Matkapäiväkirjat

Praha 8.- 15.10.2014

Keskiviikko 8.10.

Koska Oulussa bussiliikenne on pantu kokonaan uusiksi ja monien mielestä huonompaan suuntaa, ei meidänkään ennen niin hyvä yhteys bussi n:o 19 enää mennyt lentokentälle. Mitään lentokenttäbussiahan ei varsinaisesti olekaan, mutta nyt bussi liikennöi lentokentän ja Heikinharjun väliä. Olisimme päässeet bussia kaupungissa vaihtamalla kentälle, mutta olisimme joutuneet lähtemään aikaisin liikkeelle, kun aikatuluista ei saatu selkoa netistäkään. Ratkaisimme asian kävelemällä asuinalueemme taksiasemalla ja sieltä saimme ajopelin allemme nopeasti, muttei niin halvalla. 18,5 km:n matka maksoi 35,10 €. Sää oli Olussa selkeä.

Lento Helsinkiin lähti 11:45 ja perillä sateisella Helsinki-Vantaan lentoasemalla olimme klo 12:50. Olimme ottaneet tämän lennon sen halvan hinnan (29 €) vuoksi, vaikka turhan paljon aikaa jäikin lentoasemalla viettämiseen. Prahan lento lähti vasta klo 19:10, joten n. 6 tuntia tapoimme aikaa kentällä. Olisimme päässeet samaan hintaan myöhemmälläkin koneella, mutta vain tunti olisi jäänyt lennon vaihtoon. Ei kuitenkaan huolta, sillä älypuhelimemme ja baarit viihdyttivät meitä. Ja tulivathan Jyväskylän tuttavammekin jo neljältä ja niin juttuseuraa löytyi kun vaihdoimme kuulumisia. Maunolla ja Meerillä oli reppujen lisäksi yksi yhteinen matkalaukku, mutta sekin saatiin mukavasti Norwegianin Bag Dropilla lähtemään matkalle. Automaatit helpottavat ja nopeuttavat check-in-toimintoja. Jussilla ja minulla oli kuten tavallista vain reput. Suorat menopaluulennot Praha-Helsinki-Praha maksoivat Norwegianin koneella vain 140 €.

Lento lähti myöhässä klo 19:40 ja olimme Prahassa sikäläistä aikaa klo 20:55. Kelloja oli siirrettävä tunti taaksepäin. Suomessa olin etukäteen ottanut selville, miten edullisesti ja parhaiten pääsisimme hotellillemme. Kaikki menikin suunnitelmien mukaan. Kentältä lähti kohta bussi 100 metroaseman Zličín pääteasemalle ja sieltä metrolinja B hotellimme lähellä olevalle asemalle Anděl. Bussissa seniorimaksu oli 40 korunaa ja metrolippu 16 korunaa eli yhteensä 2,24 €. Korunat saa euroiksi jakamalla sadalla ja kertomalla neljällä eli 4 % korunoista.

Vaihdoimme kioskista kolikoita. Olimme ensimmäistä kertaa ostamassa prahalaisesta automaatista lippuja, eikä meiltä tahtonut onnistua. Selvisi, että tuhlaisimme aikaa rikkonaiseen koneeseen. Viereisessä homma hoitui, mutta hieman monimutkainen systeemi oli.

Kentällä odottamassa bussi 100:aa	Juoksujalkaa terminaaliin Ivan Komárek: Maratonci, Marathoners 2012

Kun tulimme metrosta kadulle, oli hieman hankala tajuta, missä kartalla olemme, mutta pienen kävelymatkan jälkeen löysimme Karla Englisen varrelta majapaikkamme: neljän tähden Aparthotel Angel. Meidän piti heti maksaa. Ajattelimme, että kukin maksaa omalla luottokortillaan, mutta vain Jussin Visa-kortti kelpasi. Heillä oli kuulema niin vanhanaikaset päätteet, etteivät meidän kortit kelvanneet. Eipä olisi moista osannut ennakoida, kun sentään paljon olemme korttejamme höylänneet pitkin maailmaa. Onneksi kuitenkin pankkiautomaatit hyväksyivät korttimme. Hotellimaksu neljän tähden asunnostamme maksoi vain 533 € eli henkeä kohden vain parikymppiä per yö. Rakennus oli siisti ja ilmeisen uusi. Huoneistossa oli makuuhuone ja valtavan kokoinen olohuone minikeittiöineen. Lattia oli parkettia, seinät siistit ja kylpyhuone ja keittiö nykyaikainen. Hassua oli vain, että vaikka lattiatilaa oli runsaasti, niin ruokapöytä oli suhteessa pieni neljälle. Ruokailuvälineitäkin oli vähän - juuri ja juuri neljälle. Vaikka asunto oli suuri ja siisti, niin kolkohko se kyllä oli. Ei ollut tauluja kuin yksi ja valotkin olivat heikot.

Hotelli sijaitsi erittäin hyvällä paikalla. Likellä oli modernia liikehuoneistoja, elokuvateatteri, iso tavaratalo ja paljon baareja. Hotellirakennus oli myös toimistokäytössä. Alhaalla vartija valvoi kulkemista monitorista. Turvallista siis.

Koska oli myöhä, emme lähteneet minnekään vaan asetuimme yöpuulle. Pientä purtavaa ja juomaa oli mukana, joten senkään vuoksi ei tarvinnut lähteä ostoksille, vaikka lähistöllä oli kauppa auki 24 h.

Metrolinjalla B	Hotellimme lähistö modernia

Torstai 9.10.

Aamulla lähdimme käväisemään lähikauppaan ostoksille. Ostosmatka venyi kyllä kymmentuntiseksi, sillä mitäpä sitä turhaan lähtisi kantamaan ostoksia, kun samantien voisi jatkaa kaupungille ja siirtää kaupassa käynnin paluumatkalle. Janoa sammutimme läheisessä kansankapakassa, jossa iso tuoppi olutta maksoi vain euron. Vaikken ole oluen ystävä, niin tsekkiläinen olut on kyllä hyvää ja maineeltaankin maailmankuulua. Tsekissä syödään lihaa, makkaraa ja juodaan olutta. Virvoitusjuomat ovat kalliimpia. Hanavettä voi vapaasti juoda ja sekin on hyvää. Kapakassa sai tupakoida vapaasti.

Jatkoimme matkaa kohden Prahan kahtiajakavaa Vltavajokea (saks. Moldau) ja  Palacký -siltaa kävelemällä Lidická-katua. Koska emme olleet aamulla muuta kuin juoneet kahvit, sammutimme pikkunälän kadun varrella olevassa pikku ravintolassa. Tästä tulikin meille vakiopaikka, sillä söimme siellä kolme kertaa ja aina samassa pöydässä.

Ensimmäiset vaan ei viimeiset tsekkiläiset oluet (1 €)	Kantapöydässämme päivänkeitto

Kantaravintolan edustalla Lidická-kadulla	Palacký -silta

Katu jatkui Masarykovo nábřežína. Muistelin aikaa, jolloin olin vuonna 1971 majoittunut yhteen laivahotelliin. Tuskin sitä enää oli. Katukin oli silloin eri niminen - ellen väärin muista niin Gottwaldovo nábřeží kommunistipresidentin mukaan. 

Vesitornin vieressä oli funktionalistista arkkitehtuuria oleva Mánes, taiteilijoiden näyttelyhalli. Se näytti suljetulta. Rakennukseen kuuluu renessanssiajan vesitorni.

Rantakadulla	Laivaravintola - taustalla Mánes ja vesitorni

Kahvinautinnolla laivaravinolassa	Mauno kuin laivan kapteeni

Meeri rantakadulla	Rantakadun talon kaunis koristelu

Katerinan kirkko sinistä taivasta vasten	Ihmiset nauttivat keäisestä säästä puiston rauhassa

Matkalla ajauduimme kauniisiiseen puistikkoon, jossa kaupunkilaiset istuskelivat nauttimassa hienosta säästä. Taivas oli täysin pilvetön. Vieressä kohosi korkeana yksi monista kirkoista. Niistä oli suunnistuksessa apua, kun ne oli aina merkitty kartaan. Olin imuroinut kännykkään pdf-muotoisen Praha-kartan (free-map.pdf). Siihen oli merkitty metrot ja raitiovaunulinjat, kirkot ja muut nähtävyydet. Suosittelen. Se käsitti kuitenkin vain keskustan alueen, joten joskus jouduimme sen reuna-alueelle ja silloin oli otettava hankalampi paperikartta esille.

Siltoja, kirkkoja ja patsaita Prahassa on runsaasti. Jussi otti minusta kuvan Josef Jungmannin (1773-1847) patsaan juurella. Jungmann oli runoilija, kielitieteilijä ja johtohahmo Tšekin kansalliselle heräämiselle. Häntä pidetään tšekin kielen  luojana.

Minä Josef Jungmannin patsaalla, Josefia ei näy	Kukkaloistoa Václavin aukiolla Takana Kansallismuseo

Suunnistimme Václavin aukiolle (Venceslaus), Prahan sydämeen. Se ei oikeastaan ole aukio vaan pitkä bulevardi muistuttaen Pariisin Champs-Elyseetä. Vuonna 1968 ns. Prahan keväänä osoitettiin mieltä Neuvostoliiton panssarien vyöryessä sen kaduilla ja vuonna 1989 taas kommunismin päättymistä.

Václavin aukion päässä on Kansallismuseo. Kävelimme melkein sinne. Matkamme aikana monesti alitimme aukion metrolla väliä Mustek - Museum. Aukiolle oli pystytetty Rubikin kuutiota muistuttava ulkopaviljonki Designblok, jonne saattoi kiivetä. Prahassa oli viikollamme Prague Design and Fashion Week. 7.—12. 10. 2014. Häkkyrä symboloi Prahaa luovana kaupunkina, joka ei ole pelkkä kuollut museo. Toisesta päästä aukiota lähtee kävelykatuja - ihmisvilinää lokakuusta huolimatta. Levähdimme aukion katukahvilssa.

Václavin aukio ja Designblok	Václavin aukion viehättäviä hotellirakennuksia

Kävelykadun terasseja	Ihmisvilinää kävelykadulla

Pääkohteemme oli heti ensimmäisenä päivänämme Vanha kaupunki Staré Mesto ja Stare meston aukio Staromestské námestí, joka on toiminut aikoinaan torina.

Vanhan kaupungin kapeat kadut	Stare Meston aukio

Týnin kirkko	Jan Husin muistomerkki

Astronominen kello	Minuuttitalo

U Dvou koček	ja sen nälkäiset asiakkaat

Kuvasimme ahkerasti aukiota. Sen reunassa oli info-piste, josta haimme menovinkkejä. Varsinkin Jussia kiinnosti ainoastaan seuraavana iltana esitettävä suurenmoinen Aida, mutta vain kaksi lippua oli enää jäljellä ja nekin erillään. Samana iltana olisi lähistöllä Kansallisessa marionettiteatterissa Mozartin Taikahuilu. Lippujen hinta arvelutti meitä, sillä ne olisivat olleet yli 30 €.

Kun sitten kävelimme kohti Kaarlen siltaa, niin kohdalle osui nuoli, joka osoitti marionettiteatteriin. Päätimme käydä kuitenkin vilkaisemassa paikkaa, kun kerran osui kohdalle. Kohta oli alkamassa klo 18 näytös, joten saimme tingattua liput yhteishintaan 70 € eli huomattavasti normaalia halvemmalla. Maksoimme euroilla. Eurolla saattoi maksaa monessakin paikassa ja usein hinnat ilmoitettiin sekä korunoina että euroina.

Teatteriesitys oli ennennäkemätön elämys ainakin minulle. Se oli huvittava versio Taikahuilusta. Paitsi naruista liikuteltavia nukkeja, oli myös liikuteltavia puuhahmoja, joiden suut hauskasti avautuivat laulun mukaan. Koska istuimme edessä, näimme myös osan ihmisistä, jotka naruja vetelivät. Tuli sellainen ihmeellinen näköharha, että he näyttivät jättiläisiltä. Johtui tietysti siitä, että näyttämö oli tavallista pienempi ja nuket myös oikeita ihmisiä pienempiä. Prahassa oli paljon marionetteihin keskittyneitä kauppoja niinkuin Venetsiassa naamioihin.

Kun tulimme teatterista, oli tulut jo pimeää. Kävelimme nyt Kaarlen sillan päähän, jossa oli paljon kauniita kirkkoja. Kaarle IV:n patsas oli hallitseva sekä tietysti Kaarlen sillan portti.

Kaarlen sillan portti	Kaarle IV	Pyhän Franciscus Assisilaisen kirkko

Koska Jussia edelleen kiinnosti Aida, niin ajattelimme poiketa oopperataloon. Koska emme olleet katsoneet kartasta, missä se oli, niin poikkesimme kotimatkalla rantakadulla kahteenkiin väärään paikkaan kysymään, josko rakennus olisi oopperatalo. Näyttivät nimittäin siltä. Väärinkäsitys kääntyi hyödyksi, sillä samalla saimme vilkaista Konserttitaloon, jossa oli alkamassa filharmonikkojen konsertti sekä Kansallisteatteriin. Oopparatalo olikin lähellä Kansallismuseota, joten aioimme siirtää siellä käynnin seuraavaan päivään.

Kun kaupunki kylvi iltavaloissa, oli se hurmaavan kaunis. Kävelimme joen rantaa pitkin kohti hotelliamme ja ruokaostoksille. Osoittautui, että respan suosittelema kauppa oli pieni ja valikoima vähäinen. Emme vielä silloin olleet tajunneet, että lähempänäkin oli kauppoja. Iso tavaratalo oli iltakymmeneen asti auki. Kymmeneltä panimme jo nukkumaan, sillä olimme näin ensimmäiseksi päiväksi kävelleet ja nähneet ylen paljon.

Perjantai 10.10.

Lähdimme ostamaan Maunon kameraan uusia pattereita. Nyt sitten hoksasimme aivan kulman takana suuren tavaratalon Nový Smichov Shopping Center. Huomattiin, että ruokakauppa oli suuri ja sinne aioimmekin myöhemmin mennä ruokaostoksille.

Nový Smichov Shopping Center	Ratikkalippuja ostamaan

Päivän ohjelmaksi oltiin suunniteltu Linnan aluetta Hradčany. Menimme sinne raitiovaunulla, mutta hävettää tunnustaa, että ilman lippua. Olimme jotenkin kuvitelleet, että lipun saa kuljettajalta kuten bussissa, mutta kun tarjosin rahaa, niin kuljettaja vetäisi tylysti lasilevyn väliimme. Ei auttanut kuin istua paikalle ja toivoa, ettei tarkastajaa näkyisi. Linja oli numero 12 ja sillä pääsimme Pyhän Nikolauksen kirkon aukiolle..

Heti ulos tultuamme menimme keltaiselle automaatille ostamaan liput valmiiksi. Automaatti rankaisi meitä pinnareita ja jätti tulostamatta yhden lipun. Tavallinen lippu maksaa 32, seniorilippu 16 korunaa eli 0,64 euroa. Se on voimassa kaikissa liikennevälineissä 90 minuuttia. Kun metroissa ei ole porttia, niin yhdellä leimaamisella pääsee useampaan kulkuneuvoon. Muistaakseni Berliinissäkään ei ole portteja. Pariisin metroasemilla on portit ja siksi joka portilla on leimattava uusi kortti, koska muuten ei pääse sisään.

Meeri ja minä käväisimme Nikolauksen kirkon sisällä. Maksettiin sisäänpääsy, mutta kun sitten oviaukolla lipun tarkastaja kysyi lippua, en mistään löytänyt omaani. Tutkin jokaikisen lokeron, liivin ja housun taskut ja vihdoin menin sanomaan lippuluukulle, että maksoin kaksi lippua. Hän sanoi, että se oli kahden hengen lippu. Eikö nyt lipun tarkastaja voinut siitä huomauttaa, kun ketään muita kuin Meeri ja minä ei sillä hetkellä ollut paikalla ja antoi minun tonkia olematonta lippua esiin. Kahden hengen lippu maksoi 2 x 70 Kč. Myöhemmin huomattiin, että usein liput olivat kahdelle hengelle. Miksiköhän?

Pyhän Nikolauksen kirkon sisällä	Kultaista pintaa paljon

Pyhän Nikolauksen kirkon takaa	Ylöspäin

ja ylöspäin	Perillä Hradčanské-aukiolla

Linnan alueelle vievät pitkät portaat. Olimme kuumissamme päästessämme Hradčanské-aukiolle. Aloimme heti tarkastella opaskirjan avulla, mikä on mikin rakennus ja hyvinhn ne sieltä löytyivät. Linnan kultaisen portin pielessä seisoi kaksi vartiosotilasta. Portita pääsi linnan pihalle ja sieltä näkyikin Pyhän Vituksen katedraalin mykistävän korkeat tornit. Aukiolla oli Swarzenbergin palatsi, Toscanalainen palatsi, Arkkipiispan palatsi ja sen vieressä Sternbergin palatsi, jota emme kyllä löytäneet. Siellä olisi ollut nähtävänä vanhojen mestareiden töitä. Häikäistyneenä kaikesta komeudesta emme huomanneet opasteita, joten lähdimme aivan väärään suuntaan. Meillä oli niin paljon muuta katseltavaa..

Se, että etsimme Sternbergin palatsia väärästä suunnasta ei haitannut, sillä jouduimme pikkukadulle, jolta juuri komeasti marssi vartioiden komppania vahdinvaihtoon. Ilmekään ei pojilla värähtänyt, vaikka aivan vierestä marssivat. Palasimme aukiolle ja parahiksi oli alkamassa vahdinvaihto (video), jota suuri joukko turisteja oli jo kerääntynyt katsomaan. Tavan mukaisesti ihmiset kuvauttivat itseään vahtisotilaiden vieressä. Sotilaat marssivat portista sisään jonnekin ja saimme odotella tovin, ennenkuin he tulivat sieltä ja tekivät opitut vaihtokuviot.

Väärään suuntaan	Perillä linnan aukiolla

Swarzenbergin palatasin firenzeläistyyliset seinäsgraffitit	Vahdinvaihtoon - Turisti ei kuulune komppaniaan :-)

Muistojen suihkukaivo linnan pihalla	Linna piha

Menimme linnan pihalle sivukäytävästä. Pihalla oli se muistojeni suihkukaivo, josta minulla oli valokuva vuodelta 1971 (kuva). Halusin, että minut kuvattaiin samassa paikassa.

Info-pisteen edessä oli hintatiedot erilaisista mahdollisuuksista tutustua alueeseen. Valitsimme Circuit B:n, joka maksoi 125 Kč (senior). Menimme ostamaan lippua. Jonoa oli. Juuri, kun olisimme seuraavana jonossa, edelliset asiakkaat alkoivat vasta siinä miettimään valintojaan ja aikaa paloi. En ymmärrä, että ihmiset eivät osaa valita etukäteen, kun hinnat olivat niin selvästi esillä pihamaalla. Meidän lipun ostomme kesti alle minuutin.

Lipulla pääsi Vanhaan kuninkaan palatsiin, jossa ei saanut kuvata, Pyhän Yrjön palatsiin, Golden Lanelle ja Pyhän Vituksen katedraaliin. Näistä viimeksi mainittu oli loistavin. Notre Dame jää mielestäni toiseksi - niin korkea ja loistava kirkko oli. Golden Lanen pikkuiset käsityöläisten asunnot kuten esim. alkemistien laboratorio olivat mielenkiintoiset. Rakennusten toisessa kerroksessa oli esillä erilaista sotakalustoa kuten haarniskarivistöjä. Turisti olisi päässyt itse ampumaan varsijousella, muttei kukaan meistä ollut innokkas ampumaan mitään.

Pyhän Vituksen katedraali ulkoa	ja sisältä	Maalauksia runsaasti

Pyhän Vituksen katedraali takaa	Pyhän Yrjön basilica

Pyhän Yrjön basilica	Golden Lane, kultainen kuja

Koominen panssarimiehistö vitriinissä	Praha linnan alueelta nähtynä

Välillä levähdimme pihan ravintolaterassilla (U Kanovniku) juomalla rommitotit (80 Kč). Sää oli hieman viileämpi kuin edellisenä päivänä, joten toti oli sopiva lämmittämään. Ravintolan sisäänkäynnin vieressä täti grillasi makkaroita ja tuoksu houkutteli meitä niin, että kipaisimme ostamassa hod-dogit. Makkara oli todella pitkä ja sämpylä ihanan lämmin. Viimeisenä tutustuimme Golden Laneen. Sieltä laskeuduimme alas kaupunkiin nyt vanhoja portaita pitkin.

Vanhoja portaita myöten alas	Malostranská-metroasemalla

Kävelimme Malostranská-metrolle, josta matkustimme A-linjaa Museum-asemalle. Ooppera oli nimittäin sen lähettyvillä. Kävimme nyt kysymässä, olisiko peruutuslippuja Aidaan, mutta ei. Seuraavana iltana olisi kyllä balettia Amerikana III. Tilaa oli jopa halvimmillekin paikoille. Ostettiin Jussille ja minulle 145 Kč (5,80 €) liput. Samalla reissulla joimme kahvit Kansallismuseon kahvilassa ulkona.

Palasimme hotellille metrolla ensin Museumilta A linjaa seuraavalle risteävälle Mustek-asemalle ja sieltä B-linjaa Andel-asemalle. Metrolinjoja Prahassa on kolme A, B ja C. B ja A risteävät Mustek-asemalla ja A ja C Museum-asemalla. Näitä käytimme hyväksemme siirtyäksemme nopeasti paikasta toiseen. Usein kyllä kävelimme. Metroasemat ja itse metrot ovat moderneja ja siistejä. Ruokaostoksia teimme Andel-aseman katutasolle ilmestyneeltä torilta - paprikoita, makkaraa, savukylkeä, hunajaa, leipää. Kaikki oli uskomattoman halpaa.

Sormet vain kiinni luihin	Lähikauppa Nový Smichov

Asunnolla pelasimme korttia paitsi korttipelejä ymmärtämätön Jussi. Hän sai hyvän tilaisuuden viihtyä twitterissä. Tuli nälkä ja palasimme samaan ravintolaan, jossa edellisenä päivänä olimme syöneet keitot. Nyt saimme matkamme parasta ruokaa. Marinoidut savukylkiluut ja uuniperunat maistuivat ja sitä oli paljon. Annoksen hinta oli vain 180 Kč (7,20 €). Sekaannuksen takia Maunolle ei tuotukaan ruokaa, mutta annokset olivat niin isot, että niistä riitti jakaa. Jussi söi vielä tässä vaiheessa kanaa, mutta kyllä myöhemmin rohkaistui käsillä syötävistä ripseitä hänkin. Sitten nukkumaan.

Lauantai 11.10.

Nyt meillä oli paljon ruokatavaraa, joten teimme oikein tuhdit aamupalat. Samalla raitsikalla 12 ajoimme taas Nikolauksen kirkolle ja sieltä etsimme rannasta Franz Kafka-museon (sisäänpääsy 120 Kč). Itselleni Kafka oli nuoruuden ihastus, lähinnä tietysti hänen kirjojensa kautta, mutta osansa lienee hänen tummissa silmissään.

Joen rannalla Kafka-museon takana	Joutsenet viihtyvät Vltava-joessa Kaarlen silta takana

Museon pihalla oli koominen patsas. Vihreät miehet liikuttelivat lanteitaan ja pissailivat lammikkoon (video). En löytänyt mitään yhteyttä Kafkaan, tuohon kurkkumätään kuolleeseen juutalaiseen kirjailijaan. Itse museossa oli kuvia, käsikirjoituksia ja muuta tietoa. Yläkerrassa pyöri video, jossa kuva oli vääristynyt välittäen kafkamaisen epätodellisuuden tunteen. Sain myös itse kokea kafkamaista tunnetta, kun jäin tankkaamaan Kafkan saksankielistä kirjettä isälleen, niin huomasin muun seurueeni kadonneen. Näytti siltä, ettei museo enää jatkunut siitä, joten oletin heidän kyllästyneen ja lähteneen pois. Kävin pihalla ja jopa kadulla, mutten nähnyt heitä. Palasin takaisin eikä sielläkään ollut heitä. Oli soitettava kännykällä. Selvisi, että siinä seinässä, jonka luulin olevan umpinainen, olikin takareunassa aukko, josta museo jatkui. Sainpa siis kokea aitoa ahdistusta museossa, mikä on katsottava tässä yhteydessä positiiviseksi kokemukseksi.

Franz Kafkan museo	Museon pihan pissaavat miehet

Kun alakerran myymälässä katselimme ostettavaa ja ostimmekin jotain, niin nainen sanoi meidän saavan täältä puoleen hintaan liput Mucha-museoon. Muchan kortteja olimmekin jo ostaneet ja ihastelleet niitä. Muchan museoon pääsimme hintaan 80 Kč.

Kadulle tultaessa huomasimme, että vastapäätä oli sotamies Sveijkin ravintola. Se ei ollut kuitenkaan se, jota olin silloisten ystävieni kanssa v.71 etsineet, kyselleet ja viimein luovuttaneet. Tämä oli aukaistu v.2004. Itse asiassa noita Sveijk-ravintoloita oli muuallakin kaupungissa. Viereisiin pöytiin kannettiin hyvän näköisiä bradwursteja, joten tilasimme niitä mielenkiinnosta. Ne maistuivatkin hyvälle oluen kanssa. Ravintolassa muistelimme, miten aikoinaan katsoimme TV.stä mainiota sarjaa sotamies Sveijkistä ja miten sitä olisi mukava vielä nähdä.

Sotamies Sveijkin ravintola	Ravintolan sisällä

Olimme jo monesti olleet menossa Kaarlen sillalle. Torstai-iltana emme olleet viitsineet sitä ylittää, kun oli kova tungos. Nytkin sinne pääseminen viivästyi, sillä sillan korvassa yhytimme Filmiefektien museon Karel Zeman museum (140 Kč). Museo oli nopeasti katsottu. Kannatti kuitenkin käydä, sillä elokuvan ystävänä siellä oli monta mielenkiintoista yksityiskohtaa. Joihinkin laitteisiin saattoi laittaa itsensä likoon.

Meeri rohkeana Jules Vernen lentokoneessa	Vihdoin Kaarlen sillalla

Tungosta oli sillalla kyllä nytkin, mutta päivänvalossa sai parempia kuvia. Sillan merkittävin patsas lienee marttyyri Johannes Nepomukin patsas. Kerrotaan, että kuningas Václav IV surmautti papin ja hänet heitettiin veteen Kaarlen sillalta. Viisi tähteä kuvaa tätä paikkaa. Hauta on Vituksen katedraalissa. Siis sillaltakin on heitelty ihmisiä. Myöhemminhän Prahassa vastustajia oli tapana heitellä ikkunoista. Vasemmalla: Nepomukin patsas Yläpuolella: Sillan vankityrmä

Käveltiin Kaarlen sillan yli eikä tultu ryövätyksi. Matkaoppaissa varoitetaan juuri sillan taskuvarkaista. Olimme kyllä hyvin varautuneet eikä sitä paitsi tungos kuitenkaan ollut kovin suuri. Sillan toisella puolella menimme ostamaan lippuja Pyhän Fransiskuksen kirkosta, jossa esitettiin musiikkia iltaisin. Ostimme liput sunnuntain konserttiin. Liput Ave Maria-konserttiin maksoivat aika paljon eli 390 Kč. Samalla saimme valita paikat. Kirjoitin neljä Kaarina-lappua ja ne asetettiin paikoilleen varauksen merkiksi. Otimme puisista etupenkeistä paikat, mutta ehkä sittenkin olisi ollut parempi ottaa tuoleista. Virheen tulisimme huomaamaan myöhemmin, kun vääntelehdimme kovaa selkänojaa vältellen.

Suuntasimme Mucha-museolle, jonne meillä oli liput Kafka-museosta jo ostettuina. Kävelimme siksakia vanhaa kaupunginosaa pitkin. Kännykkäkartasta oli apua ja helposti museo löytyi hiljaiselta Panska-kadun pätkältä. Tsekkiläisen Alfons Muchan työt ovat koristeellisen kauniita, mutteivat imeliä. Jos en olisi ollut matkalla repun varassa, olisin varmaan ostanut hänen taidekirjan. Nyt oli tyydyttävä vain postikortteihin. Museossa katsoimme Muchan elämästä kertovan filmin.

V Cipu-ravintolassa	Oluttynnyrit esillä

Lähellä museota sivukadulta löysimme aidon kansanravintolan V Cipu. Syötiin kanaa ja porsasta. Juomaksi otimme pullon punaviinia Modry Portugal (180 Kč = 7,20 €). Paikka oli tunnelmallinen vaikka olikin kansanpaikka - ei kuitenkaan mikään räkälä. Tsekissä on ihan erilainen kulttuuri kuin meillä. Kuulimme myöhemmin tapaamaltamme opiskelijapoika Villeltä, että jokaisessa opiskeija-asuntolan alakerrassa on olutkapakka. Ihmiset juovat olutta päivisin lounastunneilla.Opiskelijat saattavat viedä oluen jopa luennolle niinkuin meillä otetaan mukaan kahvi. Oluessa on erilaisia asteita eikä niistä monikaan ole kovin humalluttava. Halpaa ja hyvää se kyllä on.

Meillä alkoi olla jo kiire oopperaan, joka alkoi klo 19. Saatoimme Maunon ja Meerin Mustekin metroasemalle, josta he pääsivät suoraan hotellillemme. Itse kipitimme Voclavin aukion halki oopperaan. Sali oli upea - juuri sellainen kuin oopperan kuuluu olla, ei niinkuin Helsingissä. Paikannäyttäjä katsoi lippuamme, mutta ohjasi meidät vikasuuntaan. Kun löysimme omat paikkamme 2. balkongilta, niin jotkut isot laitteet peittivät näkökenttämme. Odotimme, että esitys alkoi ja siirryimme paremmille paikoille, sillä tilaa oli paljon. Ilmeisesti nainen olikin tarkoittanut, että voisimme valita paikan paremmalta paikalta. Näin tekivät muutkin halpapaikoilla istujat. Meillä oli siis jos nyt ei ihan aitiopaikat niin sinne päin. Kaiken näki upeasti.

Tältä oopperassa tulee näyttää	Karttaopas johtaa :)

Amerikana III koostui kolmesta osasta. Ensimmäinen osa oli klassista balettia, jonka koreografia oli kuulluisan George Balanchinen, orkesteri soitti musiikkina Tshaikovskia. Toinen osa oli modernimpaa balettia, josta pidin paljon. Kolmas osa oli musikaalin tapainen baletti Leonard Bernsteinin musiikkiin. Kokonaisuus oli loistava ja niin korkeatasoinen, ettei kotona sellaisen katsomiseen ole mahdollisuutta koskaan.

Palasimme Nový Smichovin ostoksilla käynnin kautta asunnolle ja herkuttelimme juustoilla. Nukkumaan panimme väsyneinä, olimmehan taas kulkeneet ja nähneet paljon. Itse asiassa kahden ensimmäisen päivän aikana olimme kolunneet kaikki tärkeimmät nähtävyydet.

Sunnuntai 12.10.

Juutalainen kaupunginosa oli ohjelmassa tälle päivälle. Matkustimme metrolla Staroměstskán asemalle. Kadulle noustessa satuimme filosofisen tiedekunnan seinustalle, siihen paikkaan, johon oli pystytetty muistolaatta opiskelija Jan Palachille. Hän teki v.1969 polttoitsemurhan Václavin aukiolla. Olin katsonut juuri ennen matkaa 3-osaisen elokuvan Palava pensas, joka kertoo itsemurhasta ja siitä seuraavista tapahtumista. Elokuva oli hyvin tehty ja vaikuttava.

Hyvä fiilis metrossa	Juutalainen synagoga	Letnán puistoon kiipeämässä

Jan Palachin muistolaatalla	Letnán puistoon mennessä sillalta otettu kuva

Kävelimme synagogaa ja hautausmaata kohti. Aidan raosta näimme hautakiviä. Paikalla oli kuitenkin oikea turistiryysis, hinnatkin olivat sen verran korkeita, ettemme viitsineet ahtautua minnekään vaan ajattelimme nauttia aurinkoisesta päivästä kipuamalla Letnán puistoon joen toiselle puolelle. Sitä ennen joimme kahvit rannassa. Kukkulalla oli ennen seissyt Stalinin patsas, mutta nyt paikalla oli K.V. Novakin metronomi.

Letnán puistosta näkymä silloille	Letnán puistosta näkymä linnalle

Ylhäältä avautui kainiita kuvakohteita kaupunkiin ja joelle. Puisto oli vehreä, osassa jo hieman ruskaa, mutta kukat kukoistivat vielä. Seurasimme kukkulan rinnettä kohti Linnan aluetta. Komea kuninkaallinen kesäpalatsi oli matkamme varrella. Levähtelimme, vaelsimme hitaasti ja kuvasimme ahkerasti näkymiä. Míčovna palloloiluhalli renessanssityylisenä oli myös upea ilmestys.

Jusssi ihastelee	Syksyn ruskaa

Míčovna	Linnaa kohti

Vituksen katedraali	Linnan portti

Laskeudutaan alas	Ke Hradu-katu

Hradčanské-aukiolta laskeuduimme Ke Hradu-kadulle, missä oli paljon turistimyymälöitä ja mukavan näköisiä ravintoloita. Astuimme sisään ravintolaan Hostinec U Dvou slunců. Olimme jo uneksineet gulassista. Muistin syöneeni sitä vuoden 71 matkalla ja se oli silloin maittanut. Tosin silloin oli aika vaikea löytää ravintoloita ja muutenkin kaupunki oli aika ankea lukuunottamatta historiallisia nähtävyyksiä. Saimme gulassia, joka ei ollut keitto vaan kastike. Ruoan kanssa tarjotaan Prahassa aina tšekkiläistä leivästä tai perunasta valmistettuja mykyjä, jotka rehellisesti sanottuna eivät maistu miltään. Jätinkin ne yleensä syömättä. Tarjoilijanainen oli hyvin vilkas ja flirttaili meille. Hän halusi opetella suomalaista sanastoa meiltä, mutta tajusin, että hän kinusi hyvää tippiä. Aterian hinnat olivatkin nyt epätavallisen isoja yhteensä 1400 Kč tippimme kanssa. Ei se kuitenkaan tehnyt kuin 10,40 € nenää kohti juomineen. Ei siis mitenkään iso, mutta jotenkin Prahassa tulee sokeaksi noiden hintojen kanssa. Kun Suomessa käy hyvin syömässä, ei 50 € tunnu paljolta.

Laskeudutaan alas	Keskiaikainen ravintola

Kommunismin uhreille omistettu muistomerkki	Iltaelämää

Poikkesimme vielä sivukadulle keskiaikaiseen tyyliin sisustettuun pubiin sammuttamaan janomme mustalla oluella. Musta olikin parempaa kuin vaalea. Nerudova-kadulta laskeuduimme Karmelitska-kadulle aikomuksena nousta vielä Petřínin kukkulalle kiskoköysirataa pitkin. Matkan varrella kuvasimme kommunismin aikaa kuvaavan rikkonaisten miesten patsaan. Se oli omistettu kommunismin uhreille. Oli vaikuttava. Kukkulalle emme kuitenkaan enää innostuneet nousemaan, olimmehan juuri tulleet ylhäältä. Kävelimme asunnolle.

Olimme ostaneet kirkkokonserttiin liput. Lähdimme sinne metrolla. Konsertti pidettiin barokkityylisen Pyhän Franciscus assisilaisen kirkossa. Rakennus on ensimmäinen italiaistyylinen rakennus Tšekinmaassa. Sen arvokkaat barokkiurut ovat Prahan toiseksi vanhimmat urut ja kuuluvat Euroopan arvokkaimpiin. Merkittäväksi nuo urut tekee sekin, että itse Mozart sävelsi niillä Don Giovannin. Urut soivat kauniisti ja kauniisti esittivät aarioitaan sopraano ja tenori. Schubertin Ave Maria ja Bizet'n Agnus Dei kuulostivat todella kauniilta.

Iltaelämä Vanhan kaupungin kaduilla oli värikästä, mutta me painuimme metrolla kulmapubin kautta hotellille lepäämääm. Oltiin varmaan päivän aikana kävelty lähes kymmenen kilometriä.

Maanantai 12.10.

Lähdimme toiselle paikkakunnalle. Meitä kiinnosti  luukirkko Kostnice 70 km Prahasta itään Kutná Horassa. Sinne pääsee junalla tunnissa, jos valitsee sellaisen junan, joka menee suoraan. Lähdimme siis aamupäivällä rautatieasemalle Hlavní nádraží, jonne pääsi vaihtamalla linjoja B,A ja C pitkin tässä järjestyksessä. Asema osoittautui valtavaksi laitokseksi ja aikamme pällistelimme, minne tiskille ja mihin kerrokseen pitäisi suunnistaa. Toisessa kerroksessa oli kaunis vanha asemahalli.

Liput saimme mukavasti. Virkailija ehdotti meille ryhmälippua, joka edestakaisena matkana maksoi 565 Kč eli 5,65 € nokkaa kohti.Taas päivittelimme Suomen hintoja, kun tuolla hinnalla en edes käväisisi 3 km matkaa asunnostamme Oulun kaupungissa. Lähtöaika olisi klo 12. Emme kuitenkaan tienneet, miltä laiturilta juna lähtisi ja vielä piti käydä kysäisemässä. Laiturin paikka tulisi valotaululle näkymään vasta 15 min ennen lähtöä.

Meillä oli aikaa, joten lähdimme rakennuksesta ulos. Kävelimme istuskelemaan Sherwood-nimiseen ravintolaan ja joimme oluet, jottei jano pääsisi yllättämään. Tosin meillä oli aina repussa aamulla täytetty vesipullo. Hyvissä ajoin palasimme asemalle seuraamaan valotaulua. Aika kului, eikä laituripaikkaa näkynyt. Se tuli näkyviin vasta vajaa 10 min ennen lähtöä. Oli kiiruhdettava ja löydettävä oikea laituri. Kaikki meni kuitenkin kuin tanssi. Juna tuli ajoissa ja menimme oikeaan junaan, vaikka ei ollut hajuakaan mihin suuntaan pitäisi päästä.

Prahan vanha rautatieasema uuden yläkerrassa	Tätä en enää tarvitse

Junassa oli mukavasti tilaa. Meillä oli tuuria, sillä menimme loossiin, jossa istui kuin istuikin suomalainen vaihto-opiskelijapoika Ville. Matka sujui mukavasti, kun hän valaisi meitä, millaista on opiskelu Tšekissä. Hänellä oli vapaapäivä ja meidän onneksemme hän oli ajatellut myös katsastaa tuon luukirkon. Ville oli seuranamme myös Kutna Horassa.

Kutná Horan asemalta oli selvät ohjeet, miten pääsemme Kutná Horan esikaupunkialueella Sedlec olevalle luukirkolle. Piti vain kävellä vajaa 10-15 min. Matkan varrella pysädyimme kuvaamaan suurta Philip Morris -tehdasta. Ennen kirkkoa pistäydyimme hakemassa matkan varren infosta kartat. Nainen selitti meille, miten pääsisimme bussilla Kutna Horan keskustaan. Tuo oli arvokas tieto.

Mauno hintatietoisena	Pikku ravintola Kutna Horassa.

Luukirkon edustalla oli pieni hautausmaa. Mietin, että olivatkohan ne luuttomia vai mistä kirkon 40 000 luuta oli saatu. Kirkkoon sisäänpääsy maksoi 90 Kč eli 3,60 €. Ja olihan se nähtävyys! Kaikki koristeet, kattokruunut, vihkivesimaljat, vaakunat ja muut oli tehty pelkästään ihmisen luista. Lisäksi lasin takana oli suuria luupyramideja. Kirkko oli paremminkin kappeli kuin kirkko, sillä ei siellä mitään penkkejä ollut. Olin oikeassa - luut olivat todellakin viereiseltä hautausmaalta. Ihmiset olivat kuolleet joko ruttoon tai hussilaissotien aikana. Hautausmaa oli tietysti uusittu. Puunleikkaaja František Rint oli taiteillut kappelin 1700-luvun alussa. Seinätaulussa selitettiin, ettei ole kysymys kuolemalla koristelusta vaan kuolemamme muistamisen symbolisistisyydestä: "Remember the death".

Kutná Horan kartta	Remember the death

Kallomuodot täsmäävät :)	Kattokruunu

Kirkon jälkeen kävelimme bussipysäkille ja bussi n:o 1 saapuikin pian. Lippu maksoi vaivaiset 12 Kč. En osaa sanoa, kuinka pitkä matka oli, mutta kävellen se olisi kyllä ollut liian pitkä. Kutna Hora on Unescon suojelussa. Se on alkujaan syntynyt hopeakaivosten ympärille ja on ollut toiseksi suurin kaupunki Prahan jälkeen. Nyt se oli kyllä suhteellisen pieni parinkymmenen tuhannen asukkaineen. Upea goottilainen Pyhän Barbaran kirkko, valtavan iso jesuiittakoulu ja sen edustan patsasmuuri olivat kaupungin merkittävimmät nähtävyydet. Kun suunnistimme niitä kohti, niin poikkesimme pieneen vaatimattomaan ravintolaan oluelle. Join kahvin ja se tarjoiltiin samaan tapaan kuten muistin kymmenien vuosien takaa eli juomalasista sakkojen ollessa pohjalla.

Isompi pallo kuin Oulun rotuaarilla	Jesuiittakoulu ja patsasmuuri

Pyhän Barbaran kirkon tornit kuin raketit	Kirkon alttaritaulu

Pyhän Barbaran seinämaalaus	Mainari	Kirkon kullatut urut

Pyhän Barbaran kirkkoon pääsymaksu oli 60 Kč (seniorhinta). Kirkko näytti ulkoapäin kuin nousuun valmistautuva rakettijoukko terävien torniensa ansiosta. Sisällä oli rauhallista. Kutná Hora ei vaikuta kiinnostavan turisteja näin syksyllä. Kirkko oli kaunis. Toisaalta kun vilkaisin urkujen koristeiden taakse, niin puutahan nuo koristeet ovat ja ovat vain päältä maalattu kultavärillä. Näin saattaa olla useinkin ja siis meitä hämätään pintakiillolla.

Jesuiittakoulun ja kirkon viereisen muurin hahmot katsoimme tarkkaan ja taisimme kuvatakin kaikki. Muurilta oli kaunis näköala alas kaupunkiin ja kun huomasimme, että muurin kupeessa oli ravintolan terassi, niin menimme sinne. Houkutusta lisäsi se, että sieltä tuli jumalaiset tuoksut, sillä kokki grillasi sisäänkäynnin tuntumassa. Hän olisi ehdottomasti halunnut tarjota meille kalaa. Useampaan kertaan hän tuli esittelemään kalanpalasiaan, mutta pysyimme sitkeästi liharuokien ystävänä. Olin juuri ennen matkaa katsonut televisosta ohjelman, joka varoitti lihansyönnin haitoista. Mutta nyt oltiin Tšekissä ja täällä oli noudatettava tšekkiläistä teemaa: lihaa, makkaraa ja olutta. Ravintolan nimi oli U Varhanáře. Nyt liharuokamme oli kyllä kehnoa. Se oli huonosti kypsennettyä.

Meidän oli aika rientää juna-asemalle, sillä nopea juna lähtisi klo 17:59. Kävelimme reippaasti ja ninkuin aina Meeri ja minä etunenässä ja satuimme aivan ihmeen kaupalla bussipysäkille, juuri kun bussimme tuli. Auto kiemurteli pitkin kaupunkia ja pienoinen jännitys oli, josko se ehtisi asemalle. Olimme kuitenkin asemalla klo 17:50, joten juuri sopivasti. Luukirkkomatka oli pulkassa.

Tiistai 14.10.

Päivä omistettiin Prahan eteläosaan tutustumiselle kävellen. Kukkulalla on Vyšehradin linnoitus. Matkalla kuvasimme kubistitaloja. Missään muualla maailmassa niitä ei ole. Praha on ainoa. Oli aivan upea kesäinen ja aurinkoinen sää. Meillä ei enää ollut kiirettä nähtävyyksille.

Kubistitalon kolmiomuodot	Toinen löytämämme kubistitalo

Kukkalaatikot sopivat hyvin vanhoihin taloihin	Linnoitusmuurilla

Vyšehradin linnan muurilta Praha kuvattuna pohjoiseen	Vyšehradin linnan muurilta Praha kuvattuna etelään

Vyšehradin linnoitusalueen VCafe	Jussillakin on seuraa :)

Linnoitusalueella koululaislapset kulkivat ryhmissä tehtävämonisteineen. Turisteja meidän lisäksi ei ollut. Paistattelimme päivää linnoitusalueen VCafen terassilla. Paikka oli niin mukava, että muu osa alueesta jäi katsottavaksi toiseen kertaan. Oli vielä yksi täysi päivä jäljellä. Emme ehtineet linnoituksen hautausmaalle, sillä Maunolla oli treffit tyttärensä porukan kanssa astronomisella kellolla vanhalla torilla klo 13:30. Tytär sattui olemaan samaan aikaan Prahan matkalla. Kiiruhdimme Vyšehradin metroasemalle ja olimme kellon edessä sovittuna aikana. Olimme aukiolla jälleen ties monennenko kerran.

Suurkaupungin varjopuoli	Turisteille ihmeteltävää

Jätimme Jussin kanssa perheen torin ravintolaan keskenään seurustelemaan ja lähdimme syrjäkujille. Istuimme vähän aikaa Franz Kafkan ravintolaterassilla, mutta kyllästyimme. Löysimme pieneltä kadulta Veleslavínova opaskirjassakin mainitun The Pub-ravintolan. Sen pienessä katupöydässä söimme valkosipulikeiton ja joimme kahvit. Kävimme sisällä katsomassa, miltä näyttää oluen itsepalvelu pöydissä. Pöydissä on hanat, josta saa laskettua oluen kuin bensa-asemalla ja laskutus hoituu kosketusnäytöllä. Minulle tuli mieleen lehmien juoma-automaatit navetassa.

Maunon tyttären perhettä	Jussi ja valkosipulikeitto

The Pubin moderni juottola	Jos jonoa ei ole, on se itse luotava

Palasimme omalle hotellialueellemme ja sen mainioon ravintolaan, josta meille oli jo kehittynyt kantapaikka. Sitä ei varmasti mainita missään turistioppaassa, eikä sinne moni turisti edes huomaa tulla, on se niin vaatimaton. Sen ruoka oli erinomaista ja meitä tunnelma viehätti. Ribsit - marinoidut savukylkiluut maistuivat nyt Jussillekin. Menimme sulattelemaan puolen kilon liha-annosta hotellille.

Jo moneen kertaan olimme aikoneet kuuluisaan olutaravintolaan U Fleků. Muistan, kun kävimme siellä Itä- Euroopan automatkallamme silloin kauan sitten. Sieltä sai mustaa olutta. En maistanut sitä silloin, mutta nyt maistoin ja hyvää oli. Lähdimme ravintolaan n. klo 19. Paikka on suunnattoman suuri käsittäen useita huoneita. Kaikkiaan sinne mahtuu 1200 ihmistä. Se on ollut toiminnassa vuodesta 1499. Ravintolan yheydessä on museo ja kabaree, mutta emme käyneet niissä. Ravintolan tunnelma (video) oli lähes katossa. Se oli tupaten täynnä ja meille juuri ja juuri löytyi pöytä perältä. Haitarinsoittaja viihdytti, ihmiset taputtivat ja nauroivat. Kaikilla tuntui olevan hauskaa. Yksi tarjoilija kantoi tarjotinta, jossa oli kahdenlaista likööriä, naisille hunajalikööriä ja miehille becherovkaa. Emme osanneet kieltäytyä eikä se edes paljon maksanut.

Lähiravintolan ripsit	U Flekůn musta olut

Keskiviikko 15.10.

Päivä alkoi shampanjalla ja täytekakulla. Oli nimittäin Maunon syntymäpäivä. Koska lentomme kotimaahan lähtisi vasta klo 20:55, meillä oli koko päivä aikaa pyöriä vielä Prahassa. Vietimme hotellilla aikaa klo 11 asti, jolloin asunto piti luovuttaa. Olimme tyytyväisiä majapaikkaamme. Vaikka yhtenä aamuna lämmin vesi loppui ja yhtenä päivänä keittiön lamppu räjähti polttaen sulakkeet, niin 10 minuutissa korjaaja tuli paikalle. Jätimme reput respaan säilöön ja lähdimme kaupungille seikkailemaan. Ostimme päiväliput 55 Kč eli 2,20 €. Hyppäsimme ensimmäiseen ratikkaan ja kuljimme lähes niin pitkälle kuin se meni. Meillä oli tarkoitus matkustella ympäri kaupunkia, jotta näkisimme muutakin kuin vain historiallisen Prahan. Vaihdoimme toiseen ratikkaan ja tulimme aivan uudelle alueelle. Kun saimme kylliksi ratikalla ajosta, etsimme lähimmän metron ja matkasimme Vyšehradin hautausmaalle, joka edellisenä päivänä jäi näkemättä, kun innostuimme istuskelemaan auringossa.

Raitiovaunu 12:sta linjaan 8 vaihto jossain	Vyšehradin kukkulalla

Kävelimme taas ylhäällä kukkulalla ja ihastelimme näkymiä kaupunkiin ja joelle. Istuimme puistonpenkillä ja söimme eväät. Hautausmaa oli kauniin Pietari Paavalin kirkon kupeessa. Hautausmaalle on haudattu monia kuuluisuuksia: Antonín Dvořák, Bedřich Smetana, Alfons Mucha. Löysimme muut, mutta Muchan hauta jäi löytymättä. Ihmettelimme, aluksi, että miten niin monen kuolleen etunimi on Rodina, kunne tajusimme, että kysymyksessä oli sukuhauta. Nimiä eikä kuolinaikoja ollut, vain Rodina ja sitten suvun nimi.

Meiltä oli vielä katsomatta wieniläistyyliset jugendtalot. Sinne päästäksemme matkustimme  Jiřího z Poděbrad-metroasemalle. Meille avautui aivan uudenlaiset katunäkymät. Iso televisiotorni oli kulman takana. Näimme hyvin erikoisen ja modernin näköisen Pyhän Sydämen kirkon. Kirkkopuiston reunalla oli torikauppiaita. Missään enkä koskaan ole nähnyt niin komeita ja isoja kukkakaaleja.

Pyhän Sydämen kirkko	Komeita vihanneksia

Kävelimme suurta Vinohrady- puistikkoa kohti, koska sen lähikaduilla noita jugendtaloja olisi. Ja olihan niitä kokonaisia kortteleita. Minua on aina viehättänyt katsella taloja varsinkin, kun ne ovat kauniita. Jugend-tyyli on selkeää, sen koristelu pohjaa luontoon. Kuvittelisin, että katon torneissa olisi mukava asua. Prahassa talot ovat hyvässä kunnossa.

Wieniläistyylisiä jugendtaloja	Väreillä leikkiä

Palasimme U Flekůun syömään. Nyt kansaa ei ollut paikalla niin paljon kuin illalla oli ollut, mutta haitarimies kyllä soitteli. Niitä olikin useampia. Tilasimme makkaraa, keitetyt perunat ja hapankaali -annoksen. Meeri oli hövelillä päällä ja tarjosi. Hänellä oli korundoja eniten jäljellä. Palasimme hotellille hakemaan tavaramme ja matkustamaan Suomeen.

Näitä olisi jaksanut ihailla loputtomiin	U Fleků ja terveysruokaa :)

Teimme saman matkan lentokentälle kuin sieltä viikko sitten tultuamme. Lähdimme klo 18 Andelista metrolla Zličín- metroasemalle, joka on B-linjan pääteasema, jossa olimme klo 18:15. Sieltä odotimme bussia 100 kymmenisen minuuttia ja ihme ja kumma, alkoi ripsiä vettä. Ei ollut ensi kerta, kun sateettoman loman lopussa alkoi sataa. Olkoon se vertauskuva kyynelille, kun pitää lähteä. 2,20 €:n päivälipulla matkustelimme koko päivän kaupungilla ja samalla jopa lentokentälle asti. Kentällä olimme klo 18:40. lento lähti klo 20:55.

Nyt lähes viikon olemme kotona syöneet kasvispitoisia ruokia ja siirtyneet maitolinjalle. En silti usko, että tšekkiläiset olisivat sen sairaampia kuin mekään. Ei noista ruoka-aineiden terveellisyyksistä aina tiedä. Hyvin vatsani voi Prahassa. Matkustettaessa on aina yksi kokemus syödä maan tavalla, mutta kyllä Prahan kauneudesta nauttiminen on se merkittävin kokemus.

Teksti: Kaarina Kaukoranta

Kuvat ja videot: Juhani Kaukoranta ja Kaarina Kaukoranta

Matkapäiväkirjat