Kap Verde, Salin saari 10.-24.1.2013

10.1. torstai
Aamulla lentokenttähotelli Pilotiin tuli ilmoitus, että Finnmatkojen lentomme Kap Verdelle Salin saarelle oli 5,5 tuntia myöhässä edellisen illan 6 tunnin myöhästymisilmoituksen jälkeen ja lähtisi klo 13.

Aamupalalla törmäsimme pariskuntaan, joka myös oli menossa Kap Verdelle ja siellä Salin saarelle kuten mekin, joten meillä oli sama lento. Menimme samalla taksilla kentälle. Siellä huomasimme, että meillä oli peräkkäiset paikat koneessa, joten tutustuminen lähti hyvin käyntiin. Hekin aikoivat snorkkeloida meressä, joten sovimme, että voisimme mennä jollekin retkelle yhdessä. Heillä oli tosin varattu viikko Senegaliin.

Saimme lennon myöhästymisen vastineeksi kukin 16 euron lahjakortin, jolla saimme ostaa mistä tahansa kentän baarista syötävää. Muhkean aamupalan jälkeen ei ollut nälkä, mutta juotavaahan aina voisi nauttia. Tuli kyllä kiire saada mitään, sillä suuri joukko muitakin oli samalla asialla.

TUIfly Nordic Boeing 737 lähti sitten kohti Atlanttia. Välilasku tehtiin klo 19.30 Las Palmasiin, jossa kone tankattiin. Matka jatkui klo 20.30 ja perillä olimme Suomen aikaa klo 22.45. Kelloja oli kuitenkin käännettävä 3 tuntia taaksepäin, joten iltahan oli vielä nuori. Finnmatkojen opas oli vastassa ja ohjasi meidät oikeaan bussiin. Matkaa lentokentältä Tortuga Beach-hotelliin oli alla 20 km, joten aikaa meni vain parikymmentä minuuttia. Hotellilla meidän pyydettiin jättämään tavarat aulaan ja menemään suoraan illalliselle. Ruokasali oli iso. Ruoka haettiin seisovasta pöydästä ja ensi näkemällä sitä tuntui olevan monenlaista. Itse osuin ottamaan mustekalaa, jonka lonkerot olivat sitkeitä.


Bougainvillea ei koskaan kyllästy ihailemasta.	Olisiko jalohaikara?

Alkuperäinen varauksemme oli hotelli Oasis Salinasiin, mutta meille oli jo Suomessa ilmoitettu, että se ei ole valmistunut ja korvaava majoitus samaan hintaan olisi Tortuga Beachissä, jossa meille olisi perhehuoneisto. Saimme avaimet huoneeseen numero 21. Oli jo pimeää, mutta kartasta katsottuamme huomasimme sen olevan suoraan rantaan menevän tien viimeisessä haaraumassa. Vartijoita näkyi siellä täällä. Ihastelimme kulkuväylän kauniita kukkivia pensaita. Ohitimme kaksi suurta allasaluetta. Tien päässä näkyi rantabaari "My Bar". Läheltä sitä löysimme numeron 21. Se oli 2-kerroksinen talo.

Ihmettelimme hieman, että asuiko siinä useitakin ihmisiä. Numero oli oikea ja ovi avautui, kun pyyhkäisimme korttia ovitunnistimessa. Heti alkuun ihastelimme isoa olohuonetta ja keittiötä. Kaikki näytti uudelta. Myöhemmin saimmekin selville, että se oli valmistunut 2011. Oli kaakelilattiat, muhkea nahkasohvakalusto, iso tauluTV, ruokapöytä kuudelle ja keittiössä sekä pyykin- että astianpesukone. Katsastimme makuuhuoneen, jossa kaksi petiä sekä kylpyhuoneen, joka sekin oli tilava. Ihastuimme heti asuntoon. Kohta kuitenkin huomasin, että kaakeloidut portaat veivät yläkertaan ja siellä oli vielä kaksi makuuhuonetta lisää ja kaksi kylpyhuonetta lisää. Oliko kaikki meille... Ilmeisesti oli niinkuin olikin. Avasimme ovi-ikkunoita vähitellen ja sieltä löytyi terassi itään, etelään ja vielä oma pihakin länteen. Hulppeinta oli, että meille oli pihalla oma uima-allas. Finnmatkat järjesti meille varaustamme huomattavasti paremman majoituksen.

Olipa hyvä, että Oasis ei ollut ehtinyt valmistua. Siellä meille olisi ollut vain tavanomainen hotellihuone. Tilanne oli samantapainen kuin Seychelleillä, jossa saimme samaan hintaan yksinkertaisen bungalovin tilalle sviittibungalovin. Tämä oli vielä suurempi (netistä katsottuna 115 neliötä). Päätimme yöpyä yläkerran makuuhuoneessa, jossa oli kaksoisvuode ja tauluTV. Kahden viikon aikana kyllä otimme toisenkin makuuhuoneen käyttöön tilapäisesti, jos toinen halusi valvoa pitempään. Mutta kaikkia kolmea kylpyhuonetta kyllä käytimme. Kummallakin oli oma yläkerrassa ja alhaalla oma uima-asuillle, räpylöille ja snorkkeleille. Siellä myös pesimme jalat rannalta tultuamme. Purimme vähäiset matkatavaramme. Tilaa jäi komppanialle.


Omaan käyttöön 2-kerroksinen huvila.	Sisustus oli uutta ja modernia.


Keittiömestarilla ei ollut töitä.	Joka-aamuinen uinti omassa altaassa.

Lähdettiin heti katsastamaan rantaa. Hiekkaa oli baarin ja meren välissä kymmeniä metrejä. Hiekkaranta näkyi ulottuvan molempiin suuntiin silmän kantamattomiin. Sitä olikin 8 km. Tähtitaivas oli kirkas, mutta muuten oli pimeää. Mereltä kuului kova pauhina ja kun lähestyimme vesirajaa, minua alkoi jo pelottaa. Tuli tsunamit mieleen. Rantatörmään velloikin valtavat vaahtopäät. Kiviä ei ollut, mutta pohja oli kovaa. Vaikka vesi oli lämmintä, niin ilmeisesti ei olisi asiaa mereen ainakaan tällaisilla aalloilla. Rannalla oleva lippu olikin punainen, mikä merkitsi vaaraa. Ilma oli vielä noin 20 astetta, eikä tuulta ollut.


Tortuga Beachin sisäänkäynti.	Grillibaari "My Bar" meitä lähinnä.

11.1. perjantai
Oli ihanaa tehdä aamu-uinti omassa altaassa. Siitä tuli joka-aamuinen tapa, johon sain Jussinkin innostumaan. Paitsi uin tein myös vesijumppaliikkeitä ja ohjasin Jussiakin niissä. Vesi oli raikasta ja puhdasta, sillä se vaihtui kaiken aikaa paitsi yöllä. Huoltomiehet puhdistivat sitä aina silloin tällöin sinne mahdollisesti lentävistä lehvistä. Syvyyttä siinä oli jotain 150 cm. Toisessa päässä oli portaat. Minä aikuisena nautin siitä, mutta voin vain kuvitella, miten vastapäisen talon suomalaislapsille se oli mukava. Heille oli käynyt yhtä hyvä tuuri. Heillä oli yksikerroksinen talo, mikä oli pienten lasten kanssa hyvä. makuuhuoneita heillä oli 4.

Finnmatkojen infotilaisuus oli 3 km päässä olevassa Santa Marian kaupungin Americos-ravintolassa. Meidät haettiin klo 10. Saimme paljon hyvää tietoa. Brasiliaan olisi vain 3 tunnin lento, Lissaboniin 4 tunnin. Kap Verdellä on 10 pääsaarta. Euroilla voi maksaa. Saaren oma valuutta on escudo (1 € noin 100 escudoa). On 40 kiinalaista butiikkia, jotka ovat halvimpia ja lähes aina auki, muut kaupat auki iltakymmeneen, mutta eivät sunnuntaisin ja päivälläkin kiinni 13-15. Paljon on italialaisia kauppoja. Italialaisilla on pitkät perineet Kap Verdellä. Onhan Mussolini rakennuttanut sen lentokentänkin. Portugalista Kap Verde on itsenäistynyt 1975. Se on tasavalta. Saarilla puhutaan portugalia. Suurin osa Kap Verden asukkaista on alkuperältään portugalilaisten siirtolaisten ja afrikkalaisten orjien jälkeläisiä. Saaren löysivät portugalilaiset 1400-luvulla.

Taksimaksu meidän hotellista Santa Mariaan on 3 km ja 3 euroa, tasatunnein kulkee myös ilmainen pikkubussi. Salin pääkaupunki on Espargos, jonne taksi maksaa 15 €, mutta bussilla pääsee eurolla. Tippejä ei saarella ole tapana vielä antaa, mutta ravintolassa voi halutessa antaa enimmillään 10 %. Bussikuskille ja siivoojalle voi antaa, siivoojalle 5 euroa lähtiessä.


Viehättäviä koululaisia Santa Mariassa.	Santa Marian rannan kalastajaveneitä.

Ranta on maailman parasta surffailuun, haita ei ole kuin vaarattomia lemon sharkeja, joita neljä erialaista lajia. Saatiin joitain vinkkejä parhaisiin uimarantoihin ja snorkkelipaikkoihin. Mitään ns. snorkkeliretkiä ei tehdä. Santa Mariaan kannattaa mennä aamulla kymmenen aikoihin, jolloin kalastajat tulevat saaliineen laiturille. Aurinkoa riittää saarella, eikä sadepäiviäkään ole kuin pari vuodessa.


Parhaat surffausmahdollisuudet. (video)	Lainelaudoillakin pääsee nauttimaan aalloista.

Infotilaisuuden jälkeen lähdimme kahdestaan katsastamaan kaupunkia. Ei se iso ollut. Ostin postikortteja ja suuntasimme postitoimistoon. Oli viisainta lähettää kortit heti alkumetreillä, että ehtisivät meitä ennen kotimaahan. Kävimme myös laiturilla, joka olikin monien turistien kiinnostuksen kohde. Kaloja oli tarjolla, niitä perattiin ja tietysti oli kaikenlaisen tilpehöörin kaupittelijoita.

"No stress" on Kap Verden slogan. Ihanan rauhallista ja kiireetöntä olikin kaikkialla. Poikkesimme johonkin kauppaan ja iloksemme kaupankäynti ei ollut päällekäyvää. Talot olivat kaikenkirjavia ja hyvin värikkäitä. Täällä saisi maalausta harrastava hyviä kohteita. Ihmiset olivat kauniita ja sirorakenteisia. Aivan tummaihoisia oli vähän. Asut olivat hyvin värikkäitä. Palasimme hotellille taksilla ja tottatosiaan, se maksoi vain 3 €.


Maalauksellisia taloja.	Mitähän suomalainen julkisivulautakunta sanoisi?


Tällä saarella syödään paljon kalaa.	Lepoa rasittavan kalastuksen jälkeen.


Koulutus on tärkeää maassa.	Matkamuistomyymälä.

Ravintoloita hotellimme alueella oli 4. Grilliruokaa sai rantabaarissa, paikalla paistettua kalaa Waterside ravintolassa ja italialaista ruokaa Aquassa. Spicesissa oli noutopöytä. Se oli eniten käytössä. Muihin illallinen piti varata etukäteen. Aamiaisen ja lounaan saattoi vapaasti valita mistä vain. Osassa oli tarjolla lisäksi välipaloja. Nälkä ei siis päässyt yllättämään, jos ei janokaan. Koko hotellissa oli All Inclusive eli kaikki ruoka oli ilmaista kuten paikalliset juomatkin. Vaikka drinkkejä otettiin pitkin päivää, en nähnyt humalaisia. Joillekinhan tällainen ilmaisjuoma voisi tuottaa ongelmia. Onneksi näin ei näyttänyt käyvän. Yleensä emme ota täysihoitoa, kun on mukava hakea muitakin ravintoloita. Nyt ei kyllä muita ollut mailla halmeilla, pelkkää karua tasankoa.

Lounaan jälkeen lähdimme kävelylle rantaa pitkin kohti dyynejä. Mereen ei ollu asiaa, sillä punainen lippu liehui taas rannassa. Mainingit jylläsivät vaahtopäinä (video).


Hiekkakin toimii kasvualustana.	Vyöryvät aallot on upea nähtävyys.


Dyynit Tortuga Beachin ja Funanan (taustalla) välillä.	Kuin Saharaa.

Kokopäivä oli pilvetöntä. Illalla söimme Waterside restaurantissa ja sen jälkeen istuskelimme drinkillä grillibaarissa.

12.1.lauantai

Punainen lippu liehui edelleen ja nyt tuulikin. Jopa pilviharsoakin esiintyi. Muuten sää oli hieno ja aurinko kuumotti pilviharson läpikin. Ihailtiin jälleen aaltoja. Kuvattiin ja videoitiin niitä. Emme vieläkään rohjenneet mereen, joten snorkkeloimme uima-altaassa.

Baarissa tutustuimme erilaisiin eksoottisiin coctaileihin. Hemingwayn suosima kuubalainen rommipohjainen mojito oli raikas juoma.


Mojito-cocktail.	Ponche de Santa Antao.

Matkan aikana kokeilimme muita samantapaisia cocktaileja kuten kuubalainen rommipohjainen daiquiri, brasilialainen vodkalla terästetty caipiroska, brasilialainen sokerijuurikasviinasta valmistettu caipirinha. Talon viini oli mukiinmenevää ruoan kanssa, mutta myös cava. Tarjoilijat kiersivät drinkkien kanssa, kun olimme altaalla, rannassa tai syömässä. Itsekin toki haimme tiskiltä. Juomat olivat paikallisia.

Cocktailit olivat melko mietoja, mutta vahvempaakin sai. Kun tilasi joko Kap Verden Santa Antao-saarella valmistettua kirkasta pontikkaa muistuttava Groque velha de Santa Antao (42 %) tai likööriä Pontche de Santa Antao (35 %), niin sai aina tarjoilijat ilahtumaan. Pontche oli kuulema heidänkin mielijuomaa ja sitä paitsi monet heistä kuten taksikuskimmekin oli sieltä kotoisin. Saari oli kuulema vehreä eikä mikään turistipaikka. Likööri olikin todella maukasta olematta liian makea.

13.1. sunnuntai
Sunnuntaiksi olimme kutsuneet lentomatkalla tutuksi tulleen mukavan parsikunnan huvilaamme. He olivat samana iltana lähdössä Senegaliin, joten toivotimme heille mukavaa matkaa. Kaikki ei ollut kuitenkaan heillä menevä putkeen. Esimerkiksi opas ei ollut heitä vastassa ja monta muutakin ongelmaa matkalla tuli olemaan. Ja vaikka he saivat siellä lääkäriä vaativan vatsataudinkin, ei se heitä lannistanut. He olivat sen verran matkustelleet, etteivät vähästä hermostuneet vaan iloisena nauttivat matkasta. No stress!.


Tortuga Beachin hotellialuetta.	Yksi monista uima-altaista.

Uima-altaissa vesi ei ollut lämmitettyä, mutta se oli kyllä yli 20-asteista. Ihmettelin, kun niin monia vain makoili aurinkotuoleilla ja vain muutama jos sitäkään oli uimassa. Mitä virkaa on maata altaan reunalla, kun sen voisi tehdä ilman allastakin. Silti monille on hotellia valitessaan tärkeää altaan koko. Toinen meitä kummastuttava asia oli, että vaikka allasalueen taulussa monella kielellä luki, ettei aurinkopetejä saa varata, niin silti joka aamu jo aamiaiselle mennessämme jokaisella tuolilla oli pyyheliina varauksen merkkinä. Onneksi emme tarvinneet allaspetejä muun aikaa kuin Jussille allasjumppani ajan. Meillä oli paremmat aurinkopedit omalla huvilalla.

14.1. maanantai
Lippu oli edelleen punainen, joten lähdimme snorkkeloimaan Santa Mariaan, jossa on suojaisempaa. Sää oli hieno. Jussi kävi ensin snorkkeloimassa ja minä jäin vahtimaan tavaroita. Pohja oli vain hiekkainen eikä kalojakaan näkynyt. Minä uskaltauduin sen jälkeen mereen. Oli todella vaikea päästä aaltojen ohi, mutta kun pääsi rannasta jotain 50 m, oli helppoa. Itse merihän ei vaahdonnut koko aikanamme. Vain ranta-aallot haittasivat merelle pääsyä. Oli ihan mukava snorklata, vaikka kaloja ei näkynytkään. Pohja erottui selvästi, sillä vesi oli kirkasta. Takaisin tulo olikin sitten kömpelöä. Juuri kun luulin selvinneeni rantaan, paiskasi iso aalto minut nurin ja vyöryi pään yli. Pääsinhän minä Jussin auttamana sentään kuiville, mutta hiekkaa oli joka paikassa. Minun kaksikerroksinen uimapuku oli päästänyt hiekan ohuista kuitujen rei'istä läpi, muttei suostunut tulemaan ulos. Kävellessä tuntui kuin olisi vahinko housuissa, kun hiekka pakkautui alas. Hotellin suihkussa sai pitkään antaa veden huuhtoa hiekat vartalon koloista.

Vaikka välillä ranta näytti ihan tyyneltä, niin muutaman sekunnin kuluttua vyöryi korkeat aallot, jotka murtuivat vaahdoksi. Niin paljon olimme tilanteita seurailleet, että tiesimme olla varovaisia. Aalloilla on suunnaton voima, kun ne ovat keränneet sitä pitkällä matkallaan. Kaikkein suurimpien aaltojen kanssa en uskaltanut edes kokeilla pystyssä pysymistä, mutta opin myöhemmin seisomaan sivuttain tukevasti jalat harallaan. Tuttavapariskunnan rouva opetti sen minulle.


Jussi snoklausaikeissa Santa Mariassa.	Onnistui se omallakin rannalla.

Illalla nousuvesi (video) oli voimakasta ja meri tyrskysi oikein kunnolla. Vesi tuli pitkälle aurinkotuoleille asti. Me "leikittiin" menemällä rantaan ja väliin juoksemalla vettä pakoon. Osa alloista näytti talon korkuisilta. Kumina oli valtava.


Aaltojen voimaa.	Vanhalle veneelle uusiokäyttöä.

15.1. tiistai
Edellisen illan myrsky oli rikkonut hotellin data-keskuksen, joten ovemme ei avautunut sähköisellä avaimella. Sähköt kyllä toimivat, mutta TV ei myöskään näkynyt. Sen olimme huomanneet aamiaiselle lähtiessämme. Naapurin rouva kertoi meille tilanteen. Korjaaja oli tulossa. He olivat päässeet pihaoven kautta sisään. Niinpä kokeilin meidänkin pihaovea ja sehän avatui, kun vähän käytti voimaa. En ollut sulkenut sitä kunnolla. Sen jälkeen jätimme aina lähtiessämme pihaoven hieman auki. Eihän meillä ollut mitään varastettavaa. Passit, liput ja pankkikortit olivat kassakaapissa. Vaatteista ei ollut väliä. Olin jo laittanut roskiin parit sortsit, joista oli vyötärönauha rikki. Sitäpaitsi ihan kulmillamme oli aina vartija. Kuulema muutenkaan saarella ei tapahdu juuri koskaan rikoksia. Turvallinen saari.


Merenpuoleisella terassilla Jussi	ja minä.

Nyt meri velloi todella komeana. Itse asiassa nautin siitä kovasti. Oli mieletöntä kulkea hiekkarannalla, jonne mahtava Atlantti puski vesimassojaan. Länsiterassilla istuimme joskus illalla ja ihailimme auringon laskua. Ennen olimme kiertäneet aktiivisesti nähtävyyksiä, mutta nyt nähtävyydet olivat siinä ja niistä saattoi kiireettömästi nauttia. Auringostakin uskalsin nauttia enemmän kuin ennen. Olin ottanut Suomesta aurinkovoidetta, jonka kerroin oli 30. Enempi olisi pitänyt olla. Aamulla huomasin peilistä, että kasvoissani oli silmien ympärykset tavanomaisen mustan värin sijaan valkoiset. Myös hiusraja kuulsi ikävästi valkoisena. Niinpä rajoitin vastaisuudessa aurinkolasien ja päähineen käyttöä.


Auringonlasku kuvattuna terassiltamme.	Kuu on kallellaan, koska ollaan lähellä päiväntasaajaa.

Iltasin baareissa oli ohjelmaa: Let's dance creole aina maanantaisin, Sing my piano sunnuntaisin, Capoeira keskiviikkoisin jne. Capoeirahan on Kap Verdeltä peräisin ja nykyään sitä harrastetaan brasilialaisena versiona ympäri maailmaa. Usein soitettiin kaihoisaa morna-musiikia ja tanssittiin funana-tanssia. Me turistit saatiin aina lopuksi osallistua itsekin. Mieluisinta oli kuitenkin keskellä päivää lähes tunnin mittainen ohjattu vesijumppa Aqua Gym (video). Meitä osallistujia ei ollut yleensä kuin kymmenkunta, mutta hauskaa oli. Vetäjät vaihtuivat päivittäin, mutta kaikki olivat innostavia. Youtubessa Koreasta levinnyt hittityyli Gangnam Style jäi parhaiten mieleen.


Iloiset jumpparit.	Aqua gym.

16.1. keskiviikko
Aamulla tuuli ja pilviverhoakin oli. Syöminen alkoi kyllästyttää. Pitäisi vaihtaa ravintolaa. Noutopöytä ei ole hyvä, sillä aina hyvistä päätöksistä huolimatta tulee otettua liikaa erilaista ruokaa ja maku kärsii. Yksi pariskunta oli ratkaissut asian niin, että he tyhjensivät lautasilleen pelkästään kaiken tarjolla olevan tomaatin, johon he huljuttivat öljyä. Luulisi tuollaiseenkin kyllästyvän. Aloin vähentää lajeja. Jätin jälkiruokaleivokset pois. Söin vain tuoreita hedelmiä jälkiruoaksi. Lihapuolelta otin lähinnä vain kalaa ja sitäkin vain yhtä sorttia kerralla. Kansallisruokaa catchupaa maistoin, mutta en kiinnostunut papupöperöstä. Aloimme myös syödä illallista rantabaarissa à la carte.

Päätimme lähteä tutustumaan saaren pääkaupunkiin Espargosiin. Sinne pääsisi bussilla euron hintaan. Kävelimme siis päätien varteen muutaman sadan metrin matkan ja jäimme odottamaan bussia. Mitään aikatauluja sille ei ole vaan se odottaa, että bussi tulee täyteen. Muutama sikäläinen oli odottamassa. Oli kuuma eikä autoa näkynyt ja kun se viimein tuli, siihen mahtui vain yksi. Ymmärsimme, että turha oli odottaa, koska tietysti se lähti Santa Mariasta aina liki täytenä. Paikalle pysähtyi taksi, joka tarjosi meille kyytiä. Hinta kuten opas oli kertonut 15 €. Epäröin, sillä se paikallisbussi kiinnosti. Hinta laskikin heti 10 euroon ja niinpä hyppäsimme vilkkaasti kyytiin. Kuski nimeltä David jutteli kanssamme koko matkan. Hän oli 27 vuotias ja kotoisin tuolta ihanalta saarelta Santa Antao. Hän vei meidät Espargoksen keskustaan baarin kohdalle ja sanoi vievänsä meidät takaisin samaan 10 euron hintaan. Koko maksun voi suorittaa sitten. Hän olisi meitä odottamassa samassa paikassa kahden tunnin päästä. Ihastuttavaa luottamista meihin.


Bussia odottamassa.	Espargosin arkielämää.

Koska David oli selvästi iloinen saadessaan meidät kyytiin, en murehtinut sitä, että matkustimme alihintaan. Tiedän, ettei matkoilla saa toisten köyhyyttä käyttää hyväkseen ja siksipä katukauppiaillekin maksoin varmasti ylihintaa, vaikka olinkin tinkinyt. Tipeistä oltiin joka puolella ihastuneita. Harmi, etten ollut etukäteen tiennyt euron käyvän Kap Verdellä. Olisin ottanut kasan kolikoita, kun nyt sen sijaan olin niitä jättänyt kotiin, ettei turvatarkastuksissa alkaisi joku taskunpohjalle unohtunut hälyttämään, jolloin eittämättä joutuisi tarkempaa syyniin. Muutamia kuitenkin oli ja kun ensi päivänä ojensin siivoojallemme 2 euron kolikon, ilostui hän kovin ja sanoi sen olevan ison rahan. Annoin edelleen päivää kohti saman summan. Sain selville, että siivooja tienaa 150 € kuukaudessa, joten tipeistäni tuli lähes 20 % lisää. Ihan hyvin siis.

Kun olin nostanut rahaa pikapankista Suomessa, olivat euroni lähinnä viisikymppisiä. En ennen ollut törmännyt siihen, että sain ihan helposti vaihdettua respassa setelin pienemmiksi euron seteleiksi. Eihän siellä isoja rahoja tarvinnut kun oli all inclusive, mutta taksiin ja tippeihin tarvittiin pikkurahaa. Tipit eivät olleet pakollisia eivätkä sikäläiset ole siihen tottuneet - vielä.

Hotellilla oli pieni matkamuistomyymälä. Kävin usein ihastelemassa sen herkullisen värisiä tavaroita. En ole mikään tuhlari, mutta ajan mittaan en enää pystynyt vastustamaan kiusausta. Ikäväkseni Visa-korttiani ei pystytty lukemaan. Jussi pelasti minut omalla kortillaan, joka onneksi toimi. Huolestuin hieman, koska ainahan korttiani oli pystytty lukemaan, olin missä päin maailmaa vain. Sama toistui lentokentän Tax Free-myymälässä. Seuraava asiakas oli samasta hotellista ja keskusteluissa olin huomannut hänen olevan hyvin kokenut matkaaja. Hän selitti, että luultavasti ongelma johtui siitä, että Visa-kortissani oli K-ryhmän plussa. Kap Verdelle ei siis kannata mennä yhdistelmäkortilla. Onneksi Jussi taas pelasti minut, että sain ryppyvoiteeni maksettua. Helpotus oli suuri, kun kotimaan terminaalin pankkiautomaatti luki korttiani. Nainen oli siis ollut oikeassa.

Kun saavuimme noin 6000 asukkaan Espargosiin, näki heti ettei kaupunki ollut turistikohde. Nimi Espargos tulee keltakukkaisesta asparaakuksesta, joka kasvaa villinä saarella.


Opin tiellä...	Koulupäivä päättymässä..


Katunäkymä Espargosissa.	Banaanikauppiaat.


Katunäkymä Espargosissa.	Miehillä on vapaa-aikaa.


Peli, josta en ymmärtänyt mitään.	Peli, josta ymmärsin.

Kaupungissa ei näkynyt turisteja muuta kuin baarissa, jossa odotimme taksiamme. Viereisessä pöydässä oli neljän hengen saksalainen miesjoukko. Pöydässä oli kyltti, jossa luki jotain tämäntapaista "Jetzt wir sitzen hier wo wir immer sitzen." Eivät ehkä olleetkaan turisteja, kun kerran oli kantapöytäkin.


David ja taksinsa.	Baarimikko hotellissamme.

17.1. torstai
Sää oli osittain pilvinen, mutta lämmin. Illalla oli viileähköä. Lököiltiin.

18.1. perjantai
Sää jatkui edellispäivän kaltaisena, mutta aurinko tuli koko kirkkaudessaan esiin iltapäivällä. Nyt oli keltainen lippu rannassa ja niinpä Jussi lähtikin snorkkeloimaan omasta rannasta. Hän näki jopa joitain kaloja. Samaan aikaan joku sukelluskeskuksen miehistä oli harppuunoimassa kaloja ja isoja vonkaleita hän sieltä saikin. Sain kuvata häntä saaleineen.


Tästä riittää syötävää.	Joku eksoottisen näköinen kala.

Vietettiin päivää terassilla maaten ja lukien ja kun tuli liian kuuma siirryttiin makoilemaan makuuhuoneeseen katsomaan televisiota. Emme olleet tietoisia Suomen uutisista, sillä emme olleet käyttäneet internettiä, joka oli hotellissa maksullinen. Hyvä joskus olla erossa netistä. TV:stä pystyimme seuraamaan maailman tapahtumia esim. CNN:n ja Al Jazeeran kanavilta. Järkyttävää oli tapahtunut Algeriassa, jossa Al-Qaida oli ottanut satoja kaasukentän työntekijöitä panttivangeiksi. Algerian armeija oli vapauttanut heidät, mutta yhteydenotossa kymmeniä oli kuollut. Toinen päivittäin seurattava tilanne tapahtui Malissa, jossa Al Qaida oli vallannut pohjoisosan. Jussista erityisesti tuntui pahalta, kun hänhän oli käynyt Timbuktussa aikoinaan. Ranskalaiset joukot Länsi-Afrikan turvajoukkojen kanssa tekivät parhaansa vapauttaakseen Malin. Senegalissa oli Länsi-Afrikan johtajien kokous. Lähellä siis meitä. Senegal oli vain 500 km päässä meistä. Viimeisinä lomapäivinämme alkoi David Cameron ehdotella brittien kansanäänestystä EU-jäsenyydestä.


Etelän puoleinen terassimme.	My Bar.

Ajateltiin, että jaksettaisiin illalla kerrankin käydä Late Barissa, joka oli auki klo 02:een. Istuimme siellä jonkun aikaa, mutta väkeä oli tosi vähän. Tanssahdimme, kun kerran oli musiikkia. Näytti siltä, että jäisimme ainoiksi asiakkaiksi, joten mitään kuumempaa menoa ei olisi tiedossa. Lähdimmekin nukkumaan. Kap Verde ei taida olla mikään Kanarian saarten tapainen menopaikka, vaikka kyllä aikuisia nuoria täälläkin oli. Meidän viereisessä huvilassa majaili 6 nuorta surffaria, jotka näyttivät nauttivan jopa aamiaisen omassa asunnossaan. Heillä oli vuokrattuna maasturi, jolla he lähtivät heti aamusta liikkeelle ja palasivat vasta illalla. Mukavaa varmaan olla nuori surffaaja porukassa.

19.1. lauantai
Tavanomainen aurinkoinen sää ja keltainen lippu rannassa. Yritin uida, mutta kaaduin heti alkuun, kun vesimassa vyöryi ylitseni. Tyydyin uima-altaisiin. Auringonottoa ja turhuuksien lukemista muiden turistien jättämistä aikakauslehdistä. Omat mukana tuodut dekkarit olin jo lukenut. Ristisanatehtävät olin ratkonut jo aikaa ja vain sudokuja oli jäljellä.


Huvilat.	Aulabaarissa palvelu pelasi.

20.1. sunnuntai
Tuttavapariskunta oli palannut Senegalista kilometrin päässä olevaan naapurihotelliin Funanaan. Sinne ei ulkopuolisilla ollut asiaa. Valtava hotellikompleksi oli ympäröity piikkilanka-aidoin. Sovimme siis treffit Santa Mariaan. Saimme kuulla Senegalin matkasta istuessamme heidän kanssaan oluella rannan baarissa. Sää oli upea. Saatoimme heidät hotelliinsa ja otimme sieltä taksin jatkaaksemme omalle hotellille. Matkat eivät olleet pitkiä, mutta oli turhaa rasittaa itseään helteessä, kun muutamalla eurolla sai taksin.

21.1. maanantai
Treffasimme tuttavapariskunnan kanssa hotelliemme välisillä dyyneillä. Koska meillä oli snorkkelivarusteet, vesipullot ja muut, kannatti ottaa taksi. Sukelluskeskuksesta sanottiin, ettei tähän vuoden aikaan tehdä snorkkeliretkiä merelle, joten päätimme snorkkeloida vuorotellen meidän varusteilla. Olin kyllä kysynyt aiemmin Santa Mariassa asiaa ja siellä kerrottiin, että edellisen keskiviikon jälkeen ehkä retkiä tehtäisiin, kun meri rauhoittuisi. Tiedä häntä. Kun kysyin myöhemmin, niin jällleen ehkä samana päivänä iltapäivällä. Kannattaisi soittaa. Koska retkellepääseminen laivalla näytti olevan niin epämääräistä, niin päätimme tyytyä rannalta lähtöön. Ystävämme olivat vatsataudissa. Olivat saaneet sen ilmeisesti Senegalissa. Niinpä laivaretki olisi muutenkin ollut huono idea.

Löysimme mukavan poukaman, jossa vaahtopäät näyttivät rauhallisemmilta kuin muualla ja pääsimme siitä uimaan. Sen jälkeen snorkkeloitiin. Pieni kalaparvi näkyi, mutta muuten pohja oli vain hiekkaa. Poistuminen merestä ei edelleenkään kohdaltani onnistunut yhtään tyylikkäämmin kuin aiemminkaan. Kaksikerroksinen uimapuku on kyllä vartaloystävällinen, mutta tämän jälkeen kaikkea muuta. Olin saanut taas ylimääräisen kerroksen hiekkaa pukuni sisään. Olin varautunut tähän ja vaihdoin toisen uimapuvun. Hotellilla sitten saksin pukua ja aikamoisen heikkakasan sain pihallemme aikaan.

Koska olimme lähes Funanan rannalla eikä sieltä ollut mahdollista ottaa taksia, lähdimme kävelemään omalle hotellille. Onneksi yhytimme Funanan aidani luota yhden taksin, joka oli viemässä porukkaa rannalla ja joka lupasi ottaa meidät palatessa kyytiin.


Waterside.	Illan viimeisistä auringonsäteistä nauttimassa.

22.1. tiistai
Koska Santa Maria oli lähellä ja jotain ostettavaa vielä halajasimme, niin menimme ystäviemme kanssa vielä kerran sinne. Nyt kävelimme enempi kaupungilla. Ystävämme olivat joutuneet käymään lääkärillä ja saaneet lääkkeitä sekä pitkän listan siitä, mitä ei saisi syödä. Hulluahan oli pitää paastoa lomalla, kun kerran oli lääkkeet, niin siitä vaan. Oikea asenne mielestäni. Lomalla pitää nauttia. Santa Maria on lähinnä turistikaupunki ja siitä on paljon kuvia lomakompassi-sivulla netissä, jonne matkaajat voivat lähettää omia kuviaan. Itsekin olen laittanut muutaman www.lomakompassi.fi.

Istuimme vielä pikkuhotellin baarissa uima-altaan reunalla oluella. Lähdimme sitten taksilla kukin omaan hotelliin ja lupasimme pitää yhteyttä Suomessakin. Joskus tapaa sattumalta ihmisiä, joilla on samanlaiset mielenkiinnon kohteet ja joiden kanssa viihtyy niin että ystävyyttä voi jatkaa.

23.1. keskiviikko
Oli kovin tuuli, mitä koko aikanamme. Silti oli hyvin lämmintä paitsi illalla. Näytti siltä, että porukkaa oli matkustanut pois, sillä ravintoloissa oli vähemmän väkeä kuin aiemmin. Ensimmäisellä viikolla oli paljon lapsiperheitä. Ihailin sitä, miten mutkattomasti nuoret äidit ja isät hoitelivat lastensa kanssa ruokailun. Eräässäkin perheessä näytti olevan 5 alaikäistä lasta. He käyttäytyivät todella mallikkaasti ruokapöydässä. Yksi äiti piti lastaan huivilla sidottuna rinnoillaan ja käveli kuin tyhjää vaan ruokasalissa. Turisteja oli monesta maasta, mutta venäjää emme kuulleet puhuttavan.


Lomalla on rentouduttava.	Meren rannalla.

24.1. torstai
Viimeinen päivä. Huone oli luovutettava klo 12 ja lentokenttäkuljetus tuli hakemaan meitä klo 16 lähtevään lentoon. Matka meni kuten tullessakin, mutta nyt jouduimme matkustamaan yöllä. Nukkuminen onnistui jotenkuten istualtaankin. Suomessa olimme klo 4.30. Kello oli käännetty eteenpäin kolme tuntia, joten sisäinen kellomme oli vasta 1.30. Vantaan lentoasemalla laitoimme heti kännykät toimimaan ja menimme nettiin. Eipä ollut ihmeitä tapahtunut Suomessa poissaollessamme. Kansanedustajat jatkoivat vielä joululomaansa, joten mitään poliittistakaan ei ollut tapahtunut. Lento Ouluun lähti klo 8. Oulussa olimme yhdeksältä ja kotona ennen kymmentä.

Kap Verden matka oli meille epätavallinen, sillä kahden viikon ajan laiskottelimme oikein olan takaa. Aurinkoa, merta, hiekkaa, hyvää ruokaa ja juomaa. Viihdyimme epätavallisen paljon hotellilla, sillä emme osallistuneet edes retkiin. Kerran näinkin.


Etelän puoleinen terassimme.	No stress. Otettiin mallia.

Matkalle lähtö

9.1. keskiviikko
Kuten tavallista matkat lähtevät yleensä Helsingistä, joten lähdemme silloin matkaan edellisenä päivänä, jolloin jää päivä tutustua Helsingin kulttuuritarjontaan. Lähdimme Norwegianin halpalennolla aikaisin aamulla Helsinkiin. Olimme varanneet lentokenttähotelli Pilotin Vantaalta yöpymistä varten. Se oli tullut tutuksi ja sieltä osasimme mukavasti käydä bussilla kaupungilla. Matkalaukut vietyämme hotellille, matkasimme heti aamusta Helsinkiin. Teatteriesityksiä ei ollut juurikaan sille päivälle tarjolla, mutta taidemuseot aina kiinnostavat.

Olin edellisenä iltana selannut netistä Helsingin tapahtumia ja yllätykseksemme siellä alkoikin juuri meidän tulopäivänä tiedemessut Helsingin yliopistolla, joka sijaitsee keskustassa. Päivät olivat ilmaiset, joten sinne siis suuntasimme ensitöiksemme. Istuimme luennolla kaksi tuntia klo 13-15. Aihe oli "Loppuvatko luonnonvarat". Se kiinnosti kovasti. Oli hyviä luennoitsijoita, jotka eivät olleet mitään tuomiopäivän saarnaajia. Toivoakin on.

Ateneumissa oli meneillään näyttely "52 sielun maisemaa", symbolismin maisema 1880 -1910 eli paljon oli impressionisteja. Osa oli ennnestään tuttuja, mutta ei niihin koskaan kyllästy. Ateneumista menimme vielä Kiasmaan. Siellä kiintoisinta oli Osmo Rauhalan "Elämän kirja"-näyttely. Teemana oli kielen merkitys biologiselle elämälle. Monesta osasta muodostunut taideteos on kuin sanoista muodostuva lause. Maalaukset olivat jotain sellaista, jota en koskaan aiemmin ollut nähnyt. Ne miellyttivät ja panivat ajattelemaan.

Hortoilimme kaupungilla ravintola Kosmosta kohti. Matkan varrella pokasimme kirnumaisen kappelin, jossa piipahdimme. Kaunista puun käsittelyä! Kosmos löytyi ja meille pöytä. Pidän ravintolasta, joka näyttää entisajan ravintolalta. Mitkään italialaistyyliset bistrot tai muut sellaiset eivät ole minun makuuni. Minusta oopperan on näytettävä oopperalta blyyseineen ja kultakoristeineen, koiran koiralta, eikä kissalta jne. Kosmos on säilyttänyt ajattoman tunnelman. Söin paistettuja silakoita perunamuusin kanssa. Jussi söi munuaisia. Viini oli vääränlaista, mutta itsehän valitsimme.

Jussille tuli tekstiviesti, että seuraavan aamun lentomme Kap Verdelle on myöhässä ja siitä ilmoitetaan klo 23 tarkemmin. Ihanaa, että saisi nukkua aamulla pitempään, sillä edellisen yön Oulussa olin nukkunut huonosti. Pakkasin vielä keskellä yötä matkatavarat uudelleen eri kasseihin. Painorajoitukset olivat tiukkoja. Käsimatkatavara sai painaa vain 5 kiloa. Kun itse laukku painoi jo pari kiloa, vaihdoin sen jumppakassiin. Illalla sitten ilmoitettiin, että lento on teknisen vian vuoksi 6 tuntia myöhässä ja lähtisi klo 13.30. Siispä saatiin nukkua kunnolla ja ilman kiirettä syödä aamupala.

Teksti: Kaarina Kaukoranta

Kuvat ja videot: Juhani Kaukoranta ja Kaarina Kaukoranta

Matkapäiväkirjat