Matkapäiväkirjat

Jordania 31.12.2011 - 14.1.2012

31.12. lauantai
Lento Helsingistä alkoi klo 8.45. Perillä Aqaban kentällä olimme 14.30. Aikaeroa ei ole. Lennon, jonka piti kestää vain viisi tuntia, kestikin lähemmäs kuusi tuntia, sillä lento oli puoli tuntia myöhässä. Finnair tarjosi matkalla tosi surkean aterian, mutta ei se meitä haitannut, kun tiesimme kohta pääsevämme suurten lihapatojen ääreen. Bussi vei meidät hotellillemme 16 km Aqabasta etelään Tala Baylle, jossa oli kolmen ison hotellin kompleksi: meidän Radisson Blue, Marina Plaza ja Mövenbick. Omamme oli aivan rannan tuntumassa.

Marinan ja Radissonin välillä oli yksityinen Beach alue, joka oli hotellien käytössä. Siellä sijaitsijat esimerkiksi kaupat.	Radissonin eri osia yhdisti kauniit käytävät.

Hotellilla alkoi iltajuhla klo 20.00. Ilta oli tavan mukaisesti ilmainen hotellivieraille. Oli ohjelmaa - Belly-tanssia pääasiassa, mutta kyllä me muutkin tanssimme. Tulipahan samalla suleteltua herkkuja. Niitä herkkuja oli todella paljon ja niin tavattoman kauniisti esille tuotuja.

Kun saapumispäivänä oli joitain pilviäkin ollut taivaalla, niin seuraavasta aamusta lähtien niitä ei juuri näkynyt kuin vasta poislähtöpäivänä. Sää oli päivisin 24 astetta, mutta iltaisin viileni paljon. Samoin pohjoisessa erämaassa sää oli monta astetta kylmempi, vaikka aurinko paistoikin. Merivesi oli 23 astetta, uima-altaat 16 astetta. Niitä oli useita. Kaksi allasta oli lämmitettyjä, mutta niissä ei oikein viitsinyt uida. Pelkäsin, että bakteerit eläisivät niin lämpimässä vedessä. Sen sijaan oli ihana välillä pulahtaa viileään altaaseen. Olivat taatusti puhtaita, kun juuri kukaan muu ei niissä uinut.

Aurngosta ja muustakin nautitaan altaalla.	Auringonpaisteesta nautittivat myös paikalliset yleisillä rannoilla omissa asuissaan Aqaban kaupungissa..

1.1. sunnuntai

Herkullisen aamiaisen jälkeen lähdimme snorklaamaan hotellin laiturilta. Vain pari nuorta kilpauimaria oli uimassa äitinsä valvonnassa. Vesi oli todella lämmintä, mutta kaloja oli todella vähän. Muutama pallokala ja lasikaloja nähtiin. Taisi uida joku trumpettikalakin. Koralleja oli myös vähän, ja päätimmekin seuraavalla kerralla hakea parempaa paikkaa snorklaukseen.

Apollomatkojen yhteinen info-tilaisuus oli klo 12. Siinä diojen avulla esiteltiin retkikohteita, joita tilaisuuden jälkeen oli mahdollista tilata. Tilasimme keskiviikon Kuolleen meren matkan (yht. 116 €). Petran matkan päätimme varata seuraavaksi maanantaiksi vasta myöhemmin, kun tietäisimme olevamme varmasti terveitä matkalle. Lähinnä ajattelimme mahdollisia vatsatauteja, joita ei sitten onneksemme esiintynyt.

Katsastimme hotellialuetta ja vesiurheiluliikkeitä. Lähes kaikki paikat olivat kiinni. Näimme mainoksen eräänlaisesta sukellusvenematkasta Neptunella. Veneessä oli kannen alla hytti ikkunoineen. Matka kestäisi 1,5 tuntia ja hinta 20 euroa hengeltä. Päätimme varata sen heti, kun mahdollista.

Otettiin aurinkoa ja lepäiltiin loppupäivä. Kävimme kyllä ostamassa pientä purtavaa kaupasta. Tosin aamiainen oli runsas ja kun myöhemmin huomasimme, että voimme aamulla keittää kahvit huoneessamme ja mennä myöhemmin syömään, niin hyvin selvisimme illallisen ja aamiaisen välisen ajan ilman ylimääräistä ateriointia.

Neptunella matka alkoi Marinan satamasta.	Matkalla saattoi kuvitella sukeltavansa.

2.1. maanantai

Päivä oli niin ihana, että otimme vain aurinkoa ja uimme - Jussi meressä ja minä kylmässä altaassa. Varasimme seuraavan päivän Neptune-matkan.

3.1. tiistai

Hotellimme koko laajudessaan.	Panssarivaunu meren pohjassa.

Neptune-matka näytti olevan suosittu. Vaikka olimme tilanneet matkan jo edellisenä päivänä, näytti uhkaavalta, ettemme pääsisi mukaan varatulla ajalla. Kaksi henkilä oli merkitty varauslistaan ilman muuta tietoa kuin hotellin nimi. Onnkeksi me osoittauduimme heiksi ja pääsimme matkalle. Alkumatka Aqaban lahdella oltiin kannella. Sieltä saatiin hyvä näkymä hotellialueella. Jossakin vaiheessa sitten kömmimme kannen alle ja sieltähän olikin hieno näkymä pinnan alle. Laiva kulki hitaasti aivan riuttojen reunaa pitkin. Kaloja ei kyllä nytkään paljon nähty, mutta koralleja kyllä. Tänne tulisimme snorklaamaan myöhemmin. Kaksi isoa kilpikonnaakin viuhahti nopeasti näkökenttämme ohi.

Näimme panssarivaunun, joka oli tarkoituksella upotettu. Siihen oli kiinnittynyt koralleja. Monet kalat olivat ottaneet sen alueekseen. Myös kaksi laivaa, joista toinen oli uponnut ja toinen upotettu, olivat keränneet koralleja pinnalleen. Mielenkiintoisia sukelluskohteita selvästikin.

4.1. keskiviikko

Levähdystauolla Kuolleen meren retkellä.	Kuollut meri on Israelin ja Jordanian välissä.

Matka Kuolleelle merelle alkoi klo 6.45, joten aamiainen oli jo klo 6. Matkalle oli otettava vaatetta, sillä sisämaassa tulisi olemaan kylmempää. Evästä sai ostettua levähdyspaikalla puolimatkan krouvissa. Matka kesti nelisen tuntia, joten oppaalla oli aikaa kertoa tietoja Jordaniasta ja itse kohteesta.

Jo bussin ikkunastakin katsottuna oli selvää, että maa oli lähinnä asumatonta erämaata. 85 % maasta on autiota. Jordania on arabimaista demokraattisimpia. Silti kuninkaalla Abdullah, jonka kuvia - myös perheen oli paljon kaikkialla, on myös veto-oikeus. Häntä kuvataan hyvin kansanomaiseksi.

Naiset saavat ajaa autoa ja käydä töissä, mikä on jopa eduksi naimisiin pääsylle. Korkeakouluissa, joita on useita, 55% on naisia. Aiemmin lapsiluku oli 7-8 lasta, mutta noin 3 nykyään. Naisilla ei ole huivipakkoa, vaikka aivan yleiseltä huivin käyttö minusta vaikutti. Etelä-Jordania on konservatiivisinta aluetta. Peruskoulu on pakollinen 10 luokkaan asti. Armeija on vapaaehtoinen. Odotettavissa oleva elinikä on miehillä 65 ja naisilla 70 vuotta. Vuoden ansiotulo on nykyisin keskimäärin 15 000 dollaria. Talouden pääasiallinen tuotto tulee liikenteestä, sillä Aqaban sataman kautta on Suezin kanavaa halvempaa välittää tavaraa Lähi-Itään ja päinvastoin. Maalla ei ole luonnonvaroja muita kuin fosfaatti ja Kuolleen meren mineraalit.

Matkailijan kannalta Jordania on turvallisimpia maita. Sillä on rauhansopimus naapurimaa Israelin kanssa.

Taustalla "Lootin vaimoksi" ristitty kalliopilari.	Kuollut meri on maapallon matalin kohta.

Matkalla saimme kuulla myös Raamatun asioista - miten Lootin vaimo oli muuttunut suolapatsaaksi Sodoman ja Gomorran tuhossa taakse katsoessaan. Kaiken kaikkiaan Jordaniassa liikuimme raamatullisilla seuduilla. Kuollut meri näkyi reitillämme pitkään, sillä matkustimme sen pohjoispäähän. Meri on 400 metriä meren pinnan alapuolella, joten se on maapallon matalin kohta. Merellä ei ole laskujokea. Sen vesi haihtuu ja suolapitoisuus kasvaa ollen suurimmillaan 30 %. Siitä sen kelluttavuus johtuu.

Menin suurin toivein mereen, mutta minulle oli käydä huonosti. Jo ennestään hyvin kelluvana jalat nousivat nyt pelottavan ylös pään painuessa alemmas. Aallot olivat hukuttaa minut. Jussi sensijaan onnistui hyvin. Minä otin 3 euron kokovartalomutakäsittelyn kuten moni muukin. Meren vedellä ja sen mudalla sanotaan olevan terveydellisiä vaikutuksia. Ainakin minun ihoni oli käsittelyn jälkeen pehmeämpi ja sileämpi, joten ostin mutaa kotiinkin vietäväksi. Edelläni kassajonossa oleva japanilainen osti kymmeniä pusseja.

Jussikin osaa kellua :-)	Minä sen sijaan keskityin "kaunistumiseen".

Rannalla ruskettuu :)	Kun muta on osittain puhdistettu meressä, niin altaalla voi huuhtoa loput.

Ennen uintia olimme syöneet paikallisessa ravintolassa buffet-lounaan. Uinnin jälkeen meille jäi aikaa ostoksille, mutta mutaostojen jälkeen me vain paistattelimme päivää altaalla.

Kun menomatkalla ikkunanäkymä oli ollut merelle ja Israelin puolelle, niin paluumatkalla se oli Jordanian vuoristoon. Ikkunasta sain kummastella huikeita vuoria, mutta auton ikkunasta ottamissani kuvissa niiden jyhkeys latistui pahoin.

Karua vuoristoa riitti katseltavaksi.	Helikopteritukialus (ilmeisesti USS Kearsarge)

Hotellilla odotti Jussille mieluinen yllätys. Kilometrin päähän osittain niemen taakse oli ilmestynyt sotalaiva! Siinä se viipyi noin viikon verran. Jussi kiikaroi sitä ahkearsti parvekkeeltamme. Internetistä hän löysi tarkempaa tietoa. Ilmeisestikin se oli amerikkailainen.

5.1. torstai

Hotellilta oli ilmainen kyyditys Aqaban kaupunkiin muutaman kerran päivässä. Osa oli hotellivieraille ja osa hotellin henkilökunnalle. Me kyllä lahjakkaasti sekoitimme nämä ja matkustimme välillä täpötäydessä työntekijöiden autossa. Hotellilla oli aasialaisia naisia tarjoilijoina, mutta heitä emme autossa nähneet.

Aqabassa oli turisteille erilaisia kulkuneuvoja tarjolla.	Aqaban lahden poukamassa on kilometreittäin hiekkarantaa. Takana häämöttää osittain Eilat.

Aqabassa riensimme ensii töiksemme linja-autoasemalle. Meidän piti saada bussiliput Ammaniin lauantaipäivälle. Löysimme paikan helposti, mutta aikataulut olivat kaikki vain arabiaksi. Emme mitenkään osanneet tulkita kirjoitusta, joten etsimme käsiimme englanninkielisen virkailijan. Ostimme menoliput (7,50/hlö).

Suuntasimme kaupungn rantaan, jossa paikalliset viettivät rantaelämää. Vain lapset olivat vedessä. Äidit istuivat mustine kaapuineen rannalla. Kävimme juomassa teetä rantakahvilassa. Oli vielä katsastettava moskeija (ulkoa käsin) ja basaarit.

Jussilla näytti olevan täällä oma butiikki :)	Auringon laskua tuli kuvattiin useana iltana. Takana Egypti ja Siinain niemimaata.

Basaarilla ei oltu kovin päällekäyviä myyntityössä - ei ainakaan niin kuin Turkissa. Ostimme ison rantakassin, joka maksoi 6 dinaaria (n.6 €). Löydettiin sitten kaupasta vielä minulle entisiä paremmat snorkkeliräpylät. Hinta oli jotain 20 - 30 euroa.

Radisson-hotellimme päärakennus oli vaikuttava..	Hotellin sijainti aivan rannalla oli hyvä asia.

Koska hotellimme oli mainiolla paikalla aivan meren rannalla, niin ei meitä enempi kiinnostanut Aqaban kaupunki. Hotelli oli erittäin siisti ja rauhallinen. Uima-altaita ja kiveyksiä putsattiin jatkuvasti. Huoneessamme kolmannessa kerroksessa oli parveke merelle päin. Sielläkin oli mukava istuskella lukemassa.

Koska hotellin kohdalla meressä ei ollut hyviä riuttoja, kävelimme aidatun alueen ulkopuolelle yleiselle rannalle. Siellä iloiset paikalliset olivat ajaneet autonsa rantaan ja levittäneet vilttinsä. Ruokaa tehtiin ja nautittiin meren tuntumasta. Tapasimme sukellusporukan, jolta saimme tietää parhaat paikat. Rantaa oli kilometreittäin. Osuimme snorklaamaan juuri sille kohdalle, jossa panssariauto oli pohjassa. Joissakin kohdin riutta oli niin lähellä pintaa, että oli vaikeuksia etsiä reittejä ettei olisi osunut koralleihin.

Välillä oli käytävä ostoksillakin. (Jussilla minun shorsit, kun oli omansa jättänyt kotiin.)	Vielä jotain kukkaista hehkuakin jäljellä ;)

6.1. perjantai

Jussi otti sukelluksen tälle päivälle. Minä en viitsinyt sukeltaa, kun viime aikoina on ottanut korviin julmetusti. Ahtaa poskiontelot ovat syynä. Jussi olikin ainoa sukeltaja, muita lähti samalla veneellä snorkkeloimaan. En viitsinyt lähteä mukaan lainkaan, sillä pystyinhän snorkkeloimaan ilmaiseksi rannalta käsin. Otin rennosti koko päivän. Koska omat kirjat oli jo luettu, hain allaspojan kirjastosta lisää dekkareita. Niitä toiset matkailijat olivat jättäneet. Jätin itsekin yhden kirjan.

Viihtyisää hotellialuetta.	Tungosta ei missään.

Monena iltana seurasimme rannalla auringon painumista Egyptin vuorten taa. Luonto muutti väriään.

Auringonlaskuja seurattiin infinite-altaalla. Allaslamput muuttivat altaan milloin siniseksi, milloin vihreäksi tai punaiseksi.	Ilta-auringon väritystä.

7.1. lauantai

Ammaniin lähtö oli Aqabasta klo 9 aamulla. Ajattelimme käyttää hotellin ilmaiskyyditystä Aqabaan. Aikataulun ilmoittamaa kyytiä ei kuitenkaan saapunut, mutta änkesimme itsemme 8.15 lähtevään henkilökuntakuljetukseen.

Ammanin bussi oli kaksikerroksinen ja paikkamme oli ylhäällä. Alhaalla oli WC. Matkan aikana oli maksullinen tarjoilu. Aivan ensiluokkainen bussi. Turhaan olisimme maksaneet tuplahinnan (15 €) VIP-bussista. Jussi haikaili, että olisipa Oulu-Raahen bussi yhtä hyvä kuin tämä. Penkeissä oli hyvä istua ja tilaa oli hyvin.

Matka keski 4 tuntia eikä pysähdyksiä ollut. Eipä matkalla juuri taajamia ollutkaan. Joitakin beduiiniasutuksia kyllä oli tien varrella. Tie kulki suoraan - olihan se Desert Highway. Rekkoja emme menomatkalla nähneet paljon ja sitä ihmettelimme, koska liikenne satamaan piti olla vilkasta. Sunnuntai-iltana paluumatkalla kyllä oli satoja rekkoja. Tie oli eri kuin se, jota pitkin olimme matkustaneet Kuolleelle merelle. Vettä eikä kasvillisuutta näkynyt. Kuolleen meren matkalla oli näkynyt sentään meri ja sen lähettyvillä viljelyksiä.

High Way kulkee erämaassa.	Olimme yhtä pariskuntaa lukuunottamatta ainoat turistit.

Kun saavuimme Ammaniin, ympäröi meitä tavanmukaisesti iso joukko taksikyydin tarjoajia. Kieltäydyimme, sillä olimme lukeneet oppaasta, että ihan kävelymatkan päässä olisi hyvä edullinen hotelli Canary. Kun mainitsin nimen, niin yksi mies sinnikkäästi lyöttäytyi seuraamme väittäen hotellin olevan kaukana. Aloimme ensin etsiä paikkaa, mistä saisimme ostetuksi paluuliput, mutta se näyttikin vaikealta löytää. Selvästikin paikka, johon bussi meidät jätti ei ollut ihan vieressä. Onneksi sinnikäs mies tuli hätiin ja saattoi meidät toimistoon. Hän kertoi, että bussipysäkki on siirretty ja on kaukana hotellistamme. Epäilimme häntä, mutta kun hän tarjoutui viemään meidät sinne dinaarilla (1 euro), niin otimme tarjouksen vastaan. Osoittautui, ettei häni ollutkaan virallinen taksi. Aqabassa viralliset taksit olivat vihreitä ja Ammanissa keltaisia . Tämä auto oli harmaa. Ja oikeassahan mies oli. Hotelliin oli matkaa.

Hotel Canary	Tilava vaikkakin vaatimaton huone.

Saimme huoneen, joka maksoi vain 27 dinaaria aamiaisineen. Ei tainnut olla täyttä, sillä aamiaisella ei näkynyt muita. Illalla kyllä joku porukka rymisteli yömyöhään. Meillä oli heti kiire lähteä Citadeliin, joka oli päänähtävyytemme kaupungissa. Ala-aulassa tämä sinnikäs "Your friend" oli odottamassa meitä, mutta kieltäydyimme ehkä turhankin tylysti kyydistä. Sanoimme kävelevämme.

Oppaassa kyllä neuvottiin ottamaan taksi, koska Citadel on korkealla kukkulalla. Koko kaupunkihan sijaistee seitsemällä kukkulalla. Kävelimme ja kuvasimme tienristeyksiä, että osaisimme takaisin. Oli meillä kyllä karttakin. Kovin sokkeloista oli. Nälkäkin alkoi haitata ja katsoimme oppaasta, että lähellä putäisi olla hyvä ravintola. Kyselimme vastaantulijoilta, jotka ystävällisesti yrittivät neuvoa, mutta emme löytäneet etsimäämme. Sen sijaan huomasimme ravintolan, jonka nimessä oli jotain turistiin viittaavaa. Sinne vain. Oli kyllä vikatikki, sillä ruokaa sai odottaa lähes tunnin eikä se edes ollut hyvää. Kävin jo väliin hoputtamassakin. Ehkä sitten alensivat laskun hintaa, koska meidän mielestä aterian olisi pitänyt maksaa enemmän. Emme jättäneet tippejäkään. Tippien antaminen ei ole Jordaniassa kovin tavallista, mutta kyllä me yleensä niitä jaoimme. Sen, ettei se kovin tavallista ollut, huomasi siitä, että monet yllättyivät tipeistä.

Citadelilta jyrkänteeltä komea näkymä kaupunkiin.	Herkuleen palatsin rauniot auringonlaskussa..

Otimme suosiolla taksin Citadeliin, mutta olimme myöhässä. Portit olivat jo kiinni. Kuvasimme sen, minkä näimme ulkopuolelta ja myös huikeita näkymiä itse Ammaniin. Mitään suojakaiteita jyrkänteillä ei ollut. Kysyin yhdeltä vartiomieheltä aukioloaikoja ja hintaa. Hän näytti kummastuneelta, että rohkenin yksinään naisihmisenä lähestyä häntä. Hän kyllä vastasi, että huomenna aukeaisi klo 8 ja hinta on 2 dinaaria. Sen jälkeen hän kysyi, onko etäämmällä oleva henkilö aviomieheni. Olen tottunut puhuttelemaan ketä vaan - puhun vaikka Kiinan keisarin kanssa :) Arabimaissa on ehkä oltava tarkempi. Ihmettelimme sisäänpääsymaksun pienuutta, hintaanhan sisältyi myös alueen arkeologinen museo. Eivät ole oppineet rahastamaan vielä.

Menimme taksilla hotellillemme. Käytiin iltakävelyllä ja löysimme varsinaisen bussiaseman. Siellä olevat taksikuskit vahvistivat sen, että Ammanin bussien lähtöasema on väliaikaisesti siirretty kauemmas. Ihailimme komeaa moskeijaa ulkoa käsin, koska se oli kiinni.

Hotelli Canaryllä olimme niin väsyneitä, että nukahdettiin melkein heti.

8.1. sunnuntai

Aamianen oli maukas. Meille tarjoiltiin munakas, leipää, erilaisia juustoja ja hilloja. Kahvi oli myös hyvää, sillä se oli murukahvia. Muutenhan kahvi oli aina huonoa. Radissonissakin joimme monesti omaa kahvia omasta murupurkista.

Citadelin sisäänkäynnillä.	Herkuleen palatsin pylväät.

Citadel.Alue on kevyesti aidattu.	Pylväiden juurella.

Vanha kirkko taustalla	Näkymä roomalaiseen teatteriin - suureen ja pieneen.

Alueella sijaitsi pieni arkelologinen museo. Siellä oli arvokasta esineistöä eri aikakausilta. Vahtimestari, vanha papparainen, keitti teetä ja tuputti sitä meillekin. Koska hän melkein pakotti meidät tarjouksellaan, niin joimme teet. Maksua ei pyydetty, mutta jätimme mukin viereen muutaman dinaarin. Museossa olisi pitänyt olla Kuolleen meren kääröt, mutta oli vain tyhjä paikka ja ilmoitus, että kääröt oli siirretty toukokuussa avattuun uuteen Jordania-museoon. Kuuluisasta Meesan kivestä oli jäljennös. Meesan kivellä on yhtymäkohtia Raamatun kertomuksiin.

Myytin Daidalos rakensi Minoksen pyynnöstä Kreetalle labyrintin. Hän rakensi myös pojalleen Ikarokselle siivet.	Meesan kivi.

Jussi kiikaroi aluetta kiertävää sotilashelikopteria..	Citadelin aitaamattomat jyrkänteet.

Juuri, kun olimme moskeijaksi muutetun kirkon sisällä, alkoi kuulua aivan mieletön meteli. Aloin jo pelätä, mitä tuleman piti. Kovan äänen aiheuttajaksi osoittautui sotilashelikopteri, joka jatkuvasti kiersi aluetta matalalla . Sotilas istui kopterin oviaukolla roikuttaen jalkojaan ulkopuolella. Ihmettelimme kovasti, sillä alueella oli meidän lisäksi vain muutama japanilainen. Mukavaa kiikaroitavaa taas Jussille. Jostain kummassa syystä kopteri häipyi, kun lähdimme alueelta.

Bysanttilainen kirkko 6. tai 7. vuosisadalta.	Edellinen kirkko sisältä.

Citadelista otimme taksin kohteena Jordania museo. Taksikuski kyllä sanoi, että se saattaa olla kiinni. Aukiolot vaihtelevat. Hän olisi taas vienyt meitä vaikka minne, mutta painotimme moneen kertaan haluavamme vain museoon. Liikenne oli taas aivan kaoottinen, sillä autot kiilasivat sen kun ehtivät. Kadut olivat mäkisiä ja väliin niin jyrkkiä, että otti niskaan. Jäimme kyydistä oletetun museon kohdalla, ja Jussi kävi kysymässä, onko museo auki. Myöntävän vastauksen saatuaan nousin minäkin kyydistä ja maksoin sen. Rakennus oli kuitenkin eri ja kun pääsimme sinne, vartijat sanoivat museon olevan kiinni. Piti siis alkaa metsästää taksia. Yllätys, yllätys, sama taksi oli jäänyt seuraamaan meitä ja nappasi meidät taas kyytiin. Oli jälleen myönnettävä hänen olleen oikeassa. Aikaa bussin lähtöön oli vielä muutama tunti ja sekös kuskia kiinnosti. Hän olisi vienyt meitä taas johonkin nähtävyyteen kuten moskeijaan. Kieltäydyimme moneen kertaan ja viimein hän uskoi, että vain bussiasemalle halusimme.

Aikaa oli niin paljon, että ehdimme käydä syömässä pienessä paikallisten baarissa. Saimme aivan loistavaa ruokaa, vaikka puitteet olivat vaatimattomat. Tuotiin paperi ja siihen rieskan tapainen. Uunivuoka oli täynnä ihanasti maustettua lammasta kastikkeessa. Juomana otimme teetä. Paikka oli aivan täynnä.

Minua oli kuitenkin jäänyt vaivaamaan, ettemme illalla olleet päässeet moskeijaan. Sen iso kupoli näkyi bussiasemalle, mutta kuitenkin sinne matkaa oli jotain kilometri. En ollut koskaan ollut moskeijan sisällä. Ehdimme kuin ehdimmekin tehdä kävellen pikavierailun sinne. Ennen sisäänpääsyä minun oli puettava päälleni musta kaapu, mikä oli naisturisteillekin pakollinen asu. Sisään mennessä oli vielä jätettävä kengät ulos. Kuningas Abdullahin moskeija on moderni. Se on rakennettu 1980-luvulla ja se on valtavan kokoinen.

Kuningas Abdullahin moskeija.	Naisten oli pukeuduttava kaapuun päästäkseen sisään.

Kun palasimme moskeijasta bussiasemalle, niin kadulta alkoi kuulua naisen suuriääninen valitus. Hän makasi tiellä ja ihmisiä alkoi kerääntyä ympärille. Hän oli jäänyt auton alle. MIkään kumma se ei kyllä olekaan, sillä liikenne oli kovaa eikä jalankulkijalla ollut mitään oikeuksia edes suojateillä.

Koska Aqaban alue on vapaakauppa-aluetta, niin kaupunkiin palatessa oli tulli. Bussimme pysäytettiin ja käytiin tarkistamassa passimme. Matkatavarat myös tutkittiin. Aikaa meni kauan. Aqabassa meitä oli vastassa jälleen kerran taksikyytiä tarjoavien joukko. Meinasin jo hermostua pimeässä, kun erilaisia tarjouksia sateli joka puolelta. Otimme summassa yhden ja pääsimme hotellillemme. Portilla oli tarkat suojatoimet. Kuskin nimi kirjattiin ennen kuin pääsimme alueelle. Ei kuitenkaan peilattu auton pohjaa kuten kuulimme naapurihotellilla tehdyn. Se, että takseja oli paljon tarjolla, viittaa mielestäni siihen, että turisteja on vähän. Ns. arabikevään arvellaan vähentäneen matkustusta. Apollon matkatoimistokin on aloittanut matkat vasta lokakuussa eikä muut suomalaiset matkatoimistot ainakaan vielä järjestä matkoja Jordaniaan.

Ja bensahan on siellä halpaa, alle puolet Suomen hinnasta. Ihmiset käyttivät autoja surutta. Naurattaa ajatella, että meillä puhutaan henkilöliikenteen saastuttavasta ongelmasta, kun muualla maailmassa ajetaan tosi isoissa ruuhkissa. Minut on aivopesty tuntemaan syyllisyyttä, jos käyn kaupungissa kauppareissun autolla. Siksi vinttaan kelillä kuin kelillä pyörällä.

9.1. maanantai

Tämä oli Petran retkipäivä. Petra oli tullut minulle tunnetuksi Indiana Jones elokuvasta Viimeinen ristiretki. Jussi oli käynyt siellä aiemmalla Jordanian matkallaan 1992. Aamulla ennen seitsemää lähdettiin matkaan samaa Desert Highwayta, jota pitkin olimme matkustaneet Ammaniin. Muutaman kymmenen kilometrin jälkeen käännyttiin vasemmalle vuoristoon King's Highwaylle. Jouduimme niin korkealle, että pilvet roikkuivat auton ikkunan tasossa. Oli vaikea nähdä maisemaa.

Puolen päivän aikoihin laskeuduimme pieneen kaupunkiin, jonka rinteellä on Mooseksen veljen Aaronin hauta. Täältä lähdimme itse Petraan kävellen.

Obeliskitemppeli	Kanjonin tuloaukolla vartioi kaksi roomalaista sotilasta.

Nabatealaiset perustivat Petran kaupungin noin 600 vuotta eKr. Se on kuuluisa kiveen kaiverretuista temppeleistä sekä nerokkaasta veden keruu- ja säilöntämenetelmästä. Sinne pääsee vain 1,2 km pitkän kapean solan kautta. Solan seinämät ovat jyrkkiä kallioita. On ymmärrettävää, miksi roomalaisten oli vaikea valloittaa kaupunkia aikanaan. Vasta, kun he sulkivat "vesijohdot", kallioon hakatut kourut, he saivat kaupungin haltuunsa.

Petra on UNESCOn yksi maailmankulttuuriperinnöistä.

Suomalainen ja jordanialainen opas johti seuruettamme.	Kanjoni on 1,2 km pitkä.

Kalliot muodostavat mielenkiintoisia hahmoja.	Dushara - auringon jumala ja Al Uzza - kuun jumalatar.

Onkohan Munch käynyt Petrassa hakemassa mallia teokseensa "Huuto"?	Vesivaraston vartija.

.

Aarre pilkottaa kanjonin päässä.	Aarrekammio - Al Khasne.

Roomalainen osa kaupunkia.	Hautatemppeleitä oli useita.

Petra raunioitui maanjäristyksessä ja vaipui unholaan, kunnes se löydettiin uudelleen. Petrasta on tietoa Wikipediassa http://fi.wikipedia.org/wiki/Petra_(kaupunki)

Mukava "yksiö".	Jussi muuttaa kortteeria.

Alueella liikkui turisteja hevoskyydillä houkuttelevia beduiineja ja tietysti ihastuttavia lapsikerjäläisiä. Vaati suurta ryhtiä olla antamatta heille mitään. Ei kannata suosia kerjäämistä, kun lasten pitäisi olla mieluummin koulussa. Nuoret beduiinirastastajat olivat kyllä uljas näky asuissaan, kun he kiitivät pitkin kanjonia. Tarjolla oli kameli-, hevos- ja kärrykyytejä.

Kaupungin tutustumiseen oli tarjolla erilaisa kulkuneuvoja.	Kivikerroksia monissa eri väreissä.

Roomalainen teatteri.	Yksi hautatemppeli monista.

Mahdollisuus kiipeillä kuluneita portaita.	Retki ohi.

Paljon jäi katsomatta, sillä Petra on kymmeniä neliökilometrejä laaja alue. Olin kävellyt ja kiipeillyt niin paljon nytkin, että 15 vuotta vanhat Nikeni, monella matkalla niin mukavat jalkineet, tulivat tiensä päähän. Toisesta kengästä irtosi pohja. Seurueelle oli ruokailu kaupungin ravintolassa. Ei olisi tarvinnut, sillä muutaman tunnin kuluttua olisi taas illallinen omassa hotellissa. Silti ruokaa oli niin paljon herkullisesti tarjolla, että niinhän siinä kävi, että taas syötiin liikaa. Jussihan lihoi tällä kahden viikon matkallamme 3 kiloa. Minä en uskalla edes punnita, mutta housujen vetoketjut ovat kyllä matkan jälkeen olleet tiukat.

10.1. tiistai, 11.1. keskiviikko, 12.1. torstai ja 13.1. perjantai

Loppupäivinä vain snorkkeloimme, otimme aurinkoa, söimme ja luimme. Snorklauspaikkamme oli viereisellä yleisellä rannalla, jossa paikalliset kävivät. Yritin olla huomaavainen ja minulla oli iso huovi peittämässä vartalon alaosaa hameen tavoin. Yleensä ihmiset olivat ystävällisiä, mutta kerran yksi vanha ukkeli tuli minulle reuhaamaan osoittaen nilkkojani, jotka olivat vapaana. Ehkä oli säärikin hieman vilahtanut. Ajattelin, että nauttikoon äijä vain näkymästä :)

Teksti: Kaarina Kaukoranta	Kuvat: Juhani Kaukoranta

14.1. lauantai

Lähtö lentokentälle puolilta päivin. Turvatarkastuksessa naiset ja miehet ohjattiin eri jonoon. Naiset joutuivat pieneen huoneeseen, jossa naispuolinen virkailija suoritti tunnustelun. Lennot olivat ajallaan.

Teksti: Kaarina Kaukoranta

Kuvat ja videot: Juhani Kaukoranta ja Kaarina Kaukoranta

Matkapäiväkirjat