Matkapäiväkirjat

Espanja-Portugali 4.5.- 8.6.2016

[Barcelona] [Cordoba]  [Sevilla] [Albufeira] [Portimao] [Lagos] [Lissabon] [Sintra] [Madrid]

 Keskiviikko 4.5.2016 Oulu-Helsinki-Barcelona

Barcelona

Barcelonan hotelli oli ainoa, jonka olimme varanneet etukäteen Suomessa. Matkoista olimme maksaneet lennot Oulusta Barcelonaan ja paluun Madridista Ouluun. Suunnitelmamme oli väljä. Espanjan kautta Algarveen ja edelleen Lissaboniin.  Ehkä kävisimme Portossakin, mutta se jäi kuitenkin käymättä. Matkatavaroina meillä oli totuttuun tapaan vain reput. Yritimme jättää kaiken turhan pois, mutta matkalla huomasimme, että muutaman vaatekappaleen olisi voinut vielä jättää kotiin. Reppu oli molemmilla täynnä, joten tuliaisia tai matkamuistoja emme voisi ostaa. Helpotus se vain olikin, sillä monesti tuhlautuu aikaa kaupoissa kiertelemiseen ja lopputuloksena tuliaiset, jotka eivät ketään ilahduta.

Iskon pysäkiltä se alkaa	Catalunyan aukea illalla	Ensimmäisessä majapaikassamme

Barcelonan lentokentältä oli helppo hypätä lentokenttäbussiin, joka vei keskustaan Catalunyan aukealle. Oli jo ilta, aukea oli iso ja vaikea oli nähdä, mistä metrot lähtisivät. Monesta eri kohtaa laskeuduimme portaita alas, mutta aina se osoittautui vääräksi. Yhtenäistä käytävää ei alhaalla ollut. Kun viimein pääsimme sellaiseen, josta olisi lähtenyt hotellimme lähelle metrolinja, niin automaatista ostamamme liput eivät kelvanneet. Kaksi eri kertaa ostimme liput, mutta ne eivät kelvanneet. Tuntui ihan käsittämättömältä, kun sentään ollaan matkustettu paljonkin metroilla. Virkailija selitti, että riippuu linjan omistajasta. On kuulema useita eri firman linjoja. Aloimme olla kypsyneitä tilanteeseen ja vastoin kaikkia periaatteitamme otimme taksin.

Asunto oli tilava, mutta selvästi vanha. Oli erillinen makuuhuone. Olohuoneen seinustalla oli keittotasot ja tilava jääkaappi. Kylpyhuoneessa oli kaikki tarvittava shampoota myöten. Erikoista tässä aparthotellissa oli, että se siivottiin joka päivä, petattiin ja vaihdettiin pyyheliinat. Saimme  vastaaonotosta tietää, että ravintolat ovat kiinni, samoin kaupat näin myöhään. Lähdimme kuitenkin ulos ja lähistöltä löysimme pienen baarin, jonka maukkaat kinkkusämpylät söimme terassilla tai itse asiassa ravintolapöydissä, jotka olivat kadulla. Terassikausi oli näin avattu.

 Torstai 5.5.2016 Barcelona

Koska meillä ei ollut vielä ruokaa, menimme edellisen illan ravintolaan ja joimme siellä aamukahvit ja söimme maukkaat pizzapalat. Löysimme läheltä pienen marketin, josta saimme suurella vaivalla tarvittavaa muonaa. Valikoima oli meistä outo. Esimerkiksi mitään normaaleja teepusseja ei millään löydetty. Oli tyytyminen kamomillateehen. Ja kauraryynit ne vasta olivatkin hakusessa.

Barcelonan ranta	Gaudin keskeneräiseksi jäänyt Sagrada Familia	Rantaravinolassa

Kävelimme asunnoltamme Fontanan metroasemalle, josta linja L3 kulkee ja ostimme liput automaatista. Toimivat. Menimme takaisin Catalunyan aukiolla. Siellä olikin aivan toinen meno kuin illalla. Aurinko paistoi ja ihmisiä oli paljon liikkeellä. Ostimme Hop-On-Hop-Off- sightseeingin. Myyjistä yksi oli suomalainen. Saimme liput yli 65-vuotiaina alennuksella hintaan 48 €/2 hlö. Autot kiersivät kahta eri linjaa vihreää ja sinisiä. Kyydistä saattoi jäädä pysäkeillä, joita oli useita ja hypätä kyytiin ja jatkaa matkaa. Oli helteinen päivä ja tietenkin olimme jättäneet aurinkorasvan hotellille. Jäimme ensimmäisen kerran pois Sagrada Familialla. Täällä pääsimme ensimmäistä kertaa nakemään Gaudin mestarityön, temppelin, jonka terävät tornit sojottavat kohti taivaita. Remonttiakin tässä rakennuksessa tehtiin. Sisään oli pitkät jonot, joten katsoimme parhaimmaksi mennä syömään itämaiseen ravintolaan. Arkkitehti Antoni Gaudin rakennusten näkeminen oli kuitenkin kiinnostuksemme ykköskohde Barcelonassa.

Sagrada Familia (Gaudi)	Bussissa	Barcelonan satamassa

Kyytiin menimme samasta paikasta ja jäimme seuraavaksi pois Park Guellilla. Pysäkiltä oli pitkä nousu puistoon. Menimme jonon jatkoksi. Jonkun aikaa siinä jonotettuamme huomasimme jonottavamme vessaan. Mentiin sisäänkäynnille, mutta sinne emme olisi päässeet kuin vasta monen tunnin päästä. Lipuilla säädellään kävijämäärää. Ilmeisesti liput olisi pitänyt ostaa aiemmin netistä. Toisaalta nämä Gaudin rakennuskohteet olivat todella kalliita n. 25 € kukin. Monia erikoisia moderneja rakennuksia näimme matkalla. Bussi kävi myös satamassa.

Miron museossa	Miron museossa	Mitä kummallimpia taideteoksia

Jäimme nyt pois Avinguda Diagonalilla vähän ennen La Pedreraa. Kadulla alkoi tulla jano auringon paisteessa. Katsoimme, että voisimme piipahtaa Gaudin rakennuksessa La Casa Mila. Jonojakaan ei näkynyt. Jano kuitenkin voitti ja istahdimme oluelle. Ajattelimme käydä Gaudin talossa jonakin toisena päivänä. Vaihdettiin vihreältä linjalta punaiseen, joka nousi ylös kukkulalle. Jäimme pois Fundacio Mirossa. Taidemuseoon ei ollut jonoa. Liput meiltä maksoivat yhteensä 14 €. Asiakkaita oli kourallinen. Saimme rauhassa katsella ja nauttia Miron mielikuvituksellisista ja joidenkin mielestä lapsen piirroksilta vaikuttavilta tuherruksilta. Silti ne on taidokkaasti ja harkitusti toteutettuja ja niin ihania. Joan Miró oli katalonialainen. Katalonialla on itsenäistymispyrkimyksia ja oma lippu, joka näkyi heiluvan monen parvekkeella.

Katalonian lippuja parvekkeilla	La Casa Milan edustalla turistibusseja	La Casa Milan aaltoilevat seinät

Emme jaksaneet enää muita nähtävyyksiä vaan jäimme Diagonaalilla pois, ostimme 10 metrolipun sarjan ja ajoimme Fontanalle linjaa L3, joka oli meille sopiva linja siirtyä paikasta toiseen.  Yksittäinen lippu maksoi 2,15 €, mutta 10 kpl vain 9,95 € tullen enemmän kuin puolet halvemmaksi.

Casa Batllolle pitkä jono	Casa Batllo	Mitä kummallisimpia rakennuksia

Päivä olikin pilvinen. Menimme metrolla Diagonaaliin aikomuksena katsastaa La Casa Mila, joka tunnetaan nimellä La Pedrera. Nyt jonot olivat todella pitkiä ja useita turistibusseja oli pysäköity kadun varteen. Tämä Gaudin viimeiseksi työksi jäänyt mielenkiintoisen julkisivun omaava rakennus jäisi meiltä  toistaiseksi. Lähellä kadun toisella puolella on Casa Batllo. Sinnekin oli pitkä jono. Oli aamupäivä, joten näihin kohteisiin kannattaisi pyrkiä vasta noin tunti ennen sulkemista. Tosin tännekin sisäänpääsy oli 25 €. Jos olisimme käyneet kaikissa Gaudin merkittävimmissä rakennuksissa, olisivat kustannukset nousseet moneen sataan. Sitäpaitsi rakennukset olivat ulkoapäin paljon mielenkiintoisempia, eikä sisälle olisi kannattanutkaan mennä. Sen totesimme, kun vihdoin iltapäivällä maksoimme itsemme sisään La Pedreraan hintaan 20,50 € yhdeltä. Alennuksia ei ollut senioreille. Oikeassa oltiin oltu, illemmalla ei ollut jonoja.

Satamassa	Vanhassa kaupungissa	La Pedrera

La Rambla on kuuluisa kävelykatu, joka ehdottomasti täytyy matkan aikana ainakin kerran astella päästä päähän. Kävelimme siis Diagonaalilta rantaan. Ramblan osuus aktiivirannekkeeni mukaan oli n. 800 m. Koko matka oli vajaa 3 km. Kun on nähnyt monia kävelykatuja maailmalla ja jopa Oulussa, niin ei tuo Rambla ollut mitenkään ihmeellinen ainakaan näin päivällä. Teatterin kohdalla huomattiin, että samana iltana olisi flamenco-esitys Farruquito "Improvisao" Barcelona. Tyttö möi lippuja aulassa. Ostettiin halvimmat  liput klo 22 näytökseen. Ne maksoivat 36 € meiltä yhteensä. Lähellä rantaa oli kyltti Dali-aiheiseen galleriaan, jonne oli ilmainen pääsy. Siellä oli paljon tauluja, joihin oli aina jotenkin ujutettu Dali-aiheita. Naisia ne kuitenkin enimmäkseen kuvasivat. 

Vanhassa satamassa Port Vell kulki suuri joukko ihmisiä. Mentiin pienen sillan yli, joka olikin kääntösilta. Purjeveneille silta liukui keskikohdastaan syrjään vaakasuorassa, ei siis nostettu. Kun päästiin yli, niin ravintoloissa oli valinnan varaa. Koska olimme Espanjassa, niin menimme tietysti tapas-ravintolaan nimeltä Mare Magnum. Ei ollut mikään halpispaikka, sillä  4 desin olutkin maksoi 4,95 €. Tapaskin oli kallista eikä kummoista. Valitsin mielestäni parhaimman näköiset tapakset. Ne olivat pieniä kuivia leivänpalasia, joissa vain hieman päällistä. No, oli kuitenkin syöty tapaksia maan tavan mukaan.

	Eurooppalainen aukio	Catalunyan aukea päivällä

Lähdettiin katsomaan vanhaa kaupunkia nyt tarkemmin, kun eilen oli vain ajettu ohi. Katedraalia tuijotettiin nyt, muttei menty nytkään sisälle. Sen sijaan löysimme Picasso-museon.  Jonossa meni vain 15 min.  Liput maksoivat meiltä yhteensä 14 €. Silti emme vielä päässeet sisään, vaan oli lähdettävä pois ja tultava kolmen vartin päästä. Kahvihammasta puri, joten menimme läheiseen kahvilaan juomaan cappuccinot. Kaikkiallahan Espanjassa pidetään möykkää, mutta tämä oli ihan huvittavaa. Keittöstä kuului suunnatonta astioiden kilinää. Arvelimme, että henkilöllä taisi olla huono päivä. Emme osanneet muuta kuin nauraa, vaikka rehellisyyden nimessä melu kyllä rassasi hermojani.

Nyt sitten vielä tuo Gaudin rakennus La Casa Mila. Mielenkiintoisin oli kattotasanne lukuisine piippuineen. Ne näkyivät kyllä kadullekin, joten mitään uutta ei nähty. Sen verran sisätiloissa käynnistä oli hyötyä, että saatiin lisätietoa. Talo on ollut asuintalona. Nähtiin siis kalustettuja huoneita kuin museoissa ikään.

Käytiin laittamassa asunnolla ruokaa ja suihkussa. Kohta oli taas lähdettävä liikkeelle, sillä halusimme olla ajoissa teatterilla. Oltiinkin jo puoli kymmeneltä paikalla. Menimme jonoon. Virkailija katsoi, että meillä oli liput. Jonkun ajan kuluttua hän tuli sanomaan, että viereinen ovi oli meille. Tämä jono oli vain baariin. Edellinen esitys oli vielä menossa, joten jouduimme odottelemaan seisaaltaan. Olin pelännyt, ettemme olisi tarpeeksi hienosti pukeutuneita. Meillä ei ollut juhlavaatteita repussamme. Pelko osoittautui turhaksi. Ihmiset olivat pukeutuneet laidasta laitaan. Me olimme sitä keskitasoa.

Kun sitten viimein yleisö oli purkautunut salista ja oli meidän vuoro päästä sisään, kello oli jo kymmenen. Ovimies katsoi meidän lipuista paikkamme ja lähti viemään meitä kahta saliin. Sanoin kyllä, että osaamme itsekin, mutta tämä näkyi olevan tapa. Koko salillinen porukkaa ohjattiin näin yksitellen paikoille, joita ei ollut edes numeroitu. Tuolit olivat kapeat ja huonot istua. Sitäpaitsi paikoissa ei ollut mitään logiikkaa niin että numerot alkaisivat reunasta tai jotain sellaista. Jatkuvasti ihmisiä siirreltiin paikasta toiseen, jopa meitäkin yksi penkki laidemmaksi. Ihmisiä ramppasi baaritiskillä. Toivat juomia paikalleen. Minuakin alkoi jo janottaa ja niin hain meillekin isot pikarit kylmää sangriaa. Esitys alkoi yli tunnin myöhässä, mutta mikä esitys! Tanssija oli mies. Oli soittajia, nainen lauloi ja väliin tuli toinenkin mies kopsimaan. Esitys oli mielettömän hyvä. Eihän minulla tietenkään ole kokemusta flamencosta, mutta päätellen yleisönkin reaktioista, se oli erinomainen. Yleisö huuteli kannustushuutoja, jotka minusta kuulostivat "kotiii...". Espanjan sanakirjasta emme saaneet siihen selvennystä. Saattoihan se olla kataloniaakin. Minua ihmetytti myös se, että ihmiset kuvasivat ja jopa videoivat täysin vapaasti kännyköillään. Vieressä oleva nainen käytti jopa salamaa, josta ei edes ole hyötyä kaukaa kuvatessa. Kehotin häntä panemaan flash pois. Siinä ne sitten miehensä kanssa jotenkin ähräten saivat sen pois. Itse noudatin Suomessa opittua hyvää tapaa, enkä kuvannut. Meidän paikka oli lippujen halpuudesta huolimatta kuitenkin ihan hyvä ja suhteellisen lähellä näyttämöä. Farruquito on ilmeisesti arvostettu, the American people-lehdessä jopa äänestetty yhdeksi maailman kauneimmista ihmisistä. Youtubesta löysin huonotasoisia, ilmeisesti saman illan yleisön videoita, mutta muualla ammattimaisemmin kuvattuja. Oli onnellinen sattuma, että satuimme huomaamaan tämän esityksen kyltin kadulla.

Lauantai 7.5.2016 Barcelona

Aamulla hieman sataa tihuutteli. Olimme varautuneet näin pitkälle reissulle sateenvarjoin. Sade oli kuitenkin hyvin heikko. Lähdimme aamusta ostamaan junaliput Cordobaan. Juna lähtisi seuraavana aamuna klo 9:27 laiturilta 11. Se tulisi olemaan 10 tunnin matka. AVE-junalla olisi päässyt alle viidessä tunnissa, mutta hinta olisi ollut kaksinkertainen. Meillä oli väljä aikataulu ja siihen sopi oikein hyvin kymmenenkin tunnin matka. Liput saatuamme kävelimme kojuja täynnä olevaa katua pitkin. Kaikenlaista ostettavaa oli tarjolla, mutta meillehän ei reppuun mahtuisi mitään. Kahvilla käytiin pikkubaarissa. Kävelimme leveää katua pitkin. Ihmettelimme komeita pankkirakennuksia ja saavuimme Eurooppalaiselle aukiolle. Sen lähellä oli rakenteilla Miro-puisto, josta merkkinä oli miromainen patsas.

La Pedreran katolla	Miron puisto tekeillä	Eurooppalainen aukio

Palattiin kämpille iltapäivällä ja alettiin selata nettiä. Oli löydettävä huomiseksi majapaikka. Saatiinkin läheltä asemaa (700 m) neljän tähden hotelli Hotel Cordoba Center alennettuun hintaan 74,26 €.

Käytiin vielä illalla katsomassa hotellimme lähellä olevaa Gaudin mestariteosta Casa Vicens. Valitettavasti se oli remontissa, mutta sen peitteenä oli sitä kuvaava peite. Komealta näytti. Rakennus tai siis sen kuva oli aina nähty kadun päässä, kun mentiin Fontanan metroasemalle. En silloin vielä tiennyt siitä sen enempää, mutta oltiin ajateltu kuitenkin tyydyttää uteliaisuus ja käydä se katsomassa tarkemmin. Kun se sitten osoittautui Gaudin suunnittelemaksi ja oli vielä hänen ensimmäinen työnsä, niin olisihan harmittanut, jos oltaisiin jätetty väliin. 

Sunnuntai 8.5.2016 Barcelona - Cordoba

Cordoba

Barcelonassa sateli. Menimme metrolla Barcelona Sants-asemalle hyvissä ajoin. Olimme pakanneet reppumme jo illalla ja tehneet evässämpylät. Junan istuimet osoittautuivat mukaviksi. Juna tuli aivan täyteen, joten olipa hyvä, että olimme ostaneet liput edellisenä päivänä. Olisimme ehkä jääneet nuolemaan näppejämme muuten. No olisimme silloin ottaneet lisäpäivän Barcelonaan. Aikatauluamme emme olleet lyöneet lukkoon muuten kuin, että viidessä viikossa matkustamme Barcelonasta Madridiin Portugalin kautta. Toisaalta  Espanjassa paljon matkustellut ystävämme Helena oli evästänyt meitä, että yksi päivä riittää Cordobassa.

Penkeillä oli kuulokkeet, jos halusi kuunnella radiota. Meille niillä olisi kyllä ollut muuta käyttöä - kuulosuojaimena äänekkäitä matkustajia vastaan. Ei kuitenkaan kehdattu. Käytävän toisella puolella istui varsinainen papupata-täti. Vieressä istui älyköksi leimaamamme tyttö perustelunamme se, että hän luki Hannah Arendtin kirjaa. Hän piti kuulokkeita syystä korvilla. Täti puhui lakkaamatta Alcazar de San Juaniin, kunnes jäi yksin.

Juna kulki aivan meren tuntumassa Valenciaan asti. Siinä juna kääntyi toiselle radalle. Kun katsottiin ikkunasta Valencian kaupunkia, jossa oli jossain vaiheessa jopa suunniteltu poikkeamista, niin olimme tyytyväisiä, että se jäi väliin. Oli epämiellyttävän ja ränsistyneen näköinen kaupunki kauniista nimestään huolimatta. Juna kääntyi vielä toisenkin kerran. Tuntuu huolestuttavalta, kun juna lähteen asemalla tulosuuntaan. Maiseman vaihdosta kyllä huomasi, että oikeaan ollaan menossa. Se muuttui vihreäksi ja kumpuilevaksi.

Cordoban hotellille oli helppo löytää. Kuljimme asemalta pääkatua Libertad, jonka varrella hotelli oli. Huone oli turhan hieno, mutta siitä oli helppo lähteä tutustumaan paikan nähtävyyksiä. Ei noilla hotellien tähdillä meille ole mitään merkitystä. Tässä nyt oli ylimääräisenä kampa ja hammasharjat ja -tahnat.  Kävimme ilmaisilla tulodrinkeillä ja söimme kanaa, joka ei maistunut yhtään miltään.

Cordobassa	Moskeija-katedraali	Roomalainen silta takana

Oli ilta, mutta lähdimme kuitenkin vanhan kaupungin läpi joen rantaan, jossa on kaupungin merkittävin nähtävyys - suuri alkujaan moskeijaksi rakennettu ja myöhemmin kirkoksi muutettu katedraalirakennus La Mezquita. Iltavalaistuksessa se oli ulkoapäin vaikuttava, samoin roomalaisaikainen silta. Ihastuimme niin, että päätimme kysyä, saisimmeko huoneen toiseksi yöksi. Selvisi, että ei kannattanut, sillä seuraavan yön hinta olisi ollut 154 €. Päätimme, että kun matkustamme iltapäivällä, niin ehdimme vielä huoneen luovutuksen jälkeen hyvin näille nähtävyyksille.

Moskeijan portti	Moskeija takaa	Cordoban vanhassa kaupungissa

Roomalainen silta	Yöpaikka kutsuu	Uima-allas, joka jäi kokeilematta

Cordobassa satoi.  Onneksi oli sateenvarjot. Menimme lähikadun pikkukonditorioon aamupalalle.  Hotellilla puin uimapuvun päälle ja mentiin hissillä ylös. Kattotasanteella oli nimittäin uima-allas. Ei huvittanutkaan sateella uida. Mentiin huoneeseen ja lepäiltiin ja surffattiin netissä puoleenpäivään huoneen luovutukseen asti. Reppujen pakkaaminen onnistui 10 minuutissa. Reput säilöön ja nähtävyyksille.

Matkalla moskeijaan kävimme vielä kahvilla. Vanha kaupunki oli mielenkiintoinen, mutta moskeija meitä kiinnosti enempi. Sisäänpääsy oli 8 €. Moskeijan sisätilat olivat uskomattoman hienot. Sali oli täynnä punaraitaisia pylväikköjä. Hämmentävää oli, että se oli selvästi rakennettu moskeijaksi, mutta sisälsi kristillisiä tunnuksia. Aikamme kierreltyämme ja ihmeteltyämme lähdimme pois. Se ei ollutkaan niin simppeliä kuin luulin. Leveä sisäänkäynti ei sopinut vartijoiden mielestä poistumiseen. Kaksi vartijaa ihan kauhistui kun meinattiin siitä livahtaa. Muita ihmisiä ei edes ollut. Meille näytettiin tuiman näköisenä, että piti kulkea toiseen päähän ja siellä poistua. No samaan pihaan poistuttiin. Vähän olisi jalkoja säästänyt, kun olisivat antaneet mennä toisesta aukosta. Monesti huomasin, että vartijoita oli kaikissa paikoissa useita ja monesti heidän toimintansa ei tuntunut edes järkevältä. Vartijoille oli kyllä hommia, kun yleensäkin kaikki kyltit olivat puutteellisia.

Moskeijan sisällä	Paljon koristeita	Ja aina vain enempi

Sevilla

Haettiin reput hotellilta ja käveltiin asemalle. Ostettiin tiskiltä liput Sevillaan. Juna lähti klo 15:25 ja oltiin perillä Sevillassa 16:10.  Asemalta ostettiin infosta eurolla Sevillan kartta. Matkaa oli 2 km, mutta käveltiin, vaikka infossa annettiin sen bussin numero, jolla pääsisimme perille. Loppumatkasta kartasta ei ollut apua, sillä kadut menivät niin pieniksi, ettei kartassa ollut niiden nimiä. Onnistuneesti kuitenkin löydettiin majapaikan osoitteen mukainen paikka. Plaza de Alianza oli viehättävä aukio, jossa oli terassikahviloita. Kuljimme talolta talolle, emmekä olleet varmoja, mikä ovi olisi oikea. Jussi ei ollut muistanut lukea sähköpostia, jossa meitä pyydettiin antamaan tuloaika, jotta avaimen luovuttaja olisi paikalla. Onneksi oli puhelinnumero ja soitettiin. Miellyttävä mies tuli pian paikalle ja vei meidät toisessa kerroksessa olevaan asuntoon. Se olikin todella hyvä ja siisti asunto. Kaikki liedet ja hanat olivat moderneja. Sisustus oli kodikas. Ikkunasta avautui näkymä aukealle ja siinä heti ikkunan edessä oli appelsiinipuu. Kysyimme heti, josko varausta voisi jatkaa, mutta asunto oli jo varattu. Meillä oli tapana varata majapaikka vain muutamaksi päiväksi ja aikomus sitten jatkaa varausta, jos paikka olisi miellyttävä tai siirtyä toiseen edulliseen hotelliin. Hinnat vaihtelivat tavattoman paljon. Asuntoja ei kannattanut varata aikaisin, sillä yleensä niitä myytiin halvemmalla lähellä saapumispäivää. Sitäpaitsi piti käyttää molempien kännyköitä ja Jussin iPadia. Hintahan saattoi nousta, kun sitä katsoi toisen kerran. Siirtyminen toiseen hotelliin ei meille ollut mikään ongelma. Repun pakkaaminen vei vain minuutteja. Tarkkana oli oltava, että kukin tavara laitettiin aina samaan paikkaan helposti löydettäväksi.

Plaza de Alianzalta pitäisi löytyä majapaikka	Kaunis se olikin	Ikkunan alla appelsiinipuu

Kun oltiin asettauduttu taloksi, niin syötiin ruokiamme, jotka meillä oli Barcelonasta jäänyt. Menimme aukion baariin sherrylle. Kuljeskeltiin pienillä lähikaduilla ja huomattiin, että Sevillan merkittävimmät nähtävät olivat heti kulman takana -  Giraldan torni ja katedraali sekä Alcazar palatsi. Turistitoimistokin oli, mutta siellä oli muita turisteja niin paljon, ettei jääty jonottamaan. Saisimme kaiken tarvittavan tiedon netistä. Ja karttahan meillä jo oli. Oli sitäpaitsi ladattu etukäteen kännykkään pdf-formaatissa olevia karttoja ja esitteitä useista kaupungeista. Matkaoppaita oli vain Portugalin ja Algarven pienet Berlitz-matkaoppaat ja Madrid-karttaopas.

Tiistai 10.5.2016 Sevilla

Aamiaiseksi oli vain kahvia ja leipää. Harmitti, että kauraryynit olivat unohtuneet Barcelonaan, varsinkin kun niiden löytäminen kaupasta oli vaikeaa. Ja vaikeaa oli kaupankin löytäminen. Koko aamupäivä satoi, joten ei lähdetty minnekään. Puoliltapäivin lähdettiin sitten hakemaan ruokaa. Kierreltiin pitkin ja poikin vanhaa kaupunkia, jossa Jussin Nokia-karttapalvelun mukaan olisi pitänyt olla kauppoja. Oli kyllä, mutta ei ne ruokaa myyneet. Kysyin eräältä matkamuistokaupan myyjältä ja hän valisti meitä, ettei tällä koko alueella ole ruokakauppoja. Olisi mentävä joen yli uudemmalle puolelle. Käveltiin pitkän sillan kautta toiselle puolelle ja siellä harhailtiin, kunnes löytyikin suhteellisen hyvin varustettu kauppa. Kauraryyniä etsittiin ja kysyttiin, eikä saatu. Muroja ja myslejä sikäläiset tuntuivat siellä harrastavan.

Katedraali ja Giraldan torni	Alcazarin sisäänkäynti	Alcazarin piha

Tyytyväisinä ostoksiimme lähdimme kulkemaan asunnolle. Alkoi sataa ihan mielettömästi. Sillalla sade tuli melkein vaakasuoraan, joten sateenvarjoista ei paljon apua ollut. Vesi lainehti kadulla, mutta meillä ei ollut mitään suojaa.  Oli vain annettava kaiken kastua ja toivoa, että jotenkin saisi vaatteet ja ennenkaikkea kengät kuiviksi. Jussilla oli vain yhdet kengät mukana, minulla sentään lisänä sandaalit. Harmiksemme huomasimme vanhaan kaupunkiin tullessamme, että siellähän oli kuin olikin pieni mini mercado ja toinenkin. Menimme ensin kiinalaisen pitämään kauppaan. Yritimme saada häntä ymmärtämään, mikä on kauraryyni. Tiesimme, mitä se on espanjaksi ja mitä se on englanniksi. Myyjä otti kiinan sanakirjan ja pyrki sen avulla ymmärtämään, mitä haluamme. Ei onnistunut. Mentiin vieressä olevaan kauppaan, josta nainen heti ojensi meille kauraryynipaketin, kun sitä pyysimme. Menin paketin kanssa edelliseen kauppaan ja näytin kiinalaiselle, mikä oli kauraryyni. Hän ilahtui ja otti kuvan paketista. Kerroin, että kaurapuuro on hyvin terveellistä ja että sitä kannattaa syödä joka aamu. Vähän valistustakin näin maailmalla reissatessa kannattaa jakaa. Toinen valistus, jota matkalla jaoin, oli oikaisu, että Suomessa olisi muka kylmä, sillä matkamme aikana Suomessa oli väliin helteisintä koko Euroopassa. Ja tietysti sen kerroin eteenpäin. Uskoivatko vai ei kun aina alkoivat hytistä, kun saivat tietää meidän olevan Suomesta.

Makuuhuoneesta pääsi pienelle parvekkeelle, jossa oli pyykkinarut. Pesinpä siis hieman nyrkkipyykkiä. Mutta parvekkeella ei ollutkaan kattoa, joten eihän siellä mikään kuivunut, kun sadetta tuli vähän väliä. Jussi laittoi ilmastoinnin puhaltamaan lämmintä ilmaa ja asettelimme kengät ja sukat puhaltimen lähellä oleville hyllyille ja vaatteet hengareihin myös siihen lähelle. Olimme tyytyväisiä, että meillä oli nyt sellaista ruokaa, josta pystyimme valmistamaan aterian.

Alcazar kuin korurasia	Alcazar	Seinäkaakeleita

Kun sade loppui, lähdimme tutustumaan Alcazar-palatsiin Real Alcazar. Aina siitä ohimennessä olimme nähneet pitkiä jonoja. Nyt oli siedettävän mittainen jono. Meille vanhoille se maksoi vain 2 €, mutta passi piti näyttää todisteena iästämme. Minun kohdalla homma hoituu yleensä naamaan katsomalla. Palatsi oli aivan ihana. Piti räpsiä kuvia joka suuntaan, sillä arabien koristeet olivat vaikuttavia, kaakeleita ja taas  kaakeleita. Huoneita oli aina vain kauniimpia ja mikä puutarha! Kiersimme lopuksi palatsin terassia pitkin ja ihailimme laajaa puistoa.

Joku on ihastunut kaakeleihin	Alcazarin palatsin holvit	Alcazarin seinävaatteet

Alcazarin puisto	Alcazarin puisto	Ja taas kaakeli

Puisto oli todella kaunis	ja hyvin hoidettu	ja rehevä	Alcazarin palatsin koreutta

Osassa palatsia asutaan ja yläkerta on Espanjan kuningashuoneen käytössä.

Keskiviikko 11.5.2016 Sevilla

Sateen vuoksi vietettiin taas aamupäivä asunnolla. Meitä ei hermostuttanut, ettemme ehtisi näkeä mielenkiintoisia paikkoja, sillä olimmehan sen kaiken keskellä. Sateen tauottua pienellä kävelyllä kaikki olisi katsottu. Käytimme aamupäivän taas netissä ja löysimme Albufeirasta edullisen hotellin rantojen läheltä, tosin melko kaukana bussipysäkiltä. Hinta oli naurettavan pieni ja siihen sisältyi jopa aamiainenkin. Varasimme sen heti. Laitoimme hyvää ruokaa, sillä olimme ostaneet kuskusia, vihanneksia sekä lihaa.

Jussi mielipuuhassa. Sudokut minun.	Sevillan katedraali	Kolumbuksen hauta	Haudan kantajat

Kun sade heikkeni, lähdettiin katedraaliin, jonka yhteydessä on Giraldan torni, entinen minareetti. Maurilaisen kauden  vaikutus näkyi täällä Andalusiassa hyvin ja hieman  myös roomalaistenkin. Minä pääsin sisään hintaan 4 €, mutta Jussilla ei ollut passia mukana, joten hän joutui maksamaan 9 €. Kelakortti ei kelvannut, kun siinä ei ollut kuvaa. Myöhemmin ajateltuna olisihan meillä ollut kännykässä passin kopiot. Niiden olisi mielestäni pitänyt käydä, kun kännykällähän sitä lentolippuakin näytetään. Katedraali oli suuri ja ehkä se onkin maailman suurin. Voi sitä kullan kimallusta ja pyhäinkuvien määrää. En muista nähneeni näin koristeellista kirkkoa aiemmin. Valokuviin sitä kiiltoa ei saa. Osaa kultaesineistä puhdistettiin edelleen. Mielenkiintoisin oli kuitenkin Kolumbuksen hautasarkofagi. Kiivettiin lopuksi torniin. Portaikosta saattoi ihailla kaupunkia ylhäältä käsin, mutta kun viimein päästiin ylätasanteelle, satoi ja tuuli, niin että pinkaisimme äkkiä alas. Tornista huomasimme ihmeellisen kaukana näkyvän korkean vinon pylvään, josta aioimme ottaa selvää. Luultiin ensin, että se oli oli Sevillan maailmannäyttelyyn 1992 rakennetun sillan Puente de la Barqueta kaari, mutta se olikin Puente del Alamillo ja korkeutta sillä olikin 142 m.

Giraldan torni katedraalissa	Kultausten kiillotusta	Madonna	ja madonna

Koska uloskäynti oli katedraalin vastakkaiselta puolelta, oli meidän kierrettävä sateessa koko kirkko. Taas kamppeet kastuivat, mutta onneksi olimme keksineet keinon niiden kuivattamiseksi.

Torstai 12.5.2016 Sevilla

Onneksi sade oli loppunut tällä erää ja lähdimme bussiasemalle ostamaan bussilippuja Albufeiraan. Ulos tullessa huomattiin härkävankkurikulkue ja espanjalaisittain pukeutunutta kansaa rimpsuhameissaan. Taisivat härkärievut olla menossa härkätaisteluun. Näillä oli isot sarvet ja muutenkin ne olivat todella rotevia. Kunkin sonnin vieressä kulki aina juhlapukeinen ohjastaja ja vankkureissa näin naisia. Yksi härkä oli ilman ohjaajaa ja minua todella säälitti, miten se joutui kulkemaan pää alaspäin vaunun alla, kun se oli sidottu siihen lyhyellä liealla. Näyttävä tämä pitkä kulkue kyllä oli ja herätti mielenkiintoa, mutta myös inhoa. Espanjassa on vielä vallalla tuo eläintä kiduttava barbaarinen tapa eli härkätaistelu. Olin aiemmalla reissulla käynyt katsomassa, mutta enää en menisi. Tosin Madridissa ykköskanavalla näytettiin teeveessä härkätaistelua. Siinä näin aivan läheltä, kuinka noita piikkejä tuikattiin härän niskaan ja kuinka se selvästi kärsi kivusta.

Tärkeä kuivatus	Härkävankkurit	Kansa koreana

Turisteista kiinnostavaa	Joku pyhäinkuva	Voi härkäparkaa	Carmeniitta

Kävelymatkaa bussiasemalla kertyi 1,5 km eli tiesimme, että seuraavana päivänä se ei olisi matka eikä mikään kävellä reppujen kanssa. Nytkin nautittiin kävelystä, sillä siten näkee paljon enemmän. Näkee pieniä asioitakin. Tosin tuo härkätaisteluareena, jonka ohi käveltiin, ei mikään pieni ollut. Oli patsaita kuuluista härkätaistelijoista ja Carmenista, joka on kuvitteellinen hahmo. Hän työskenteli Prosper Merimeen novellin  ja  Bizen oopperan mukaan Sevillan tupakkatehtaalla. Oopperan olen nähnyt pari kerta ja kirjankin lukenut. Luin heti matkan jälkeen uudelleen. Opettajien pikkujoulussa vuosia sitten esitimme näytelmän Carmenista. Musiikkina meillä oli minun lp, jossa Maria Callasin tulkinta.

Härkätaisteluareena	Guadalquivir-virta	Välillä pitaa sadetta

Bussiasemalla jonotimme alkuun lippuautomaatille. Siinä ihmisiä opasti englanninkielen taitoinen nainen, joka ilmoitti Jussille, että siinä ei pystynyt ostamaan seniorilippua. Myöhemmnin huomasimme, että muutenkin siitä olisi saanut kalliimman firman lippuja. Minä oli jo jonossa tiskille, joten siinä sitten Jussin kanssa yritettiin englannin kielellä saada liput ostetuksi. Miespä ei osannut sanaakaan englantia eikä meidän espanjan kielen taidot olleet vielä kehittyneet kovin pitkälle, vaikka Jussi omaksuikin sanakirjoista hyvin nopeasti kieltä. Ei auttanut kuin kirjoittaa paperille päivä, aika ja kohde minne haluttiin. Mies pudisti päätä ja kirjoitti toisen ajan. Meidän olisi siis lähdettävä jo aamulla 7:30, vaikka olisimme mielellään lähteneet myöhäisemmällä bussilla. Oli kai täynnä. Eläkealennuksen hän tajusi kuitenkin antaa, kun tarjosimme passia. Harvoin näin vaikea on ollut lipun ostossa. Kävimme tarkistamassa samantien laiturin paikan, jotta aamulla osaisimme hakematta. Kaiken tämän kohelluksen jälkeen palkitsimme itseämme linja-autoaseman baarissa kahvitellen.

Asemalla olessamme oli jälleen alkanut sataa ja kovaa. Tämä olikin viimeinen kerta, kun kastuimme sateen takia. Edessä oli aurinkorannat ja siellä tulisimme kastelemaan vain uimapukumme. Odottelimme, että  sade tuli niin siedettäväksi, jotta sateenvarjomme suojaisivat meitä, kun vain kääntäisin housun lahkeet ylös. Kohteena oli nyt avaruustukikohtaa muistuttava  Metropol Parasol. Nimestään huolimatta siitä ei ollut sateensuojaksi. Se on suunnattoman iso ja maailman  suurimpia puurakennelmia. Mielenkiintoista on, että se on suomalaista koivua.  Kätevää oli, että sen alakerrassa oli kauppahalli. Aurinko alkoi paistaa ja niin kuljimme kohti asuntoa sellaisten paikkojen kautta kuin Inglesia del Salvador ja Archivo de Indies. Kirkkoon oli vapaa pääsy. Ja sitä kultaa taas piisasi. Nyt niitä ihailemme, mutta toinen puoli on se, että kyllä sillä kullalla olisi aikanaan voinut kohentaa kansalaisten elämää. Jälkimmäisessä oli hyvin kuvattu meritaisteluja ja muuta sellaista. Jossain monista hyllyistä säilytetään Kolumbuksen päiväkirjaa tai sitten kassakaapissa. Vartijoilta ei saanut niiden paikasta mitään tolkkua.

Metropol Parasol	Parasolin alla	Vielä alemmalla kauppahalli

Inglesia del Salvador	Inglesia del Salvador	Inglesia del Salvadorissa madonna	Katukuva

Katedraaliaukiolla	Archivo de Indies- merimuseo	Kaunis naispatsas

Asunnolla kokattiin taas kuskusia ja paistettiin hyvät pihvit. Salaattiakin oli. Tein seuraavalle aamulle ja matkalle eväät valmiiksi, sillä aamulla olisi kiire. Otettiin pienet nokoset ja heräsimme kauniiseen auringonpaisteeseen. Puoli viideltä lähdimme nyt vielä katsomaan Espanjalaista Plazaa ja entistä kuninkaallista tupakkatehdasta, jossa toimii nykyisin yliopisto, juuri se tupakkamanufaktuuri, joka on Bizen Carmen-oopperan taustana. Rakennus on Espanjan suurimpia ja siinä on hieno barokkityylinen suihkukaivo. Kovasti nuo opiskelijat tuntuivat tupakkaa polttelevan vanhassa tupakkatehtaassa.

Espanjalaisella plazalla on kaareva iso rakennus Maria Luisan puistossa lammen rannalla. Ei arvattukaan, miten valtava ja erikoinen se oli. Oli ihastelun paikka. Ja taas ne upeat kaakelit. Maakunnilla oli omat nurkkauksensa ja omat kuvionsa. Tämä paikka jos mikä oli ehdottomasti nähtävä.

Tupakkatehtaan kyltti kaakelia tietysti	Tehtaan sisäpihalla	Kohti puistoa

Ihana espanjalainen plaza	Espanjalainen plaza	Espanjalainen plaza

Espanjalaisen plazan kaakelit kuvaavia	Kaunis kaakeli	Kaunis Cordoban kaakeli

Maakunnilla omat "aitiot"	Jussikin ihastelee	Espanjalainen plaza kadulta katsoen	Sherryllä

Viimeistä Sevillan iltaa juhlistimme lähikapakassa sherryllä. Tehtiin vielä aamupuuro valmiiksi. Sen voisi sitten lämmittää aamulla mikrossa. Nukkumaan laitettiin hyvissä ajoin. Pantiin kännykät herättämään kello kuudeksi.

Perjantai 13.5.2016 Sevilla - Albufeira

Albufeira

Hoidimme aamuaskareet ja ruumiin tankkaukset ja niin sitten ei kuin jätettiin avaimet pöydälle ja ulos. Onneksi olimme tajunneet, että ensin on avattava ulko-ovi, koska se aukaistiin avaimilla sisältäkäsinkin. Menin siis alakertaan ulko-ovelle pitämään ovea auki, kun Jussi sulki asunnon oven. Muuten olisimme jääneet vangiksi käytävään. Näin meinasi tapahtua Lissabonissa, ei meille vaan kahdelle yläkerran naiselle. He olivat lähtiessään jääneet portaikkoon, mutta onneksi me olimme kotona, joten saatoimme aukaista heille ulko-oven. Sevillassa ei ehkä olisi ollut yhtä hyvä tuuri meillä.

Lähdettiin 6:45 nopsaan kävelemään reppuinemme jo kerran testattua matkaa bussiasemalle. Ehdittiin hyvin autolle. Se ei tullut ymmärrettävistä syistä täyteen. Olihan niin aikaista. Matkalla kyllä porukkaa tuli ja meni. Maisemissa oli nyt ihailemista. Oli auringonkukkapeltoja ja kaikki hyvin siistin näköistä. Portugalin rajalla tarkastettiin passit. Tulli sanoi meille suomeksi "kiitos", mikä lämmitti mieltä. Turistinkin kannattaa aina opetella  maankielellä edes kiittämään, sillä saa takuuvarman hymyn hyvässä mielessä. Bussi pysähteli usein. Se oli ilmeisesti paikallisbussi ja se toinen automaatista ostettava pikavuoro, mutta mihinkäs meillä kiirettä oli. Hotellikin saataisin vasta klo 14.

Olin odottanut, että nyt sitten alkaisi aurinkoinen aika, mutta kun tutkailin Albufeiran asemalla taksikyytiä menemällä aseman ulkopuolelle, niin eiköhän pieni sade tuiskunut vastaan. Olin pettynyt. Kyseltiin infosta, mistä saisimme taksin. Tämä nainen viittoi ulos sinne, josta juuri tulin. Sanoin "no taxi" ja hän töksäytti vastaan "wait". Kuulosti hyvin tylyltä ja täytyy itsekin muistaa, että olkaa hyvä kannattaisi aina lisätä perään. Kun sitten menimme bussiaseman kahvioon odottamaan, niin tilatessamme kahvia aluksi tylyn näköinen nainen puhkesikin herttaiseen hymyyn, kun Jussi tilasi portugalin kielellä. Peruimme puheemme portugalilaisten tylyydestä. Tosin näinhän kyllä kokemustemme mukaan usein on, että Välimeren maiden nimenomaan virkailijat ovat leipääntyneen olioisia ja välinpitämättömän tuntuisia asiakkaita kohtaan. Meillä täällä Suomessa kohtaan niin ystävällisiä virkailijoita esim. terveyshuollossa, että aina painan sen hymynaaman palautteeseen lähtiessäni. Kannattaisi asentaa näitä palauteautomaatteja näihinkin maihin, niin palvelu paranisi. Ystäväni ja usein Portugalissa käynyt Eira oli sähköpostissa opastanut meitä, miten kiitetään. Nainen kiittää toisin kuin mies. Mies kiittää obrigado ja nainen obrigada.

Hotelli Maritur Albufeirassa	Kävelyllä Albufeirassa	Tuloportviinit

Taksi sitten tuli, kun maltettiin odottaa. Ilmottauduttiin hotellille. Oli nyt aivan ihana auringonpaiste ja lähes hellettä. Istuskeltiin hotellin terassille juomaan portviinit jos toisetkin, kun nyt oltiin kerran Portugalissa - kumpikin eka kertaa mantereella. Oli hiljaista. Muita ihmisiä näkyi vain muutama altaan aurinkotuoleissa. Ilmeisesti juuri sen vuoksi saimme tämän neljän tähden hotellin puoleen hintaan. Kun sitten saatiin huone, olimme ihan tyytyväisiä, vaikka siitä ei ollutkaan merinäköala. Parveke kuitenkin oli. Suomalaisiin hotellihuoneisiin verrattuna tämä oli suurehko.

Majoituttuamme eli vähät vaatteet henkariin ja saniteetit kylpyhuoneeseen lähdimme uteliaana katsomaan rantaa. De Arrifes oli 500 metrin päässä. Ranta oli hieno kallioineen ja hiekkapuokamineen. Sen verran kahlattiin, että huomattiin veden olevan noin parikymmentä asteista.  Ei kuitenkaan vielä uitu vaan vasta hotellin uima-altaalla. Reissumme aikana en missään nähnyt muiden uivan altaassa jos en nyt kovin monen meressäkään.

Arrifes	Arrifes	Sao Rafael

Koska hotelli oli niin halpa, innostuimme syömään hyvin hotellin ravintolassa. Minä söin ankkaa. Huomattiin, että hintataso on alhaisempi, mitä Suomessa ja Espanjassakin, sillä tälläinen ateria maksoi meiltä vain 50 €, kun se esim. Suomessa olisi maksanut lähes 100 €. Syönnin päälle lähdettiin katsomaan toinenkin ranta Sao Rafael, joka on isompi. Käveltiin näiden kahden rannan väliä kallioiden päällä ihaillen ja valokuvaten. Olimme ihastuneita! Koska paikka oli  rantakierroksen perusteella useammankin päivän arvoinen, kysyimme taas, josko voisimme jatkaa varausta. Hinta nousisi kaksinkertaiseksi, joten päätimme hakea lähistöltä toisen hotellin loppuajaksi. Parinsadan metrin päästä löytyikin pieni villamainen hotelli.

Lauantai 14.5.2016 Albufeira

Kaunis auringonpaiste oli heti aamusta. Otimme tavaksi käydä uima-altaalla joka aamu ennen aamiaista. Se piristi mukavasti. Allas ei ollut lämmitetty. Sisällä spa-osastossa oli iso lämmitetty allas, mutta mieluummin uimme ulkona hieman viileämmässä. Eihän vesi meistä kylmältä tietenkään tuntunut, kun uimme Suomessa avannossakin. Hyvän ja monipuolisen aamiaisen jälkeen lähdimme katsomaan, missä tuleva hotellimme sijaitsee. Tiesimme osoitteen, mutta vahingossa lähdimme kävelemään väärään suuntaan. Kuikuilimme ympärille, mutta  Vila Channa-nimistä hotellia ei näkynyt. Huviloita kyllä paljon. Kävelimme aivan kadun päähän, jolloin hoksasimme, että kävelimme väärään suuntaan. Paluu ottikin koville, sillä se oli ylämäkeä ja hellettä oli. Tämä oli vain alkua sille, mitä jouduimme jatkossa kestämään esimerkiksi Lissabonin mäkisillä portaikkoisilla kaduilla. Kun sitten menimme oikeaan suuntaan, huomaisimme iloksemme, että siellähän oli parikin pikku ruokakauppaa ja muutama ravintola. Alue ei ollut mitään turistiseutua baareineen ja muistoesinemyymälöineen. Hotellimme respassa oli sanottu, että alueella on yksi kauppa, mutta se on hyvin kallis. Hotelleja kyllä oli. Kurkistettiin Vila Channan pihalle portista. Viehättävältä näytti. Emme ennen ole olleet only adults-hotellissa. Huomasimme, että tätä hotellia oli suositeltu Berliztin matkakirjassakin.

Arrifesin ja Sao Rafaelin välillä	Arrifes	Arrifes

Kiinalaisen ravintolan alakerran kaupasta ostimme juotavaa ja rantamatot ja lähdimme Arrifes-rantaan. Jussi osti kaupasta halvan snorkkelin ja maskin, joka sekin kuten rantamatot jättäisimme sitten matkatavaroista pois, kun menisimme Lissaboniin. Oli puolipilvistä ja löysimme mukavan paikan asettautua uusine mattoinemme. Uitiin useasti. Jussi snorkkeloi luolan läpi. Oli aivan ihanaa. Seurattiin kultaista noutajaa, joka oli innokas menemään veteen. Tuli Vicky mieleen. Meri oli tyyni. Muilla Algarven rannoilla oli aina pientä ja joskus suurempaakin aaltoa rantavedessä, mutta tässä meidän paratiisissa ei ollut aaltoja.  Ne rikkoutuivat lähellä olevissa kallioissa. Oli hiekkapohja, joka syveni tasaisesti.

Syötiin kiinalaisessa, joka kaikkialla on varma, edullinen ja hyvä ravintola. Niin oli nytkin. Muita asiakkaita ei ollut. Illalla katsottiin iPadista Euroviisut. Ukraina voitti Venäjän. Ihan ansiosta.

Sunnuntai 15.5.2016 Albufeira

Ihanaa aamiaisella, että sain oman makuni mukaan 3 minuutin munan. Muutenkin aamiainen oli maittava. Makkaraakin.

Etsittiin huonetta Portimaosta. Oli todella halpoja, joten otettiin apart-huoneisto kolmelle yölle. Mentiin kaupan kautta taas rannalle, sille samalle kuin eilenkin.  Nyt porukkaa oli enemmän ja sääkin tuntui olevan helteisempi. Vietettiin aikaa uiden ja makoillen. Väliin käytiin rantabaarissa kahvilla ja viinilasillisella.

Arrifesin rantaleijona	Mariturin ja Vila Channan välillä	Arrifesin ja Sao Rafaelin välillä havumetsää

Ajateltiin syödä samassa kiinalaisessa ravintolassa kuin edellisenä päivänä, mutta se olikin kiinni ja aukeaisi vasta parin tunnin kulutua klo 18. Samoin alakerran baarinkin keittiö oli kiinni. Ei auttanut kuin mennä omalle hotellille. Siellä tilattiin pizzat, vaikka en yleensä niitä harrasta enkä edes pidä. Oli rauhallista. Juuri muita ei ollut. Syötiin terassilla. En pystynyt syömään kuin vajaan puolikkaan, joten pyysin loput kotipakettiin. Tästä meille olikin iloa sitten seuraavana päivänä rannalla. Omat eväät täydentävät mukavasti ja säästävät matkakassaa.

Maanantai 16.5.2016 Albufeira

Aamiaiaisella saatiin jopa rapeaa pekonia, jota sama nainen, joka keitti munani, nyt paistoi sitä mukaa, kun niitä haluttiin. Oli hellepäivä. Luovutettiin huone klo 11 ja jätettiin reput säilöön. Mentiin jälleen samalle rannalle ja samaan kallionkoloon. Uitiin ja nautittiin kesästä. Aurinkorasvaa kului melkoisesti. Koko matkalla emme kertaakaan polttaneet ihoa. Olimme huomanneet, että joku rantakassi olisi mukava olla. Siinä voisi kantaa osan tavaroistakin paikasta toiseen siirryttäessä. Niinpä ostimme rannasta 12,50 € maksavan kivan kassin, johon saimme rantamatot ja Jussin snorkkelin mahtumaan. Sen kohtaloksi tulisi jäädä sitten matkasta, kun lennettäisiin.

Rannalle menossa (takana Maritur-hotelli)	Sardiineja Sardanhassa	Rannalle menossa

Vila Channassa oli vastassa todella viehättävä ja miellyttävä nainen. Hän puhui hyvin englantia esitellessään meille paikkaa. Ensimmäisenä hän  tarjosi meille kylmää juomaa, mikä olikin siinä kuumuudessa tarpeen. Huone oli alakerrassa, joten terassimme oli pihalla. Iso huone ei ollut, mutta hyvin sievä. Mentiin altaan viereen kahville. Hotellin paikka oli todella hyvä, sillä kaupat ja ravintolat olivat sen molemmin puolin ja rantaankin oli vain 100 m enemmän kuin edellisestä paikasta. Käytiin nyt syömässä kiinalaisessa ravintolassa. Sama nainen toi meille ruokalistan, samaa tilattiin ja taas olimme ainoat asiakkaat. Jussi tervehti kiinaksi ja sai hymyt.

Vietettiin lopuupäivä omalla terassilla.

Tiistai 17.5.2016 Albufeira

Aamiainen oli katettu tavanomaista kauniimmin. Huomattiin, että kyllä hotellilla oli muitakin asiakkaita, vaikka ei niitä montakaan oltu nähty. Söin mansikoita ja muita hedelmiä. Ennen en ollut syönyt maapähkinän näköistä tamarindia. Olin löytänyt edellisestä hotellista Erik Axl Sundin kirjan "Varistyttö", jonka nyt luin loppuun ja jätin tämän hotellin kirjahyllyyn. Harmikseni huomasin, että kirja olikin trilogi, jonka ensimmäisen osan nyt olin lukenut. Mistäpä nyt muita osia saisi tähän hätään. Pitää heti Suomessa hakea kirjastosta, sillä sarja on lähes yhtä hyvä kuin Stieg Larssonin Millenium-sarja.

Viehättävä Vila Channa (meidän ovi näkyy)	Vila Channa	Terassillamme Vila Channassa

Kun olimme lähdössä rannalle, antoi tuo ystävällinen nainen meille aurinkovarjon mukaan. Se olikin tarpeen ja olimme jo harkinneet ostamista. Kävelimme lähimmälle rannalle Sao Rafael, mutta siellä oli liian kuuma. Kallioiden varjoonkaan ei uskaltanut istahtaa, kun jokapuolella oli varoituskylttejä putoavista kivistä. Vaihdoimme meille jo tutulle rannalle ja tietysti samaan paikkaan. Se oli ihanteellinen kaikin puolin. Uitiin monta kertaa. Rantabaarissa kävi paljon asiakkaita ja monet heistä söivät sardiineja. Olihan baarin nimi Sardinha. Minäkin tilasin annoksen, mutta Jussi hampurilaisen. Sardiiniannoksen hinta oli 12 €, eikä se minusta ollut paljon, sillä kaloja oli monta ja mukana kuoriperunoita.

Matka-asuissa ei paljon vaihtelun varaa	Bussipysäkillä (EVA-kyltti maassa)	Uuden rantakassin kanssa	Luolamies

Illalla katsottiin jääkiekon mm-kisoja, jotka pidettiin Venäjällä. Suomi voitti Kanadan 4-0.

Keskiviikko 18.5.2016 Albufeira - Portimao

Portimao

Päivä oli loistava ja onneksi hieman tuulinen. Aina, kun vaihtaa majapaikkaa ja siirtyy täyteen ahdetun reppunsa kanssa toiseen paikkaan, tulee laitettua takkia päälle. Huone luovutettiin klo 11 ja kävelimme läheiselle bussipysäkille. Olimme sen paikan jo tarkistaneet. Nyt siinä näkyi olevankin vain sightseeing-bussipysäkki. Olimmeko erehtyneet. Olimme kumpikin vakuuttuneita, että vielä eilen siinä oli ollut EVA-bussin merkki. Olimme hämmentyneitä, kunnes huomasimme, että tuo EVA-kyltti oli valunut tangosta katutasoon. Bussi tuli, maksoi 2,25 € hengeltä ja niin pääsimme bussiasemalle. Oli helppo ostaa liput Portiamoon. Matkaan menisi vain tunti.

Emme olleet löytäneet netin kartoista Portimaon bussiasemaa, mutta sellaista ei edes ollut. Oli vain rantakatu, joka toimitti bussiaseman virkaa. Olimme sen verran kuitenkin kartalla, että osasimme jäädä bussista pois pysäkillä, joka oli lähimpänä hotelliamme. Kun Jussi tarkisti kompassista suunnan, lähdimme kävelemään pääkatua etelään. Matkaa oli pari kilometria. Olisimme ehkä turvautuneet taksiin, mutta niitä nyt ei vaan näkynyt missään. Koska oli kuuma, käytiin oluella pienen huoltoaseman pihapöydässä. Ensi kerran sain miniolutpullon. En ollut ennen nähnytkään.

Albufeiran bussiasemalla	15. kerroksesta laaja näkymä Portimaossa	Ei tungosta hotellin altaalla

Hotelli oli helppo havaita, sillä se oli ympäristössään korkein rakennus ja vielä pyöreä muodoltaan. Apartementtimme oli 15. kerroksessa. Asunto ei ollut moderni, mutta valtavan iso. Parvekekin oli yhden hotellihuoneen kokoinen. Makuuhuonetta ei ollut vaan isosta huoneesta vedettiin verhot sänkyjen ympärille kuin sairaalassa. Keittiö oli hyvä, mutta aina ihmetyttää, että kun kerran noita työkaluja on, niin miksei koskaan ole vispilää. Jääkaappi oli jenkkityylinen. Ehkä tätäkin asuntoa myydään jollekin, sillä tuntui, että tilaa oli turhan paljon ja kattilat isoja. Harmi, että WiFi toimi vain ala-aulassa. Meistä tuli ahkeria hissin käyttäjiä. Parvekkeelta seurattiin päivittäin alapuolella tyhjällä ruohottuneella tontilla olevia kolmea hevosta, joista vasa oli aina valkoisen emonsa lähellä. Emo imetti sitä vielä. Joka päivä hevosille oli eri paikka ruohikossa. Kiikaroitiin niitä päivittäin. Ei onnistuttu koskaan näkemään, kuka niitä kävi siirtämässä ja toiko joku hepoille vettä.

Kysymällä saatiin selville, että supermarket olisi 500 metrin päässä. Käytiin siis heti alkuun ostoksilla, sillä Albufeirassahan olimme olleet  hotelleissa. Kahvia meillä oli Barcelonasta ja kauraryynejä Sevillasta asti  mukana. Syötiin vähän ja lähdettiin rantaan, joka oli muutaman sadan metrin päässä. Se olikin laaja ranta ja sitä näytti jatkuvan silmän kantamattomiin. Kalliot olivat isompia kuin Albufeirassa. Jonkun verran näytti olevan tyrskyjä. Menttiin hotellille ja uitiin sen altaassa. Sekin oli iso. Hotelli oli ollut joskus sporttiklubina ja siksi kai allaskin oli täysikokoinen. Vain yksi pariskunta makoili aurinkotuoleilla. Kukaan muu ei tietenkään uinut. Nainen huikkasi minulle "Cold?". Vastasin totuudenmukaisesti, ettei ole ja että "nice".

Yksi Portimaon monista rannoista	Praia da Rocha Portimaossa on laaja ranta	Rannalta toiselle luolan kautta

Mentiin teelle ja katsottiin alakerrassa "Ommelten välinen aika". Pystyimme katsomaan jokaisen sarjan osan matkalla. Aihe sopi hyvin matkaamme, koska siinä liikuttiin Espanjassa ja Portugalissa. Hyvä sarja ja hyvä päänäyttelijä.

Torstai 19.5.2016 Portimao

Aamulla oli mukava, kun saatiin kaurapuuroa pitkästä aikaa. Oli vain yksi pieni kattila, jossa keitettiin kahvivesi, joten puuro oli keitettettävä kattilassa, joka olisi sopiva paremmin suurkeittiöön. Aurinko paistoi. Aamu-uinnin ja hevoskiikakaroinnin jälkeen lähdettiin tosi mielessä rantaan tarkoituksena uida meressä. Päätettiin etsiä sellainen poukama, jossa rantatyrskyjä olisi mahdollisimman vähän. Näin käveltiin isoimmalta Praia de Rochelta aina Praia do Barranco das Canasille asti. Jouduttiin vaihtamaan rannalta toiselle kallioluolien läpi. Takaisin ei ollutkaan tulemista, sillä nousuvesi teki kulkemisen mahdottomaksi. Onneksi joka rannalta oli portaat ylös kadulle. Rannoilta näkyi hyvin läheinen kaupunki Lagos. Vaikka oli helle, niin aika mukavasti tuuleskeli, joten rantakävely oli oikein mukavaa. Uitiin  meressä. Jussi snorkkeloi.

Käveltiin rantakatua takaisin ja poikettiin baarissa kahvilla. Löydettiin aiemman supermarketin luota vielä isompi kauppa, josta ostettiin jopa mansikoita. Laitettiin ruokaa, syötiin ja sitten hissilla alakertaan katsomaan jääkiekkoa. Olikin yllättävän tiukka ottelu. Tanskalaiset panivat tosissaan hanttiin, mutta lopulta Suomi voitti 5-1. Kun oltiin netin ääressä, niin etsittiin läheisestä Lagosin kaupungista seuraava majapaikka. Kun nyt oltiin näillä Algarven upeilla rantamaisemilla, niin päätettiin katsoa kerralla useampi ranta. Lagosista saatiin taas edullinen apartementos. Siitä olisi pieni matka vanhaan kaupunkiin ja saman verran rantaan.

Portimaon rantakallioita	Pienet mainingit	Lagos näkyy kaukana

Lähdettiin iltakävelylle rantakadulle. Ihmisiä olikin paljon liikkeellä. Ravintoloita oli perä perää ja musiikki pauhasi. Katu oli kuin mikä tahansa turistikatu paitsi, että katu kulki meren rannan kallioiden yläpuolella. Kaunis näky. Juotiin portviiniä vaatimattomassa, mutta viihtyisässä terassiravintolassa.

Katsottiin vielä Venäjä-Saksa ja Kanada-USA välierät. Venäjä ja Kanada voittivat. Nukkumaan mennessä huomattiin, että Jussi oli hukannut suomi-portugali- sanakirjan. Koska sitä ei löytynyt tavaroistamme, arvelimme sen jääneen joko ala-aulaan tai ravintolaan.

Perjantai 20.5.2016 Portimao

Ei löytynyt sanakirjaa ala-aulasta. Käytiin aamu-uinnilla altaassa ja lähdettiin rantakadulle. Käsidesimme alkoi olla lopussa, joten etsittiin apteekki, josta sitä sai. En nähnyt koskaan kenenkään muun desinfioivan käsiään, mutta meille se on aivan selviö. Aina ennen syöntiä ja sen jälkeen, kun olimme kosketelleet samoja pintoja kuin muut, otin käsidesipullon esille. Emme ole kertaakaan lukuisilla matkoillamme sairastuneet. Uskon käsidesin voimaan. Kun tultiin eilisen ravintolan kohdalle, sieltä tarjoilija huikkasi meille, että unohtunut sanakirja oli siellä. Kiva. Syötiin tässä ravintolassa, jossa oli yllätys-yllätys suomenkielinen menu. Sen toi meille toinen tarjoilija, jolle oli kai kerrottu, että olemme suomalaisia.  Ei me oltaisi sitä tarvittu. Minua huvitti, kun pastat oli suomennettu "kansiot". Huomautin siitä höylin tuntuiselle tarjoilijalla. Varmaan hän oli pettynyt, kun tilatattiin vain hampurilainen ja paistettuja makkaroita ja sieniä. Jätettiin kuitenkin hyvä tippi.

Palattiin hotellille ja uimaan taas altaalle. Otettiin iltapäivänokoset. Herättyämme kiikaroitiin taas hevosia ja miestä, joka keräsi jotain pussiinsa - yrttejä tai ehkä herneitä. Aiemminkin oltiin nähty pari ihmistä kyykkivän heinikossa.

Iltakävelyllä ostin postikortin ja -merkin, vaikka olin päättänyt, etten käytä aikaa merkkien ja postilaatikoiden etsimiseen. Ystävien kanssa saattoi olla internetin kautta yhteydessä. Aioin kuitenkin lähettää yli 100-vuotiaalle Salmelle kuitenkin kortin, koska tiesin, että hän siitä varmasti ilahtuisi kuten aiemminkin. Myyjä kertoi, mistä löytäisimme postilaatikon, oli kuljettava Jupiter-hotellille asti ja siitä käännyttävä vasemmalle ja kuljettava paperikaupan ohi. Ajattelimme pitkän matkan vuoksi jättää postittamisen huomiseksi. Alkoi olla jo nälkä ja aloimme etsiä sopivaa vähän tasokkaampaa ravintolaa kuin mitä päivällä. Valitsemamme Garrafeira- ravintola oli aivan täysi ja tietysti vallitsi kova mekkala, mutta ruoka oli hyvää. Jussi tilasi lammasta ja minä porsasta. Jo aiemmin olin huomannut, että sekä Espanjassa ja nyt Portugalissa sianliha oli hyvää, paljon parempaa kuin Suomessa, jossa liha maistuu minusta pahalle. Ero on varmaan siinä, mitä eläimelle syötetään.

Tässäkin ravintoalassa oli iso tv-ruutu ja tietysti siinä jalkapalloa. Eivät ymmärrä täällä mitään jääkiekon päälle. Käytiin nyt viemässä Salmen postikortti. Vielä paikanpäällä oli kysyttävä tarkemmin, mikä ei ole helppoa, kun tavalliset ja yksinkertaisetkin englannin sanat ovat portugalilaiselta kaduntallaajalta hukassa.

Portimaon rantakadulla iltakävelyllä	Hyvä keittiö	Lagosin bussia odotellessa

Lauantai 21.5.2016 Portimao - Lagos

Lagos

Oli helle, eikä pilviä lainkaan. Otettiin taksi, kun oli kuuma reppujen kanssa. Matkaakin olisi ollut monta kilometriä. Bussit lähtivät joen rannasta Largo do Diquesta. Ostettiin liput Lagosiin. Bussin piti lähteä klo 11:20, joten meillä oli aikaa kuljeksia rannalla, jossa pysäkin kohdalla oli maailmanpyörä. Ei kuitenkaan menty. Eihän sitä aina tarvitse katsella paikkoja ylhäältä käsin. Kun tulee kaupunkiin, niin silloin tietysti hahmottaa paikan ylhäältä käsin parhaiten. Lagosiin lähtevälle pysäkille 6 tuli linja-auto, mutta kuski sanoi, ettei se lähde kuin 11:20 eli se seisoi siinä pitemmän aikaa ja avasi oven vasta vähän ennen lähtöä.

Lagosiin meni vajaa tunti, mutta taaskaan ei oikein tiedetty missä jäädä pois, jotta kävely hotellille olisi mahdollisimman lyhyt. Jäätiin ehkä liian aikaisin, mutta ei se mitään, sillä näin nähtiin heti alkajaisiksi Henrik Purjehtijan patsas. Henrik Purjehtija perusti 1400-luvulla Lagosiin navigointi- ja merenkulkukoulun tai aivoriihen. Sinne koottiin parhaimmat navigaattorit, purjehtijat, tähtitieteilijät,laivanrakentajat jne. Henrik suunnitteli uudentyyppisen valtamerialuksen, karavelin, joka mahdollisti pitkät matkat. Karavelin ja navigoinnin ansiosta Portugalista tuli 1400-luvun lopulla ja 1500-luvun alussa merenkulun suurvalta. Vasco Da Gama löysi meritien Intiaan Afrikan ympäri, Portugali perusti siirtokuntia ja hankki siirtomaita.

Prinssi Henrik Purjehtijan patsas Lagosissa	Monenlaista vesiurheilua	Lokilla hyvä levähdyspaikka

Satamassa oli vanha linna. Valitettavasti linnassa vietettiin siestaa, joten vierailu piti jättää myöhemmäksi. Luettiin kyltistä, että yli 65 -vuotiaat maksavat vain 1,50 €. Koska ei ollut kiirettä, niin jäätiin istuskelemaan baariin kaljalle. Seurattiin, miten meloja- ja supparyhmät tulivat ja menivät rannalla. Oli hauskannäköistä katsoa touhua ylhäältäpäin. Virkistyneinä jatkettiin matkaa nettikartan avulla. Löydettiin majapaikka, joka oli rauhallisella huvilakadulla. Noteerattiin matkalla ruokakauppa. Apartementoksen vastaanotto oli kiinni ja aukeaisi vasta 20 minuutin kuluttua. Olipa hyvä, että oltiin tehty eväät. Syötiin ja sitten päästiinkin jo sisään. Asunto oli taas iso ja isot olivat kattilatkin. Aluksi emme huomanneet, että asunnossa oli erillinen makuuhuone, sillä olohuoneeseen oli levitetty myös vuoteet. Oli jopa kaksi parveketta ja oltiin ylimmässä eli seitsemännessä kerroksessa. Nyt näköala oli merelle. Tosin lokkeja oli ja lokin ulosteita oli siellä täällä ja ne lentelivät ohi viuhuen. Olin huomannut tuon jo matkalla. Myöhemmin huomattiin, että huviloiden asukkaat olivat laittaneet talojen katoille petolintuja muistuttavia tekolintuja. Kerran erehdyimme, kun sellainen jopa äänteli.

Samaan aikaan meidän kanssa viereiseen asuntoon meni mies wiskipullon kanssa. Parvekkeeltamme näimme tuon pullon  miehen parvekkeen pöydällä, mutta miestä ei enää. Pullo hävisi ja seuraavana päivänä oli taas pöydällä. Oliko pullo sama vai kävikö mies ostamassa uuden, siinäpä pulma. Ehkä pitäisi vähentää dekkareiden lukemista.

Käytiin kaupassa, joka oli vain 250 metrin päässä. Noiden mini mercadojen ja mini markettien tuotevalikoima oli aina sama ja puutteellinen. Oikeaa ruokaa ei oikein tahtonut löytää, joten me söimme paljon sämpylöitä, juustoa ja kinkkua.  Ostettiin ananas, joka maistui paljon paremmalta kuin Suomessa. Olimme aiemmin vierailleet ananasviljelmällä Azoreilla ja tiesimme entuudesta, että Portugalissa ananas on tosi herkullista. Apartementos oli saanut nimensä rannasta nimeltä Dona Ana, joka oli sitä lähinnä -  kuitenkin kilometrin päässä. Sitä kehuttiin Berlitz-kirjassa. Käveltiin rantaan. Koko päivän paistanut aurinko meni pilveen. Ohitimme suuren hotellin, joka oli selvästikin mennyt konkurssiin ja oli rappiolla. Ilmeisesti ei edes ollut koskaan valmistunut. Meidänkin tunnelma vaihtui masentavasti. Kammottavan rakennuksen jälkeen ranta onneksi osoittautui maineensa veroiseksi. Mainingit olivat isohkot.

Lagos parvekkeelta kuvattuna	Hotellin rakennuttajalta loppuivat rahat	Vanhan kaupungin katuja

Meidän piti kiirehtiä katsomaan Suomi-Venäjä-ottelua. Valitettavasti netti ei yltänyt meidän kerrokseen ja respakin oli kiinni. Jouduimme katselemaan ottelun uima-allasalueella. Hankalaa oli, kun aurinko  heijastui näyttöruudusta ja jos ei suoraan niin kasvoistamme. Piti yrittää löytää varjoinen kolo. Ottelu oli aivan mahtava, sillä Suomi voitti 3-1. Myöhemmin oli tultava uudelleen alas katsomaan Kanada-USA, jonka Kanada voitti 4-3. Kanada, jonka Suomi oli voittanut.

Illalla taivas meni taas pilveen ja alkoi tuulla. Liesituuletin kolisi, mutta melu ei kuulunut makuuhuoneeseen. Sänky oli tosi hyvä.

Sunnuntai 22.5.2016  Lagos

Aamupäivän pilvisyys haihtui ja pian oli taas helle. Olimme lähteneet pilvisellä säällä ja vaatetta oli sen mukaisesti. Vanhassa kaupungissa oli heti mentävä terassille saamaan virkistävää juomaa, kun helle puski päälle. Käytiin museossa. Lippujen hinta oli yhteensä 5 € ja sillä samalla pääsi myös linnaan. Museosta saimme hyvän kartan. Itse vanha kaupunki on pieni rajoittuen rantakadulle. Se oli siis nopeasti katsastettu. Menimme ravintolaan, nyt sisälle, jotta olisi vilpoisempaa. Tilasin nyt sitä Eiran suosittelemaa catablanaa. Sitä sai nyt annoksen yhdelle, kun Portimaon ravintoloissa olisi pitänyt tilata kahden annos. Jussi ei ole kovin ihastunut meren pieneliöihin, joten hän tilasi turvallista kalkkunaa. Kyllä siitä minun annoksesta hänellekin jouti, sillä minulle tuotiin iso kuuma  pata sen lautasannoksen lisäksi. Oli simpukoita, jotain kalaa ja jättikatkarapuja. Kaikkinensa maksettiin 36,40 €.

Kiinalaisen temppelin näköinen rakennus	Catablana	Linna oikeastaan vain linnoitus

Käytiin katsomassa muinaista orjakaupan keskusta. Se oli samalla aukiolla mitä Henrik. Käytiin vielä linnassa, joka oli sekin pieni. Oikeastaan se oli vain linnamuuri. Alatasossa oli valokuvanäyttely. Sitten olikin jo aika lähteä seuraamaan jääkiekon finaaliotteluita Venäjä-USA ja Suomi-Kanada. Matkalla asunnolle huomattiin veneretkimainos. Se kulkisi luolille. Ostettiin huomiseksi liput yhteensä 25 €.  Venäjä voitti pronssia, Suomi hopeaa ja Kanada kultaa. Illalla netistä löydettiin studioasunto Lissabonista Alfamasta. Varattiin vain viideksi yöksi.

Muinainen orjakaupan keskus (en ole myytävänä)	Lagoksen vanhaa kaupunkia	Lagoksen vanhaa kaupunkia

Käytiin ennen nukkumaan menoa ottamassa pienet portviinit lähiravintolassa. Laittoivat meidät oven pieleen, kun emme syöneet. Saa nähdä, kuinka kauan pitäisi näissä maissa asua, jotta oppisi syömään myöhään illalla.

Maanantai 23.5.2016 Lagos

Jääkiekkoa seurattiin	Lagosin kävelysillan alitus	Vanavedessä

Käveltiin veneretken meeting pointiin. Matkaa oli 2,5 km, mutta eihän siinä mitään. Paikalla tuli olla 11:15. Käveltiin melko nopeaa, jotta emme myöhästyisi, mutta juuri kun tulimme nostosillalle, se aukesi ja jäimme kaupungin puolelle. Suuret purjeveneet lipuivat ohi. Olivatkohan veropakolaisia Suomesta. Emme kuitenkaan myöhästyneet, sillä paikan päällä ei näyttänyt olevan mitään kiirettä veneelle. Sekin näissä maissa pitäisi opetella, että kelloaika ei tarkoita samaa kuin meille suomalaisille opettajille, joiden koko työelämä on ollut minuutin tarkkaa.

Korkokenkäkallio	Roomalainen silta	Alitus

Veneretki oli aivan upea. Oli kyllä miellyttävää, että firmamme Days of Adventurella oli suhteellisen suuret veneet. Matkalla nähtiin pieniä soutuveneen kokoisia, jotka taiteilivat muiden veneiden aiheuttamilla aalloilla. Vene kulki pitkin rantaa, joten nähtiin  kaikki Lagosin rannat.  Mitä pitemmälle mentiin, sitä enemmän alkoi tulla luolia. Mentiin niiden sisään (video). Oli jännittävää. Aallot paiskoivat luolan seiniin ja monesti näytti siltä, että törmättäisiin seinämään, mutta ohjaaja oli taitava. Ajettiin aivan Ponta de Piedadelle asti, josta näkyi Euroopan läntisin paikka Sagres. Retki kesti 1h 15 min.

Luolassa	Suppaajia	Luolaan menossa

Koska veneretken meeting-paikka oli aseman lähellä, mentiin ostamaan junaliput Lissaboniin. Saatiin senioriliput. Juna lähtisi seuraavana päivänä klo 13:10 eli sopivasti ehtiä huoneen luovutuksen jälkeen. Kotimatkalla syötiin jo aiemmen käydyllä terassilla pieniä tapaksia. Käytiin kaupassa, joka oli paremmin varustettu kuin mikään koko matkalla tähän mennessä. Pysähdyimme ihmettelemään kovaan ääneen laulavavaa lintua, joka oli yhden pikkuhotelli Zimmerin katolla. Kuvattiinkin sitä ja aioin jopa äänittää, mutta kun tuo iso lintu ei liikkunut, huomattiin, ettei se ollut oikea. Tarkoitus oli varmaan vain hätistellä lokkeja.

Nyt sitten vasta lähdettiin rantaan uimaan. Olin uinut altaalla moneen kertaan. Kävelimme Dona Anan rannalle. Oli upea sää ja vesi tuntui mukavalta uida. Tämä oli viimeinen ranta ennen kaupunkikohteita, joten jätimme rantamatot roskikseen. Aamulla jätimme snorkkelin ja maskin vastaanottotytölle, jos hänellä vaikka olisi joku tuttu nuori, jolle sen voisi lahjoittaa. Rantakassi pidettiin Lissaboniin asti.

Illalla katsottiin "Ommelten välinen aika". Oli viimeinen osa. Sarjaa jäi hieman kaipaamaan.

Tiistai 24.5.2016 Lagos - Lissabon

Lissabon

Onneksi aamulla oli hieman pilvistä, kun kävelimme reppuinemme tuon 2,5 km matkan asemalle. Oltiin varattu aikaa niin, että saatoimme levähdellä rantakadun penkeillä. Silmäiltiin asemalla netistä Lissabonin karttaa ja juna-asemia. Niitä oli useita. Minnehän meidän junamme siis menisi. Täytyi käydä oikein kysymässä lipunmyyjältä, minne meidän liput olisivat, kun niissä ei kohdeasemaa lukenut. Hän kertoi, että juna pysähtyisi Lissabonissa Campolidessä, Sete Riosissa, Entrecamposissa ja pääteasemalla Santa Apolonialla, muttei Rossiossa, joka olisi lähimpänä toimistoa, josta asunnon avain olisi haettava. Onneksi Seto Rion lähellä olisi metroasema Jardim ja siitä pääsisimme rantaan Terreiro do Pacoon.

Kun oltiin selvillä, miten Lissabonissa toimittaisiin, oli rentouttavaa istua junavaunussa ja katsella maisemia. Juna pysähteli usein. Pysähdyimme Portiamaonkin asemalla. Kyydistä jäi mies erikoisen näköisen ison paketin kanssa. Huomattiin, että hän purki paketin ulkona ja siitä hän kokosi pyörän, jolla lähti toisen miehen kanssa ajelemaan. Kovaa olivat ajelleet - nopeammin kuin juna, sillä sama mies kokosi sitten Tunesissa pyöränsä. Jouduimme vaihtamaan Albufeirasta tulevaan junaan Tunesisssa. Mitään ongelmaa vaihdossa ei ollut, kun muita junia ei ollut.

Syötiin eväät, kun päästiin junaan. Ikkunasta ihailimme vaihtelevaa maisemaa. Suuria appelsiinitarhoja, golf-kenttiä kärryissä köröttelevine ukkeleineen ja Lissabonia lähestyttäessä valkoisia villiruusurinteitä. Väliin näkyi metsääkin, lähinnä mäntyjä hiekkaisilla kankailla ja taas pieniä maataloja. Pysähdeltiin pikkuasemilla.  Lissaboniin tullessa menttiin ensin tunneliin ja sitten siltaa pitkin ylittämällä Rio Tejo-joki. Juna todellakin pysähtyi  Sete Riossa. Metroasemalle päästiin samasta paikasta maan alla. Kymmenen sarjalippua ei ollut myytävänä, mutta lipputoimistosta saimme metroliput. Lipun hinta oli 1,90 €.

Holvikaaren takana joki ja Praça do Comércio	Pieni ravintola vastapäätä meitä	Asuntomme numero 81 Pyhän Antonion kuvan suojeluksessa

Saavuimme FeelLikesHome-toimistoon. Olikin maksettava nyt käteisellä, joten jouduimme menemään lähikadun automaatille. Se ei antanut nostaa kuin 200 € ja senkin se antoi 20 € seteleinä. Jussi nosti lisää ja sama tapahtui hänelle. Rahaa oli nyt 20 seteliä.  Myöhemmin huomattiin, että kaikissa kadun automaateissa oli tuo rajoitus, mutta niistä saattoi nostaa jopa pelkän kympin. Maksettiin toimistossa myös kaupunkimaksu, joka oli päivältä 2 €/hlö. Kaupunkimaksua ei ollut peritty Espanjassa eikä sitä peritty Madridissa.

Asunnolle oli 700 metriä. Löysimme studiomme kapealta kadulta, joka oli enempi kuja kuin katu, mutta oli sillä nimi San Miguel. Meillä oli kaksi avainta. Ulko-oveen oli  vanhanaikaisen näköinen pitkä. Sillä avaaminen oli aluksi hankalaa, kunnes huomattiin, että siinä oli pieni kohouma keskikohdassa ja se pitä saada sopivaan koloon. Monenlaisia avaimia matkalla nähtiin, mutta tämä oli oudoin. Kun saatiin ovi auki, oli vastassa kapeat portaat. Vain toinen mahtui siihen seisomaan. Minä menin vähän ylemmäs, jotta Jussi sai jäädä laittamaan ovea lukkoon. Oli aivan pimeää, eikä katkaisijasta tullut valoa. Otettiin kännykästä taskulamppusovellus ja onnistuttiin. Portaikkoon tuli kyllä valo, mutta tunnistin oli ylempänä. Asuntomme oli kolmannessa kerroksessa tai suomalaisittain toisessa.

Studio oli tilava ja tyylikäs. Kaikki oli siistiä ja uudenaikaista, vaikka talo ulkoapäin oli vanhan näköinen. Alfama-kaupunginosa on Unescon suojelussa, eikä taloja saakaan muuttaa ulkoapäin. Alue on säilynyt parhaiten Lissabonin suuressa maanjäristyksessä 1755. Studiossa oli pesukonekin. Pöydällä oli meille roseviinipullo ja hillopurkki. Mieli nousi mukavasti, vaikka ei se maassa kertaakaan matkalla ehtinyt käydäkään. Aina oli mukava tulla uuteen paikkaan. Käytiin katselemassa ympäristöä. Jo matkalla oltiin kuultu fadoa, portugalilaista haikeaa laulelua. Useissa ravintoloissa luki "Today Fado". Muistinkin, että ystävämme Soile oli suositellut juuri Alfamaa paikaksi, josta kannatti majapaikka ottaa. Se oli varmaan vaikuttanut asunnon valitsemisessa tiedostamatta. Mentiin syömään lähiravintolaan Alfama Grilliin. Tilattiin salaattia ja lihavarras kahdelle ja mikä varras. Metriä lähentelevä puikko tirisevää lihaa tuotiin pöytään. Emme jaksaneet syödä lahimainkaan kaikkea.

Alfama Grillissä	Pitkällä avaimella pitäisi ovikin aueta	Katuja nousemassa

Asunnolla netti toimi takkuillen, mutta toimi kuitenkin. Pantiin nukkumaan. Kadulta kuului meteliä, mutta se loppui puoliltaöin.

Keskiviikko 25.5.2016  Lissabon

Uudenlaista meteliä kadulta aamusta. Viereisen talon sisällä tehtiin remonttia. Miehet huusivat ja kolistelivat. Kun katsoin kadulle, niin huomasin yhden työmiehen kävelevän vasara kädessä ja lyövän sillä huvikseen toisessa kädessä olevaan metalliastiaan. Siis ihan huvikseenkin tuottavat meteliä. Vastapäätä meitä eli suurinpiirtein allamme oli pieni ravintola, jolla oli neljä pöytää kadulla. Siellä oli täys tohina menossa. Ihmisiä, ilmeisesti monet tuttuja meni ulos ja sisään. Osa istui kahvilla. Myöhemmin saimme selville, että paikkaa piti perheyritys, jossa isoisäkin tarjoili. Mukavia ihmisiä olivat. Kaiken tämän hulinan lisäksi turistiryhmiä kulki ikkunamme alta tuon tuostakin. Elämää siis riitti. Ikkunatiivisteet olivat kyllä hyvät. Silti oli silloin tällöin mukava kylpyhuoneen avoimesta ikkunasta seurata kadulla maailman menoa. Ei ollut tylsää.

Surffailimme netissä katsoen, miten kannattaisi matkustaa Madridiin joko Lissabonista tai Portosta. Huomasimme, että edullista oli lentää Lissabonista Madridiin. Ostettiin Easyjetin lentoliput Madridiin kesäkuun toiselle päivälle. Hinta oli niin halpa, että se oli heti otettava. Kun se maksoi vain 45 € ja bussi ja junakin maksoivat lähes 70 € puhumattakaan miten kauan niissä olisi mennyt aikaa. Kiire ei ollut, mutta vaivattomuus houkutteli. Kannattikin varata, sillä seuraavina päivinä hinta oli yli 100 €. Lennon paikatkin saatiin saman tien. Piti vain saada jostain uusi asunto Lissabonista kuudelle lisäpäivälle ja Porto olisi unohdettava. Voitaisiin sen sijaan rehdä joku retki Lissabonin lähelle. Katseltiin asuntoja, mutta päätettiin mennä iltapäivällä  FeelsLikeHome-toimistolle ja kysellä sieltä saman firman kämppiä.

Tästä voisi jatkaa seuraavaan kerrokseen	Keittiövarustus todella hyvä	Ylöspäin, ylöspäin...	Kasvit voivat hyvin kadulla

Lähdimme summanmutikassa kulkemaan kujia tai paremminkin portaita ylös kukkulalle, jossa on São Jorge Castle. Mitään linnaa näkemättä nousimme aina vain ylemmäs, kunnes saavuimme aukealle, jossa oli tasanne eli Miradouro do Santa Luzia -näköalapaikka.  Myös museo oli aukealla. Sieltä olisi saanut saman illan flamenco-esitykseen lippuja, mutta mies kertoi lipun myyjien olevan siestalla. Se sitten sai jäädä. Oli paljon turisteja ja tietysti jokunen taskuvaraskin, joten siirsin käsilaukkurepun etupuolelle. Näin kannatti kulkea ja näin meitä jopa paikalliset ohjeistivat. Tosin minulla ei ollut rahaa laukussa. Tasanteelta näki hyvin alas ja kauaskin, mutta vielä paremmin nähtiin kaupunkia linnalta. Seniorilippu maksoi 5 €. Linna oli iso ja sen muureille pääsi nousemaan. Uudessa kaupungissa hahmottaa kaupungin hyvin ylhäältä katsoen. Ja kun vielä kävelee kaupungissa eikä kulje liikennevälineillä, niin silloinkin kaupunki tulee tutummaksi. Kaiken lisäksi ainakin minä tutustun netin kautta jo valmiiksi kaupunkien asemakaavaan. Jussi luottaa Nokian karttaan ja kompassiin.

Largo de Santa Luzia-aukio	Näköalatasanne-aukio, Pyhän Vincentin patsas	Linnan muurilla

Laskeuduttiin alas ja käytiin parissakin asunnon lähellä olevassa kirkossa sisällä: Lissabonin isossa katedraalissa ja San Miguelin kirkossa.

Mentiin sitten siihen asunnon alapuolella olevaan pikku ravintolaan. Tilattiin hampurilaiset, Jussi punaviiniä ja minä sangriaa. "Hampurilaiset" olivat liikuttavan näköisiä sämpylöitä, jotka isoisä toi hitaasti ja arvokkaasti tutisevin lahkein pöytäämme. Viinilasit meinasivat koko ajan kaatua, kun pöydän alla oli mukulakivikatu ja muutenkin oli ahdasta. Viereisessä pöydässä oli pariskunta, joka söi jotain ruokaisampaa. Kysyttiin, onko hyvää ja niin aloitettiin keskustelu. He pitivät paikasta juuri sen yksinkertaisuuden vuoksi. Nainen oli alkujaan saksalainen ja mies skotti, mutta he asuivat Englannissa.

Käveltiin muureilla	Linna oli suuri	Vaihteeksi alasmenoa

Jaksettiin vielä kävellä Praça do Comércio-aukiolle. Käytiin muiden ihmisten tavoin vilvottelemassa joen rannassa. Aukion laidalla myytiin sightseeing-bussiin lippuja. Emme ostaneet, koska tiesimme, että voimme nousta kyytiin mistä vaan ja maksaa bussissa. Otettiin esitteet ja katsottiin siitä reitit. 

Praça do Comércio	Rio Tejon rannalla	Ruokailijoita tungoksessa

Käytiin toimistolla, mutta samaa asuntoa ei saatu. Saatiin toisesta osasta kaupunkia, osasta joka myös olisi vanha, Madragoa Vinhas Apartm. Olin jo katsonut sitä Booking.comin kautta, jossa hinta oli alempi kuin mitä toimistolla. He vakuuttivat, että saisimme netissä olevaan hintaan eli se varattiin meille.

Katsoin aktiivirannekettani ja huomasin, että siihen oli kertynyt tälle päivälle jo peräti 38 kerrosta.  Ei ihme, sillä kukkulan päälle oli ollut kova nousu. Paljon niistä oli ollut portaita. Portaita joka puolella Portugalissa nimensä mukaisesti. Kadullamme oli pieniä ruokakauppoja, siis todella sanamukaisesti pikkukauppoja ja pikkuravintoloita. Ostettiin nakkeja ja  muuta pientä. Pyykkipulveri oli käytävä ostamassa hieman kauempaa. Pestiin vaatteita, kun Jussi löysi käsikirjan. Pyykki pantiin kuivumaan kadulle kuten muutkin. Narusysteemi oli ikkunan alla. Naru liikkui veivaamalla. Tehtiin itse ruoka ja lähdettiin ulos hakemaan sopivaa fado-ravintolaa. Tehtiin se virhe, että syötiin ensin, sillä yleensä ravintolat olivat vain ruokailijoille. Löydettiin kuitenkin mukava kansanomainen paikka, jossa sai vain juoda. Koko henkiläkunta esitti vuorollaan fadoja. Komeaääninen mies kauppasi lopuksi levyään, mutta ei vielä ostettu. Ajattelin reppuamme ja tilaa. Seuraavalla kerralla Jussi kuitenkin osti levyn vastalauseistani välittämättä. Fado kuulostaa kauniilta ja tunteikkaallta. Minulla tuli ihan tippa silmään, kun kertosäkeeseen yhtyi muu henkilökunta.  Ei tarvitse ymmärtää sanoja, sillä tunne välittyy muutenkin.

Kuin kotipihalla	Katumme oli turistiryhmien suosiossa	Vanha raitiovaunu nro 28.

Estaca Zero, Fado-ravintola

Juomat oli laskettu meille väärin. Lasku oli liian pieni. Jussi oli juonut 2 ja minä 1, mutta lasku oli vain kahdesta. Jussi kävi oikaisemassa. Kotiin tullessa Jussi kuvasi pyykkimme kadun päällä. Vanha isäntä oli sulkemassa vastapäistä ravintolaa. Hän toivotti meille hyvää yötä. Olimme melko lailla ihastuneita Alfamaan ja sen ihmisiin. Onneksi olimme päättäneet jäädä Lissaboniin pitemmälksi ajaksi ja jättää pois esimerkiksi Portossa käynnin.

Meidän pyykki kuivumassa	Lasten uima-allas Miradouro de Santa Luzia-aukiolla	Uusia baareja väsätään

Tyypillistä on, että pyykkinarut ovat kadulla. Saattoi olla, että ne joskus olivat katutasossa ja ohikulkijoiden oli väisteltävä alushousuja ja tissiliivejä. Alfamassa asuu paljon köyhää väkeä, mutta paikka kiinnostaa turisteja kovasti. Uusia baaritiskejä rakennettiin, jos vain yksikin neliö jossain oli vapaa. Ilmeisesti byrokratia ei tule esteeksi, kun näytti siltä, että kuka tahansa voi perustaa baarin tai ravintolan kotiovelleen.

Torstai 26.5.2016  Lissabon

Aamulla paistoi aurinko. Paistoimme pekonia ja munia. Runsaan kahviaamiaisen jälkeen lähdimme kävelylle rantaan, jossa oli iso sotalaiva. Nyt siellä oli jättiläismäisiä risteilyaluksia. Saakohan kaupungin hengestä mitään itselleen, kun asuu laivassa ja vain käväisee kaupungilla. Epäilen. Mielestäni pitää asua sen kaiken keskellä, jotta edes hieman saa tuntumaa vaikkakin tietysti turistin vinkkelistä. Rannassa oli hieman parempia kauppoja kuin meidän kadulla ja täydensimme ruokavarastoamme. Mentiin asunnolle ja minä katsoin Selfridget loppuun. Tehtiin itse taas ruoka ja levättiin.

Ennen viittä lähdettiin kohti Figuera-aukiota. Matkalla ihmettelin, kun pari pappia tai piispaako peräti juoksi helmat hulmuten kohti katedraalia. Kiireen syy selvisi pian, sillä suuri joukko kansaa oli kerääntynyt kirkon eteen. Kellot kumahtelivat ja kovaäänisistä kuului virsiä. Ei tiedetty, mikä homman nimi oli, mutta jäimme seuraamaan, kun pitkä kulkue lähti kulkemaan kaupunkia kohti. Partiolaisen tavoin pukeutuneita aikuisia ja lapsia kulki ympärillä. Taisivat olla huoltojoukkoa, kun meillekin olisivat myyneet juotavaa. Koko juhla ja kaikki mitä siihen liittyi oli hyvin vaikuttavaa. Seurasimme kulkueen menoa loppuun saakka. Ympärillä olevat ihmiset veisasivat mukana ja tekivät ristinmerkkejä. Kun jatkoimme matkaa, tuli kulkue jo meitä vastaan. Kadut olivat tungokseen asti täynnä. Paljon oli vanhoja ihmisiä. Netistä saimme myöhemmin selville, että kysymyksessä oli "Pyhän ruumiin juhlapäivä",  Corpus Christi.

Corpus Christi	Corpus Christi	Katedraali

Corpus Christi	Partiolaiset järjestelyissä	Corpus Christi

Kun viimein pääsimme kadulla eteenpäin ja Figuera-aukealle, oli sielläkin paljon kansaa. Iso festivaaliteltta oli pystytetty aukean laitaan. Myytävänä oli pikkuannoksia makkaraa, juustoa yms. Ostin nyt mustaa makkaraa, jota oli nähnyt syötävän fado-paikassa. Juotavaksi otimme sangriaa. Makkara ei ollut hullumpaa ja päätin syödä sitä joskus enemmänkin. Kuljettiin keskustassa. Kotimatkalla olisi ollut fado-paikkoja, mutta meillä ei ollut nälkä.

Kukkuruukkuja jaksan ihastella	Festivaaliteltassa sangriaa	Näköalatasanteella

Perjantai 27.5.2016  Lissabon

Päivä oli puolipilvinen. Lähdimme nyt katsomaan sitä osaa Alfamasta, jossa oli Pantheon ja Vincentin kirkko. Välillä sateli.  Pantheon oli valtavan kokoinen. Mielenkiintoista itse rakennuksen lisäksi olivat Vasco da Gaman ja Henrik Purjehtijan haudat. Myös fado-laulaja Amalia Rodrigues  ja jalkapalloilija Eusébio on haudattu tänne. Ylös katolle sai kiivetä. Oli tuulista ja loiva katto oli hieman pelottava, vaikka reunalla olikin kaiteet. Myös sisäpuolella saattoi testata korkeanpaikan kammoaan lehteriltä.

Pantheonissa oli mielenkiintoinen näyttely kenraali Humberto Delgadosta. Näyttely lehtileikkeleineen oli niin kiinnostava, että käytettiin aikaa tuon demokratian kannattajan ja väkivaltaisen kuoleman saaman miehen elämän vaiheisiin tutustumiseen.

Vasco da Gaman hauta	Pantheon ylhäältä	Kattotasanteella

Kun tultiin ulos, niin oli alkanut taas ripotella vettä. Pakkauduimme yhden varjon suojaan. Vilkaisin taakseni ja joku mies oli aivan meidän perässä. Samalla hän kääntyi kadun kulmasta. Minulla oli outo tunne ja riisuin pikkureppuni, joka nyt oli selkäpuolella ja ihmeekseni sen vetoketju oli selkosellaan auki. Olin ollut hyvin tarkka, että se on aina kiinni. Mitään ei oltu viety. Rahaahan laukussa ei edes ollut. Pidin rahat aina taskussa. Menimme koulun ohi, jossa lapset olivat välitunnilla. Olen varma, että meidän koululaiset eivät saa sellaista meteliä aikaan kuin nämä. San Vincent-kirkko oli kaunis siältä.

Lehteriltä voipi huimata	Juuri sopiva ravintola pikkunälkään	Intialaisessa ravintolassa sisällä

Aika lähellä asuntoamme oli intialainen ravintola, josta sai pikaruokaa. Olimme ainoat asiakkaat. Durum Kebab maksoi juomineen vain 4,80 €. Sopiva ja maukas annos, kun kotonakin oli ruokaa. Poika oli yksin ja aivan selvästi oli kiinnostunut meidän kansallisuudestamme. Päästiinkin juttusille. Nuori mies oli tullut kaksi vuotta sitten yksin Intiasta ja ikävöi kovin kotimaahan, jonne muu kotiväki oli jäänyt.

Illalla ei jaksettu lähteä minnekään. Vaikka pestävää ei varsinaisesti ollut, niin innostuin pesemään koneella. Olin aiemmin selvinnyt nyrkkipyykillä sappisaippuan avulla. Ja taas vaatteet kaiken nähtäväksi kadun yläpuolelle kuivumaan.   

Lauantai 28.5.2016  Lissabon

Sää oli mitä mainioin. Käveltiin nyt ylös kukkulaa tarkoituksena löytää pysäkki, josta voisi nousta linjalla 28 kulkevaan vanhaan keltaiseen raitiovaunuun. Linja on ollut käytössä lähes 100 vuotta. Kohta pysäkki löytyikin. Pysäkillä odotti bussia vanhemman puoleinen nainen, joka varoitti meitä varkaista ja kehotti minua laittamaan käsilaukkureppuni etupuolelle. Oltiin kyllä jo tietoisia tuttavapariskunnan matkasta, jossa heiltä vietiin kierolla tavalla lompakko, mutta ripeä aviomies ehti napata sen takaisin lennosta. Oltiin siis hyvin varautuneita varkaisiin. Raitiovaunu oli niin täynnä, että emme päässeet istumaan. Lippu maksoi 3 €. Tarkkailin muita ja huomasin, että lähinnä minua istui nuori turistipariskunta. Näyttivät vaarattomilta. Ja minullahan ei tietenkään ollut rahaa laukussa. Sitäpaitsi Jussi ja minä kuljetaan vanhoissa kamppeissa eikä näytetä mitenkään äveriäiltä, jos ei nyt ollakaan.

Vanha raitiovaunu	Justan hissillä pääsee Bairro Alton kaupunginosaan	Tutuksi tullut risteys

Matka keltaisessa vaunussa oli aikamoista ryminää, noustiin ja laskettiin. Päätepysäkki oli Campo de Ourique (Prazeres). Se on reitin läntisen seisake. Kaikkien oli noustava ulos. Jäätiin paikalle, koska raitiovaunukin jäi. Jonkun aikaa odoteltuamme se otti uudelleen sisään. Hoksaavimmat olivat  muodostaneet jonon etuovelle ja niin me saimme taas seisomapaikan. Oli maksettava uudelleen. Loppumatkasta sain istuakin. Jäätiin pois Largo de Santa Luzialla.

Kalliita portviinejä	Largo de Santa Luzia-aukion näköalatasanteella	Naapurissa ei mikään kallista

Join aukean kahvilassa espresson. Katseltiin ja ihailtiin kaupunkia vielä tasanteelta, kun nyt ei ollut paljon ihmisiä.Ennen asunnolle menoa istahdettiin vielä naapuribaariin terassille, sille jonka elämää saimme seurata pitkin päivää. Saatiin maistiaislikööriä eurolla. Kömmittiin asunnolle ja laitettiin ruokaa. Portaikosta kuului kovaa  laahauksen ääntä. Selvisi, että meidän yläpuolelle oli menossa kaksi nuorta naista matkalaukkuineen. En ymmärrä, miten ne selvisivät niiden kanssa. Oltiin luultu, ettei enää ylempänä olisi huoneita, kun kukkapurkki oli kapean kierreportaikon rapulla. Kapea se portaikko oli meillekin, muttei sentään niin kapea.

Koska oltiin syöty vain vähän, voisimme nyt mennä johonkin fado-paikkaan syömään. Mutta oli täyttä lähes kaikissa paikoissa. Oven suusta saattoi muiden tavoin kuunnella ja katsoa, mutta menimme siihen samaan paikkaan, jossa olttin jo käyty. Sinne mahduttiin juuri ja juuri. Mielettömän ahtaalla kyllä oltiin ja pöytä oli pieni. Nyt sitten tilasin mustaa makkaraa ja Jussi porsasta ja salaattia. Kuunneltiin fadoa ja osa lauluista kuulostikin jo tutulta (video). Nyt Jussi osti levynkin. Voitaisiin joskus kotimaassa pitää Portugali-ilta niin, että soitettaisiin levyä, syötäisiin mustaa makkaraa ja sardiineja. Juomaksi portviiniä ja sangriaa.

Sunnuntai 29.5.2016  Lissabon

Nyt on siirtyminen toiseen apartementokseen. Piti käydä maksamassa toimistolla ja saada avain. Haikein mielin jätimme Alfaman, mutta kiinnostavaa oli päästä Madragoan kaupunginosaan, joka oli toisessa päässä kaupunkia. Uuteen asuntoon saatiin avainkoodit eli ei fyysisiä avaimia lainkaan. Oli vain muistettava ulko-oven koodi ja sisäoven koodi. Matkaa oli toimistolta 1,9 km. Virkailija kysyi, tilaako hän meille taksin, johon me hieman hymähdettiin. Busseja ja raitiovaunulinjakin meni uuteen paikkaan. Sanoimme, että matka ei ole meille matka eikä mikään ja lähdettiin talsimaan reppuinemme.

Olihan se kyllä aika pitkä, kun oli kuuma ja kadut täälläkin melkolailla jyrkkiä. Istahdettiin puolimatkassa intialaisen ravintolan terassille syömään ja ennenkaikkea juomaan. Oli helle. Ravintolaan tuli keltapaitaisia koululaisia ja kohta niitä oli kadut täynnä. Paidoissa luki Jussin käännöksen mukaan "Paremman koulun puolesta". Yritin kysellä opettajan näköiseltä, mitä he vaativat, mutta hän vain puisteli hämillään päätä. Toistin saman kysymyksen nuorille, mutta mitään vastakaikua en nytkään saanut. Englannin kielitaito on huono näissä maissa. Johtuu varmaan siitä, että elokuvat on dubattu, eivätkä he kuule muuta kuin omaa kieltään. Suomessahan jo ala-asteikäinen hallitsee tavalliset sanat.

Paremman koulun puolesta	Uusi kotikatu	Uusi koti

Käveltiin kohti uutta asuntoa, mutta jäätiin seuraamaan, saavatko nämä mielenosoituskulkuetta kokoon. Poliisit olivat ohjaamassa liikennettä, mutta keltaipaitaisia lontusteli sieltä sun täältä. Olivat pistäytyneet tietysti hampurilaisilla. Ja eihän siitä mitään oikein tullutkaan. Kyllästyttiin ja mentiin asunnolle. Se oli todella kapean kadun varrella. Oli hiljaista, ei turisteja. Vanhoja rakennuksia kuten Alfamassa, mutta jälleen saimme yllättyä. Asunto oli iso ja siisti ja mukava ja ihana! Sitä oltiin vielä siivoamassa, vaikka meidän olisi pitänyt se saada. Istuskeltiin ja omistaja kävi pahoittelemassa. Eihän se mitään. Istuttiin parvekkeella ja odotettiin. Olihan kiva, kun kaikki olisi sitten puhdasta. Huoneet olivat peräkkäin siten, että makuuhuoneen ja olohuoneen välissä olivat keittiö ja kylpyhuone. Paljon oli taas hyödynnetty Ikeaa. Asunto oli niin kiva, että siinä olisi voinut asua vakituisesti.

Madragoassa kauniita keramiikkaseiniä	Madragoan katuja	Meidän ovi (ikkuna vasemmalla meidän)

Mitään meteliä ei nyt ollut. Parvekenäkymä ei ollut mikään merinäköala, mutta mielenkiintoinen. Oli ränsistynyt kiviseinä, jossa puisia kopperoita. Kuvittelin mielessäni rakennusta Oliver Twistin maailmaan. Käytiin nurkan takana olevasta pienestä marketista ostamassa purtavaa ja lähdettiin iltakierrokselle lähistöön. Kadut olivat hiljaiset. Mäkiä oli paljon. Joissakin rakennuksissa näkyi hienoja kaakeleita. Yliopisto näytti olevan lähellä. Löydettiin ihan sattumalta oikea marketti. Ostettiin innolla ruokaa ja tietysti mansikoita.

Oli sellainen olo, että oltaisiin tultu eri kaupunkiin. Iltaa istuttiin parvekkeella viinilasin äärellä. Katseltiin tähtiä. Mars näkyi kirkkaana, kunnes se meni talon taakse. Jupiter ja Arcturus näkyivät hyvin.

Maanantai 30.5.2016  Lissabon

Koska oltiin melko hyvin katsottu Lissabonin keskusta, niin ajateltiin katsoa länsiosa sinisellä Tagus Bus Tourilla eli sightseeing-bussilla, johon voi nousta ja josta jäädä pois missä vain sen pysäkillä. Sininen linja tekisi laajan kierroksen keskustan kautta pohjoiseen ja länteen.

Bussipysäkki 17 kohdalla taidemuseo ylhäällä	Jokapaikkaan vie portaat	Figueiran aukealla

Menimme rantakadulle, jossa noita pysäkkejä oli. Lähin oli pysäkki 17. Jouduttiin odottamaan aika kauan, mutta samalla saatiin selville, miten muita busseja kulki. Kun pysäkille pysähtyi bussi, jossa luki Portela, niin erehdyimme sen menevän lentoasemalle, kun se kerran on Portelassa. Tämä merkittiin ylös. Siis tästä lähtisimme, kun oli Madridin lennon aika. Turistibussimmekin tuli. Maksoimme yhteensä 32 €. Liput olisivat 24 tuntia voimassa. Kaupungin tiet olivat kuoppaiset, joten kyyti ei ollut miellyttävää. Istuttiin bussin avonaisessa yläosassa ja puistotiellä vaistomaisesti laskin päätä, kun huristettiin puiden oksien alta. Kuljettiin Avenida  da Liberdadea pitkin kaupungin pohjoisosaan, jossa talot olivat moderneja. Kadun päässä oli Praça do Marquês de Pombal ja sen jälkeen puisto. Aukiolla seisoi pylvään päällä Pombalin markiisi, joka katsoi alas rakennuttamaansa Baixa Bombalinaa kohti. Paljon oli korkeita hotelleja. Vanhat rakennukset puuttuivat lähes täysin. Olivat hajonneet maanjäristyksessä.

Praça do Marquês de Pombal	Moderni rakennus	Arkkitehdit hieman revitelleet

Jotain vanhaa järistyksessä säilyvääkin välillä näkyi. Yksi sellainen on Aqueduto das Aquas Livres, jota pitkin makea vesi vieläkin vuodesta 1748 lähtien kulkee. Se on peräti 18 km pitkä. Ponte 25 de April on pitkä Golden Gaten näköinen riippusilta ja sama rakentaja näillä onkin. Tätä siltaa pitkin mekin tultiin junalla. Pituutta sillä on 2 km. Huhtikuun 25 päivä on Portugalissa monissa kadunkin nimissä vuoden 1974 neilikkavallankumouksen muistoksi. Koululaiset, jotka näimme edellisenä päivänä kantoivat keltaisia neilikoita. Olikohan sekin joku viittaus.

Mielenkiintoisin kohde meille oli Belimissä. Jäimme pois kyydistä löytöretkeilijöiden muistomerkillä. Sen edessä on katuun piirretty maapallon kartta ja siihen merkitty Portugalin merivallan aikaiset valloitukset. Huomasin, että olin käynyt ainakin Macaossa, Azoreilla ja Kap Verdellä. Jussi vielä Madagaskarilla, Goassa ja Brasiliassa. Piirros kiinnosti koululaisiakin, jotka hyppelivät piirroksen päällä maasta maahan. Muistomerkki on kuin purjeveneen keula, jonka reunoja koristavat löytöretkeilijä- , ristiretkeilijä- ja tähtitieteilijähahmot. Keulassa tietysti Henrik Purjehtija. Vain yksi nainen on kelpuutettu mukaan nimittäin kuningatar Filippa. Kiivettiin muistomerkin päälle, kun hissi oli epäkunnossa.  Portaisiin oli totuttu. Portaita oli kymmenen kerroksen verran ranneekkeeni mukaan eli ihan kohtuullinen nousu.

Patsaan viereisellä aukealla joen rannalle istuttiin ja syötiin eväät. Belimin torniin ei tutustuttu sen lähemmin, mutta vastapäiseen komeaan rakennukseen mentiin katsomaan, mikä se on. Se oli luostarin museo. Sen sisäpihalla oli mukava istua varjossa. Museo oli kiinni, koska oli maanantai. Meille riitti sightseeing ja menimme odottelemaan turistibussiamme. Saimmekin odottaa puoli tuntia. Bussi oli kaiken lisäksi aivan täynnä, mutta meidän pysäkkimme oli ei seuraava, mutta sitä seuraava. Kyynärpäätaktiikalla tunkeuduimme autosta ulos. Kotona keitettiin hyvät kahvit ja paistettiin lihaa. Tein salaattia. Väsytti aterian jälkeen.

Tämä talo on somempi	Aqueduto das Aquas Livres	Ponte 25 de April

Olla jollotettiin asunnolla. Pyykättiin koneellinen. Aloimme varmistaa asuntoa Madridista ja sitten lentokentälle pääsyä. Olin ollut Madridissa 90-luvun alussa ja silloin aivan keskustassa Sol-aukion lähellä. Tältä alueelta sitten haarukoitiin asuntoa. Löydettiinkin sopiva ja varattiin. Huomattiin myöhemmin Madridissa, että samalla myös oltiin maksettu. Yleensähän maksettiin vasta paikanpäällä.

Maapallokartta	Maapallokartta ylhäältä	Löytöretkeilijöiden patsas, Filippa toinen vasemmalta

Luostarimuseo on komea rakennus	Jalkoja leppuuttamassa	Kelpaa näillä kaduilla kulkea

Huomattiin nyt netistä, että eihän se bussi, jonka näimme menevän Portelaan tietysti ole lentokenttäbussi vaan menee vain siihen kylään. Olisi mentävä Cais do Sotre-asemalle. Bussi lähtisi sieltä. Tuolle asemalle oli melko pitkä matka. Pitäisi miettiä käveltäisiinkö vai käytettäisiinkö bussia.

Tiistai 31.5.2016  Lissabon - Sintra - Lissabon

Sintra

Oltiin katsottu, että Lissabonin lähellä oleva Sintran kaupunki olisi mielenkiintoinen päiväretkikohde. Klo 9 lähdettiin kävellen bussipysäkille, joka ei nyt ihan vieressä ollut, mutta alle kilometrin päässä kuitenkin. Bussilippu maksoi 1,80 €. Ajettiin Rossioasemalle, josta junalla Sintraan. Asemarakennusta jouduttiin vähän hakemaan, kun luultiin, että se on maan alla ja kuikisteltiin eri metroasemille. Olihan rakennus tarkemmin katsottuna aseman näköinen, kun oli asemankellokin. Voisi noita kylttejä kyllä laittaa paremmin esille, jottei tarvitsisi turhaan haeskella. Aulan näytöltä huomattiin, että juna Sintraan lähtisi klo 10:01. Voisimme ehtiä siihen. Tosin noita junia lähti puolen tunnin välein.  Asemalla mentiin ensin alakertaan infoon, kunnes huomattiin, että pöydän kulmalla oli kyltti, jotta liput juniin myytäisiin toisessa kerroksessa. Olisihan tuon tiedon voinut laittaa ala-aulaankin. Liukuportailla noustiin toiseen kerrokseen ja huomattiin, että oli pitkät jonot sekä lippuautomaatille, että lipputiskille.

Maurilainen linna vuorella	Volta Duche-katu	Volta Duche-kadulla patsaita	Kansallispalatsi

Saimme liput  klo 9. Juoksimme laiturin porteille. Lippu ei käynyt eikä toinenkaan. Ei heti huomattu punaista rastia. Virkailija viittasi peremmällä oleviin toimiviin portteihin ja niin ehdimme junaan juuri ja juuri. Saatiin istumapaikat, vaikka juna oli lähes täysi. Matka Sintraan kesti tasan 40 minuuttia. Kun astuttiin junasta ulos, niin silloin vasta huomattiin miten pitkä juna oli. Paljon siis turisteja menossa samaan paikaan kuin me. Näistä päästiin kyllä eroon, sillä me lähdettiin kävelemään Volta Duche-katua pitkin kohti vanhaa kaupunkia, kun useimmat käyttivät ehkä  bussia tai taksia. Ainakin saimme lähes yksistään kävellä sen 700 metriä, mikä oli palatsiin ja keskustaan. Tie oli kaunis. Vähän väliä oli hauskoja patsaita. Kuvattiin melkein kaikki. Ylhäällä nähtiin linna. Paikka oli kuin sadusta, niin kaunis. Ajatella, että laulaja Anna Abreu on vaihtanut tämän kotikaupunkinsa Suomeen.

Palais national de Sintran kupolit erotti kaukaa. Ne olivat kuin kaksi sokeritoppaa. Palatsiin maksoi seniorilta 8,50 €. Kannatti kyllä. Varsinkin taulumaisilla keramiikkalaatoilla- Azulejot - katetut huoneet olivat huikeita. Palatsi vetää vertoja muille näkemilleni. Palatsista pois tullessa alkoi olla nälkä ja siksi istuimme pihan penkille syömään eväitä. Katseltiin hieman vanhaa kaupunkia ja kun ohitimme pienen postin, ajattelin sittenkin laittaa jälkipolvelle postikortit, kun se näin kävisi näppärästi ja postin sisällä oli international-postiluukkukin. Ostin kolme merkkiä. Mentiin kahville pikkukadun varteen. Matkalla ostin kortit, jotka kirjoitin kahvilassa. Ajatella, että näin helposti hoituisi korttien lähettäminen. Ilo oli ennenaikainen, sillä kun mentiin postiin, olikin siesta eikä ulkopuolella postilaatikkoa. Posti aukeaisi kyllä klo 14:30. Siihen oli vielä  paljon aikaa.

Palatsi näkyi matkalla	Sintran vanhaa keskustaa	Sintran vanha kaupunki

Seuraavaksi olikin sitten nousu vuorelle. Netistä olimme selvittäneet, että sinne noustiin bussilla numero 434. Pysäkki oli palatsin edessä ja kansaa tietysti paljon jonottamassa. Kun bussi tuli paikalle, oli se jo lähes täysi, joten saimme seisomapaikat. Kuitenkin sattui sellainen miellyttävä yllätys, että pitkä ranskalainen herrasmies tarjosi minulle paikkaa ystävänsä vierestä. Tämä ystävä oli erittäin hienosti pukeutunut ja viikset tekivät hänet ihan Salvador Dalin näköiseksi. Ensin bussi pysähtyi maurilaisella linnalla, mutta jatkoimme Pena-palatsiin asti. Linnan näkisimme sieltäkin ja lähinnähän se oli vain muureja.  Matkalla oli reheviä sademetsää muistuttavia rinteitä.

Kaakelilaattoja	Evään aika	Penalle vei kaunis puutarhatie	Pena jo näkyy

Liput Penaan maksoivat 12,50 €/hlö. Sinne oli vielä kiivettävä noin 300 metriä. Olihan se kyllä varsinainen palatsi tai linnahan se oikeastaan oli. Siinä oli monenlaista tyyliä sekaisin. Saatiin kulkea kapeaa terassia pitkin palatsin reunaa. Näkymät olivat komeat. Maurilainen linna näkyi alemmalla kukkulalla. Aurinko paahtoi. Käytiin palatsin sisälläkin. Ihmeteltiin sitä, että joku lady Pena rakennutti tälläisen kuhertelupaikan rakastajalleen ja itselleen piilopaikaksi.

Pena palatsi	Yhtä tyyliä	Tämä toista tyyliä

Jussi huipulla	Kuin satulinna	Pakko kuvata paljon

Muhkeutta	Maurilaistakin	Kuin Disneylandissa

Maurilainen linna takakukkulalla	Muurilta näkee kauas

Volta Duche-kadulla maurilaista muotoilua	Ylös pääsee tälläkin pelillä	Kotikulmilla

Takaisin tultiin eri reittiä. Sama lippu kävi, sillä bussi oli ns. sircuit-bussi. Alhaalla kaupungissa käytiin viemässä kortit postiin ja mentiin syömään kivaan ravintolaan. Kun tultiin asemalle, niin juna lähti juuri emmekä ehtineet siihen, joten jäätiin vielä puoleksi tunniksi katselemaan kaupunkia. Noustiin klo 15 menevään junaan. Rossion asemalta käveltiin uutta reittiä asunnolle. Kuljettiin Baixan eli alakaupungin läpi leveää ostoskatua pitkin. Oli taas niin toisenlaista kuin ne vanhat kaupunginosat, joissa oltiin tallusteltu. Silti jälleen kulku johti ylös ja taas alas. Loppumatka asunnolle oli kiemuraista, mutta kyllä onnistuttiin pääsemään oikeaan osoitteeseen. Jussin puhelimen Nokia-kartasta on kyllä kovasti apua. Kävelymatkaa oli 2,2 km, oli kuuma ja siksi olikin mukava päästä sisätiloihin leppuuttamaan jalkoja. Oltiin kotona klo 19. Matkalla ostettiin punaviinitölkki, joka maksoi vain 69 senttiä. Ei ollut hinnalla pilattu ja ihan juomakelpoistakin oli. Meillä oli pari pientä kauppaa asunnon lähellä. Melkein heti ovesta tullessa oli pieni kauppa, jota piti vanha rouva. Kauppa oli todella vaatimaton ja valikoima pieni. Rouva istui takahuoneessa pitkään ennenkuin reagoi huhuiluumme, mutta palveli sitten ystävällisesti joskin hitaasti. Toisessa kaupassa oli kaksi turkkilaisen näköistä kaveria, jotka eivät reagoineet mitenkään, silloin kun astuimme kauppaan. Istuivat vierekkäin ja näpyttelivät kännyköitään. Kassalla kyllä sitten olivat ihan asiallisia.

Keskiviikko 1.6.2016  Lissabon

Oli helle. Mittari näytti 27 varjossa ja kun aurinko paistoi lähes pystysuorassa, niin kyllä kuumuutta oli yli tarpeen. Jussille tietysti on sitä parempi, mitä kuumempi, eikä kylmyyskään haittaa. Säätää kuulema ruumiinlämpönsä ympäristön mukaan. Minulla tätä taitoa ei ole. Koska oli viimeinen päivä Lissabonissa, katsottiin netistä, mikä nähtävyys olisi vielä katsomatta ja mikä herättäisi mielenkiintoa. Löydettiin Igreja do Carmo, joka on yläkaupungissa Bairro Altossa, jossa ei vielä oltu käytykään. Pitkä kävely oli edessä.

Katsomaan, mitä tapahtuu	Mielenosoitus parlamenttitalon edustalla	Varjossa on hyvä levähtää

Yritettiin oikaista, mutta matkaa tuli silti yli 3 km, sillä kadut ovat välillä  todella sokkeloisia. Kohde oli hieman meiltä hukassakin ja siksikin käveltiin ylimääräistä. Eihän se mikään ongelma ollut, sillä nähtiinpä enemmän. Parlamenttitalon edustalle oli kokoontunut valkopaitaisia opiskelijoita, joiden rinnuksessa luki "vaihtoehtoisen lääketieteen puolesta" ja pitkä rimssu vaihtoehtohoitojen nimiä. Monet eivät kestäneet kokoustaa auringossa vaan olivat suojautuneet siltä varjoiselle kadulle. Nyt onnisti jopa kysellä tarkemmin, sillä ainakin sillä pojalla, jota jututin, oli englanti hallussa. Yksi ongelma heidän oppiaineessaan oli verotus.

Tähän kapeaan ravintolaan mekin	Santa Justa-hissi

Jatkettiin matkaa ja opasteitakin alkoi olla, mutta ne loppuivat, joten omin avuin täytyi loppumatka selvitä. Mentiin aivan pieneen ravintolaan, jossa näytti olevan varjoakin ja syötiin hyvät sämpylät ja juotiin kahvit. Taidettiin ottaa myös kylmät oluet, kun oli niin kuuma. Seurasin tasanteen alapuolella kulkevaa vanhaa naista, joka kepin kanssa hyvin hitaasti  taiteili portaita alaspäin. Yleensäkin vanhoilla ihmisillä näytti olevan selkä kyyryssä ja kädessä keppi. Ei ole helppoa heillä. Kaiken lisäksi vaatetus ei ole mikään helleasu eivätkä näyttäneet käyttävän lenkkareita.

Huomattiin sitten, että Bairro Altoon ja nimenomaan Igreja do Carmolle pääsee hissillä Elevador de Santa Justalla. Uusgoottilainen rautahissi nousee 30 m korkeuteen. Tulee mieleen Eiffel-torni ja niinpä suunnittelija onkin Eiffelin oppilas. Maksu hissiin oli 5 € yhdeltä. Sillä pääsi myös alas.  Nopeasti päästiin ylös, jossa uloskäyntisillan kupeessa oli sitten tuo surullisen kuuluisa kirkko Carmo. Se oli jätetty ilman kattoa muistona siitä  Pyhäinpäivästä 1.11. 1755, jolloin ihmisiä oli kokoontunut kirkon sisään rukoilemaan ja jotka jäivät romahtavan katon alle. Koko Lissabonihan tuhoutui lähes täysin, vaikka järistyksen keskus oli Algarvessa.

Hissin kohdalta vei portaat näköalatasanteelle ja niinpä taas katseltiin kaupunkia ylhäältä käsin. Moneskohan kerta meille Lissabonissa. No kaunishan kaupunki ylhäältäpäin katsottuna on. Tultiin hissillä alas ja Figueralta matkustettiin ylellisesti bussilla kotipysäkille Julho 24, josta oli vielä 700 metrin kävely asunnolle. Kotona tehtiin lihapullia, perunoita ja papuja. Olikin hyvää. Papuja syötiin matkalla enempi kuin kotona, jossa tuo mainio proteiiniruoka ei tule useinkaan mieleen ostaa. Ulos ei enää lähdetty. Kuikistelin ikkunasta kadulle. Huomiota herätti oven portaalle jätetty leikkoruusu. Olikohan joku laittanut ihastuksensa osoituksena tai rakastaja kiitoksen ilmaisuna. Niin romanttista.

Igreja do Carmo	Olohuoneen ikkunasta katselua	ja ruusukin näkyi

Torstai 2.6.2016  Lissabon - Madrid

Madrid

Tutkailtiin vielä aamulla, miten päästään Lissabonin lentokentälle ja miten Madridissa lentokentältä. Oltiin vakuuttuneita, jotta lentokenttäbussi lähtisi Cais do Sodre-asemalta, joten huoneen luovutuksen jälkeen lähdettiin sinne hyvissä ajoin kävelemään, vaikka lentohan lähti vasta klo 15:05. Reppu selkään ja rantakadulle kohti asemaa. Väliin piti käydä vessassa, joten tulipahan siinä katsastettua kauppahallikin, kun ei oltu sitä ennen huomattukaan. Isot siistit vessat siellä oli. Matkaa asemalle oli 1,3 km. Asemarakennuksen ympärillä oli rakennustyömaa. Mitään pysäkkiä ei huomattu. Aseman sisältäkään se ei selvinnyt. Johan nyt oli kumma. Kysyin parilta vartiomieheltä, jotka vihdoin ymmärsivät minun kysyvän lentokenttäbussia. Toinen viittasi ulkopuolelle aseman taakse. Sinne mentiin ja siellähän se rakennustyömaan vieressä olikin. Bussi tuli 11:12 ja lähti liikkeelle 11:16. Matkan hinta oli 3,50 €. Bussi kulki Rossion ohi ja oli lentokentällä terminaalissa T1 aikaan 11:52. Siitä päästiin ilmaiseen shuttle-bussiin, joka vei melko kauas T2:een. Siirtymäbussi oli odottamassa meitä matkaajia. Se lähti 11:58 ja oli T2:ssa 12:01.

Syötiin eväät ennnen turvatarkastusta. Oltiin tehty jo asunnolla tsekkaus. Turvatarkastus meni rutiinilla.  Meillä oli runsaasti aikaa ja olisi ollut mukava istua, mutta kaikki odotusaulan tuolit olivat varattuja. Vihdoin löydettiin kahvilapöytä, johon mahduttiin. Levittäydyttiin sohvalle ja kävin hakemassa meille cappuccinot. Sohvan alla oli pistokkeet, joten mukavastihan aika kului surffaillessa. Lento lähti vartin myöhässä, mikä ei ollut hyvä juttu. Meidän olisi oltava Madridin asunnon edessä klo 19 ja jos myöhästyisimme, joutuisimme hakemaan avaimen toiselta puolen kaupunkia. Lentokapteenilla oli kuitenkin raskas kaasujalka kuten Jussi sanoisi ja niin olimme Madridin lentokentällä jopa etuajassa klo 17:15. Kännykän kelloa oli rukattava yksi tunti myöhemmäksi. Aktiiviranneke ei koko matkalla suostunut muuttamaan aikaa, joten se oli kaiken aikaa Suomen ajassa. Portugalissa oli aina kelloa katsoessa muistettava vähentää kaksi tuntia, nyt enää vain tunti. Lähdettiin kohti metroasemaa. Kyltit ohjasivat välillä ihan hyvin, mutta yhdessä kohdassa nuoli oli oikealle, jossa oli vain vessat. Lentokentälläkin oli remonttihommia ja ilmeisesti kaikkia kylttejä ei ollut muistettu tai vaivauduttu vaihtamaan. Kävelyyn meni aikaa paljon.

Löydettiin vihdoin metro ja laskeuduttiin asemalle. Osattiin ostaa linja 8:n liput automaatista. Jäätiin pois Nuevos Ministerios  ja vaihdettiin linjaan 10, jolla kuljettiin asemalle Tribunaan. Siinä vaihdettiin linjaan 1, jolla päästiin SOL:n asemalle siis melko lähelle varattua majapaikkaa.  Kun noustiin SOL-aukiolle, niin tunnistin heti yli 20 vuoden takaisen paikan ja osasin suoraan suunnistaa Hostel Guerran kohdalle, hostellin, jossa olin majaillut silloin kauan sitten. Tuli mukavia muistoja mieleen. Piti ottaa kuva ja lähettää Helenalle, joka taitaa olla hotellin vakioasiakas.

Hostel Guerra, jossa asustin 90-luvulla	Uusi asunto	Asunto tilava ja siisti

Kun sitten oltiin oman uuden majapaikkamme edessä, kello oli varttia vailla sovitun ajan. Meillä oli jano kiirehtimisestä ja siksi menimme vastapäiseen ravintolaan juomaan olutta. Ikkunasta näkisimme, milloin huoneen luovuttaja tulisi. Baari oli aivan tyhjä, mutta musiikki pauhasi täysillä. Kestettiin, kun sai Heinekenia. Ei oltu juotu mitään Lissabonin jälkeen.

Manuel tuli vain muutama minuutti yli seitsemän. Hän vei meidät toiseen kerrokseen ja esitteli asunnon tarkasti. Siinä sitten huomattiin, että olimme jo maksaneet. Asunto oli hieno. Tosin ikkunat olivat kadulle. Keittiö oli minikeittiö, mutta kylpyhuone oli suuri. Itse huonekin oli suuri.Mitään kaupunkimaksua ei tarvinnut maksaa kuten ei siivousmaksuakaan. Emme olleet sitä ennenkään joutuneet maksamaan, mutta olin huomannut, että monissa Madridin apart-hotelleissa sellaisen joutui maksamaan.

Oli melkoinen nälkä, joten kun lähdettiin kaupungille syömään, niin valittiin nälissämme muutaman metrin päässä ulko-ovesta oleva intialainen ravintola. Ravintoloita oli kadullamme useita vieri vieressä, oli perulainen, argentiinalainen jne. Ravintola oli huomattavasti isompi kuin mitä oltiin Portugalissa totuttu näkemään. Hintatasokin oli kovempi. Paikka oli meille matkasta rähjääntyneille turhan hieno, muttei meitä ajettu poiskaan. Intialaisittain pukeutunut arvokkaan näköinen tarjoilijamies toi meille aivan ihanat ja runsaat annokset. Mausteista oli, mutta oli todella hyvää.

Perjantai 3.6.2016  Madrid

Kun Lissabonissa oltiin haluttu tutustua lähinnä itse kaupunkiin, niin nyt pääasiaksi otettiin taidemuseot. Olin kiertänyt ne ystäväni Helenan kanssa 90-luvun alussa, mutta eihän hyvistä taidemuseoista saa koskaan tarpeeksi. Ystäväni Marita oli viestinyt, että Suomen uutisissa oli näytetty pätkä, kun Hollannin kuningatar oli avannut Pradossa Hieronymus Boschin näyttelyn El Bosco. Oli siis odotettavissa pitkiä jonoja. Kaikki taidemuseot olivat lähellä meitä. Mentiin Pradon ohi ja huomattiin, että kohtalainen jono oli, muttei toivoton. Menimme kuitenkin Thyssen-Bornemiszaan, jossa tiesin olevan monia hienoja maalauksia. Lipun hinta meille vanhoille oli 8 €/hlö.

Museossa sai kuvata mielinmäärin. Löytyyhän nuo taideteokset netistä, mutta niinhän kaikki nähtävyydetkin löytyvät. Itse kokemisessa on kuitenkin enempi ja kuvakin taulusta on oma muistonsa.Ystävältäni Soilelta olin saanut kirjan Frances Mayes:Vaellusvuosi. Luin sitä ennen matkaa. Kirjailija piti tätä museota yhtenä elämänsä hienoimmista taidekokemuksista. Kyllä minullekin tämä museo on ollut kaikkein parhaimpia. Jo Kemin tyttölyseon kuvistunneilla meille oppilaille iskostui rakkaus taiteeseen. Opettajat olivat taiteilijoita ja oppitunnit ovat jääneet ikimuistoisina mieleen. Nyt sai taas ihan omin silmin nähdä 1900-luvun eurooppalaista taidetta kuin myös varhaisempia teoksia Caravaggiota, Rubensia jne. Museossa on hyvin kattava kokoelma kolmessa kerroksessa. Tässä museossa voisi viettää monta päivää, sillä kaikki teokset ovat kiinnostavia toisin kuin Pariisissa Louvressa, jossa on paljon keskenään samanlaisia tummia maalauksia. Siellä haen silmilläni vain joitakin tiettyjä maalauksia. Täällä haukoin henkeä lähes jokaisen teoksen edessä.

Kivaa on	Tutuksi tullut San Jeronimo-katu

van Gogh	Gauguin	Manet

Jussi, taiteen ystävä	Jonoa Pradoon	Kinkkumuseobaari, Museo del James

Illalla lähdettiin kävelylle. Laitoin aktiivirannekkeen tallentamaan reittimme. Solin aukiolla oli paljon kansaa. Karhu ja mansikkapuu-patsas oli paikallaan samoin kuin talon katolla Tio Pepen iso sherrymainos. Jatkettiin toiselle merkittävälle aukiolle Plaza Mayor. Siellä pauhasi hirveän kova musiikki, joten piti nopeasti päästä pois. Kuvattiin kuitenkin tuota suurtoria ja sen freskoja. Jatkettiin kapeaa kävelykatua pitkin Iglesia de SanMiguelin kirkolle. Calle de Bailen-kadulla on Madridin komea katedraali ja Palacio Real, kuninkaallinen palatsi. Täällä oli väljää, mutta kun jatkoimme Gran Vialle, niin tungosta oli taas ja varsinkin sen jatkeena olevalla kävelykadulla, joka vei Sol-aukiolle.

Iltakävelyreitti Madridissa	Plaza de la Puerta del Sol	Plaza Mayor

Madridin katedraali	Kuninkaallinen Palacio Real	Senaatti

Plaza de Espana	Don Quijote ja Sancho Panza Plaza de Espanalla	Plaza de Espanan suihkulähde

Poikettiin lopuksi Museo del Jamesiin. Siellä oli tungoksessa syötävä seisaaltaan, mutta kahdelta kinkkusämpylät ja oluet maksoivat yhteensä vain 3,80 €.

Museo del Jamesissa	kuin myös	Plaza de Cibeles, Banco de Espana

Lauantai 4.6.2016  Madrid

Lämpötila alkoi Madridissa olla päivä päivältä korkeampi. Näin helteellä oli ihan sopivaa käyttää aikaa viileässä taidemuseossa. Nyt oli Reina Sofian vuoro. Sinne näin vanhat pääsivätkin ilmaiseksi. Kun sitten kierreltiin museossa, niin jossain oli kyltti, että joku sali oli remontissa. Jännitettiin ja oltiin melko varmojakin, että juuri siinä salissa olisi tuo komea Guernica, jota Jussi ei ollut nähnyt ennen. Minä olin omasta puolestani nähnyt sen Reina Sofiassa ja omassa kodissani se oli ollut metrin levyisenä julisteena aikoinaan. Taitaa olla nykyisin Rautaruukin nykyisen SSAB:n seinällä. Ainakin sen näin siellä 90-luvulla. Mies oli vienyt sen sinne, kun meille se ei enää oikein sopinut. Vastikään olin nähnyt tv:ssä ohjelman tästä kuuluisasta pienen espanjalaiskylän pommituksen kauhua kuvaavasta teoksesta.

Iloinen yllätys sitten oli, kun huomasimme Guernican. Jo taulun suuruus herättää kunnioitusta. Tämä oli ainoa taulu, jota ei saanut kuvata. Vartijat olivat haukkana kieltämässä, kun yritin toisesta huoneesta saada siitä edes pienen pilkahduksen.

Santa Anan aukio	Cerveceria Alemana	Reina Sofia

Kierreltyämme aikamme päätimme tulla uudemman kerran, sillä emme jaksaneet kiertää samalla kertaa koko museota.

Mentiin Santa Anan aukiolle, jossa ajateltiin syödä. Ulkona terassilla olisi ollut liian kuuma, joten mentiin oppaassa suositeltuun kahvilaravintolaan Cerveceria Alemanaan. Oli kuulema itse Hemingwaykin ollut kanta-asiakas. Oppaassa sanottiin, että mustiin pukeutuneet tarjoilijat tuovat nopsasti tilaukset ja totta se olikin. Valkoiset paidat heillä kyllä oli. Paikka oli tupaten täynnä, kova puheensorina tietysti, mutta ihailin kyllä miestä, joka tuntui tekevän monta asiaa kuin ohimennen samalla kun kantoi ruokaa tai vei likaisia astioita pois. Mekin saimme nopeasti minä lihapullat ja Jussi naudanlihaa. 

Käytiin kaupassa ja sitten mentiin lepäämään asunnolle. Illalla käytiin vielä ulkona. Klo 21:30 kadun lämpömittari näytti vielä 33 astetta. Käytiin baarissa ja syötiin embanadat eli pienet lihapiiraat.

Sunnuntai 5.6.2016  Madrid

Ajateltiin, että päivä olisi sopiva Pradolle. Katsottaisiin mikä jonotilanne ja jos olisi pitkä, niin käytäisiin Reina Sofiassa uudelleen. Jono oli todella pitkä. Jatkettiin Reina Sofiaan ja kyllä kannattikin. Siellä oli meiltä käymätön sali. Wilfredon Lam oli maalannut Picasson tyyliin  ja nyt sai kuvata. Koska museon kahvila Arzabal oli alakerrassa ja olimme jo katsastaneet, että se on miellyttävä paikka istua kasvien lomassa, niin menimme sinne. Olimme ainoat asiakkaat. Istuimme mukavilla sovilla ja odottelimme ja odottelimme. Musiikki oli tietysti täysillä. Tulihan tyttö viimein kysymään mitä haluaisimme. Tilattiin cappuccinot ja croissantit, kun oltiin nähty niitä olevan sisäpuolen tiskillä. Emme voineet saada croissantteja, kun niitä myytiin vain aamiaisella. Kahvilahan oli kyllä juuri auennut klo 12, joten maanantaiaamullekohan niitä pantattiin. Tuntui omituiselta. Cappuccinot saatiin sentään. Nähtävästi niille oli oikea kellonaika. Kun maksettiin, niin tyttö toi väärin rahasta takaisin. Antoi vaivihkaa vaihtorahan pienessä kupissa ja häipyi. Huidoin hänet takaisn ja heti kyllä antoi lisää, kun huomautin asiasta. Olen varma, että hän tahallaan antoi väärin, eikä varmaan ollut edes ensimmäinen kerta. Oli selvää, ettemme jättäneet juomarahaa.

Lamin näyttely	Teräspalkki taiteen käytössä	Kahvila Arzabal

Ei menty vieläkään katsomaan Pradon jonotilannetta, vaan mentiin läheiseen Retiron puistoon, jonne näkyi kansaa valuvan. Olihan helle ja sunnuntaipäivä. Muistin palatsin edelliseltä matkalta ja lammen sen edustalta. Näitä nyt lähdettiin katsomaan. Puisto oli isompi kuin muistinkaan. Välillä tuli nälkä, kun ei edes niitä croissantteja oltu saatu. Varjoisella terassilla sitten tilattiin täytetyt sämpylät. Jatkettiin matkaa ja huomattiin ruusupuisto. Paikka oli romanttinen kukkatarha, jossa kukki kauniisti aseteltuja erilajin ruusuja.

Retiron ruusutarhassa eri lajin ruusuja	Seinäruusu	Sunnuntain viettoa

Lasipalatsi Retiron puistossa	Kaunis	Pradon jonot nyt lyhyet

Lasipalatsi Palacio de Cristal on siron kaunis. Lampi kimalteli. Palatsiin pääsi sisällekin ihastelemaan. Kello alkoi lähestyä viittä, joten kuljimme nyt puiston läpi Pradon jonoja katsomaan. Vain muutama ihminen oli edellämme, joten nopeasti saatiin liput. Itse asiassa saatiin kahdet liput, joissa oli eri ajat.  Itse museoon päästiin nyt, mutta Boschin näyttelyyn vasta kolmen tunnin päästä.  Piti kysyä, miten päästään sisään, jos nyt lähdetään ulos. Piti hakea lippuihin leimat. Katsottiin kuitenkin ensin Pradon kokoelmia. Ne olivat ajalta ennen 1900-lukua. Oli Rubens, Caravaggio, Velazquez, Murillo, Tiepolo, Goya jne.

Käytiin asunnolla ja tultiin takaisin hieman ennen Bosch-lipun aikaa. Prado-lipussa luki aika, johon oli vielä puoli tuntia, joten ajateltiin käväistä vielä sillä puolen katsomassa teoksia. Kävelin edellä ja eiköhän iso korsto laittanut kättä eteen niin, että olin kaatua. Prado oli muulta osin suljettu, vain Bosch oli auki. Näytin lippua, jossa luki aika, johon vielä oli puoli tuntia. Siihen tuli toinenkin vartija, eivätkä kumpikaan ymmärtäneet, miksi sellainen aika luki lipussa. Mietin, että olisihan sitä nyt voinut laittaa jonkun kunnon esteen tapaisen mieluummin, kuin että joku tökkii eteeni paksun käsivartensa. Tajuttiin taas, ettei näissä maissa olla kovin loogisia eikä täsmällisiä. Odoteltiin sitten, että päästään Boschin näyttelyyn. Se sentään onnistui kivuttomasti.

Katsojien määrän säännöstely oli hyvä, sillä teoksia pääsi katsomaan läheltä, kun ei ollut tungosta. Vaikka Hieronymus Bosch on kuuluisa helvetin kauhujen kuvaajana, niin mielestäni se osa oli melko pientä. Triptyykit ovat kolmiosaisia maalauksia.  "Maallisten ilojen puutarhassa" tosin noita kauhuelementtejä kyllä löytyi. Aikaa kulutettiin niin paljon, että olisi ollut mukava välillä istahtaa, muttei ollut, mihin istua. Kun pari tyttöä hilasi itsensä yhden kaiteen päälle, niin eiköhän heitä tultu kieltämään. Valitin vartijalle tuolien tai sohvien puuttumisesta. Hän vain kohautti hartioita. Tehostin valitustani teeskennellen ontumista.

Maanantai 6.6.2016  Madrid

Lähdettiin kaupungille vasta puolen päivän aikaan, nyt eteläosaan kaupunkia.

Voi sitä kukkapurkit näinkin laittaa	Elokuvateatteri	Kauppahalli

Kuljettiin ensimmäiseen kohteeseemme La Filmoteca, elokuvateatteriin, jossa voi nähdä elokuvia alkukielellä. Valitettavasti se ei ollut maanantaina auki, mutta ei ehkä muutenkaan oltaisi menty. Tämä elokuvateatteri on tärkeä paikallisille, jotka joutuvat teeveestä kuuntelemaan omalle kielelle dubattuja elokuvia. Sehän kuulostaa aivan hassulta eikä näin opi vähäisintäkään kielitaitoa. Aivan läheltä Isabel-katua kulkien löydettiin kauppahalli Mercado de Anton Martin. Siellä katseltiin lihavuoria ja kalasaaliita. Ylempään kerrokseen mentiin baarin tiskille tilaamaan kuvaston mukaiset annokset ja oluet. Oli mukava seurata tätä vaatimatonta ja yksinkertaista ravintolaa. Meille tuotiin jotain tortillan tapaista, jossa oli perunamuusiakin ja ihmeteltiin, että mitenkäs tämä tilaus nyt näin kovasti meni pieleen, vaikka oltiin osoitettu kuvaa. Mutta ei hätiä, kun aikamme siinä istukeltiin, niin meille tuotiin juuri sellaiset annokset kuin oli tilattu. Ihan mukava tuollainen pieni alkupala odotellessa.

Kauppahallin baarissa	Hurjia johtojen liitäntöjä	Lavapies-aukio

Käytiin vielä kauppahallin yläkerrassa. Siellä on maailmankuulu flamencokoulu. Kopsetta ja musiikkia kuului, kun kuljimme sen käytävillä. Kurkistin yhteen pieneen peilisaliin, mutta se oli tyhjä. Tuskin paikka oli tarkoitettu vierailijoille, muttei kukaan tullut mitään sanomaan. Lähdimme pois.

Käveltiin kohti Plaza de Lavapies-aukiota ja työläiskaupunkiin. Zurita-katu oli pitkä ja jyrkkää alamäkeä. Alkoi tulla vastaan tummaihoisia ja paljon nuoria nimenomaan. Muistettiin, että Espanjassa työttömyysaste on suuri varsinkin nuorten parissa. Huomattiin, että kaupoissa oli halvemmat hedelmät, joten niitä ostettiin. La  Corralassa piti olla 1500-luvulta peräisin olevia kerrostaloja. Mentiin sinne. Oltiin aivan työläiskaupungin sydämessä. Siellä täällä näkyi nuoria mustia miehiä porukkana, joten emme kovin kauan viihtyneet näissä maisemissa. Piipahdettiin vielä katsomassa La Casa Encendidaa, jossa piti olla taidetta eri muodoissa. Talo kyllä löydettiin, mutta sisäänpääsyä ei ollut maanantaina, vaikka mielestämme näin olisi pitänyt kyllä olla opaskirjan mukaan. Palattiin samalle Lavapies-aukiolla ja noustiin Zurita-katua ylös. Se oli pitkä ja vaivalloinen nousu helteellä. Selvisin siitä katsomalla vain jalkoja enkä ylös kadun toivottoman kaukana häämöttävään päähän.

Elokuvateatterissa	Ikuisuuden pituinen Zurita-katu	Veal Carpaccio	Laatuviini

Rasittavan ja kuuman kävelylenkin jälkeen mentiin ottamaan nokoset ennenkuin lähtisimme syömään ulos. Oltiin usein menty mukavan näköisen nurkkaravintolan ohi ja päätetty käydä siinä syömässä vähän paremmin.  Kahdeksan jälkeen näin teimmekin. Paikan nimi oli La Lamucca. Se oli iso, mutta näytti ihan täydeltä. Italialainen se kyllä valitettavasti olikin, mutta mentiin sisään, kun kerran mahduttiin ja oli kova nälkä. Palvelu oli todella ystävällistä. Minä kuitenkin mokasin tilaukseni kanssa, sillä tilasin pääruokana Veal Carpacciota. Jussi sentään tajusi ottaa lammasta. Minulle tuotiin kylmä ruoka, jossa oli ohuita naudan lihaaiivuja rinkinä lautasella ja sen kaiken keskellä iso kasa rucolaa. Makua antamassa oli parmesaanisiivuja. Muistinkin, että saman mokan olimme tehneet Pisassa joku vuosi sitten. Eihän ruoka pahaa ollut, mutta olisin mielelläni syönyt lämmintä. Viini oli hyvää. Siitä innostuneena ostimme matkalla viiniä seuraavalle päivälle ja kerrankin laatuviiniä. Maksoi melkein kympin. Kaupan myyjä oli kiinalainen. Kukaan ei osaa nauraa niinkuin kiinalainen. Kun hän oli tarjoamassa meille muovipussia, niin Jussi otti esille Salmelta saadun kätevän kokoontaitettavan kassin. Kassi huvitti aivan poskettomasti kiinalaista.

Tiistai 7.6.2016 Madrid

Taiteen nälkää piti vielä viimeisenäkin päivänä tyydyttää. Noiden jo käytyjen taidemuseoiden välissä oli vielä yksi uudempi Caixa Forum. Itse rakennus jo oli arkkitehtooninen taidonnäyte. Sisäänkäynnin edustalla oli rakennus, jonka seinä oli istutuksia täynnä. Se oli kauniin vihreä. Vähän vastaavan näköisen olin nähnyt Pariisissa. Seinä oli upea. Itse rakennuksessa oli vain yksi näyttely, mutta sitäkin kiinnostavampi. Drawing Versailles-näyttely käsitti alkuperäisiä suunnitelmia ja niistä tehtyjä kopioita Versaillesin maalauksiksi. Niitä ei saanut kuvata. Kuningas Ludwig XIV:n hovimaalari Charles Le Brun sai Versaillesiin tehdä maalauksia ja jopa kokonaisia seiniä. Sodan ja rauhan halli oli vaikuttava. En muista noita maalauksia Versaillesista, vaikka olenkin siellä käynyt. Sekin paikka on niin täynnä kaikkea loistoa, ettei sitä pysty sulattamaan kerralla. Tämä näyttely oli sopivan pieni. Videolla saattoi seurata, miten kopioita ollaan tehty. Osa oli lasin takana, koska olivat aitoja.

Caixa Forum ja viherseinä	Caixa Forumin alakerros	Caixa Forumin portaikko hieno

Alakerrassa oli taidemyymälä. Kierreltiin, mutta emmehän voineet ostaa, koska reppuun ei olisi mahtunut. Vain pienen espanjankielisen "Pikku Prinssin" ostin lapsenlapselle tuliaiseksi, koska hän on opiskellut kieltä. Muuta ei enää kaupungilta katseltu vaan vietettiin hiljaiseloa kämpillä. Tehtiin itse ruoka, levättiin, katseltiin teeveetä ja surffattiin netissä. Illalla ennen nukkumaan menoa tehtiin eväät ja pakattiin reput. Nukuttiin hyvin.

Keskiviikko 8.6.2016  Madrid - Helsinki - Oulu

Oli noustava aikaisin, koska lento Helsinkiin lähti klo 8. Eihän tietenkään tuottanut vaikeuksia nousta ennen kuutta, kun aikoinaan töihin joutui aina heräämään noihin aikoihin. Nyt oltiin kuitenkin jo  totuttu eläkeläisen aamuihin. Onneksi saatiin nukutuksi aivan normaalisti. Juotiin aamukahvit ja tarkistettiin, ettei mitään jäänyt asuntoon. Menin tasan klo 6 jo tähyilemään kadulle taksia, kun Jussi jäi roskapussin kanssa jälkeen. Kun astuin ovesta ulos, niin samalla pörhälsi vapaa taksi ohi ja heti toinenkin. Viittoilin, jolloin se jäi odottamaan minua. Ulko-oven olin jo sulkenut, joten en saanut Jussille tietoa, että taksi odotti. Tulihan se sieltä. Roskat oli aina laitettava oven viereen tuotuun säiliöön, joka öisin tyhjennettiin.

Taksin tiedettiin maksavan 30 €, kun oltiin jo aiemmnin kysäisty hintaa. En tiedä, annetaanko takseille tippiä, mutta annoin kuitenkin pari euroa. Olisimme päässeet halvemmalla käyttäen metroa eli samaa reittiä, jota oltin tultukin, mutta metro aukeaisi vasta kuudelta. Tiesimme, että metrolla aikaa tuhrautusi liian paljon ja siksi ratkaisu oli taksi. Helenakin oli kertonut, että Madridista saa taksin helposti lennosta. Olin kirjoittanut ylös puhelinnumeroita, jos ei onnistuttaisi saamaan autoa kadulta. Tiedettiin myös, että parinsadan metrin päässä olisi taksiasema. Moninkertainen varmistus siis. Meidän kadulla kulki jatkuvasti takseja. Olihan kadun päässä viiden tähden hotelli ja asiakkaita varmasti saatavana.

Lento Helsinkiin lähti ajoissa. Ei oltu kuitenkaan uskallettu ottaa jatkolentoa aiemmaksi, kun ei sitä aina tiedä, myöhästyykö lento. Helsingissä jouduttiin siis viettämään turhan monta tuntia. Oli ajateltu käydä ravintolassa, jossa ennenkin on syöty. Se oli remontissa, samoin toinen ravintola. Oli vain vip-ravintola, jonka hinnat kauhistuttivat. Juotiin kahvit myymälässä. Käytiin vielä kysymässä hampurilaista, mutta kun hinta oli 17 € ja yli 5 € vielä lisukkeesta, niin ei periaatteestakaan ostettu. Kyllä turistit kaikkoavat Suomesta, kun heti lentoasemalla pelotellaan hintatasolla. Löydettiin pieni nurkkaus, josta sai valita tapas-tyyliin ja hinta määräytyi painon mukaan. Hiukopalaksi ostettiin katkarapuja yms.

Oulussa oli kylmä sää, mutta onneksi Jarkko oli vastassa. Kotona oltiin seitsemän maissa.

Laskin myöhemmin, että matkat ja hotellit maksoivat meiltä yhteensä 3 351,54 €.

Teksti: Kaarina Kaukoranta

Kuvat ja videot: Juhani Kaukoranta ja Kaarina Kaukoranta

Matkapäiväkirjat