Kiova 16.-21.8.2017

Keskiviikko 16.8. Oulu-Helsinki -Riika-Kiova

Meillä ei aamulla ollut kiirettä, sillä Norwegianin lentomme Helsinkiin lähti vasta 11:45. Herätys oli siis vasta 8:30. Bussi 8:lla oltaisiin sitten hyvissä ajoin lentokentällä. Ehdittiin hyvin nauttia aamupala, pakata eväät ja tarkistaa reppumme. Matkavaluuttaa ei meillä ollut, sillä hryvnia (UAH) ei ole vaihdettava valuutta. Oltiin selvillä, että matkalla jouduimme treenaamaan 30:llä jakamista. Viisumia ei enää Ukrainaan tarvita. Vaatteita ei reppuun tarvittu paljon, sillä sääennusteet lupasivat yli 30 astetta koko matkamme ajaksi.


Tästä se matka alkaa maailmalle.	Ei sentään peukalokyydillä vaan bussi nro 8:lla.	Tuttua matkustamista.

Helsingistä Air Balticin lento lähti 16:30. Koneen vaihto oli Riikassa. Aikaa oli juuri sen verran, että ehdittiin hyvin toiseen Air Balticin koneeseen, vaikka piti kävellä pitkä käytävä terminaalista A terminaali C:hen. Hullunkuriselta tuntui, että meidän piti kävellä samaan paikkaan, mihin koneemme Helsingistä oli tullut. Bussi vain oli vienyt meidät A-terminaaliin. Lento oli lyhyt. Koska oli kirkas sää, näimme miten Dnepr-joki virtasi allamme monine suistoineen. Vaikutti siltä, että siinä oli valtavia levälauttoja. Oltiin Kiovassa 20:05. Tullimuodollisuudet tapahtuivat nopeasti ja mutkattomasti. Rahan vaihtoon olisi pitänyt jonottaa, mutta Jussi sai nostettua automaatista rahaa 1000 UAH (n. 33 €). Enempää kone ei antanut ja lisäksi se huomautti, että Jussi oli laittanut kiellon ulkomailla nostoille. Ei vain ollut muistanut perua sitä ennen matkaa. Kännykkään tuli samantien huomautus, että on uskottavaa nostajan olevan oikea henkilö, koska hän käytti tunnuslukua oikein. Näin hän voisi nostaa 13.9. asti tai sitten soittamalla pankkiin. No me sovimme, että tästä eteenpäin käytettäisiin silti vain minun Visaa.

Kentän ulkopuolella seisoi kaksi Skybussia numero 322, mutta valitettavasti emme enää mahtuneet etummaiseen. Istahdimme toiseen ja katsoin kelloa. Näin sen olevan vasta 20:29 eli meillä ei ollut mennyt kuin 25 minuuttia siitä, kun kone laskeutui. Nyt kuitenkin jouduimme odottamaan bussin lähtöä klo 21:een. Ehti tulla pimeä. Matka maksoi 80UAH (n. 2,5 €). Aikaa meni noin 40 minuuttia. Matkan varrella näimme molemmin puolin tietä useita bensa-asemia. Bensiinin hinta huiteli siinä 25 UAH (0,80 €) tietämillä. Bussi ajoi turvallisesti nelikaistaista moottoritietä Kiovan rautatieasemalle. Liikenne ei vaikuttanut kaoottiselta, kuten oli netissä varoitettu. Itse asiassa liikenne oli Kiovassa hyvin rauhallinen ja jalankulkijoille annettiin hyvin tietä.

Päärautatieasema Vokzal (Центральний вокзал) olikin sitten valtavan iso rakennus. Etsiskelimme metroasemaa, muttei missään näkynyt muuta M-kirjainta kuin mäkkärin tunnus. Kysymällä selvisi, että metroasema on aseman takana. Kävelimme siis pitkän aseman läpi. Oli liikkeitä ja kioskeja pilvin pimein. Porukkaakin oli mainittavasti. Metroasema Вокзальна (Vokzalna) löytyi hyvin. Iso pyöreä rakennus oli vasemmalla. Metroliput saa aina ostettua kassalta. Varmaan olisi ollut joitain sarjalippuja tms., mutta kun yksi poletti maksoi vain 5 UAH (16 senttiä), emme edes harkinneet muita vaihtoehtoja. Sehän oli meille sama kuin ilmainen. Minä sain aina metrossa istumapaikan. Heti vaunuun astuessamme joku nuorempi antoi paikkansa minulle. Hauska oli kuulla tai enhän minä sitä silloin ymmärtänyt, mutta Jussi kertoi, että nuori äiti oli sanonut pikkutytölleen antavansa paikan baabuskalle!


Kiovan rautatieasema.	Hotellihuoneemme.	Jugend-tyyliä.

Metrolinjoja on kolme. Meidän asemamme Teatralna oli lähes niiden solmukohdassa. Vokzalnan metroasemalta oli matkustettava vain Universitetin yli. Noustessamme hyvin syvältä maan pinnalle oli tutun näköinen porttikaari heti 50 metrin päässä. Hotellilta meille annetut ohjeet olivat mennä siitä pihalle ja sen perällä olevasta lasiovesta sisään. Vastaanotto oli toisessa kerroksessa. Piha näytti hieman arveluttavalta. Siellä istuskeli muutamia ihmisiä. Osa oli tupakalla ja loput muuten vaan seurustelemassa. Näyttivät onnekseni ihan kunnon kansalaisilta. Piha oli neliön muotoinen. Kadun puoleinen talo näytti olevan purkutilassa, mutta muut kolme ei nyt mitenkään hienoja, mutta ihan asuttavan näköisiä. Porraskäytävä oli ihan siisti. Vastaanotto oli kapeassa käytävässä, jossa oli tiski ja yksi sohva. Meidän asuntomme oli heti ensimmäinen. Hieman jännittyneinä astuimme sisään epäillen, ettei Theatre Boutique Apart-Hotel Luxury-studio vastaisi Booking.comin esitettä. Mutta kyllä vastasi loistavasti! Olimme maksaneet asunnosta vain 69 € yöltä. Mikä valtava tasoero Suomen hotelleihin! Tilaa oli yli 30 neliötä. Kylpyhuonekin oli iso ja siinä oli jopa poreamme. Kristallikruunuja oli useita , samoin upeita peilejä. Oli laitettu hieman luksusta. Parvekekin oli sisäpihalle. Paikka oli hyvä, sillä sinne ei kuulunut kadun meteli. Kaikki oli tavattoman siistiä ja tultiin huomaamaan, että se siivottiin joka päivä.

Vastaanottovirkailija kertoi, että pihan nurkassa oleva pieni kauppa olisi vielä auki. Kävimme ostamassa kassillisen ruokaa. Kaikki oli hyvin halpaa. Koska oli myöhä, emme lähteneet ulos vaan ihailtuamme aikamme huoneistoa laitoimme yöpuulle.

Torstai 17.8. Kiova

Aamupalan jälkeen varustauduimme katsomaan lähistöä. Meidän katu Vulitsa Bohdana Khmelnitskoho oli leveä kuten muutkin pääkadut. Kapeita katuja ei ollut lainkaan. Heti porttikongin vieressä oli moderni sushibaari. Toisella puolen katua oli teatteri, jossa olisi menossa Molieren Luulosairas. Rakennukset kadun molemmin puolin olivat vanhoja, mutta hyvässä kunnossa. Paikka oltiin valittu siksi, että se oli metroaseman vieressä ja monet merkittävät kohteet lyhyen kävelymatkan päässä. Sekin oli tiedossa, että kadut ovat mäkisiä, mutta eihän se ollut mitään Lissaboniin verrattuna. Ensi töiksemme suuntasimme Kultaiselle portille (Zoloti vorota). Maksettiin pieni maksu, jotta päästiin sisälle ja nousemaan sen yläterassille. Kiovan Rusin Kultainen portti rakennettiin 1017-1024, suunnilleen samaan aikaan kuin Sofian katedraali. Myöhemmin sitä kutsuttiin nimellä Kiovan Suuri portti. Kultainen portti osittain tuhoutui, kun Mongolit hyökkäsivät Kiovaan 1240. Se oli Kiovan Rusin loppu.


Kultainen portti.	Kultainen portti.	Kiovassa on paljon näköispatsaita.

Vaikka kävelymatkaa oli vain muutama kadunristeys, niin helle verotti kulkemista. Koska kadut olivat leveitä ja talotkin suhteellisen matalia, ei ollut kadun varjoista puolta. Tai jos oli, niin vain pieni kaistale seinustalla. Kultaisen portin jälkeen istahdettiin sen kupeessa olevalle puiden varjostamalle terassille oluelle. Olut ei välttämättä ole paras janojuoma, mutta kuitenkin parempi kuin sokeriset limukat. Myöhemmin keitettiin teetä mukaan.

Jatkettiin Pyhän Sofian katedraalille Volodimyrskaa pitkin. Katedraalin ensimmäiset osat rakennutti joko Vladimir Suuri vuonna 1011 tai Jaroslav Viisas vuonna 1037. Tietotaito tuli Bysantin mestareilta. Minulle tuotti vaikeuksia painaa mieleen ukrainalaisia nimiä. Yritin tavailla kyrillisiä merkkejä, mutta vaikka olin niitä etukäteen opetellut, eivät ne meinanneet hahmottua minulle. Onneksi Jussi osasi hyvin venäjää. Sofian kirkko on hyvin kaunis. Kirkon vieressä oli infokioski, josta kyselimme sightseeing-bussia. Sellaista ei ole, mutta saimme kartan sentään. Kännykässä meillä oli kartat, mutta oli hankalaa joka kulmassa käynnistää se ja sehän söi akkuakin. Suomessa emme olleet onnistuneet saamaan karttaa eikä muutakaan Ukrainaa koskevaa kuin Jussin tilaaman Ukrainan historiakirjan.

Kirkon pihalle oli muodollinen maksu 20 UAH. Yhdessä rakennuksessa oli naisten vanhojen pukujen näyttely 1800-luvun lopulta 1920-luvulle. Minua se kiinnosti, muttei Jussia. Kävin yksin katsomassa sen. Olinkin ainoa.


Sofian katedraali.	Katedraalin kellotorni.	Vanhojen asujen näyttely.

Ulos pihalta tultaessa edessä avautui laaja aukea, jonka päässä näkyi komea Mikaelin kirkko. Vaikka matkaa ei ollut paljon, jätimme siihen tutustumisen toiseen kertaan. Sen sijaan lähdimme katsomaan kuuluisaa Maidan aukiota - Maidan Nezaležnosti (ukr. Майдан Незалежності, "Itsenäisyydenaukio"). Laskeuduimme Sofivskaa pitkin pysähdellen useasti. Toisella puolen katua oli seinässä pääveistos, jota Jussi lähti katsomaan. Meni siis toiselle puolen katua ja minä jäin "lukemaan" tapahtumien mainoksia, jos joku niistä sattuisi meidän vierailumme aikana. Olin kyllä selvittänyt etukäteen, ettei oopperaa, balettia tms. tähän aikaan olisi. Ei löytynyt seinän esitteistäkään mitään. Kun sitten käännyin, ei Jussia näkynyt missään. Tähyilin joka suuntaan ja odottelin, että jos hän olisi poikennut jonnekin sisälle. Kun aikaa kului, huolestuin ja mielikuvitus alkoi laukata. Oliko Kiova sittenkään turvallinen, oliko Jussi kaapattu? Osaisin kyllä hotellille, mutta muuten olisin kuin kielipuolipotilas. Laitoin tekstiviestin ja samaan aikaan Jussikin. Hän oli jo Maidanilla. Lähdimme toisiamme vastaan. Hän ei ollut huomannut minua ja oli luullut, että olin suutuspäissäni mennyt yksin Maidanille. Minäkö tällaisessa kyrillisten kirjainten viidakossa yksin lähtisin jonnekin! Täysin mahdoton ajatus. Vastedes pidin huolen, että mies oli koko ajan näköpiirissäni.


Maidan.	Ukraina hotelli taustalla.

Maidan-aukio tuli kuuluisaksi vuoden 2004 mielenosoituksista, joissa opiskelijat vaativat presidentinvaalien uusimista niiden väärennöksen vuoksi. Vaalit uusittiinkin ja ne voittikin Janukovitshin sijasta Jushtshenko. Tämä oli niin sanottu Oranssi Vallankumous. Venäjä oli nyreissään Jushtshenkon voitosta, sulki kaasuputkia ja ehkä jopa yritti myrkyttää Jushtshenkon - kasvot kauheilla ruvilla, mutta presidentti selvisi hengissä. Myöhemmin Janukovitsh oli taas presidenttina. Hän yritti Venäjän painostuksesta 2013 estää Ukrainan ja EU:n välisen vapaakauppasopimuksen solmimista. Tämä johti Maidan-aukion joukkomielenosoituksiin presidentti Janukovitshia vastaan ja vapaakauppasopimuksen puolesta. Ukraina alkoi irtautua Venäjän vaikutus- ja etupiiristä. 2014 Maidanilla ammuttiin 100 mielenosoittajaa, Janukovitsh joutui eroamaan, tilalle tuli Turtsinov. Venäjä valtasi Krimin, lähetti joukkojaan Itä-Ukrainaan ja alkoi aseistaa ja tukea Luhanskin ja Donetskin alueen venäläismielisiä separatisteja. Sota Itä-Ukrainassa jatkuu yhä, vastakkain ovat toisella puolella Ukraina ja toisella puolella Venäjä & Venäjän tukemat separatistit.

Oli pieni nälkä ja suunnaton jano. Menimme terassille, josta etsimme varjossa olevan pöydän. Katosta puhalsi kylmää höyryä, jota ensin luulin savuksi. Se oli ihan hyvä apu kuten saamamme kylmät oluet. Tilasin lisäksi borssikeittoa ja Jussi pilahvia. Lasku oli noin 7 € yhteensä. Iltapäivisin helle oli pahimmillaan, joten menimme kämpille kahville ja lepäämään. Huoneessa oli hyvä ilmastointi. Koska asuntomme oli lähellä, teimme usein juuri niin, että menimme kämpille iltapäiväksi ja sitten illalla lähdimme syömään.

Niinpä sitten illalla kahdeksan maissa lähdimme etsimään ravintolaa, josta saisimme ukrainalaista ruokaa. Meidän ei tarvinnut kulkea pääkatua Khreshchatyk pitkään, kun nuori kansallispukuinen nainen sai houkuteltua meidät sisäpihalle ja siellä ravintolaan nimeltä Jariz. Istuimme ensin ulkona, mutta kun kävin katsastamassa sisäpuolen, niin vaikka olimme jo saaneet viinilasit, niin vaihdoimme sisälle. Ravintola oli sisustettu kansallisaiheisesti. Seinissä oli maalattuja kukkia, liinat olivat pellavaa ja niin kauniita, että päätin ostaa sellaisen, jos löytäisin. Se jäi haaveeksi, kun ei samanlaista näkynyt ja muutenkaan meillä ei ostohaluja ollut. Vaikka ukrainalainen koristeellinen tyyli pitseineen, kukkineen ja punavalkoisine kankaineen oli kaunista katsella, ei se oikein sittenkään käynyt minun yksinkertaiseen tyyliini.


Khreskchatyk-katu.	Jariz-ravintolassa.

Aterioimme pitkän kaavan mukaan. Kiovan kana oli loppunut, mutta maittavaa ruokaa saimme. Kaalisalaatin tuoksukin houkutti. Siinä oli punasipulia ja tilliä lisänä. Jussin tilaamat golubcit (kaalikääryleet) maistuivat ja minun lihatäytteiset varenikit (pelmenit) olivat nekin hyviä. Viininä oli georgialainen punaviini, jota joimme monta lasia. Jälkiruoaksi otimme omenapiirakat jäätelön kera ja joimme muutaman vadelmaliköörin. Musiikki oli hiljaista kansanmusiikkia. Muita asiakkaita ei siinä ravintolan osassa ollut. Ravintolalasku oli vain 822 UAH, joten maksoimme 10 % tipin kanssa noin 30 € yhteensä. Täällähän sitä sitten syödään kerrankin hyvin, eikä hintoja tarvitse katsoa!


Sisäpiha kuin teatterilava. Takanurkassa meidän kellarikauppa.	Porttimme edessä.

Hyvä tuulemme katosi sitten hotellilla, kun saimme tietää, että Barcelonassa Ramblasilla oli tapahtunut terroriteko. Televisiota seurattiin ja luettiin netistä. Päätettiin, että nyt nautitaan tästä matkasta eikä ajatella terrorismia kunnes tilanne seuraavana päivänä paheni. Suomikin joutui terrorismiuutisiin. Outoa, että Kiovassa me oltiin sotaa käyvässä maassa ja tunsimme olomme turvallisemmaksi.

Perjantai 18.8. Kiova

Oli jouduttu käymään monta kertaa päivässä suihkussa, mutta nyt ajattelin kokeilla poreallasta, vaikka en ole niihin kovin ihastunut. Kymmenen aikaan lähdimme tutustumaan Kiovan ehkä merkittävimpään nähtävyyteen eli Kiovan luolaluostariin (Petšerskin lavra). Luostarin ensimmäiset osat ovat peräisin vuodelta 1051. Kymmenen aikaan aamulla ajettiin metrolla Arsenalna-asemalle. Siitä oli hyvä matka luostariin. Mutkitellen siitä tuli 2 km.

Heti alkumatkasta oli näköalatasanne korkean obeliskin ympärillä. Alue oli omistettu neuvostoajan Suuren Isänmaallisen Sodan 1941-1945 muistoksi. Siitä jatkoimme puiston läpi. Jussi kuvasi patsaita. Oli Neuvostoliiton ilmavoimien marsalkka, Neuvostoliiton Sankarin arvonimen saanut ukrainalainen hävittäjälentäjä Ivan Kozhedub. Kozhedubilla oli WWII:ssa 62 ilmavoittoa. Korean sodassa hän komensi hävittäjädivisioonaa, joka taisteli Pohjois-Korean puolella. Hän pudotti henkilökohtaisesti 2 USA:n Mustang P-51-konetta. PS. Tämänkaltaiset patsaat olivat yleisiä koko Neuvostoliitossa. Patsas on pystytetty aikana, jolloin Ukraina kuului Neuvostoliittoon. Minä kastelin itseäni sadettajassa. Kastelin kokonaan kenkäni. Tuntui kivalta. Puistossa oli vaikuttava Ukrainan 20-luvun, 30-luvun ja 40-luvun nälänhätien muistomerkki. Pahin nälänhätä Holodomor kohtasi Ukrainan maaseutua Stalinin määräämän maatalouden kollektivisoinnin ja viljan pakko-ottojen jälkeen 30-luvun alussa. Oli museokin, mutta se oli nyt kiinni.


Näköalatasanteella.	Ylös kurkottajia.	Nälänhädän muistomerkki.


Sisäänkäynti Pyhän kolminaisuuden kirkkoon.	Suuri luostarin kellotorni.	Ylösnousemuksen katedraalin kaunis ovi.

Ennen luostaria alkoi esiintyä huivikauppiaita. Minulla oli mukana oma silkkihuivi, enkä ostanut kauppiailta, koska huiveja on kotona huivikaupaksi asti. Naiset käyttivät sifonkihuiveja. Luostariin maksu oli 70 UAH eli pari euroa . Muutamalla sentillä sai alueen kartan, jossa oli kohteet englanniksikin. Heti portista, joka sekin oli kirkko, sisään astuessa saattoi todeta, että nyt kyllä ollaan hienossa paikassa. Ilmankos tämä on Unescon maailmanperintöä. Valtavan korkea kellotorni oli ensimmäisenä ja sen takana Ylösnousemuksen katedraali. Sen ikonostaasi oli valtavan kokoinen. Seinällä oli kyllä kuvaamisen kieltävä merkki, mutta kun muutkin ottivat kuvia, niin kyllä mekin.


Ylösnousemuksen katedraali.	Ikonostaasi.

Luostarialue on laaja (kartta). Se jakautuu Ylä- ja Ala-Lavraan. Luolat ovat Ala-Lavrassa. Meillä meni alueella monta tuntia. Ilman karttaa olisi ollut vaikea suunnistaa. Yhdellä pitkällä kujalla oli kymmeniä myyntikojuja. Kaikissa myytiin vain hunajaa. Maistaakin olisi voinut, mutta hylkäsin ajatuksen, kun tiskin ympärillä pörräsi ampiaislauma. Yksi myi omenoita, ja ostimme kummallekin yhden, sillä vatsa alkoi tuntua tyhjältä. Yhden talon takana oli kaksi ovea, jotka vaikuttivat vievän ravintolaan. Toinen taisi olla munkeille. Se, josta me menimme sisään oli hyvin pieni ruokala. Nainen antoi tiskin takaa ruokaa. Esillä oli kana-ja borssikeittoa. Lautasille oli laitettu pieniä annoksia, joista en saanut selvää. Borssikeitto nappasi heti. Saatiin siihen smetanaa ja leipää. Ostimme kahvit ja vielä mehulasit. Toinen nainen rahasti, enkä ollut uskoa, kun tämä kaikki maksoi vain euron yhdeltä. Mehusta en saanut selvää, mitä se oli. Se maistui oudolta. Muuten ateria oli maittava ja voimistava, sillä vielä oli luolat katsomatta. Nainen tiskin takana ihastui puhumaan Jussin kanssa venäjää. Hän saatteli meitä ulos asti jatkaen iloista puheenporinaa.


Ylösnousemuksen katedraali, uudistettu v. 2000.	v. 1941 tuhoutuneen katedraalin kiviä.	Suurempi ikonostaasi.


Selfie katedraalin sisällä.	Luostarialue on laaja.


Hunajaa ja taas hunajaa...	Luostarin kuppilassa borssikeittoa ja kahvia euron hintaan.

Nyt oli luolien vuoro. Oli taas laitettava huivi päähän. Ensimmäinen luola ei ollut kovin pitkä. Valaistuksena oli vain kynttilöitä luolan seinillä. Lisäksi ihmisillä oli mukana kynttilöitä, jotka he sytyttivät ennen luolaan menoa. Luolan seinustoilla makasi munkkivainajia lasikaapeissa kauniissa kaavuissa. Ihmiset tekivät ristinmerkkejä ja suutelivat lasia. Toinen luola oli sitten pitempi ja labyrinttimainen. Tarjolla oli vihreitä essuja, joita saattoi laittaa shorstien päälle. Meillä oli caprit, joten emme tarvinneet niitä. Luolassa oli väliin niin pimeää, että vaikka kuvien ottaminen oli kielletty, niin oli minun pahassa paikassa pakko käyttää kännykän taskulamppua. Pimeä sokkeloinen käytävä ei ollut miellyttävä. Odessan pitkiin katakombeihin ihmisiä on jopa kuollut eksyessään. Näiden kokemusten jälkeen olikin aika lähteä pois. Sitä ennen istuskeltiin varjoisella penkillä suihkulähteen luona. Riisuttiin kengät ja Jussi kävi hakemassa tyhjään pulloon suihkukaivon vettä, jolla virkistettiin jalkoja.

Luostarialueelta ulos tultua ajateltiin kulkea varjoisan puiston halki. Minä ehdotin polkua, joka kyllä meni oikeaan suuntaan, mutta päättyikin sitten korkeaan valliin. Ei millään jaksettu tai viitsitty palata, vaan käännyttiin toiselle polulle, joka sekin loppui ja taas oli valli, muttei yhtä jyrkkä. Lähdettiin menemään sitä varovasti tarrautuen puihin ja lopuksi melkein nelinkontin. Onneksi en kaatunut.

Olisimme menneet jonnekin baariin, mutta sopivaa ei ollut siihen hätään. Kauppa oli. Ostimme sieltä teejuomaa ja joimme sen kiinni olevan baarin terassilla. Oli käytävä ostamassa vielä toinenkin pullo. Nestettä meni sisään, mutta kaikki tuli hikenä ulos. No, eipä tarvinnut haeskella vessoja. Luostarialueellakin olin käynyt turhaan kyykkimässä vessassa, jossa ei ollut istuinta. Yritin nostaa pankin ulkopuolella olevasta automaatista rahaa, mutta se sylki korttini tunnusluvun jälkeen ulos. Kävin valittamassa sisällä, mutta mies vain nosteli harteita. Yritin uudelleen ja sama toistui. Epäiltiin skimmauslaitetta, eikä uskallettu nostaa muistakaan automaateista. Pitää olla kotona tarkka, jos kortille alkaa tulla outoja maksuja. Ostimme kaupasta vadelmahilloa. Tehdasvalmisteisia hilloja ei oltu onnistuttu mistään saamaan. Kaduilla myytiin vadelmia, mutta niihin emme uskaltaneet kajota mahdollisen Tsernobylin säteilyn jäämien vuoksi. Tämä hillopurkki oli ilman etikettiä ja marjat oli pakastettu. Keitin ne ennen kuin syötiin ne.

Palattiin metrolla hotellille. Nyt oli vastassa tieto Turun terroriteosta. Näin Suomi pääsi maailmankartalle surullisella tavalla. Olihan se outoa katsella Ukrainan teeveestä, Euronewsistä ja Cnn:stä Risikkoa, Niinistöä ja Turun torikuvia.

Illallispaikaksi valikoitui georgialainen ravintola Khurma. Se oli lähellä. Ravintolassa oli useita huoneita. Mentiin rauhallisimpaan. Menu näytti hyvältä ja tilattiinkin minulle salaatti ja molemmille pääruoaksi lammasta. Viiniksi otettiin tietysti gruusialaista punaviiniä. Vaikka tarjoilija tuntui osaavan jonkun verran englantia, tapahtui hänelle kuitenkin moka, sillä Jussi sai yksin syödä pääruokaa minun nieleskellessä tyhjää. Kutsuttiin tarjoilija, että missä minun ruoka viipyy. Tämä tarjoilija ei osannut lainkaan englantia ja hänen piti hakea edellinen. Sainhan minä viimein oman annoksenikin, mutta ajateltiin, että jatkossa on varmistettava paremmin, että tilaus menisi oikein. Lihaa oli todella paljon ja oli hyvää. Jälkiruoaksi tilasin kuvastossa mukavan näköistä tshurtshelaa. Arvasin, että oli ihan turha kysyä, mitä se on. Hyvää se kuitenkin oli. Kotona katsoin netistä sen olevan greippiä ja saksanpähkinää. Kaikki maksoi yhteensä 656 UAH (n. 22€).


Luostarin puutarha.	Georgialaisessa ravintolassa.	Salaattiannokseni.

Lauantai 19.8. Kiova

Ohjelmassa oli varsinaisen vanhan kaupungin kierros. Samalla nähtäisiin Mikaelin ja Andreaksen kirkot sekä kuljettaisiin mukulakivikatua. Katsottiin kartalta, että lähin metro olisi Poshtova Ploscha. Samalla voisimme käydä Djeprin rannalla. Kun saavuimme rantaan, huomasimme kirkkojen olevan korkealla kukkulalla puiston takana. Sinne ei kyllä jaksettaisi kiivetä, mutta metron vieressä olkin funikulari-köysiratajuna. Ensin kuitenkin palloiltiin rannassa. Lapsia hyppeli suihkulähteessä. Heitä ei helle haitannut. Meitä houkutti jokiristeily, mutta ei vielä kuitenkaan otettu sitä.


Funikulariin menossa.	MIkaelin kirkon vierellä.	Naisilla hedelmiä siunattaviksi.

Noustiin junalla ylös. Katsottiin kassan taulusta, että se maksaisi 80 UAH eli melkein 3 €. Ei se tuntunut pahalta hinnalta, mutta kun sitten maksoin liput, olivatkin ne vain 4 UAH eli n. 10 senttiä. Tuo 80 UAH olikin sakkomaksu liputtomalle. Jussi huomasi vasta nyt, mitä tekstissä oli lukenut. Ukrainan kieli muistuttaa venäjää, mutta on eri. Viereeni istui mies, jolla oli ihmeelliset matkalaukut. Hän oli matkan aikana ainoa, jonka näin helteestä huolimatta paita auki repsottaen. Jussi arveli hänen olevan nuhjuinen eläkkeellä oleva ukrainalainen professori, koskapa sanoi tervehti saksaksi ja englanniksi. Mies yritti puhua minulle, mutten tietysti ymmärtänyt mitään. Pahoittelin. Minä arvelin miehen olevan katusoittajan laukusta päätellen. Minä osuin oikeaan, sillä myöhemmin kuulimme hänen kailottavan ukrainalaisia lauluja matkailijoiden suosimalla kadulla. Kaunis ääni hänellä oli.

Funinkularin ulostulossa näimme heti Mikaelin kirkon. Sen kellot kalkattivat lujaa. Menimme katsomaan lähemmin. Pihalla oli suuri joukko naisia ringissä hedelmäkorien kanssa. Ortodoksipapit kulkivat ringin sisäpuolella savuttaen ja vettä pirskottaen. Yksi sifonkihuivinen baabuska kehotti minua menemään eteensä, jotta voin kuvata. Käväisin vain ottamassa kuvan ja peruutin taakse. Minullahan ei ollut edes huivia ja nyt oli jalassa shortsit. Vettä roiskui kuitenkin hieman kännykkäni päälle. Ihme oli, että vaikka se ei mitenkään voinut johtua vesipisaroista, niin akku loppui kuin naulaan. Onneksi Jussilla oli vara-akku mukana, joten kiinnitin kännykän siihen ja laitoin laukkuun. Nyt olisi turvauduttava jonkin aikaa Jussin kuvauksiin.


Sadon siunaus.	Pyhän Mikaelin kirkko.

Seuraavaski ihmettelimme valtavan isoa klassisen tyylin ulkomaankauppaministeriön rakennusta. Siitä jatkoimme kadulle, joka nyt oli se matkablogeissa kehuttu Andriivskyi uzviz ja jota minun oli ollut niin vaikea löytää kartasta. Mukulakivinen katu luikertelee alas rantaan. Ensin poikkesimme kauppaan, joka oli kuin kirpputori. Siellä oli ihan mukava tunnelma. Jussi löysi kivan lippiksen itselleen, muttei voitu ostaa ennen kuin saataisiin nostetuksi rahaa. Se sitten jäi. Upea Pyhän Andrean kirkko kohosi mäen päällä. Sen vieressä oli mukava terassiravintola, jossa nautimme Jussi croque monsieurin ja minä croque madamem olusten kanssa. Maksoin visalla 382 UAH (n.13 €).


Ulkoministeriö.	Vanhankaupungin kauppakeskus.


Hauska patsas. Taiteilija on pannut kosijan takkiin torakan	Andrean katedraali.	Paikka ei tästä parane.


Andrean katedraali on komea kuin mikä.	Ihan pariisilaistunnelma.	Richard Leijonamielelle omistettu linna.

Jatkettiin katua alas pysähdellen myyntipöytien luona. Loppupäässä oli kadulle aseteltu vanhoja kirjoja. Siitä löysin englannin kielisen kartan ja Jussi ukraina-englanti-sanakirjan. Ne maksoivat muutaman sentin. Nostin rahaa turvallisen näköisestä automaatista.

Rannalle päästyämme päätimme virkistäytyä jokiristeilyllä. Tunnin Panorama Kiev maksoi 150 UAH (5 €). Hinta oli näin viikonloppuna kalliimpi, sillä muuten se maksaisi vain 100 UAH. Koska laiva ei ollut ihan heti lähdössä ehdimme juoda oluet lähiterassilla. Koska en jaksanut juoda kaikkea, kaadoin loput tyhjään pulloon. Tätä en missään nimessä olisi voinut ajatella tekeväni Suomessa, mutta tässä helteessä oli pidettävä huolta nesteytyksestä ja jokainen tilkka oli arvokas.


Lapsilla mukavaa.	Jokiristeilylle.

Matka oli hieno. Nähtiin ihmisiä hiekkarannoilla. Kiova sijaitsee Dneprin länsirannalla. Itäranta on alamaata ja ranta hiekkainen. Aika harva kyllä ui, ja epäiltiin, ettei vesi taida olla kovin puhdasta. Oltiinhan nähty lentokoneesta isoja levälauttoja. Laiva kulki ohi luolaluostarin ihan Rodina Mat-patsaalle asti. Jostakin kulmasta patsas ja luostari näkyivät samassa kulmassa. Oli jotenkin kornia. Tuo Äiti synnyinmaa-patsas on neuvostoliittolaista tyyliä. Se on 102 metriä korkea ja painaa 500 tonnia. Luostarialue sen sijaan näkyi kauniisti kukkulan rinteessä kultakupoleineen.


Rodina Mat.	Ravinolaa etsimässä.	Kiovan kanaa.


Ravintola Taras Bulba.	Tarjoilijan kanssa.	Väljät kadut, paljon kansaa ravintoloissa ja kadulla.

Lepäiltiin hotellillamme ja taas kahdeksan maissa lähdettiin syömään. Nyt mentiin Maidanin aukion lähelle olevaan ukrainalaiseen ravintolaan Taras Bulba. Heillä oli jopa suomalainen menu. Mikä ihme. Emme olleet nähneet yhtään suomalaista. Paikka oli todella kaunis. Naisilla oli kukkaseppeleet, asiakkaillakin. Ehkä minäkin olisin sellaisen saanut päähäni. Tilattiin nyt Kiovan kanaa. Alkuruoaksi oli salaattia minulle ja Jussille borssikeittoa. Lisäksi tilasin pitsireunaisia lettuja, mutta ne eivät maistuneet miltään. Kaikki muu oli hyvin maukasta. Juotiin ukrainalaista punaviiniä ja kivennäisvettä. Jälkiruoaksi otettiin liköörit. Nyt maksettiin tippien kanssa 30 €.

Ei mentykään hotellille, vaan jatkettiin Maidanille. Siellä olikin hieno suihkulähdeshow menossa. Ainakin 10 suihkulähdettä elivät yhtäaikaa musiikin mukaan vaihtaen väriä. Ihmisiä seisoskeli ja istui niitä ihailemassa. Mekin istuttiin kiveykselle ja nautittiin konsertista. Oli sinfoniaa ja välillä Queeniä. Ei haitannut, jos joku pisara roiskui päälle. Olihan vieläkin hellettä, vaikka oli ilta. Nyt oli rauhallista, paljon kansaa, eikä poliiseja näkynyt. Aina ole ollut rauhallista. Oranssivallakumous vuosituhannen alussa ja muutaman vuoden takaiset mielenilmaisut, joissa Maidanilla kuoli satakunta ihmistä.


Maidanin suihkulähdeshow.

Käveltiin takaisin pääkatu Khreschatykiä pitkin. Se on hieno katu. Ihmisiä oli paljon liikkeellä, mutta leveät katukäytävät estivät tungoksen. Sanoin Jussille, etten ole nähnyt montakaan pyöräilijää ja samantien niitä alkoi kerääntyä kadulle. Osa istui jo kadun portaissa, mutta koko ajan tuli lisää. Kysyttiin, mikä on homman nimi. Ei siinä sen kummempaa kuin että aina lauantaisin kokoontuvat. Rauhallisen ja siistin näköisiä nuoria etupäässä poikia.

Käännyttiin kuten aiemminkin omalle kadulle risteyksestä, jossa on hienot näyteikkunat. Kysymyksessä on tavaratalo ZUM, jossa oltiin käyty Moskovassakin. Se on hienostotavaratalo merkkituotteineen. Oltiin käyty jo katsastamassa se sisältäkin. Sitä ei voi verratakaan siihen, jossa oltiin käyty vanhassa kaupungissa -jossa Jussille aiottiin ostaa lippis.


Pyöräilijöiden kokoontuminen pääkadulla.	Zum-tavaratalon näyteikkuna.

Sunnuntai 20.8. Kiova

Heti aamulla Jussi sai Ukraine International Airlinesiltä viestin, jossa oli meidän maanantain paluulennon boarding pass. Meillä ei siis tulisi olemaan mitään kiirettä kentälle, kun oli jo näin saatu paikkaliput.


Zum-tavaratalo.	Metrogradin kauppakeskuksessa.

Nyt lähdettiin katsomaan kauppoja ilman mitään ostotarkoitusta. Suuri maanalainen kauppakeskus on Metrograd. Käveltiin sinne. Asiakkaita oli vähän. Jussi harkitsi pitkään, ostaisiko uuden ladattavan vara-akun. Koska sillä pystyi lataamaan vain yhtä laitetta kerralla, niin se tyssäsi siihen. Käytiin syömässä hampurilaiset. Maan alla oli ihanan vilpoista. Kun sitten kuljettiin uudelleen sen samaisen liikkeen ohi, jossa Jussi oli harkinnut laitteen ostoa, huomattiin näyteikkunassa sellaisen laturin hinta, jolla pystyy lataamaan kahta laitetta. Niinpä sitten ostoratkaisu tehtiin pitkän harkinnan tuloksena, mutta sitäpä ei ollutkaan saatavilla. Siinä oli meidän ostokset, jotka nekin raukesivat.


Gulliver-tavaratalo.	Moderni aula Gulliverissa.	Sushibaarissa euron olut.

Tultiin ulos eri puolelta, mistä oltiin menty sisään. Nyt oli Jussin aina mukana olevalle kompassille käyttöä. Sen ja kartan mukaan osattiin päätellä, missä ollaan. Tällä alueella oli pilvenpiirtäjiäkin ja korkea Gulliver-tavaratalo. Siellä kävimme vain ihastelemassa korkeaa modernia eteisaulaa värikkäine näköalahisseineen. Päätettiin lopettaa shoppailu ja lähteä hotellille. Metroasemalle Palats Sporty mennessä kuvattiin isoa urheilupalatsia, jossa euroviisut pidettiin v. 2005. Ennen kauppaan ja asunnolle menoa piipahdimme oluelle asuntomme sisäänkäyntiportin viereisessä sushibaarissa. Se oli tyypillinen länsimainen baari, mutta hinnat toista luokkaa; puolen litran oluen sai eurolla.

Illalla meillä oli hieman hankaluuksia, kun ei löydetty turvallisen näköistä pankkiautomaattia. Toisaalta ajateltiin, että voisimme maksaa illallisen visalla, koska emme enää tarvitsisi paljonkaan rahaa muuhun. Ylimääräistä rahaa ei pystyisi vaihtamaan. Tarkan markan ihmisenä olin laittanut kentälle menoa varten tarkoitetun rahan erilleen sekä siivoojille jättämän tipin. Lopulla muutamalla sadalla hryvnialla ei kovin hyvin pystyttäisi syömään. Se ukrainalainen ravintola, johon oltaisiin menty, ei hyväksynyt visaa. Sitten taas meille eivät kelvanneet Maidanin likellä olevat useat ravintolat ja baarit. Käytiin jopa katsomassa pikaruokapaikka Puzata Hataa. Minä olisin kokeillut, kun sitä esitteissä mainostetaan, mutta Jussille ei kelvannut.

Minulle oli jäänyt positiivisena kokemuksena mieleen ensimmäisen illan ravintola Jariz ja niinpä päätettiinkin mennä sinne. Tilattiin alkuruoat, minä jopa kaksin kappalein, sillä halusin maistaa kieltä. Pääruoaksi Jussi valitsi grillattua porsaanlihaa ja minä porsaanlihaa kirsikkakastikkeessa. Punaviiniä otettiin muutama lasi. Jussin pääruoka tuli taas aikaisemmin kuin minun. Tarjoilija kävi sanomassa, että vielä menisi 20 minuuttia, mutta eihän meillä ollut kiirettä minnekään. Tosin alkoi olla ravintolan sulkemisaika. Kun sitten viimein ruokani tuotiin, oli se taivaallisen ihanaa, mutta minä olin täysi. Jaksoin syödä suuresta lihamäärästä vain osan. Koska tilaus oli vienyt niin paljon aikaa, käytiin meille tuomassa ylimääräiset vadelmaliköörit tilaamiemme lisäksi. Tarjoilijat tulivat juttelemaan meidän kanssa ja kysymään, eikö minulle maistu. Kehuin ruokaa ja näytin olevani ihan täysi. Olin todella pahoillani, että niin hyvin ja huolella tehty kauniisti aseteltu ruoka jäi minulla lähes koskemattomaksi. Voisin nyt sen syödä, kun joku toisi sen minulle. Henkilökunta keskusteli Jussin kanssa venäjäksi ja minä vain hymyilin. Osasin kiitos ja näkemiin sentään sanoa ukrainan kielellä.

Meillä oli Jussin venäjänkielen taidon vuoksi mukava iloinen juttutuokio ravintolan henkilökunnan kanssa. Maksoimme visalla ja jätimme kaikki käteisvarat tipiksi. Minullahan oli maanantain rahat tallessa. Olimme ostaneet evästarpeetkin jo valmiiksi. Jos ja kun toiste menen Kiovaan, niin haluan ehdottomasti käydä tässä samassa ravintolassa.

Maanantai 21.8. Kiova - Helsinki - Oulu

Syötiin ruokiamme niin paljon kuin mahaan mahtui ja lopuista tehtiin eväät. Menimme metrolla rautatieasemalle. Aseman edessä oli useita lentokentälle meneviä pikkubusseja - shuttle busseja. Ajateltiin, että samahan se on mennä sillä kuin skybussilla, jolla oltiin tultu ja hintakin oli sama. Ensin meidät ohjattiin jo ihan täynnä olevaan autoon, mutta kun me kieltäydyttiin siitä mukavuudesta, niin ohjattiin tyhjään. Mitään ei tapahtunut vähään aikaan ja tajuttiin, että meidän pitäisi odottaa kuumassa autossa pitkäänkin, ennenkuin se lähtisi. Se meidän mielestä täynnä olevakaan ei ollut vielä lähtenyt. Kysyin kuskilta, milloin pääsemme matkaan. Hän ilmoitti 20 minuuttia, mutta epäilin riittäisikö sekään. Päätimme poistua ja kulkea aseman läpi sen toiselle puolelle, jossa skybus oli odottamassa ja kohta lähtikin. Siinä oli hyvä matkustaa. Se pysyi aikataulussa eikä kaahaillut. Tilaakin oli ja ilmastointi oli hyvä.

Nyt näimme ympäristöä paremmin kuin tullessa pimeässä. Hyvin paljon oli uusia kerrostaloja ja paljon myös rakenteilla. Mitään neukkutyylistä rakennuskantaa ei nähty. Kylteissä mainostettiin uusia asuntoja ja laskujeni mukaan hinnat olivat siinä 20 000 euron hintaisia. Ymmärrettävää maassa, jossa palkkataso on ainakin kymmenen kertaa alhaisempi kuin meillä. Pysähdyttiin varttitunniksi metroasema Kharkivskan kohdalla. Jussi laski, että olisimme säästäneen 50 UAH, jos olisimme jatkaneet metrolla rautatieaseman sijasta tänne ja vasta tässä oltaisiin noustu bussiin. Siis alle kahden euron säästöllä oltaisiin saatu seisomapaikka bussiin, koska bussi täyttyi Kharkivskalla. Ei siis mitään järkeä, niin tarkan markan ihminen en sentään minäkään ole.

Kentällä turvatarkastuksessa meidän oli luovuttava kynsisaksista, vaikka ne olivat minigrip-pussissa. On siis erilaisia käytäntöjä, mutta ei se mitään. Huonot sakset olivatkin ja kotona on parempia. Olin varannut kentälle 40 hryvnia ylimääräistä, jos vaikka vessat olisivat maksullisia. Eivät olleet, mutta sillä rahasummalla sain ostettua sprite-pullon. Aika tarkasti siis käytimme rahat, eikä kolikkoakaan jäänyt. Kolikkoja ei juuri muutenkaan käytetty. Jopa 1 UAH oli setelinen. Kiovan lentokentällä (Boryspil) oli ilmainen wlan-verkko, joten luppoaika meni nopeasti netissä.

Lento Ukraina lines lähti ajallaan ja oli 20 minuuttia etuajassa Helsingissä. Matkaan meni siis vain 1 h 40 min. Me olisimme ehtineet aikaisempaan Norwegianin lennolle Ouluun, mutta emme olleet uskaltaneet jättää niin tiukille vaihtoa. Olisihan Kiovan lento voinut olla myöhässä. Kysyimme Norwegianin tiskiltä, olisiko meillä mahdollisuus vaihtaa aiempaan koneeseen, kun nyt hyvin siihen ehdittäisiin. Lippujen vaihtaminen olisi maksanut 150 €, joten kiltisti jäimme odottamaan omaa lentoamme ja menimme syömään Cesar-ravintolaan. Sieltä saa edullisen buffet-lounaan. Sen jälkeen katselimme Areenasta ja Katsomosta väliin jääneitä tv-ohjelmia, joten aika meni mukavasti. Oulun lentokin sattui juuri sopivasti laskeutumaan kentälle, sillä saimme kävellä suoraan lentokenttäbussiin. Se lähti melkein heti. Jos meillä olisi ollut matkalaukut, emme olisi millään ehtineetkään. Kotipysäkiltä kävelimme Nesteelle tien toisella puolen ja ostimme sieltä hieman ruokatarvikkeita, sillä kotona odotti tyhjä jääkaappi.

Matka oli meistä hyvin onnistunut ja mielenkiintoinen. Jos nyt jotain voisi parantaa, niin ehkä myöhempi ajankohta olisi ollut parempi. Ehkä ei olisi ollut niin helteistä. Toisaalta nythän oli poikkeuksellinen sää Euroopassa. Sen lisäksi nyt kotona ollaan seurattu, miten siellä 24.8. vietetään itsenäisyyspäivää. On komeita paraateja ja muuta sellaista. Oopperaa ja balettiakin olisi mahdollista seurata. Ollapa siellä nyt.


Jussi	Kaarina

Teksti: Kaarina Kaukoranta

Kuvat: Juhani Kaukoranta ja Kaarina Kaukoranta

Matkapäiväkirjat