Matkapäiväkirjat

Berliini 1.-9.8.2012

1.8. keskiviikko

Lähdimme aamulla ennen seitsemää n:ro 19 bussilla Oulunsalon lentokentälle. Kone oli Norwegian, joten siihen ei ollut ennestään paikkavarauksia. Saimme paikat kuitenkin lähelle toisiamme. Mitään haittaa siitä missä istuu ei noin lyhyellä Oulu-Helsinki välillä ole. Onneksi matka oli aikataulussa, sillä meillä oli vain 50 minuuttia aikaa vaihtaa Vantaan lentokentällä Berliiniin menevään Lufthansaan. Olimme tehneet edellisenä päivänä lähtöselvityksen iPadilla, joten ei tarvinnut muuta kuin kävellä oikealle portille. Taas oli hyötyä siitä, ettei meillä ollut muuta kuin käsimatkatavarat. Mitä enempi matkustamme sitä vähemmällä matkatavaralla pärjäämme.

Olimme perillä Berliinissä ennen puoltapäivää. Kelloa oli siirrettävä tunti taakse. Matkustimme bussilla Tegeliltä Unter den Lindenin itäpäähän. Asunnon saisimme vasta klo 14, joten menimme syömään. Pysäkiltä oli matkaa asunnolle Tornstrassella vajaa pari kilometriä. Matkalla poikkesimme apteekkiin ostamaan aurinkovoidetta. Oli nimittäin todella helteistä ja aurinkoista.

Aamuvarhainen lähtö Iskon pysäkiltä.	Monbijou park.

Tacheles, vaihtoehtokulttuurin kehto.	Röttelökorttelista on tullut nähtävyys.

Kassan viereen jäi minulta ihka uusi Lonely planet'ista tilattu Berlin City Guide. Huomasin sen vasta, kun olimme raahanneet lentolaukkujamme puoli kilometriä. Ei auttanut muu kuin palata apteekkiin. Minun pitäisi olla tarkempi, kun lasken jonkun tavaran käsistäni kaupassa, museossa tms. Majapaikkaamme lähestyessä ohitimme vanhan kerrostalon, joka näytti todella rähjäiseltä. Se oli täysin graffittien peitossa. Kävi mielessä, että onkohan lähistön epämääräisestä porukasta meille haittaa. Myöhemmin selvisi, että paikka oli nähtävyys! Matkaoppaassa kerrottiin, että tämä Tacheles on muodostunut vaihtoehtokulttuurin symboliksi ja saanut jopa virallisen aseman. Kävimme myöhemmin vartavasten tutustumassa paikkaan, joka kyllä haisi sisäpuolelta sille itselleen.

Saavuimme Torstrassen osoitteeseen 7 minuuttia yli sovitun ajan. Itämaista alkuperää oleva nuori nainen oli vastassa. Hän vei meidät ylimpään eli 8. kerrokseen ja esitteli huoneistomme. Loppumaksu piti suorittaa nyt, mutta koska naisella ei ollut antaa kuittia vastineeksi, niin sovittiin, että hän tulee myöhemmin käymään.

Kaikki oli etukäteiskuvien mukaista. Oli yhdistetty olohuone-makuuhuone, ruokailunurkkaus, keittiö, parveke, ammeellinen kylpyhuoone ja iso eteinen. Sisustus oli ostalgiaa. Sänky oli mukava höyhenpeitteineen, jotka kyllä heti irrotimme pussilakanoista. Nukkuisimme pelkillä lakanoilla, koska oli hellettä.

Parvekeella kahvilla.	Ruokailuhuoneessa aamupalalla.

Ostalgia-tyyliä.	Kokki työskentelee Honeckerin valvonnan alla.

Parvekeella viihtyi.	Sängyt OK ja kerrankin kunnon lukuvalot.

Parvekkeelta oli upea panoraamanäkymä Berliiniin. TV-torni, lähistön kultakupolinen synagoga ja ne kirkot! Kellot soivat pitkään ja usein: Nikolain kirkko, Sofian kirkko, Marian kirkko. Lisäksi näkyi punainen raatihuone. Vastapäisen talon parvekkeella nautti pariskunta illallista. Päivisin pihalta kuului lasten leikkien ääniä. Hotelliin ei otettu lapsiperheitä, mutta rakennuksessa heitä asui kuitenkin. Oli virkistävää kuunnella ja katsella heidän leikkejään suojatulla pihalla. Miten paljon terveempää ajanviettoa ovatkaan pihaleikit verrattuna tietokonepeleihin ja videoihin.

Näkymä parvekkeelta. TV-torni ja monta kirkkoa.	Parvekkeelta sai ihailla synagogan kultaista kupolia.

Siihen sai tottua, että portinpielet olivat graffittien peitossa. Niitä ei näköjään puhdisteta seinistä, vaikka niitä on todella runsaasti kaikkialla. Olisikohan perua muurin ajoilta, jolloin Länsi-Berliinin puoleinen muuri oli kirjava graffiteista kun taas itäpuoli oli vitivalkoinen, jotta mahdolliset karkurit nähtäisiin paremmin.

Hotelliasuntomme sijaitsi kaupunginosassa Mitte, joka on entistä Itä-Berliiniä. Kuten nimikin sanoo, sen on kaiken historiallisen ja kulttuurin keskus. Se on hyvin osannut kaupallistaa hyötykäyttöön ikävän menneisyytensä. Missään ei nähnyt niin pitkiä jonoja kuin DDR-museon edessä.

Mini Penthouse sisäpihalta katsottuna.	Vehreällä sisäpihalla.

Reissulta paluu "kotiin".	Kartta keskeisessä asemassa matkoilla.

Videossa näkymä Mini Penthousen parvekkeelta

Mini Penthouse tuli pian meille kotoiseksi. Keittiössä oli edelliseltä asukkaalta jäänyt monenmoista perusruokatarviketta, jopa kahvia. Meidän ei tarvinnut ihan kaikkea heti ostaa, mutta tietysti jätimme osaltamme myös seuraavalle asukkaalle omia ostamiamme tarvikkeita. Kadulla heti seuraavassa rakennuksessa oli Keatsmarkt eli ns. lähikauppa, josta sai kaikkea tarvittavaa ruokailuun. Kaupassa oli useita pieniä huoneita. Ahdasta oli, mutta helppo oli silti asioida. Voi kun meilläkin olisi tuollaisia pikkukauppoja isojen markettien sijaan. Nykyään suomalaisessa kaupungissa on vaikea löytää ruokakauppaa lähietäisyydeltä, puhumattakaan maaseudulla.

Kauppareissun jälkeen lähdimme kävelemään Torstrassea pitemmälle. Poikkesimme Augustrasselle ja sieltä Sophiestrasselle, jossa on numerossa 18 on uusrenesanssiportiikki. Se kuuluu käsityöläisten taloon, jolla on merkittävä asema kommunismin historiassa, miten, en tiedä.

Augustrassella mielenkiintoinen piharavintola, jonne oli joskus tultava.	Kaunis portiikki.

Jatkoimme Sophiestrasselta Rosenthal strasselle ja tulimme Hackesche Höfelle. Se on jugend-tyylinen kahdeksan sisäpihan muodostama sokkelo, jossa on paljon ravintoloita, gallerioita, klubeja ja design-myymälöitä. Roman Schatz kertoo Berliini-kirjassaan, että kortteli perustettiin v. 1906 ja siitä tuli silloin koko Saksan suurin asumis- ja bisneskompleksi. Sodassa vaurioutunut rakennuskokonaisuus remontoitiin v. 1993.

Hackesche Höfe.	S-Bahn-asema ja Hackescher Markt punatiilisenä takana.

Ympäristössä oli paljon muitakin terassiravintoloita Hackesher Marktilla. S-bahn- rata kulkee tiilimuurin päällä. Senkin holveissa on kaikenlaista tarjolla.

Vaikka oli ensimmäinen ilta, niin kiinnosti kuitenkin käydä katsomassa museosaari, joka muodostuu, kun Spree-joki haarautuu sillä kohden. Paitsi tärkeimmät museot niin myös Berliinin tuomiokirkko Berliner Dom on saarella. Keskustassa oli paljon rakennustyömaita. Tulimme huomaamaan myöhemmin, että niitä oli todella paljon, eikä nyt lainkaan enää hävetä oululaisena turistien takia se, että Oulussa on jotain pientä kuten rotuaarin jatkamista. Berliinissä rakennustyömaat olivat valtavat. Rakennettiin kokonaan uutta maanalaislinjaa Unter de Lindenin alle. Kokonaista linnaa rakennettiin keskustaan ja se kuuluisa Gedächtniskirchekin oli remontissa.

Rakennustyömaita piisasi.	Spree-joen rantaa.

Museosaaren harmonista tunnelmaa.	Berliner Dom.

Jostain kuuluvan sinfonian äänet toivat tunnelmaa alueelle. Rakennustyömaat olivat näin illalla hiljaisia ja ne saattoi väistää näkökentästä. Kuljeskelimme, istuimme välillä levähtämään ja urheasti jatkoimme vielä Unter den Lindeniä pitkin Friedrichstrasselle. Herkulliset tuoksut tulivat ravintoloista ja minua alkoi jo heikottaa. Ateriastamma oli kulunut melkoinen tovi. Friedrichstrasse on kauppakatu edelleen, vaikka ei enää niin vilkas kuin ennen sotaa.

Palasimme asuntoomme, paistoimme bradfurstit ja laitoimme salaatit. Väsytti, sillä kohtuullisen pitkän sightseeingin olimme tulopäivänä suorittaneet.

2.8. torstai

Oli jälleen hellepäivä: mittarissa päivällä 31 astetta. Aamiaisen jälkeen teimme suunnitelmia päiväksi. Tällä matkalla aioimme tutustua paikkoihin, joissa emme aiemmilla matkoilla olleet käyneet. Joitakin paikkoja taas halusimme koluta nyt tarkemmin. Päätimme perehtyä ensi töiksi taiteeseen ja suuntasimme vanhalle rautatieasemalle Hamburger Bahnhof, joka toimii nykytaiteen museona.

Matkalla huomasimme viehättävän hautausmaan Dorotheen Städtischer Friedhof. Oli mukava rauhoittua sen ihanassa puutarhassa näin helteellä. Läysimme Bertolt Brechtin ja hänen vaimonsa Helene Weigle-Brechtin haudan. Myös filosofi Hegelin hautakiven bongasimme. Hiljennyin hetkeksi tämän suurmiehen haudalle ja pyytelin anteeksi, että olin joskus nauranut hänen filosofisille sähkön selittämisjutuilleen.

Bertolt Brechtin hauta.	Hegelin hauta.

Taidemuseoon meno pakkasi viipymään, koska ohitimme Luonnontieteellisen museon, mutta onneksi järki sanoi, että jos sinne menisimme, niin väsyttäisimme jalat ja saisimme sanoa hyvästit taiteelle. Sen verran kuitenkin kurkattiin eteisestä, että nähtiin dinosaurusten luurankoja. Matka, joka oli vain vajaa 2 km, taittui hitaasti, sillä aina oli jotain mielenkiintoista pysähtymisen arvoista kuten esimerkiksi uppoava muuri, joka ilmeisesti sijaitsi aidolla paikalla. Olimmehan juuri Spree-joen sillan tienoilla. Sillan korvassa oli karttakuva muurista.

Luonnontieteellisen museon peto.	Dinosaurus eteisestä nähtynä. Pää ei mahtunut kuvaan.

Patsas, joka ei paljon selityksiä kaipaa.
Hamburger Bahnhof.	Muuri-kartta.

Museoon ei saanut ottaa reppuja, mutta minun pieni reppuni sallitaan aina, kunhan vain laitan se vatsapuolelle, jolloin se muistuttaa vauvan kantoreppua. Hallissa oli näyttely Anthony McCallin valoinsatallaatioita. Pimessä tilassa oli suunnattuna valokeiloja, jotka muodostivat geometrisiä kuvioita lattiaan. Pysyväisnäyttelyssä oli edustettuina Warholilta esim. Multicolored Marylin, Cow, Hammer and Sickle ja Mao, Camouflage, Cy Thombyn pläjäyksiltä vaikuttavia kuten esim. Thyrsis, Robert Rauschenbergin First Time Painting ja yllätys oli vanha Peugeot lasikaapissa. Itsellä oli samanlainen auto aiemmin. Varmaan tuon nyt taideteokseksi ylennetyn auton hinta on arvokkaampi kuin se, jonka omastani sain vaihdossa.

Andy Warholin Mao-maalaus.	Minä ja Peugeot - nyt taideteoksena.

Kummallisimpia taideteoksia oli kolmannen kerroksen näyttelytilassa. Taulut olivat valkoisia ja vain jos katsoi sivusta vinottain, saattoi erottaa jotain tummenpaa. Tämä oli Tao-taidetta. Yhdessä tilassa taas oli nukkeja, jotka esittivät pikkutyttöjä. Näistä oli myös valokuvia. Hieman haiskahti perverssiltä. Pitkässä asemahallissa oli arkkitehtuurinäyttelyitä.

Cy Thombyn Thyrsis.	Robert Rauschenbergin First Time Painting.

Taidemuseosta poistuessamme otimme seuraavaksi kohteeksi muurilla käynnin. Sinne oli matkaa melkoisesti, mutta sinnikkäästi kävelimme sinne. Gedenkstätte Berliner Maur on vaikuttava. Muurin viereen on rakennettu näköalatorni, josta näkee koko karmeuden. Sisätiloissa näytettiin muurin aikaisia videoita. Muurin pätkä on 1,4 km. Se on alkuperäisessä kunnossa.

Kyllähän se nyt hymyilyttää.	Muuri oli kaksinkertainen.

Ei tästä helposti yli pääse.	Näyttelytila

Kotimatkalla poikettiin Augustrassen piharavintola Clarckers'iin virkistymään. Olimme katsastaneet edellisenä päivänä paikan ja päättäneet vierailla siinä Se oli rennon viihtyisä. Ravintolan edustalla oli paljon pyöriä niinkuin muuallakin. Silmiinpistävää oli se, että berliiniläiset olivat ahkeria pyöräilijöitä.

Viihtyisä vaikkei hieno.	Ei mitään design-kalusteita.

Menimme kaupan kautta asunnolle ja laitoimme ruokaa. Sää muuttuikin sateiseksi ja jopa ukkonen jyrisi. Sitä oli hienoa seurata parvekkeelta, josta näkyi taivasta laajalti.

3.8.perjantai

Ohjelmassa oli DDR-museo, mutta matkan varrella Oranienburger strassella lähellä meitä oli Uusi synagoga, jonka kultaista kupolia olimme saaneet ihailla parvekkeeltamme. Sisäänpääsy oli 2 euroa. Lisäkustannuksia tuli siitä, että unohdin turvatarkastuksessa vasta ostetun kartan tiskille. Olisi oltava huolellisempi!

Synagoga on rakennettu v. 1857. Sen pramea ulkomuoto herätti silloin osassa berliiniläisiä paheksuntaa. Kristalliyönä 3.4.1939 se poltettiin ja lisää vahinkoa oli tulossa. Marraskuussa 1943 sitä pommitettiin. Vuonna 1958 se oli sitten hävitettävä kokonaan sortumisvaaran vuoksi. Se rakennettiin uudelleen 90-luvulla, kupoliin asetettiin Daavidin tähti ja Die Kappel der Neuen Synagoga avattiin. Kappelissa ei saanut kuvata.

Synagogaa vartioitiin poliisivoimin samoin kuin lähistöllämme olevaa juutalaiskahvilaa. Toivottavasti kaunis rakennus saa vihdoin olla rauhassa.

Uusi synagoga.	Osa on vielä restauroimatta.

Kun tulimme ulos synagogasta, oli alkanut sataa. Meillä oli vain yksi sateenvarjo, mutta sen turvin onnistuimme pääsemään lähes kuivana DDR-museoon, joka sijaistee Karl-Liebnect strassella aivan keskustassa Spree-joen rantalaiturilla. Onneksi ei ollut pahemmin jonoa, joten pääsimme sisään nopeasti. Museo sensijaan oli tupaten täynnä jopa tungokseen asti. Museo kiinnosti monia kuten huomasimme pitkästä jonosta, joka oli muodostunut vierailumme jälkeen. Museo vaikutti melko uudelta. Se on hyvin suunniteltu, sillä siellä on monelaista DDR:n arkielämän materiaalia, joita saa jopa kosketella. Avaamalla laatikoita, tulee esille monenlaista muuta materiaalia. Trabanttiin saa mennä sisälle ja se olikin suosittu kuvauskohde.

Aitoa tunnelmaa sai kokea kuulusteluhuoneessa ja vankityrmässä. Monet asiat olivat meille suomalaisillekin tuttuja kuten esimerkiksi pikkukakkosella aikanaan pyörinyt Nukkumatti Unihiekka.

Mennäänkö Tarabantilla?	Jussi bongasi sinipaidan.

Jussille taisi käydä huonosti...	Laatikoissa tietoa.

Kulutimme paljon aikaa museossa ja nälkähän siinä tuli. Museon yhteydessä oli ravintola, josta sai currywurstia. Tottahan sitä oli maistettava maassa, jossa tälle makkaralle on oma museonsakin. Ei makkara minusta ollut museon veroista saatikka kun lisänä oli ranskalaisia, jollaista roskaruokaa harvemmin syömme. Tai sitten museoon saakin minun puolesta jäädä.

Currywurstia ja ranskalaisia.	Museo on suosittu turistikohde.

Makkarasta puhtia saaneina jatkoimme kävelyä keskustassa. Unter den Lindenillä kävely ei muistuttanut lehmusten alla kävlyä vaan pikemminkin kaivinkoneiden ja nostureiden alla. Uutta metrolinjaa rakennetaan kadun alle. Ylitimme kadun ja aloimme etsiä suklaapuotia, joka on kuulema näkemisen arvoinen. Se löytyi Franzosishe strasselta. Ritter Sport-suklaata oli kahdessa kerroksessa. Ihmiset ostivat isoja kasseja - me vain pari pientä levyä. Kauppa ei ole minusta vierailun väärti, mutta sinne kulkiessa näimme mielenkiintoista seutua kuten Gendarmenmarkt-aukio, jonka ympärillä oli upeita rakennuksia esim. komea konserttitalo.

Kävelimme Brandenburger portille, jossa on infopiste. Portti on Berliinin symboli. Muistan, että minusta on kuva sen katveessa 70-luvulta. En vain muista kummalta puolelta kaupunkia.

Nyt voi portista pyöräillä vapaasti.	Jussin huono tuuri jatkuu...

Kävimme kysymässä infossa lippujen saatavuutta. Meitä kiinnosti Blue Man Group, jota mainostettiin pitkin kaupunkia. Lippuja olisi saanut yhteishintaan 120 euroa. Jäimme vielä harkitsemaan. Maanantaina palasimme ostamaan liput.

Suuntasimme Valtiopäivätalolle (Reichstag). Sisään pääsyyn on ennakkoilmoittautminen. Emme olisikaan jaksaneet enää lähteä kiipeämään sen lasikupolin spiraaleja. Katselimma rakennusta viheriöltä ja lepuutimme jalkoja. Tihuuttava sade oli lakannut ja taas oli hellettä.

"Dem deutshen Volke". Holocaust-käytäviä.

Koska olimme lähellä Holocoust-muistomerkkiä, niin sinne. Se on Euroopan juutalaisille rakenenttu muistomerkki. Se on avattu v. 2005. Betonisten palkkien (2711 kpl) ahtaissa välissä voi kävellä ja aistia ahdistuksen. Betoni on siten käsitelty, että mahdolliset graffitit on niistä helppo poistaa. Berliinissähän on silmiinpistävän paljon graffitteja; osa jopa luvallisena taideteoksena.

Ihan vieressä oli Homoseksuaalien muistomerkki. Se on pystytetty natsien vainon uhrien muistoksi. Se noudattaa samaa betonipalkkilinjaa. Seinämässä on aukko, josta kurkistamalla näin videokuvaa miesten hellästä kohtauksesta. Muistomerkki on varsin uusi vuodelta 2008.

Homoseksuaalien muistomerkki.	Potsdamer Platz.

Kävelimme etelään Potzdamer Platzille. Ennen sotaa tämä oli Euroopan vilkkaimpia aukioita. Oli kahviloita, teattereita, ravintoloita jne. Sodan jälkeen se oli pelkkä rauniokasa ja pysyi autiona siksikin, että sitä halkoi muuri ja Itä-Saksan puolella oli hyvin leveä ns. kuoleman vyöhyke. Rakennuksia oli purettu sen läheisyydestä. Wim Wendersin elokuva Berliinin taivaan alla kuvaa lohdutonta näkymää (youtube). The Wall-konsertti järjestettiin paikalla v. 1990 (youtube).

Muurin muistomerkki Potsdamer Platzilla.	Sony Center Potsdamer Platzilla.

Nyt aukiolle on rakennettu paljon korkeita rakennuksia. Aukio on ehdoton turistinähtävyys. Aukiolla on upea Sony Center, jonne palaisimme tutustumaan uudelleen filmimuseoon, jossa olimme käyneet kaksi vuotta sitten.

Palasimme asunnolle metrolla. Loppumatka käveltiin Torstrassella.

4.8.lauantai

Suunnittelimme kartalta, miten pääsisimme Hitlerin aikaiselle Olympiastadionille. Päädyimme tulokseen, että menemme S-bahnilla pääteasemana Spandau. Ongelmia tuotti se, että monet linjat olivat osittain poikki, joten meidän oli vaihdettava junaa välillä. Metroliput maksavat 2,40 € ja niiden voimassaoloaika on 2 tuntia. Olimme huolimattomia vaihdossa, sillä nousimme väärään junaan. Jussi luki kirjaa, mutta minä katselin ulos. Ihmettelin hieman metsäisiä maisemia ja matkankestoa. Ohitimme Grunewald-aseman. Metsään oli siis menty. Yleensähän ongelma ei ole suuri, kun voi tulla takaisin. Nyt tuolla linjalla oli rakennustyömaita ja seuraavalle asemalle oli todella pitkä matka. Välillä juna seisoikin. Poistuimme Nikolasseen asemalla palataksemme takaisin. Oli ihan auitiota, raiteita oli kahdessa kerroksessa ja osa radoista suljettu. Vaikutti, ettei takaisin pääse, mutta muistin, että meitä oli kyllä tullut juna vastaan. "Tietöiden" vuoksi mikään ei ollut normaalia, mutta kyllä me sentään vihdoin päästiin takaisin ja päätimme olla tarkempia vastaisuudessa ennen junaan ryntäystä.

Oli hellettä 24 astetta. Olympiastadion-alue on laaja ja välillä oli huilattava katsomossa, jonne aikoinaan mahtuu 110 000 ihmistä - nyt restauroinnin jälkeen istumapaikkoja on 74 000. Hitler rakennutti tämän valtavan stadionin vuoden 1936 Berliinin olympialaisiin. Porttitornit ja patsaat muistuttavat natsiajan ihanteita, mutta itse stadion on moderni.

Olympiastadionin portti.	Korjattu areena.

Seinälaatoista löytyi suomalaisia nimiä ja legendaarisen Owensin nimi. Hitler ei voittajaa kätellyt, koskapa tämä oli eri rotua. Käsittämätöntä moukkamaisuutta.

Patsaat henkivät antiikin ihmiskäsitystä.	Rumia nuo patsaat kyllä ovat.

Olympiatulen paikka.	Voittajalistoja. Suomalaisnimet Höckert, Salminen, Iso-Hollo, Saarvala ja Pihlajamäki tässä taulussa.

Stadionirakennuksessa oli suuri Bertha Berlin Fan Shop, josta ostelin tuliaisia jalkapallosta kiinnostuneelle jälkipolvelle.

Olimme enimmäkseen laittaneet itse ruokaa, mutta kun Saksassa oltiin, niin oli tietysti syötävä Eisbein und Sauerkraut eli siansorkkaa hapankaalin kanssa. Majapaikkaamme vastapäätä oli pieni saksalainen ravintola, jonka terassilla tuo annoksen nautimme. Ehkä en heti kohta tilaisi sitä uudelleen, mutta syötävää siinä kyllä oli runsaasti tyydyttämään isonkin nälän.

Eisbein und Sauerkraut.	Surrealismi-museo.

Kirjoitin postikortit Suomeen. Kysyin tarjoilijalta, missähän mahtaa olla lähin postilaatikko. Hän kertoi, ettei niitä enää ole paljon, mutta Torstrassea pitemmälle kulkiessa voisi löytyä sekä Friedrich strasselta. Kävelimme tosi pitkään ennenkuin löysimme laatikon. Onneksi löysimme myös pankkiautomaatin, joten samalla saimme tarvittavaa käteistä. Palatessa huomasimme, että aivan meidän asunnon lähelläkin oli postilaatikko. Matkoilta on mukava laittaa postikortteja niinkuin saadakin, mutta niiden postittaminen on yleensä vaivalloista. Kerran laitoin Italiasta tarkoitetut kortit postiin vasta Helsingin lentokentällä.

Huomasimme, että aivan meitä vastapäätä oli surrealismi-museo Surreals Museum für Industrielle Objekte. Nyt se oli kiinni. mutta tänne tulisimme myöhemmin. Onhan Berliinissä museoita pilvin pimein, mutta tämä tuntui erityisen mielenkiintoiselta sen mukaan, mitä sen ikkunoista pystyimme näkemään.

5.8. sunnuntai

Kun edelliseltä matkalta oli jäänyt mieleen hieno filmi-museo Sony Centerissä ja että siitä jäi paljon näkemättäkin, lähdimme sinne nyt ajan kanssa. Deutshe Kinemathek Museum für Film und Fernsehen sijaitsee useammassa kerroksessa. On vaihtelevia näyttelyitä kuten aiemmin oli Romy Schneiderin urasta. Varsinkin elokuvan alkuajoista on runsaasti materiaalia. Istuin pitkään katsellen Asta Nielsenin, Henny Portenin ja Fern Andran filmipätkiä. Kun puhetta ei ollut, niin näyttelijän oli käytettävä elokuvakieltä ilmeillä ja olemuksellaan. Mykkäelokuvat ovat kiinnostavampia kuin nykyelokuvat. Minulle uusi tieto oli, että monet alkuajan filmit väritettiin käsin.

Museossa on niin paljon katseltavaa, että sen selostaminen ei onnistu - se on itse koettava ja vaikka useampaan kertaan. Tälläkin kertaa sisääntulo peililattiasalin kautta oli ihmeellinen. Kuvaaminen oli ehkä kielletty, sillä Jussille tultiin monesti sanomaan, ettei saa kuvata. Silti siellä ihmiset ottivat kuvia. Aina kun mentiin uuteen huoneeseen, niin sama toistui, kuvaus ja kielto. Kokemuksemme mukaan yleensä muualla maailmassa saa museoissa kuvata, taidemuseoissakin ihan vapaasti. Sen sijaan Suomessa kuvauskielto on ehdoton. Miksihän?

Filmimuseoon innokkaana.	Leni Riefenstahl näytteli alppielokuvassa.

Tohtori Galigarin kabinetin alkuperäismateriaalia.	Metropolis-kuva.

Televison historiasta oli kattava museohuone. Kuuntelin Kennedyn puheen, jonka hän piti silloisessa jaetussa Berliinissä. Kuuluisat sanat "Ich bin ein berliner" nostattivat vieläkin kylmät väreet selkäpiihin. Hän ei tietenkään itse ole berliiniläinen vaan puhe tarkoittaa, että vasta sitten berliiniläinen on vapaa, kun hän voi ylpeästi sanoa näin.

Joimme teet ja kahvit alakerran museoravintolassa ja lähdimme kotiin sulattelemaan kokemaamme.

6.8. maanantai

Yritimme aamulla klo 10 surrealismi-museoon, mutta se ei ollutkaan auki, joten lähdimme kävelemään Friedrichstrasselle. Siellä oli monikerroksinen kirjakauppa, josta ostin kauniita kalentereita. Jussi osti minkäs muunkaan kuin saksankielisen Tintin. Siinä Tintti on Tim.

Tutustuimme nyt paremmin Tacheles-korttelin taiteeseen, jos sitä nyt taiteeksi voi sanoa. Värikästä kylläkin, mutta suunnattoman sotkuista. Graffitteja oli paljon muuallakin, mutta täällä se oli aivan virallista. Itse en kuulu siihen joukkoon, joka ihailee graffitteja, mutta joskus taidokkaasti luvalliseen paikkaan tehtynä voivat ne silmää viehättääkin. Yleensähän ne ovat keskenkasvuisten töherryksiä, joilla ei totisesti ole mitään muuta viestiä kuin todiste tekijän tolloudesta.

Tacheles.	Tacheles. Vähemmän houkutteleva sisäänkäynti johonkin.

Tähän sarjaan sopii Torstrassella oleva lopetettu liike. Näin vuonna 2012, mitenhän suu pannaan ensi vuonna...	Tacheles.

Tacheles.	Saman tyylin taidetta on muuallakin Berliinin kaduilla kuin vain virallisessa Tachelessa.

Jatkoimme matkaa Unter den Lindenille. Kävimme Berlin Story:ssä, jossa oli kaikenlaista historiallista kirjallisuutta, matkamuistoa ja museo. Useat kuvasivat Trabantia, joka näytti tulleen muurin reiästä.

Leuhkana muurin läpi Trabantilla.	Currywurstia nyt maukkaana tarjoiltuna.

Kävimme Branderburg Torin infosta ostamassa liput Blue Man Groupin tiistain esitykseen. Etsimme pitkään sopivaa ruokapaikkaa. Ravintoloita oli paljon, mutta useimmissa sai italialaista pizzaa, pastaa tms. Etsimme saksalaista ravintolaa, joka sitten löytyikin läheltä asuinpaikkaamme. Söimme terassilla ja nyt saimme aivan maukasta ruokaa. Oli oikeita perunoitakin.

Paluumatkalla näimme, että surrealismi-museo oli auki ja eikun sisään. Sisäänpääsy oli 5 €. Olimme ainoat vieraat. Hassunkurisia esineitä oli useassa huoneessa. Jussi tunnisti useimmat. Monet olivat vanhoja lääketieteellis- tai valokuvausesineitä.

Surrealismi-museossa.	Surrealismi-museossa.

7.8. tiistai

Aamu oli hieman tuulinen ja viileä, vain 20 astetta.Kävelimme Rosenthaler Strassea pitkin päämääränämme Alexander Platz. Katukivissä oli laattoja, joissa oli Rosa Luxemburgin tekstiä. Tälle vallankumoustaistelijalle nimetyllä aukiolla on Volksbühne. Näyttämöllä esitetään kokeellista teatteria, joka joskus on yhteiskuntakriittistäkin.

Kansannäyttämö Rosa Luxemburg-Platzilla.	Maailmankello Alexander Platzilla.

Alexander Platzin aukean suuruus on vaikuttava. Aikoinaan se on ollut yöelämän keskus kuten kirja Berlin Alexander Platz, samanniminen elokuva (trailer youtube) ja Fassbinderin 14-osainen TV-sarja kuvaavat. DDR teki siitä Itä-Berliinin keskuksen. Aukion reunalla sijaitsee korkea 368,03 m korkea TV-torni, Urania-maailmankello ja muita merkittäviä rakennuksia.

Alexander Platz.	TV-torni näköalatasanteelle asti kuvattuna.

Alex ja Jussi.	S-Bahn-asema Alexander Platzilla.

Aukiolla järjestettiin 4.11.1989 viikko ennen muurin murtumista Itä-Saksan suurin noin miljoonan kansalaisen mielenosoitus. Uutiset Länsi-Berliinin TV:ssä. Voi hyvin uskoa, että aukiolle mahtuu miljoona ihmistä, niin laaja se on. TV-torniin olisi voinut mennä katsomaan kaupunkia yläilmoista, mutta sen verran on noita korkeita torneja nähty ja koettu, että jätettiin väliin. Toisaalta olen itse siellä 70-luvulla käynytkin kovan jonottamisen jälkeen.

Myös St. Marienkirche sijaitsee sen reunalla puiston keskellä. Tässä Mariankirkossa on kuuluisa 1400-luvun fresko, joka esittää kuolemantanssia. Se on osittain tuhoutunut, mutta sen mukaan ollaan valmistamassa kopiota mosaiikkityönä. Näytti ainakin, että se on kopio, sillä alkupräinen maalaus oli niin heikko, ettei siitä edes saanut kunnon kuvaa, mutta Internetistä se löytyy.

Kuolemantanssi Marian kirkossa.	Kirkon edustalla Luther-patsas.

Rotes Rathaus.	Yleinen näkymä keskustassa.

Punainen raatihuone - Rotes Rathaus Mariankirkon vieressä on komea kellotorneineen. Nämä kaikki Alexander Platzin ympärillä olevat suuret rakennukset näkyivät majapaikkamme parvekkeelta, joten niitä tuli useinkin ihasteltua.

Jatkoimme Nikolai-Viertelille. Se on erittäin viehättävä - tosin uusvanhojen rakennusten muodostama korttelisto, joka rajoittuu Nikolaikirchen ympärille. NIkolain kirkko on Berliinin vanhin rakennus. Se on aloitettu rakentaa jo vuonna 1220. Sen kaksi tornia näkyivät hyvin parvekkeellemme. Muut rakennukset eivät ole oikeasti vanhoja vaan ne on rakennettu Berliinin 750-vuotisjuhlien takia.

Nikolaikirche.	Keskiaikaisen näköiset rakennukset vuodelta 1987.

Kutsuvia ravintoloita.	Nikolaikirchen kaksi tornia.

Uutta vanhaa Viertel-korttelissa.	Ja niin kutsu kävi.

Historiallisen keskuksen työmaata.	Kaivinkoneet tuttu näky.

Kävelimme keskustaan kohti Tuomiokirkkoa. Suuri alue oli työn alla. Schloss-Platz on suuri rakennustyömaa. Aikoinaan paikalla oli Preussin kuninkaan linna, mutta se tuhoutui sodassa. DDR rakensi paikalle Tasavallan parlamenttipalatsin, mutta muurin murtumisen jälkeen se purettiin asbestin vuoksi ja kai sen rumuudenkin. Varmaan oli poliittisiakin syitä. Nyt siihen rakennetaan uudelleen preussilaisen linnan näköistä, mutta sen modernia versiota. Siitä tulee kulttuuri- ja tiedekeskus Humbold-forum. Nyt aukean laidalla on väliaikainen suuren paketin näköinen infokeskus, jossa on tämän linnan pienoismalli nähtävillä. Linna valmistunee v. 2014.

Humboldforum-infon edessä.	Schloss-Platz.

Museosaarelta kuului jazzia. Ihmisiä makoili nurmikolla. Orkesteri esiintyi Altes Museumin edessä. Sitä oli mukava seurata ja samalla lepäillä itsekin nurmella. Päivä oli muuttunut jälleen helteiseksi.

Lepohetkiä viheriöllä. Altes Museum taustalla.	Altes Museumin edustalla orkesteri.

Lepohetkiä. Berliner Dom taustalla.	Lepohetkiä. Nyt toiseen suuntaan kuvattuna.

Meidän oli käytävä asunnolla syömässä ennen iltamenoa. Blue Man Group esiintyi klo 21. Heidän oma teatteri sijaitsee Marlene-Dietrich-Platzilla, joten menimme hyvissä ajoin metrolla Potsdamer Platzille ja kävelimme lopun matkaa. Samalla näimme sen alueen maisemia ja kävimmepä jopa Hilfiger-kaupassakin. Jussi osti paidan, minä en mitään. En jaksa matkoilla kiinnostua ostoksista. Saatan silti katsella tavaroita, vaikka en kauan.

Teatterin lähellä oli mainio ravintola-alue merirosvotyyliin. Vettä oli rakennetussa altaassa noin polven korkuisesti.

Merirosvoravintoloita "meren" rannalla.	Blue Man Group-teatteri.

Olin katsonut jotain netistä, joten tiesin suurinpiirtein, mitä esityksestä odottaa, mutta en ikimaailmassa osannut kuvitella, miten mahtava esitys oli. Istuimme neljännessä rivissä ja kaikille neljän etumaisen rivin katsojille annettiin siniset sadetakit puettavaksi. Jotain siis roiskuisi. Itse esityksen aikana ei saanut kuvata, mutta siniset puhumattomat kolme miestä tulivat esityksen jälkeen lämpiöön, jossa heitä sai kuvata itsensä kanssa. Oli tungosta, joten meiltä jäi kuvat ottamatta. Esitystä on vaikea selittää. Se oli hypnoottinen, mielikuvituksellinen, hauska ja viihdyttävä. Yleisö aivan hullaantui kuten mekin. Se on hienoin esitys, mitä tällainen pohjoisen tyttö on koskaan nähnyt. Moulin Rougekin jää jälkeen. Youtubessa löytyy paljon videoita.

Mitähän avaruusolioita lie...	Kannatti varmaan tulla...

8.8. keskiviikko

Teimme aamiaisen jälkeen lennon lähtöselvityksen ja lähdimme Berliinin länsipuolelle. Menimme suoraan Kurfürsterdammille. Vaikka tämä Ku'dammiksi nimitetty katu on ollut aikoinaan merkittävä yöelämän ja kulttuurin keskus, ei se enää sitä ole. Painopiste on siirtynyt muurin kaatumisen jälkeen itäpuolelle. Meitä kiinnosti rauniokirkko Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche. Se on aina vaikuttava näky, mutta emme ole saaneet siitä koskaan hyvää kuvaa kameralla. Viimeksi oli liian pimeää. Ei saatu muuten nytkään. Ei edes huonoa kuvaa. Tiesimme kirkon paikan ja paikalla kummastelimme, minne se oli kadonnut. Selvisi, että sitäkin restauroitiin. Mikä kumma saksalaisiin on mennyt näin eurokriisin aikaan, kun rahaa palaa korjaustöihin. Viereen rakennettu kirkko oli tallella, mutta se mielenkiintoinen osa eli sodassa tuhoutunut oli naamioitu kerrostaloksi.

Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche.	Mielenkiintoinen taideteos Ku'dammilla.

Vilinää kaupunginosassa kyllä oli nyt. Liikenne vaikutti vilkkaammalta kuin MIttessä. Tämä osa kaupunkia ei vaikuttanut kuitenkaan mielenkiintoiselta. Oli tavarataloja ja parasta shoppailualuetta tämä onkin, jos nimittäin sitä harrastaa. On KaDeWe - valtava tavaratalo vanhassa rakennuksessa.

Söimme kebabit katukahvilassa, joka ei ollut mitenkään viihtyisä. Kaikkialla oli porukkaa. Ruokakojuihin jonotettiin. Oli vähän kuin olisi Oulun torilla. Europa-Centeriä lähdettiin katsastamaan. Se on helppo tunnistaa 21-kerroksisena muita korkeampana rakennuksena saatikka kun sen katolla komeilee pyörivä suuri Mercedes-Benz-tunnus. Eikös niitä autoja valmisteta nykyisin Suomessakin. Berliinissä ei ole sellaisia pilvenpiirtäjiä kuin mitä Shanghaissa tai New Yorkissa. Pariisissakin on pilvenpiirtäjiä. Europa-Centerin alakerta on täynnä kauppoja ja vain ylemmissä kerroksissa on toimistoja. Rakennus oli aikoinaan Saksan talousihmeen tunnus. Nyt ei vaikuta kummoselta, mutta suojeltu se on.

Europa-Centerin edessä on vuodelta 1983 möhkälemäinen suihkulähde, jota kutsutaan "Wasserklops" (vesilihapulla)

Europa-Centerin edessä "lihapullat" :-)	Europa-Center. Katon Mercedes-tähti ei mahtunut kuvaan.

Oli helteistä, mutta siitä huolimatta lähdimme kävelemään Potdamer Platzille. Matkan varrella oli nähtävää Bauhaus-Archiv Museum Für Gestaltung. Emme menneet sisään, vaikka siellä olisi ollut Kandinskya ym. Niitä on nähty aika paljon. Sen sijaan kuvasimme itse rakennusta, joka oli melko vastenmielisen näköinen, sillä se oli hienoisesti rappeutunut. Kumma, että ns. moderni rakennus rappeutuneena on ikävän näköinen päinvastoin kuin joku todella vanha, vaikka osittain raunionakin.

Spree-joen rantaa.	Bauhaus-museo.

Joimme kahvit terassilla ja luimme Der Spiegelistä Italian pääministeri Mario Montin haastattelun, jossa hän esitti kansallisilla hallituksilla olevan liian suuri asema horjuttamaan Euroopan asemaa viitaten Suomeen. Kävin museokaupassa, mutta mitään ostettavaa en löytänyt. Tavarat olivat bauhaus-tyylin mukaisia pikkuesineitä hintatasoltaan huikeita. Eivät ne edes miellyttäneet minua.

Bauhaus-museon sisäpiha.	Bauhaus-shopin kahvilassa.

Jatkoimme matkaa ja kohta äkkäsimme läheltä Potsdamer Platzia laajalla paviljongilla sijaitsevan hienon lasiseinäisen museon. Pihalla oli patsaita, joista eriskummallisin lienee jätöskasa. Museo on Neue Nationalgalerie. Se on merkittävimpiä modernin taiteen museoita maailmassa. Se on avattu v. 1968. Se on merkittävä myöskin arkkitehtonisesti. Vietimme museossa kauan, sillä se oli todella mielenkiintoinen. Kuvasin paljon.

Neue Nationalgalerie.	Museon näyttelyteema.

Henry Mooren veistos.	Andy Warholin tupla-Elvis (Flaming Star-elokuvassa)

Jussi taiteen asiantuntijana.	Vaikuttava teos eteisaulassa.

Kiiruhdimme metrolla kotiin ruokailemaan ja pakkaamaan, sillä aamulla oli lähtö kotiin. Laitoimme hyvissä ajoin nukkumaan, sillä aamulla olisi herätys klo 4:00. Lento lähti klo 6:50.

9.8. torstai

Olimme edellisenä päivänä ottaneet selville, miten monta minuuttia meillä menee mihinkin matkan osaan, että olemme ajoissa lentokentällä. Ehdimme juoda kahvit ja syödä jotain. Meillä jäi ruokaa jääkaappiin ja hyllyille. Olisipa sitten seuraavalle asukkaalle mukava, kun ei tarvitsisi kaikkea hankkia.

Oli vielä pimeää, kun raahasimme matkakassiamme Oranienburger Torin S-bahn-asemalle. Olin pelännyt, että näin yöaikaan asemalla olisi epämääräistä väkeä yöpymässä, mutta näin ei ollut. Vain muutama ilmeisen asiallisen näköinen ihminen meidän lisäksi matkusti tähän aikaan. Nousimme Brandenburger Torin asemalla kadulle ja heti kohdalla oli lentokenttäbussipysäkki. Bussi tuli melko pian ja niin pääsimme kentälle ajoissa. Mitään ongelmia ei ollut, vaikka jouduimme kävelemään melko pitkän matkan turvatarkastukseen. Lento oli ajoissa ja Helsingissä nousimme Oulun koneeseen.

Oulun lentokenttä on ajanmukainen ja parkkialuettakin on laajennettu. Mutta on yksi asia, joka vesittää kaiken, nimittäin lentokenttäbussi. Se kulkee joko puolen tunnin tai tunnin välein. Nytkin meitä oli iso joukko odottamassa sitä lähes puoli tuntia. Osaa paleli, sillä oltiinhan tultu etelämpää vähillä vaatteilla, ja Oulussa oli koleaa. Bussi tuli niin täyteen, että monet joutuivat seisomaan käytävällä. Bussi kiemurteli Oulunsalon tietyön alla olevia kuoppaisia teitä. Kukaan ei tullut kyytiin eikä noussut kyydistä tällä järjettömällä tieosuudella. Kaupunkiin ajettiin lähes tunti, vaikka matka kentältä kaupunkiin on alle 15 km! Meistä on silti mukava käyttää bussia, sillä se jatkaa lähelle kotiamme, mutta kuulin monen sanovan, että ei koskaan enää bussiin vaan käyttäisivät taksia toiste. Tuon kuljetusongelman kun saisivat kansainväliselle tasolle, niin oululaiset voisivat olla ylpeitä kentästään.

Berliinin matkasta jäi hyvä kuva huolimatta rakennustöistä. Siellä on niin paljon koettavaa ja katseltavaa, että sinne tulee varmasti vielä mentyä. Onhan se aika lähelläkin.

Teksti: Kaarina Kaukoranta

Kuvat: Juhani Kaukoranta ja Kaarina Kaukoranta

Matkapäiväkirjat