiin ulkona ja sisällä. Valitsimme pöydän ulkoa. Paikan nimi on Sadrvan. Saatiin oikein postikorttikin paikasta ja jopa Sarajevossa sitä mainostettiin. Ruoka olikin hyvää. Lisukkeena oli huippu herkullista metsäsienikastiketta.
Illalla siirryin lukemaan Liza Marklundin kirjaa "Rautaveri".
Aamulla lähdettiin uudelleen katsomaan siltaa, nyt päivänvalossa. Sopiva näköalapaikka oli ravintola, jonka terassilla juotiin punaviinit ja ihasteltiin näkymää. Kohta sillalta hyppäsikin nuoria miehiä jokeen. Hyppy on 20 metriä vuolaasti alpeilta virtaavaan ja "kylmään" Neretva-jokeen (syyskuussa 15 astetta, ei meistä kylmää). Sitten seurattiin nuorukaista, joka punaisissa uikkareissa uhoili sillalla nousten väliin kaiteellekin ja läpsytteli käsiä yhteen. Meillä oli kännykkä valmiina videoimaan hyppyä, mutta sitä ei tullut. Väliin poliisitkin kävivät jututtamassa nuorukaista. Vasta myöhemmin meille selvisi, että hypyn suorittamiseen hyppääjän toverin tarvitsi kerätä 25 €. Nähtävästi sitä ei saatu kerättyä. Myöhemmin kuulin erään oppaan selvittävän ryhmälle, että noiden hyppääjien piti käydä joku koulu siihen. Silta on ensimmäinen, jolta tällaisia hyppyjä on tehty. Muutama päivä siten sillalla oli ollut Red Bull Cliff Diving.
 |
 |
| Siinä se Mostarin silta nyt on |
Neretva-joki jakaa kaupungin kahtia |
Bosnia ja Herzegovinassa oma valuutta on markka, mutta siellä käy myös eurot. Nostettiin silti markkoja. Valuutan muunnos oli helppo, sillä euro on kaksi markkaa. Kroatiassa piti osata jakaa kunat seitsemällä ja se on joskus näin matikan opeiltakin vaivalloista. Kroatiassa käytinkin laskukeinoa, että 30 kunaa on 4 €. Nyt oli aika ottaa asunto Sarajevosta, jonne perjantaina oltiin menossa. Ensin tietysti hankittiin bussiliput. Outoa ja hankalaa on, ettei bussipysäkeillä ollut aikatauluja. Vasta luukulla sai kysymällä tietää, milloin busseja lähtisi mihinkin. Pyysin liput Sarajevoon jotain klo 12 jälkeen. Nainen kysyi, että kävisikö klo 12:12. No tottavie, mutta ei hän maininnut, että parempi ja nopeampi bussi lähtisi klo 12. Lippu maksoi 10 €. Matka kestäisi 2,5 tuntia ja veisi Sarajevossa Central Stationille. Kummastelin tuota matka-aikaa, kun minulle oli jäänyt sellainen tuntuma, että se kestäisi vähemmän aikaa. En kuitenkaan maininnut siitä naiselle vaan ajattelin muistavani väärin.
 |
 |
 |
| Kaunis joki |
Sillan päällä |
Sillan alla |
Liput saatuamme joimme aseman baarissa cappuccinot. Oli tavanomaista isompi annos ja oikein hyvää. Maksoikin vain 1,25 €. Nettikin pelasi. Lähdettiin katselemaan kaupunkia nyt tältä varsinaiselta osalta, jota oli rakennettu uusiksi. Oli paljon rakennustyömaita, mutta jotkut talot seisoivat ihan kammottavina. Niissä oli pelkät romahtamassa olevat rakenteet näkyvillä. Siltoja oli useita. Ylitimme joen Titon siltaa pitkin ja pääsimme pohjoispuoleiseen kaupunginosaan. Se näytti länsimaisemmalta. Eteläpuolisella alueella monella naisella oli burka tai ainakin huivi. Yksi sellainen kerjäsi lapsi sylissään, enkä pystynyt olla antamatta rahaa. Kerjäläisiä näin vain Mostarissa. Kun ojensin 2 €, niin noin vuoden vanha lapsi sieppasi kädestäni ja kohta äitikin jo ojensi kättään. Lähdettiin surullisena pois.
Käveltiin pitkä matka ja saavuttiin nyt Mostarin sillan alapuolelle. Sieltä katseltiin samaa puna-uikkarisista nuorukaista, joka edelleen venytteli kroppaansa sillan kaiteella. Ei näköjään ollut vieläkään saanut tarpeeksi kerättyä rahaa. Turistiryhmiä ei paljon ollut ja ne vähätkin oli pieniä ryhmiä. Kaksi vanhempaa pariskuntaa - varmaankin jostain maalta- kuvasivat toisiaan joen partaalla. Naisilla oli huivit ja kaikilla paksut pompat päällä. Olisin halunnut kuvata heitä, mutta olisi pitänyt pyytää lupa.
 |
 |
| Punahousuinen mies hyppyaikeissa |
Paikallisväestöä turisteina |
 |
 |
| Vanhaa Mostaria |
Uudempaa Mostaria |
 |
 |
| Titon silllalla |
Divan-ravintola |
Illalla ihmisiä oli vähemmän liikkeellä. Oltiin liikkeellä klo 19 ja silloin useimmat ravintolat olivat tyhjiä lukuunottamatta eilisillan ravintoa Sadrvani. Ei kuitenkaan viitsitty mennä samaan ravintolaan. Löydettiin romanttinen ravintola Divan, jonka alakerrassa olevalle terassille asetuttiin. Vieressä solisi pieni puro. Upeat iso lehtipuu oli kattona. Söin vaihteeksi kalaa. Muuten oli hyvää, mutta kovin ruotoinen se oli. Kissoja ilmestyi ympärillemme, mutten antanut kalan ruotoja niille, vaikka tiesin niille maistuvan. Tarjoilijakin varoitti ja sanoi, että jos niille antaa, niitä kohta on kymmeniä paikalla. Kun olimme laskeutuneet portaita ravintolaan, niin heti lattialla oli emokissa imettämässä poikasiaan. Kissat selvityvät hyvin vanhoissa muurin koloissa ja aina jostain ruoantähteitäkin löytyy.
Kun palattiin majapaikkaan yhdeksältä, näyttivät butiikit sulkevan jo. Edellisenä iltana lopettelivat kymmeneltä. Turistiaika taisi olla lopuillaan. Iltaa istuttiin sitten omalla isolla terassilla. Siellä oli lapsille tarkoitetut keinutkin. Ilmeisesti meidän iso apartementoksemme oli ajateltu perhehuoneistoksi, koska siellä oli makuupaikkoja ainakin kuudelle. Astioita vaan oli kahdelle.
Varattiin Sarajevosta vaihteeksi guesthouse, koska se oli todella edullinen (34 €)/yö) , hyvän näköinen, lähellä keskustaa, oli parveke ja aamiainenkin oli mahdollinen. Tyytyväisyyspisteitä oli paljon.
Ihan rauhassa syötiin aamupuurot ja pakattiin matkatavarat. Huoneisto oli luovutettava klo 11 mennessä ja bussimme lähti klo 12:12. Matkaa bussiasemalle oli se 1,3 km, joka matka oli jo testattu. Istuttiin sitten bussipysäkillä kiveyksen päällä. Vieressä oleva huivipäinen rouva oli menossa Splitiin eli vastakkaiseen suuntaan. Hän tarjosi meille manteleita. Ystävällistä. Meillä ei ollut mitään vastaavaa tarjota. Kävin ostamassa kioskista kyllä muutaman suklaapatukan. Surffattiin netissä, sillä kännykkä muisti eilisen baarin tunnuksen. Baari oli lähellä.
Laituriin tuli hyvän näköinen bussi, joka meni Sarajevoon. Ilmeisesti se oli se nopea linja. Varmistin vielä, että se ei todellakaan ollut meidän bussi. Se lähti tasan klo 12. Meidän bussimme Autoprevoz-bus olikin sitten rähjäisempi. Sisällä oli hirveän kuuma, eivätkä meidän reput mahtuneet hattuhyllylle. Laitettiin ne viereisille penkeille, mutta kaupungilta tuli kyytiin iso joukko nuoria naisia huivit päässä ja pitkät takit päällä. Olivat teini-ikäisiä. Koska oli perjantai, he ilmeisesti matkustivat opiskelupaikkakunnaltaan koteihinsa. Meidän oli laitettava reput jalkojen alle, sillä tytöt veivät viereiset paikkamme. Bussi tuli ihan täyteen. Tytöt olivat kuten koulutytöt missä tahansa vaatetusta lukuunottamatta. Näpyttelivät kännyköitään ja naureskelivat nuorille ominaiseen tapaan. Ilma alkoi olla parempi, sillä kattoluukku avattiin. Jossain vaiheessa jalkani alkoivat puutua ja oli vain vaihdettava asentoa. Tytöt jäivät pois klo 13:30 Konjicissa.Helpotti.
Matkareitti oli suunnattoman kaunis. Olin lukenut, että junamatka Mostarin ja Sarajevon välillä oli kauneimpia maailmassa. Junarata näkyi monessa kohdin reittimme varrella. Kysyinkin Jussilta, miksei menty junalla, johon Jussi tokaisi, ettei löydetty asemaa. Minua huvitti kovasti. Eihän oltu edes etsittykään. Ja Sarajevossa selvisi, ettei elokuun jälkeen ole juna edes kulkenutkaan. Ainoa juna Sarajevosta kulkee enää Zagrebiin.
Sarajevossa bussiasemalle päästyä mentiin heti jonoon ostamaan liput Splitiin. Sinne oli päästävä, koska meillä oli ostettuna sieltä lennot Suomeen. Olin katsonut netistä, että bussi lähti vain aikaisin aamulla klo 6 ja iltapäivällä puoli viisi. Kumpikin tuntui huonolta ja kun sitten virkailija antoi kolme mahdollista aikaa, joista yksi oli klo 10, otimme tietysti ne liput. Se osoittautui taas sellaiseksi hitaaksi bussiksi, joka ei mennyt valtateitä. Lipun hinta oli 27 €.
Nyt meille ei jäänyt markan markkaa ja euron kolikotkin alkoivat loppua. Oli meillä kyllä 50 € seteleitä, muttei haluttu niitä käyttää. Bussiasemalla ei ollut vessaa eikä kahvilaa, mutta pankkiautomaatti oli. Nostettiin siis markkoja ja käveltiin asemalle päin baariin, jossa juotiin cappuccinot ja päästiin käymään vessassa. Jatkettiin matkaa rautatieasemalle, josta lähti raitsikka numero 1 kaupunkiin. Heti alkumatkasta näimme neliskanttisen ison hotellin Holiday Inn, jossa toimittajat majailivat Balkanin sodan aikana ja nimenomaan Sarajevon piirityksen aikaan. Matkaa olisi ollut yli 3 kilometria ja sitten vielä sieltä majapaikkaan, eikä huvittanut kävellä sitä helteessä reppujen kanssa. Rautatieasemarakennus oli huikean iso. Käytiin sen sisällä kuvaamassa autiutta. Olihan loihakka asema. Vain kaksi tarkastajaa oli laituriportin edessä vahtimassa, ettei asiattomat pääse junalaiturille. Oli jotenkin neukkumainen tunnelma. Netistä sitten selvisi tuo tyhjyys, kun junareittejä oli lopetettu.
 |
 |
| Sarajevon monumentaalinen asemarakennus |
Hitain ratikka koskaan |
Ostettiin ratikkaliput - maksoivat 0,80 €. Ostettiin myös Sarajevon kartta. Sitä ei bussipysäkiltä saanut. Oli perjantain ruuhka, joten ratikka kulki todella hitaasti. Päästiin muutama metri ja sitten se taas pysähtyi. Autokaistoja oli useita ja autot käyttivät samaakin kaistaa ratikan kanssa. Osa porukasta poistui ja minäkin jo harkitsin sitä, kun katsoin uutukaisesta kartasta, että edes jokea ei näkynyt. Olin laskenut kartasta, että meidän pitäisi jäädä kuudennen sillan kohdalla pois. Miten laskea siltoja, kun ei jokeakaan näkyvissä. Kuljettiin aivan kävelyvauhtia. Kun sitten muutama silta oli ohitettu, niin loppumatka meni jouhevasti. Tuohon noin 3 km matkan värväytyi lähes tunti. Liikennejärjestelyt kaipaisivat täällä parempaa suunnittelua.
Silta, jolla poistuimme, oli paikalla, jossa ammuttiin ne kuuluisat salamurhalaukaukset, joista ensimmäinen maailmansota sai alkunsa. Käveltiin guesthousea kohti. Kartan kanssa se oli helppoa eikä matkaakaan ollut kuin muutama sata metriä. Ostettiin matkan varrelta kaupasta pullat, jotta saataisiin keitettyä tulokahvit. Portin tuli aukaisemaan mukavan tuntuinen mies, joka esitteli meille taloa. Meille oli omat tohvelit. Pihalla oli yhteinen keittiö, jota emme tosin kertaakaan käyttäneet. Oli myös terassi, jossa voisi ruokailla. Huoneemme oli ylimmässä kerroksessa. Parveke oli kiva. Siitä näki koko kaupungin alhaalla. Vastapäisellä rinteellä erottui laaja hautausmaa valkoisine kivineen. Niitä oli pitkin rinnettä. Sarajevossa oli surullisen kuuluisa piiritys Jugoslavian sodasssa 1990-luvulla, kun serbit pommittivat kaupunkia. Silloin monet menettivät henkensä.
 |
 |
| Guesthousen parvekkeella |
Koko kaupunki näkyy |
Lähdettiin nyt toista uloskäyntiä käyttäen kaupungille. Ohitimme ensin valtavan ison anglikaanisen krkon ja sitä vastapäätä olevan oluttehtaan. Sitten kuljimme moskeijan ohi ja tulimme sillalle. Vanha kaupunki alkoi siitä. Kiersimme hotelli Europen ympärillä olevat uskonnolliset rakennukset. Aivan lähellä toisiaan oli synagoga, ortodoksikirkko, katedraali ja moskeija. Monenkirjavaa uskontokuntaa siis. Onneksi nyt ovat sovussa. Risto ja Marja olivat majoittuneet hotelli Europeen, sillä he olivat valmismatkalla samaan aikaan kuin me omatoimisellamme. Oli sattumaa, että satuttiin yhtäaikaa Sarajevoon. Sovittiin tapaaminen seuraavana iltana yhteisellä illallisella.
Olimme tilanneet aamiaisen kahdeksaksi. Talon rouva kattoi meille kahdelle aivan ihanan aamiaisen alakerran olohuoneeseen. Virittelin rouvan kanssa keskustelua ja niinhän hän innostuikin molempina aamuina jäämään juttelemaan meidän kanssa. Hänellä oli kolme aikuista lasta, kaksi tyttöä ja poika, joiden kuvia ihasteltiin. Toisen tytöistä tapasimmekin. Tämä kaunis tytär oli vasta mennyt naimisiin. Hän vielä opiskeli, mutta toinen tytär oli valmis englannin kielen maisteri. Poika oli atk-insinööri. Rouvakin osasi hyvin kieltä. Hän kertoi puhuvansa lastensa ja lastenlastensa kanssa englanniksi. Rouva oli alle 40 vuotias, mutta hänen miehensä, ilmeisesti toinen, oli jo eläkkeellä.
 |
 |
 |
| Parvekkeemme ylinnä |
Kuin omistaja ikään |
Tutkitaan ruokalistoja |
 |
 |
 |
| Prinssi Ferdinand puolisoineen |
Katedraali |
Moskeija |
Suunnattiin sotamuseoon Museum of crimes against humanity and genocide 1992-1995. Vaikka sille oli hyvät opasteet, niin ei heti kyllä olisi osannut arvata, että piti soittaa summeria ovesssa, jossa ei ollut museota osoittavaa kylttiä edes. Sattui vain olemaan ainoa ovi siinä osoitteessa. Museo oli toisessa kerroksessa. Lipun hinta oli 5 €. Museo oli pieni, mutta sitä vaikuttavampi. Isolla ruudulla pyöri video, joka oli todella kattava kuvaus siitä, millaista oli Sarajevon piirityksen aikana kaupungissa. Kaupunkihan oli kuin tarjottimella rinteiltä ampuville tykeille ja tarkka-ampujille. Katsottiin koko filmi. Tosella ruudulla pyöri oikeudenkäyntivideoita, joissa naiset kertoivat raiskauksista ja muista hirveyksistä. Kaikki tuo paha on aika lähellä tätä päivää ja silloin tuntui uskomattomalta, että sota oli tullut Eurooppaan nykyaikana. No, nythän se on tätä päivää Ukrainassa.
Käytiin vielä toisessa museossa (toinen linkki) eli siinä paikalla, jossa Sarajevon laukaukset oli ammuttu 1914 ja josta sitten toinen maailmansota alkoi. Museon seinässä oli siitä kertova laatta ja ikkunassa lehtiartikkeleista kuvia. Sisällä oli hieman tarkemmin. Oli prinssi Ferdinandin ja hänen puolisonsa näköisnuket, heidän kuolinilmoituksena ja sitten salamurhaajan vaatteet ja kankainen olkaslaukku.
Mentiin syömään yhteen monista vanhan kaupungin ravintoloista. Tilasin pastaa arabialaiseen tyyliin. Oli vain pastaa mausteliemessä. Kyllähän se kelpasi, sillä oltiin sovittu illallistapaaminen ja silloin syötäisiin kunnolla. Ravintola ulottui ilmeisesti laajalle, sillä tarjoilijoita suihki ohi vähän väliä. Olimme tilanneet laskun, mutta aina vain sori ja menoksi. Tarjoilija levitteli käsiään. Ainakin puoli tuntia laskua odoteltiin, kunnes minä kimpastuin lähdin maksamaan sisälle. Kerroin valkoisen valheen, että olimme myöhässä tapaamiselta, joka oli ollut 15 minuuttia sitten. Ja taas vain sori, sori, mutta lasku oli valmis ja maksoin. Kun tarjoilija huuteli perään vielä kerran sori, niin matkin häntä käsiä levitellen että sori, sori vaan. Taisin olla hieman ikävä, mutta oikeasti meidän oli ehdittävä käydä ennen illallista asunnolla, suihkussa ja vaatteiden vaihdossa. Sisämaassa Sarajevossa ja Mostarissa ja varsinkin Sarajevossa illat olivat koleahkoja, vaikka päivällä oli hellettä.
Ehdimme varata hotellin Splitistä. Ihastuin hotelliin, joka on Diokletianuksen palatsissa. Päätimme luopua omien ruokien laittamisesta ja raahaamisesta. Loppumatka asuttaisiin hienosti neljän tähden hotellissa.
Illalla mentiin yhdessä Riston ja Marjan kanssa Steak Houseen, jota olin jo päivällä vähän katsastanut ja kun Risto sanoi oppaan kertoneen, että parhaat ruokapaikat ovat juuri sillä kadulla Bravadžiluk. Oli vielä tarkistettava, että ravintolassa sai alkoholijuomia. Sehän ei ollut ollenkaan itsestään selvä asia. Useimmissa sai vain alkoholittomia juomia. Ravintola oli tyhjä ja ehkä siksi tarjoilija hykerteli käsiään ja sanoi, ettei mikään ongelma. Saimme viiniä. Tilasin grillivartaan ja olihan siinä syömistä. Hyvää oli, mutta paljon jäi lautaselle. Ravintolakin täyttyi pikkuhiljaa. Varmaan on tärkeää saada ensimmäiset asiakkaat. Jos ei ole asiakkaita, niin voisi ajatella, että paikassa on jotain vikaa.
Olin varustautunut hyvillä hihaan laitettavilla heijastinlampuilla, mutta lähtötohinassa ne olivat jääneet guesthousen sängylle, kun olin viime tipassa alkanut vielä penkia laukkua. Harmitti. Oli muutenkin pimeää joen toisella puolen ja kun kadut olivat lisäksi kapeita, piti varoa autoja. Kun sitten tavoittelin taskusta asunnon avainta siinä pimeydessä ja samalla astuin eteenpäin, kompastuin portaaseen ja lensin päistikää rähmälleni. Polveen hieman sattui, mutta koska olin ottanut käsillä vastaan, ei minulle käynyt kuinkaan. Poimin lentäneen avaimen kukkapuskasta. Olisi kyllä voinut käydä pahastikin. Tässä iässä on jo vaarallista kaatua.
Aamiasella rouva ehdotti, että voi
soittaa meille taksin. Ensin kieltäydyttiin, sillä sillan korvassa oli
taksiasema. Sitten kuitenkin otettiin tarjous vastaan, sillä olihan se
varman päälle. Meillä ei ollut enää paljon markkoja, mutta rouva sanoi,
että kyllä ne riittäisivät. Ei nimittäin kannattanut nostaa markkoja,
koska se ei ole vaihdettava valuutta kuten kuna Kroatiassa. Taksi tuli
ja hyvästeltiin isäntäväki. Kiiteltiin hyvästä majoituksesta. Taksi otti
matkasta 10 markkaa eli siis vain 5 €. Meille jäi markkoja ja tuhlasin
ne kioskilla viimeistä markkaa myöten. Ostin sämpylöitä, limukkaa ja
lopuilla suklaapatukoita, joita nainen latoi aikamoisen pinon. Niistähän
matkalla saisi energiaa, jos nälkä yllättäisi. Niitä on meillä vieläkin
eli nälänhätä ei ole päässyt uhkaamaan.
 |
 |
| Maisema matkalla |
Levähdyspaikka |
Menimme bussilaitureille. Siellä oli
baari ja vessatkin, joita emme tulomatkalla olleet tietysti huomanneet,
kun ne olivat eri puolella. Ei meillä ollut asiaa kahvilaan, kun ei
ollut markkojakaan. Oli tyhmää minun kuluttaa kaikki. Vessaankin
tarvittiin markka. Jussin oli käytävä vessassa ja onneksi löysikin
taskun pohjalta vielä kaksi markkaa. Sitten muistettiin, että
matkatavarastakin piti bussissa maksaa. Jussin ehtymättömästä taskusta
löytyi vielä kahden euron kolikka ja niin sekin ongelma ratkaistiin.
Toiste ei kyllä noin hilkulle päästetä loppurahojen kanssa.
Meillä ei ollut ollenkaan tietoa, mitä
kautta bussi kulkisi ja niinhän siinä kävi, että ajettiin Mostariin ja
sieltä rannikolle Ploceen, josta Makarskan kautta Splitiin. Eihän siinä
mitään. Lipuntarkastaja sanoi, että matkaan menee 7 tuntia, kun se olisi
ollut niillä toisilla highway-busseilla vain 4 tuntia. Oikeasti meillä
meni 7,5 tuntia. Mutta kuten sanottua, ei haitannut, sillä maisemathan
ovat ainutlaatuiset. Sitäpaitsi alkoi ripotella ja Makarskassa jopa
satoi kaatamalla. Kuin taikaiskusta sade loppui, kun saavuttiin
auringonpaisteessa Splitiin klo 16. Yksi pysähdys oli tietysti
raja-asemalla, jolloin yksi miesmatkustaja joutui tarkempaan syyniin,
eikä häntä enää näkynyt. Toinen pysähdys oli ravintolan kohdalla, jossa
oli ilmaiset (onneksi) yleisövessat. Ulkona grillattiin isoja porsaita
vartailla. Oli varmaan tarkoitettu seurueille, sillä meillähän ei ollut
aikaa aterioida.
Meidän oli helppo suunnistaa Splitissä,
sillä oltiin siellä viime vuonna kaksikin kertaa. Hotel
Diocletian Palace Experience on yli 1700 vuotta vanhassa
rakennuksessa, mutta on sisältä moderni.
 |
 |
| Hotellimme ravintola |
Huone 1700-vuotias |
 |
 |
| Diokletianuksen palatsialueella |
Samoin |
Lähdettiin ostamaan palatsin alueen
Billa-kaupasta juotavaa. Vaikka kumpikin muisti, missä se on, niin silti
jouduttiin kiertelemään palatsin sokkeloisia katuja moneen suuntaan
ennenkuin osuttiin oikeaan. Syömään mentiin sisätilaan pieneen
ravintolaan, joka sitten osoittautuikin isoksi, sillä se levittäytyi
ulkopuolen kaduille. Söin vasikan maksaa, joka oli maukasta.
Kiertelimme palatsialueella, muttemme
kuvanneet paljonkaan, vaikka oli hyvin kuvauksellisia paikkoja.
Edellisen vuoden kahdelta Splitin matkalta meillä oli kotona paikasta
vino pino kuvia (video
2015). Emme nyt kiivenneet katedraalin huipullekaan.
Aamiainen tarjoiltiin alakerran viehättävässä ravintolassa. Mahdollisuus oli valita neljästä vaihtoehdosta. Me söimme dalmatialaisen aamiaisen, mikä oli hyvä valinta sisältäen pekonia, lihaa, munia sieniä. Tämä erittäin hyvä aamiainen tarjoiltiin pöytään. Kahvin ja mehun sai hakea automaatista. Oli kyllä minullekin, huonoksi aamu-aterioijaksi tunnustautuneena, harvinaisen hyvä aamiainen.
 |
 |
 |
| Palatsin katedraali |
Hotellimme ravintola |
Dalmatialainen aamiainen |
Lähdettiin sitten uimaan tutuille rannoille. Mentiin ensin Batvicen hiekkarannalle. Vesi näytti olevan tavallista matalammalla. Ja matalaahan tuo ranta on muutenkin. Pitää kahloa melko kauas, jotta pääsee uimaan. Pohja on tasaista hiekkaa. Siinä ei ole oikein mieltä snorkkeloida, joten uimisen jälkeen mentiin etäämmäs kallioisemmille rannoille. Snorklattiin useampaan kertaan ja lopuksi istuttiin rantabaarissa kahvilla ja oluella. Ensimmäinen kerta oli, että tarjoilija toi meille omasta halusta laskun ja pyysi meitä samantien maksamaan, kun hänellä loppu vuoro. Piristävää kerrankin näin, kun yleensä laskua sai odotella kauankin. Kiirettä ei yleensä ollut meillä eikä henkilökunnalla sen suhteen. Meillähän ei ollut koko matkalla missään vaiheessa kiirettä. Olimme stressittömällä matkalla.
Illalla syötiin omassa hotellissa
ulkona. Söin ankkaa, joka oli sopivan mureaa. Lasku oli nyt suurin
matkallamme jos ei oteta huomioon Suomen lentokenttähotellia. Maksoimme
tipin kanssa 60 € yhteensä. Nyt alkoivatkin kunat olla vähissä. Jäi sen
verran, että jotain evästä saataisiin matkalle ja nyt en käyttäisi
kaikkia kuneja. Itse asiassa kolikot saatiin menemään, mutta 50 kunaa
setelinä tuli kuitenkin Suomeen.
Sain Marklundin kirjan loppuun ja
aloitin Tolstoin "Sota ja rauha" ensimmäisen osan lukemista. Oltiin
nähty matkalla teeveestä viimeinenkin osa samannimisestä sarjasta. Kaksi
luettua kirjaa jätin hotellille.
Makoiltiin ja lueskeltiin klo 11 asti aamiaisen jälkeen. Pakattiin tavarat ja lähdettiin uimarannalle. Matkalla ostettiin bussiliput lentokentälle. Luukulta ostaen ne maksoivat 33 kunaa, kun kentältä olimme Kroatiaan tullessa maksaneet vain 30 kunaa. Halpahan se tunnin matkasta joka tapauksessa oli. Lentomme lähtisi illalla yhdeksältä, joten meillä oli aikaa hyvin. Snorkkeloitiin kuten edellisenäkin päivänä hieman vain eri paikoissa. Yhtäkkiä klo 12 taivas tummeni uhkaavasti ja oli kiirehdittävä baariin suojaan. Ehdittiin juuri ja juuri kun alkoi sataa kaatamalla. Ukkonen jyrisi. Tätä kesti vain tunnin ja sen jälkeen oli uskomattoman kaunista. Aurinko kultasi rantakivet kuvauksellisesti. Valoilmiötä kuvasivat monet muutkin.
 |
 |
| Splitin uimarantaa | Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen... |
 |
 |
| Jussi tähyilee sopivaa paikkaa |
Ukkosen jälkeen |
Olimme onneksi bussiasemalla ajoissa. Bussimme oli toiseksi viimeinen vuoro kentälle. Kun olimme bussissa, se yllättäen lähti 20 minuuttia etuajassa. Mitä jos emme olisi olleet itse etuajassa? Kentällä oli mitä surkeimmin suunniteltu automaatti, jossa saattoi kirjautua matkaan. Se toimi niin kömpelösti, että siinä muutkin kuin me tuskastuttiin. Vihdoin moneen kertaan kirjauduttuamme, onnistuimme viimein ja saimme paikat, muttei kone antanut ruumaan vietävän laukun tarraa. Oli vain jonotettava tiskille. Virkailijoita olikin yhtäkkiä niin monta, ettei tarvinnutkaan jonottaa ja niin pääsimme turvatarkastuksen kautta odottelemaan lentoa. Yllätys oli jo toinen , sillä lento lähti 20 minuuttia etuajassa sekin, joten olimme Vantaalla jo aamulla puoli yksi. Meille atuajasta ei ollut hyötyä, sillä meidän lentomme Ouluun lähtisi vasta 6:25. Viisi tuntia siis baarissa lennon odottelua. Aika meni ihan mukavasti. On vain suhtautumisesta kiinni, miten mieltää pitkän odotuksen. Oli netti, oli kirjat ja oli sudokut. Ristisanatehtävät oli jo ratkottu. Ja tänne unohtui Jussin imagemyssy, jonka olin ostanut hänelle Peenemündestä sukellusvenemuseosta vuosia sitten ja jota oli huolella säilytetty.
Kun saavuttiin Oulun lentokentälle, niin havaittiin, että se oli viime kerrasta paljon laajentunut ja on nyt aivan kansainvälistä luokkaa. Bussi numero 8 sekin tuli ajoissa ja kohta oltiin jo kotona, jossa odotti 23 lukematonta Kalevaa ja 3 Suomen kuvalehteä. En ollut muistanut katkaista Kalevan tuloa, mutta mielellään niitä lueskelen varsinkin kulttuurisivuja. SK:n piilosanat ja ristisanatehtävät ovat aina haasteellisia. Siinä sitä onkin puuhaa muutamaksi päiväksi sopeutua kotioloihin.
Kustannusten yhteenveto 23 vuorokauden matkasta yhtä henkeä kohden:
kaikkinensa 1885 €, josta matkojen osuus 500 €, majoituksen osuus 708 € ja
ruoan ja ostosten osuus 680 €.
Teksti: Kaarina Kaukoranta
Kuvat ja videot: Juhani Kaukoranta ja Kaarina Kaukoranta